| Löydä luonto - elämys Kristiinankaupungissa |
Pohjoislahti muuttolintujen suosiossaLahti on varsin edustava kosteikko ja pesimälinnustoon kuuluvat mm. nokikana, sorsia, sotkia ja yölaulajia. Rantametsissä pesivät mm. pikkutikka, kultarinta ja satakieli. Parhaimmillaan lahti on kuitenkin keväisenä muuttolintujen levähdysalueena.Kahlaajien keväisenä levähdyspaikkana lahti on Suupohjan parhaita. Lahti aukeaa aikaisin, joten ensimmäiset punajalkaviklot löytyvät usein sieltä. Myöhemmin lahdella tavataan satamäärin kahlaajia. Runsaimpia lajeja lietteillä ovat liro ja suokukko. Vähälukuisempia vierailijoita ovat jänkäsirriäinen ja vesipääsky. Lahdella tavataan keväällä myös satoja sorsia, kymmeniä joutsenia, hanhia, uiveloita, koskeloita, lokkeja ja useita ruskosuohaukkoja. Lahti on muutenkin petolintujen muuttoreitin varrella, joten niistä kertyy hyviä havaintoja. Pohjoislahdella tavattuja harvinaisuuksia ovat esimerkiksi jalohaikara ja lampiviklo. Petolinnuista on tavattu haarahaukka, punajalkahaukka ja pikkukiljukotka.
|
Pohjoislahti
Keskellä kaupunkia
Jokisuisto ja
Muuttolintujen suosiossa
|