Löydä luonto - elämys Kristiinankaupungissa

Aita

Jokisuisto ja kaupunkilaisten niityt

Pohjoislahteen liittyy läheisesti Tiukanjoki ja sen rannalla sijaitsevat niityt. Joki itsessään on varsin vaatimaton. Vesi on usein enemmän ruskeaa kuin sinistä veden mukana kulkevan maan vuoksi. Joki antaa kuitenkin kalaa näin meren lähellä hyvin. Samoin Pohjoislahti on tärkeä kutupaikka monille kaloille.

Jokivarren pensaikot ovat monille eläimille tärkeitä elinympäristöjä. Esimerkiksi satakieli ja muut yölaulajat löytyvät Suupohjassa varmimmin juuri näistä jokivarren lehvästöistä.

Jokivarressa sijaitsevat myös pitkään käytössä olleet kaupunkilaisten niityt Tiilitehtaanmäellä. Niittyjä on laidunnettu vuosisatoja, joten kasvillisuus ja eläimistö ovat kehittyneet edustaviksi. Vastaavat ympäristöt ovat käyneet harvinaisiksi, joten myös niityn eläimet ja kasvit ovat usein muualla vähälukuisia. Tiilitehtaanmäen niityt onkin suojeltu arvokkaina perinneympäristönä. Niittyihin voi tutustua luontopolun johdattamana.

Alkuun

Pohjoislahti

Keskellä kaupunkia

Maiseman kerroksia

Jokisuisto ja
kaupunkilaisten niityt

Muuttolintujen suosiossa

Pohjoislahden lintulajit

Kartat ja ajo-ohjeet