| Löydä luonto - elämys Kristiinankaupungissa |
Tammikuu
Helmikuu
Maaliskuu
Huhtikuu
Toukokuu
Kesäkuu
Muuton ajoittuminen riippuu ennen kaikkea säätilasta. Taulukossa esiteltyjen muuttojen
ajoittumista voi ennustaa muualta saatujen havaintojen ja vallitsevan säätilan sekä sääennusteiden avulla.
Päivän sään lisäksi tilanteeseen vaikuttaa pidemmän ajanjakson sää. Usein suuret
muutot tapahtuvat pitkän epäedullisen sään vaihduttua suotuisaan tai huonon sään
pakottaessa linnut liikkeelle.
Taulukossa on myös esimerkkejä parhaista havaituista lintumääristä Siipyyssä.
Havaitut määrät edustavat yhden
päivän havaintoja. Näin suurten määrien kertyminen vaatii usein vähintään aamupäivän
kestävää havainnointia, joskus koko päivän. Yhdessä parvessa linnut eivät
mene. Parhaina päivinä eri kokoisia parvia liikkuu kuitenkin lähes jatkuvana virtana.
Muuttokäyttäytymisessä on tietysti suuria eroja lajien välillä.
Tammikuu
Helmikuu
Maaliskuu
Huhtikuu
Toukokuu
Kesäkuu
|
Siipyy
Pohjanmaan reunalla
Lintuvuoden kohokohdat
|