Toiminnan taustaa
![]() ![]()
Yhdistys on nimensä tieteellisyydestä huolimatta suupohjalaisia lintuharrastajia yhdistävä tekijä. Yhdistyksellä on jo pitkät perinteet, sillä se on perustettu vuonna 1970. Yhdistyksen toiminta tapahtuu Suupohjassa: Isojoen, Karijoen, Kaskisten, Kauhajoen, Kristiinankaupungin, Kurikan, Närpiön ja Teuvan kunnissa.
Suurin osa toiminnasta on kuitenkin jäsenten omatoimista, yksin tai yhdessä tapahtuvaa lintuharrastusta, kunkin oman mielenkiinnon mukaan. Lintuja voi harrastaa esimerkiksi lintuja ruokkimalla tai tarkkailemalla, retkeilemällä hyvillä lintupaikoilla tai linnunpönttöjä rakentamalla. Yhdistys julkaisee kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää Hippiäinen-lehteä, joka jaetaan jäsenmaksua vastaan. Lehdessä on kirjoituksia lintuharrastuksen eri saroilta. Lehdessä julkaistaan mm. jäsenten tekemistä lintuhavainnoista koostettuja vuodenaikaiskatsauksia ja muita mielenkiintoisia havaintoja. Hyvä tapa aloittaa lintuharrastus on ottaa yhteyttä yhdistykseen, josta löytyy vinkkejä harrastusmahdollisuuksista ja hyvistä lintupaikoista. Yhdistyksestä voi myös löytää retkikavereita harrastukseen. Yhdistyksen tehtäviä ovat
![]() |