Havaintoja vuodelta 2015
| Kesäkuu | Toukokuu | Huhtikuu | Maaliskuu | Helmikuu | Tammikuu |
| Suupohjaan saapuneet lajit - kevät 2015 |
Sivuja päivitetään havaintojen ilmoittamisen tahtiin. Retkeilysesonkina havaintoja kertyy lähes päivittäin, vilkkaimpaan aikaan tai erityisen mielenkiintoisten havaintojen yhteydessä useamminkin. Talven hiljaisina aikoina havaintoja lisätään kertyy usein muutaman kerran viikossa.
Erityisen mielenkiintoiset (esimerkiksi poikkeuksellisen aikaiset ja myöhäiset, suuret määrät) havainnot on lihavoitu. Harvinaisuudet ja suurharvinaisuudet on lihavoitu ja kursivoitu. Mikäli havaintopaikkaa tai havainnoitsijoita ei ole mainittu, se on sama kuin edellisessä havainnossa. Sää- ja jääoloja kommentoidaan ajoittain esimerkiksi retkien suunnittelua helpottamaan. Näillä sivuilla julkaistut tiedot saattavat sisältää virheitä ja epätäsmällisyyksiä. Jos julkaiset alueemme tietoja muilla foorumeilla pyydämme ystävällisesti lähettämään tekstin tarkastettavaksi Kari Korhoselle, jotta voimme varmistaa julkaistavien tietojen virheettömyyden. Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)
- metsähanhi 1320 p, laulujoutsen 460 p, merihanhi 8 p, valkoposkihanhi 1 p, kurki 5 p, sepelkyyhky 145 p, kottarainen 18 p - laulujoutsen 10 p, peippo 6 p; Merijärvi (PSl) - lehtopöllö 2 Ä; Siipyy (VF, EF)
- punarinta 1 p; Närpiö, Piolahti (Thea Nelson)
- metsähanhi 1754 p, laulujoutsen 215 p; Kauhajoki, Hangaskylä (KTS, IN)
- tavi 2 p sinisorsa 65 p, jouhisorsa 2 p, harmaahaikara 1 S, kurki 8 m - jouhisorsa 1 m, uivelo 5 p, kurki 30 m 17 p, töyhtöhyyppä 68 p; Härkmeri (JKe, PSl) - naurulokki 30 p, räkättirastas 30 p, kottarainen 38 p, peippo 12 p, hemppo 20 p - lyhytnokkahanhi 20 p, tundrahanhi 10 p; Lillsund (II, ym.) - metsähanhi 505 p, kottarainen 6 p
- merihanhi 55 p, kanadanhanhi 6 p, naurulokki 27 p; Närpiö, Piolahti (II, JKe)
- lyhytnokkahanhi 26 p, tundrahanhi 2 p; Kauhajoki, Hangaskylä (IN, KTS)
- valkoposkihanhi 1 m, haapana 25 m, jouhisorsa 3 m, kevään 1. - silkkiuikku 1 m, suopöllö+sp 1+1 m - haahka 1396 m+p, ruokki 280 N+S - kyhmyjoutsen 57 m, laulujoutsen 118 m, metsähanhi+sp 107+25 m, merihanhi 122 m, sinisorsa 60 m, tukkasotka 39 m, alli 75 m+p, mustalintu 204 m, pilkkasiipi 24 N+S, telkkä 152 m, uivelo 5 m, tukkakoskelo 21 m, isokoskelo 89 m, kaakkuri 5 m, merimetso 198 m, merikotka 8 m+p, piekana+sp 3+2 m, töyhtöhyyppä 48 m, naurulokki 18 m+p, sepelkyyhky 18 m, luotokirvinen 1 m, västäräkki 1 m, kulorastas 2 m, kottarainen 2 m, peippo 5 m, vihervarpunen 24 m, urpiainen 23 m, pulmunen 1 m - tavi 3 m; Siipyyn lintutorni (MPa) - kurki 2 m, peippo 13 p; Siipyy, Länsikylä (VF, EF, JKo, KJy) - naurulokki 70 p, kalalokki 130 p; Hamnfjärden (JPi) - haapana 4 p, sinisorsa 48 p, jouhisorsa 1 p - lyhytnokkahanhi 3 p, metsähanhi 110 p, merihanhi 172 p; Härkmeri (II, PSl, JPi, ym.) - laulujoutsen 84 p, kanadanhanhi 7 p, merikotka 2 p, piekana 1 m, kurki 13 p, kapustarinta 2 p, isolepinkäinen 1 p - punasotka 1 p (kevään 1.), tavi 2 p, uivelo 3 p; Härkmerifjärden (Petteri Mäkelä, ym.) - lyhytnokkahanhi 39 p, tundrahanhi 3 p; Lålby+ Lillsund (II, JVa, ym.) - metsähanhi 1282 p, laulujoutsen 310 p, merihanhi 40 p, kanadanhanhi 7 p, kurki 7 p, kapustarinta 1 p, sepelkyyhky 46 p, kottarainen 4 p, hemppo 7 p - lyhytnokkahanhi 4 p, metsähanhi n. 500 p, laulujoutsen 50 p; Lapväärtti, okt (KK) - lyhytnokkahanhi 24 p, metsähanhi 360 p; Perus (TLe, JKe) - tuhkaselkälokki (lar fus gra/int/heu) 1 p, laulujoutsen 29 p - lyhytnokkahanhi 2 p, metsähanhi 148 p; Dagsmark, Åbacken - valkoposkihanhi 9 m (kevään 1.), sinisorsa 32 p; Pohjoislahti (ORa, Arto Latva) - merikotka 1 p, naurulokki 15 p, selkälokki 2 p, peippo 8 S, pajusirkku 1 p - valkoposkihanhi 13 m, kevään 1.; Skatan (ORa) 7.00-11 - laulujoutsen 140 m, merimetso 210 N+S, naurulokki 36 m+p, mustarastas 8 Ä - lyhytnokkahanhi 8 p, metsähanhi 545 p; Tiukka (TLe, JKe) laulujoutsen 117 p, merihanhi 104 p, kanadanhanhi 12 p, piekana 1 p, huuhkaja 1 p - lyhytnokkahanhi 30 p, metsähanhi 369 p, laulujoutsen 50 p; Välikylä
- lyhytnokkahanhi 1 p; Närpiö, Piolahti (JVa)
- laulujoutsen 34 p, metsähanhi 14 p; Kauhajoki, Havuskylä (IN, HV)
- lyhytnokkahanhi 8 m, töyhtöhyyppä 337 m, kalalokki 560 m, harmaalokki 610 m - kyhmyjoutsen 16 p+m, laulujoutsen 11 m, metsähanhi 20 m, merihanhi 110 m+p, ristisorsa 3 m, sinisorsa 35 m+p, haahka 193 p+m, alli 11 m, pilkkasiipi 6 m, telkkä 75 m+p, isokoskelo 64 m, merimetso 80 N+S, harmaahaikara 2 m, merikotka 4 p, varpushaukka 2 m, tuulihaukka 1 m, kurki 2 m, lehtokurppa 2 p, naurulokki 12 m, merilokki 55 p+m, ruokki 3 S, västäräkki 1 p, räkättirastas 25 p, mustavaris 1 m, pulmunen 44 m, pajusirkku 2 m - lyhytnokkahanhi 2 p, merihanhi 250 p, laulujoutsen 228 p; Härkmeri (JKo) - metsähanhi 54 p, kanadanhanhi 16 p, töyhtöhyyppä 145 p+m, räkättirastas 40 p - lyhytnokkahanhi 39 p, tundrahanhi 5 p, metsähanhi 945 p; Lillsund (JKo, KK) - laulujoutsen 85 p, merihanhi 85 p, töyhtöhyyppä 80 p - laulujoutsen 605 p, metsähanhi 450 p, merihanhi 122 p; Lålby - sinisorsa 12 p, kapustarinta 1 p, uuttukyyhky 1 p - metsähanhi 720 p, laulujoutsen 46 p; Lapväärtti, ohikulkutie - peippo 1 p; Skatan (GNo)
- taivaanvuohi 1 p; Närpiö, Stånggrund (TLe, JKe) 9.10-10.35
- tilhi 25 p, peippo 1 p; Kauhajoki, keskusta (KTS, JPi)
- kyhmyjoutsen 7 m, laulujoutsen 7 m, merihanhi 26 m+p, tukkasotka 1 S, mustalintu 17 m, pilkkasiipi 8 m, telkkä 8 m, merimetso 72 S+N, merikotka 2 p, naurulokki 1 m, ruokki 14 p+m, riskilä 8 p, kulorastas 1 m - kottarainen 6 m; Siipyy (VF) - merihanhi 29 p, telkkä 18 p, uivelo 6 p, merikotka 4 p; Härkmerifjärden (II, JKe) - lyhytnokkahanhi 30 p, metsähanhi 418 p; Härkmeri - laulujoutsen 162 p, merihanhi 175 p, kanadanhanhi 16 p, kurki 5 p - lyhytnokkahanhi 2 p, tundrahanhi 6 p, metsähanhi 208 p; Lillsund - tundrahanhi 3 p, metsähanhi 315 p, laulujoutsen 245 p; Lålby - tundrahanhi 2 p, metsähanhi 267 p; Perus (JKe) - tavi 2 p, merikotka 1 S, naurulokki 1 p; Leppäsalmi (PSl)
- sinisuohaukka 1 p (kevään 1.), kurki 9 p; Kauhajoki, Hangaskylä (IN, KTS)
- kyhmyjoutsen 26 p+m, merihanhi 32 m+p, telkkä 41 p+m, kaakkuri 2 p, merimetso 22 N+S, naurulokki 2 m, ruokki 3 S, riskilä 2 p, pulmunen 18 m - lyhytnokkahanhi 19 p, metsähanhi 520 p; Härkmeri (II) - laulujoutsen 118 p, merihanhi 116 p, merikotka 1 p, kurki 1 p, isolepinkäinen 1 p - metsähanhi 240 p; Lillsund (JKe, KHi) - västäräkki 1 p, kevään 1.; Lillsund (Simo Lähdetkorpi) - lyhytnokkahanhi 6 p, tundrahanhi 2 p; Lålby (JKe, KHi) - metsähanhi 600 p, laulujoutsen 150 p, merikotka 3 p - laulujoutsen 44 p, metsähanhi 325 p; Lapväärtti, ohikulkutie (II) - metsähanhi 370 p; Perus (JKe, KHi) - lyhytnokkahanhi 4 p, tundrahanhi 2 p, metsähanhi 334 p; Dagsmark, Åbacken
- metsähanhi 660 p, laulujoutsen 284 p; Kauhajoki, Hangaskylä (IN, ym.)
- merikotka 8 p, punarinta 1 p, tikli 1 p; Skatan (GNo, BNo)
- haahka 190 m+p; Kristiinankaupunki, Stånggrund (JKe) 6.30-9.45
- laulujoutsen 325 p, metsähanhi 623 p; Kauhajoki, Hangaskylä (KTS)
- kyhmyjoutsen 5 m, sinisorsa 6 m, alli 10 m, mustalintu 78 m, pilkkasiipi 2 m, telkkä 12 m, uivelo 2 m, merimetso 3 N+S, ruokki 11 m - varpuspöllö 1 Ä; Siipyy, kylä (PSl) - laulujoutsen 22 p; Pakankylä (MPj) - lyhytnokkahanhi 16 p, metsähanhi 2 p, merihanhi 92 p; Härkmeri (II, MPj) - laulujoutsen 159 p, kanadanhanhi 12 p - sinisorsa 15 p, telkkä 14 p, isokoskelo 32 p, merikotka 4 p; Härkmerifjärden (II) - lyhytnokkahanhi 28 p, tundrahanhi 6 p; Lillsund - metsähanhi 608 p, merihanhi 19 p, sepelkyyhky 44 p, mustavaris 4 p - lyhytnokkahanhi 15 p, tundrahanhi 5 p; Lålby (II, MPj) - laulujoutsen 520 p, metsähanhi 870 p, merihanhi 68 p - laulujoutsen 48 p, metsähanhi 356 p; Lapväärtti ohikulkutie (MPj, IN) - lyhytnokkahanhi 2 p, metsähanhi 388 p; Perus - lyhytnokkahanhi 6 p, metsähanhi 597 p, laulujoutsen 13 p; Dagsmark, Åbacken - sinisorsa 6 p, mustavaris 3 m, peippo 8 m; Pohjoislahti (ORa)
- laulujoutsen 147 p; Kauhajoki, Harjankylä, Laturi (ARR, HAR, KTS, JRi)
- laulujoutsen 97 p, merihanhi 118 p, kanadanhanhi 12 p, kurki 3 p - lyhytnokkahanhi 16 p, tundrahanhi 9 p; Lillsund - metsähanhi 580 p, merihanhi 18 p, sepelkyyhky 30 p - laulujoutsen 535 p, metsähanhi 595 p; Lålby - merihanhi 88 p, kanadanhanhi 6 p, sinisorsa 2 p, isolepinkäinen 1 p - lyhytnokkahanhi 1 p; Lapväärtti, ohikulkutie - metsähanhi 365 p, laulujoutsen 33 p - lyhytnokkahanhi 2 p, metsähanhi 440 p; Perus - lyhytnokkahanhi 26 p, metsähanhi 370 p; Dagsmark, Åbacken - teeri 19 p; Västervik (SN) - sinisorsa 10 p, telkkä 5 p, merikotka 2 p, kurki 3 p, peippo 1 p; Storsjö
- laulujoutsen 50 p; Närpiö, Yttermark (MNo)
- piekana 1 S, kevään 1.; Kauhajoki, Luomankylä (KTS)
- merihanhi 4 m, haahka 204 m+p, alli 24 N+S, mustalintu 12 N+S, pilkkasiipi 22 N+S, telkkä 47 p+m, tukkakoskelo 14 N+S, isokoskelo 35 p+m, kaakkuri 4 m, merimetso 148 S+N, harmaahaikara 1 m, merikotka 5 p, harmaalokki 317 m, ruokki 65 N+S - lehtokurppa 1 p (kevään 1.), varpuspöllö 1 Ä; Siipyy (VF, EF) - lyhytnokkahanhi 5 p, metsähanhi 305 p; Härkmeri (SN) - laulujoutsen 138 p, merihanhi 205 p, kanadanhanhi 17 p, sinisorsa 4 p - lyhytnokkahanhi 1 p, metsähanhi 390 p; Lillsund - merihanhi 41 p, laulujoutsen 24 p, lumipyryssä - lyhytnokkahanhi 3 p, tundrahanhi 2 p; Lålby (SN, Heikki Minn) - laulujoutsen 241 p, metsähanhi 200 p, merihanhi 20 p - mustarastas 5 p; Kristiina, keskusta (PSl) - haahka 3 m, mustalintu 6 m, merikotka 1 p; Skatan (ORa)
- hanhi (Anser sp) 300 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- lyhytnokkahanhi 5 p, tundrahanhi 1 p; Kauhajoki, Ratikylä (JRi, JaR)
- päivän hanhisumma: Kristiinassa 2978 hanhea, minkä lisäksi Dagsmark+Karijoen Alakuja 1250 hanhea - lyhytnokkahanhi 2 p, metsähanhi 390 p; Härkmeri (MPj) - laulujoutsen 142 p, merihanhi 190 p, kanadanhanhi 5 p - lyhytnokkahanhi 2 p, tundrahanhi 7 p; Lillsund (JKe, MPj) - metsähanhi 580 p, laulujoutsen 23 p, kanadanhanhi 3 p - lyhytnokkahanhi 6 p, tundrahanhi 2 p; Lålby (JKe, MPj, ORa) - metsähanhi 1270 p, laulujoutsen 250 p, merihanhi 93 p, kanadanhanhi 6 p - lyhytnokkahanhi 2 p, metsähanhi 800 p; Lapväärtti, ohikulkutie (JPi, MPj) - laulujoutsen 90 p, merihanhi 15 p, kanadanhanhi 2 p - lyhytnokkahanhi 3 p, metsähanhi 700 p 90 m, laulujoutsen 12 p; Perus (JPi) - laulujoutsen 24 p, metsähanhi 24 p; Dagsmark, Åbacken (JKe) - merihanhi 42 p; Tiukka
- telkkä 5 p; Kauhajoki, Luomankylä, Talvisilta (ARR, HAR)
- kyhmyjoutsen 16 m, sinisorsa 11 p, haahka 17 N+S, telkkä 14 m, uivelo 4 m, merimetso 124 S+N, merikotka 2 p - päivän hanhisumma: Kristiinan hanhipelloilla 3041 hanhea - merihanhi 226 p, laulujoutsen 112 p; Härkmeri - metsähanhi 27 p, kanadanhanhi 17 p, hemppo 4 p - lyhytnokkahanhi 17 p, tundrahanhi 4 p; Lillsund - metsähanhi 262 p, merihanhi 43 p, sepelkyyhky 6 p, uuttukyyhky 2 p, pulmunen 9 m - lyhytnokkahanhi 28 p, metsähanhi 810 p; Lålby - laulujoutsen 244 p, merihanhi 71 p - lyhytnokkahanhi 6 p, tundrahanhi 2 p; Lapväärtti, ohikulkutie - metsähanhi 1080 p, laulujoutsen 87 p, merihanhi 3 p - lyhytnokkahanhi 1 p, metsähanhi 442 p; Perus - isokoskelo 34 p, tikli 4 m; Kristiiina, keskusta (PSl, GNo)
- laulujoutsen 40 p, metsähanhi 108 p; Kauhajoki, Jokimaa (Tea Järviniemi)
- silkkiuikku 1 S, kevään 1. - kyhmyjoutsen 44 m +sp 20 m, laulujoutsen 40 m, metsähanhi 7 m, merihanhi 38 m +sp 18 m, kanadanhanhi 20 m, sinisorsa 29 N+S, tukkasotka 12 N+S, haahka 11 p+m, telkkä 34 N+S, uivelo 1 m, isokoskelo 46 N+S, merimetso 247 N+S, harmaahaikara 1 S, merikotka 4 p+m, ruokki 11 N+S, riskilä 2 p, tilhi 6 m, kulorastas 3 S, vihervarpunen 182 S, urpiainen 350 S, käpylintulaji 75 S
- ristisorsa 1 m, kevään 1.; Närpiö, Stånggrund (JKe, TLe) 6.45-10.45
- lyhytnokkahanhi 4 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JRi, KTS)
- vuorihemppo 5 SE, harmaahaikara 1 S, kevään 1. - kyhmyjoutsen 78 m+p, laulujoutsen 60 m +sp 17 m, merihanhi 62 m+p, kanadanhanhi 24 N+S, hanhi 18 m, sinisorsa 14 p+m, tukkasotka 15 p+m, haahka 12 m+p, mustalintu 62 m, telkkä 42 m+p, uivelo 4 m, tukkakoskelo 9 N+S, isokoskelo 29 N+S, merimetso 205 m, merikotka 5 m+p, töyhtöhyyppä 51 S, ruokki 3 N, kulorastas 7 S+N, mustavaris 1 m, peippo 1 p, vihervarpunen 251 S, hemppo 4 m - varpuspöllö 2 Ä; Siipyy (SSt) - laulujoutsen 116 p, merihanhi 99 p, kanadanhanhi 19 p; Härkmeri (TLe) - kurki 6 p, uuttukyyhky 1 p, kiuru 40 p, hemppo 1 p - lyhytnokkahanhi 4 p, tundrahanhi 5 p; Lillsund+ Lålby - metsähanhi 821 p+m, laulujoutsen 161 p, merihanhi 10 p, kanadanhanhi 8 p, taivaanvuohi 1 Ä, sepelkyyhky 5 p - metsähanhi 510 p, laulujoutsen 146 p; Lapväärtti, ohikulkutie - kanadanhanhi 6 p, kottarainen 2 p - sinisorsa 2 p, mustavaris 3 m; Kristiina, keskusta (PSl) - laulujoutsen 32 p, metsähanhi 42 p; Tiukka (TLe)
- merikotka 1 p; Närpiö, Närpesfjärden (Kai Ylikoski)
- laulujoutsen 25 p, metsähanhi 287 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (KTS)
- varpuspöllö 1 Ä, lehtopöllö 1 Ä, viirupöllö 1 Ä; Siipyy, kylä - merikotka 11 m+p; Skaftung (SJa) - laulujoutsen 121 p, metsähanhi 247 p, merihanhi 61 p; Härkmeri (PSl,SJa) - kanadanhanhi 7 p, merikotka 13 m+p, töyhtöhyyppä 90 m+p, räkättirastas 80 p - lyhytnokkahanhi 14 p, tundrahanhi 4 p; Lillsund (PSl) - metsähanhi 379 p, merihanhi 9 p, töyhtöhyyppä 43 p+m, kiuru 20 p - laulujoutsen 261 p, metsähanhi 109 p, töyhtöhyyppä 16 p; Lålby - lyhytnokkahanhi 4 p, tundrahanhi 4 p; Lapväärtti, ohikulkutie - metsähanhi 470 p, laulujoutsen 95 p, merihanhi 3 p, töyhtöhyyppä 17 S, kiuru 20 p
- haahka 20 m+p, alli 15 m; Närpiö, Stånggrund (JKe) 6.45-10.45
- tilhi 60 p; Kauhajoki, keskusta (IN, JRi)
- laulujoutsen 103 p, metsähanhi 89 p; Härkmeri (II) - merihanhi 95 p, kanadanhanhi 2 p, kurki 2 p - tundrahanhi 2 p, metsähanhi 625 p, merihanhi 5 p; Lillsund - lyhytnokkahanhi 3 p, kevään 1.; Lapväärtti, ohikulkutie (KK, II) - laulujoutsen 180 p, metsähanhi 370 p
- lyhytnokkahanhi 2 p, kevään 1.; Närpiö, Västra Yttermark (PSl)
- kapustarinta 1 m, kevään 1.; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JRi)
+ Ljusgrund+ Trutklobbarna (KK, RLi, MPj) 7.05-14.30 - uivelo 2 m, kulorastas 3 S 1 N, kevään 1. - kyhmyjoutsen 63 m, laulujoutsen 8 m, metsähanhi+sp 7+156 m, merihanhi+sp 16 m, sinisorsa 9 m, tukkasotka 11 N+S, haahka 85 p+m, mustalintu 2 m, pilkkasiipi 13 m, telkkä 42 m+p, tukkakoskelo 11 N+S, isokoskelo 135 p+m, kaakkuri 5 p+m, merimetso 100 N+S, merikotka 20 m+p, töyhtöhyyppä 36 m, ruokki 6 S, sepelkyyhky 4 m, kiuru 9 S+N, tilhi 64 m, mustavaris 2 m, peippo 1 m, vihervarpunen 355 m, urpiainen 914 m, punatulkku 15 m, pulmunen 7 m - hemppo 2 m (kevään 1.), järripeippo 1 m; Siipyy (VF, JKo, ym.) - hiirihaukka 2 p, kevään 1.; Härkmeri (II, VF, RLi, MPj, KK, ym.) - laulujoutsen 133 p, metsähanhi 45 m, merihanhi 29 p, kanadanhanhi 7 p, merikotka 3 p+m, kurki 2 m, töyhtöhyyppä 41 p+m, uuttukyyhky 2 p, kiuru 18 p - tundrahanhi 7 p, metsähanhi 951 p, laulujoutsen 346 p; Lillsund+ Lålby - hemppo 1 p, merihanhi 17 p, kanadanhanhi 3 p, merikotka 3 p, uuttukyyhky 5 p, sepelkyyhky 4 p, kiuru 40 p, tilhi 8 m - laulujoutsen 121 p, metsähanhi 240 p; Lapväärtti, ohikulkutie (RLi, MPj, KK)
- laulujoutsen 180 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (KTS, IN, ym.)
- luotokirvinen 1 m (kevään 1.), vihervarpunen 644 m, urpiainen 1560 m - kyhmyjoutsen 14 S, laulujoutsen 1 m+ sp 11 m, merihanhi 13 m+p, hanhi 25 m, sinisorsa 5 m, tukkasotka 8 S, haahka 58 p+m, alli 15 m, mustalintu 65 m, pilkkasiipi 15 m, telkkä 17 m, tukkakoskelo 10 m, isokoskelo 41 m+p, kaakkuri 12 p+m, merimetso 60 N+S, merikotka 19 p, töyhtöhyyppä 53 m, ruokki 25 m+p, uuttukyyhky 1 m, kiuru 3 m, tilhi 115 m, mustavaris 2 m, pikkuvarpunen 1 m - peippo 3 p, kevään 1.; Siipyy (JKo, VF, ym.) - varpuspöllö 1 Ä, viirupöllö 2 Ä, helmipöllö 1 Ä - merikotka 3 p; Skaftung (JPi) - laulujoutsen 187 p, merihanhi 48 p, kanadanhanhi 7 p; Härkmeri (JPi, JKo) - metsähanhi 25 m, ampuhaukka 1 p, isolepinkäinen 2 p, mustavaris 7 p - metsähanhi 215 p, merihanhi 30 p; Lillsund - laulujoutsen 44 p, kanadanhanhi 1 p - tundrahanhi 6 p, laulujoutsen 419 p, metsähanhi 148 p; Lålby - merihanhi 6 p, merikotka 2 p, töyhtöhyyppä 36 p, taviokuurna 2 p - laulujoutsen 20 p, metsähanhi 113 p; Lapväärtti, ohitustie (JPi)
- tundrahanhi 1 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (ARR, HAR, PRu, KRu)
- ruokki 14 p+m, kevään 1. - kyhmyjoutsen 50 m+p, laulujoutsen 25 m, sinisorsa 14 p, tukkasotka 7 m, haahka 49 m, alli 36 m, mustalintu 14 m, pilkkasiipi 11 m, telkkä 15 m, tukkakoskelo 3 p, isokoskelo 58 m+p, kaakkuri 1 m, merimetso 39 m, töyhtöhyyppä 30 N+S, tilhi 13 m, vihervarpunen 1064 m +PL 250 m, urpiainen 166 m, pulmunen 8 m - kurki 1 p, kevään 1.; Siipyy (VF, JKo) - lehtopöllö 1 Ä, viirupöllö 1 Ä, helmipöllö 2 Ä - viirupöllö 1 Ä, mustarastas 5 p, vihervarpunen 35 p; Siipyy, Länsikylä (VF, ym) - tunturikiuru 1 W, taivaanvuohi 1 p, kevään 1.; Härkmeri (JKe, MPj, II, PSl) - laulujoutsen 169 p, merihanhi 36 p, kanadanhanhi 2 p, merikotka 1 W, töyhtöhyyppä 18 p, sepelkyyhky 1 p, isolepinkäinen 1 p, mustavaris 1 p, pulmunen 35 p - metsähanhi 420 p; Lillsund (JKe, MPj) - laulujoutsen 7 p, merihanhi 1 p, isolepinkäinen 1 p - tundrahanhi 2 p, metsähanhi 600 p; Lålby (JKe, MPj, IE, ym.) - merihanhi 24 p, kanadanhanhi 3 p, merikotka 2 p
- koskikara 1 p; Närpiö, Ylimarkku, Lillån/vt8 (PSl)
- laulujoutsen 225 p, metsähanhi 44 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JRi, JMi)
- laulujoutsen 12 p; Henriksdal (Peter Kärr) - tundrahanhi 2 p, metsähanhi n. 400 p; Lillsund (TRm, TVi) - sepelkyyhky 1 ä; Skatan (GNo, BNo)
- laulujoutsen 170 p, metsähanhi 31 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi)
- laulujoutsen 80 p, metsähanhi 2 p, kanadanhanhi 3 p; Härkmeri (IE, ym.) - tundrahanhi 2 p, metsähanhi n. 350 p; Lillsund (Timo Rintamäki) - kottarainen 16 p; Savilahti (PSl) - kyhmyjoutsen 16 p, telkkä 2 p; Leppäsalmi - helmipöllö 1 Ä; Tiukka, Liden
- merikotka 1 p; Närpiö, Norrnäs (MNo)
- kyhmyjoutsen 3 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JRi, JaR, JMi, HAR, ARR)
- laulujoutsen 131 p, merihanhi 6 p, telkkä 3 p, uuttukyyhky 3 m, isolepinkäinen 1 p - laulujoutsen 122 p, metsähanhi 202 p, merihanhi 7 p; Lillsund - tilhi 60 p; Kristiina, keskusta
- riskilä 1 m, kevään 1.; Närpiö, Blacksögrundet (AL, ym.) 12.20-13.20
- laulujoutsen 94 p; Kauhajoki, Kainastonjokivarsi (KTS, HAR, ARR)
- kottarainen 3 m, kevään 1. - kyhmyjoutsen 206 m+sp 24 m, laulujoutsen 192 m, metsähanhi 26 m +sp 13 m, merihanhi 12 m, sinisorsa 9 m, tukkasotka 16 S, haahka 28 m+p, alli 2 m, telkkä 41 m+p, tukkakoskelo 14 m, isokoskelo 67 m, kaakkuri 1 m, merimetso 38 m, merikotka 4 m+p, töyhtöhyyppä 33 m, harmaalokki 192 m, merilokki 33 m, kiuru 14 m, tilhi 173 m, vihervarpunen 200 m, pulmunen 22 m - kottarainen 1 p, kevään 1.; Härkmeri (TI, JKe, RLi, PSl, II) - kyhmyjoutsen 2 m, laulujoutsen 38 p, metsähanhi 8 p+m, merihanhi 1 p, kanadanhanhi 2 m, töyhtöhyyppä 30 m+p, uuttukyyhky 5 m, sepelkyyhky 1 m, kiuru 18+16 p+m, räkättirastas 30 p, isolepinkäinen 1 p, mustavaris 3 m, pulmunen 2 W - kanadanhanhi 2 p, metsähanhi 68 p, merihanhi 12 p; Lillsund - laulujoutsen 162 p, kiuru 15 m - tundrahanhi 3 p (kevään 1.), laulujoutsen 85 p, metsähanhi 80 p; Lålby - laulujoutsen 20 p+m, töyhtöhyypä 49 N+S, huuhkaja 1 p; Tiukka (HL, JKe, PSl) - sepelkyyhky 6 m, kiuru 35 p+m, naakka 300 m
- tilhi 24 p; Närpiö, Kåtnäs (II)
Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (ARR, HAR, KTS, JRi, IN, ym.)
- alli 1 S, tukkasotka 4 S, telkkä 1 S, tukkakoskelo 2 p, isokoskelo 9 p+m, tilhi 6 S - laulujoutsen 7 m; Siipyy, kylä (JKo, KJy) - laulujoutsen 1 N, merikotka 4 p, tilhi 12 S, mustarastas 2 p; Svisskäret (TI) - metsähanhi 11 NW (kevään 1.), laulujoutsen 24 p+m; Härkmeri - merikotka 2 p, töyhtöhyyppä 21 p+m, kiuru 2 m, isolepinkäinen 1 p - laulujoutsen 14+53 p, töyhtöhyyppä 4 p+m; Lillsund+ Lålby (RLi, TSl) - laulujoutsen 5 p+m, merihanhi 1 S, merikotka 1 p; Kristiina, Myllykallio (PSl) - helmipöllö 1 Ä; Itäpuoli (TI) - sepelkyyhky 1 p, kevään 1.; Leppäsalmi (HL) - maakotka 1 p; Tiukka
- laulujoutsen 12 p, merihanhi 2 p, sinisorsa 38 p; Närpiö, Piolahti (II, RLi, TSl)
- peltopyy 7 p, merikotka 1 m; Kauhajoki, Heikkilänkylä (TA)
- haahka 14 m (kevään 1.), kyhmyjoutsen 91 m, laulujoutsen 33 m, merihanhi 1 S, sinisorsa 4 p+m, tukkasotka 7 S+N, alli 4 S, mustalintu 1 m, pilkkasiipi 6 m, tukkakoskelo 5 S+N, isokoskelo 36 m+p, merimetso 11 m, merikotka 5 p+m, kalalokki 115 S+p, harmaalokki 270 p+m, vihervarpunen 2 m - merikotka 2 p; Storsjö - kyhmyjoutsen 3 p, telkkä 14 p; Skaftung+ Rågårdsfjärden - merikotka 7 p, kalalokki 40 p, harmaalokki 250 p, merilokki 90 p - töyhtöhyyppä 11 m+p; Härkmeri - laulujoutsen 22 p, sinisorsa 2 p, räkättirastas 58 p+m - laulujoutsen 25 p, merihanhi 2 p; Lålby+ Lillsund - laulujoutsen 4 p; Perus
- tilhi 16 p; Närpiö, keskusta (UH)
- tilhi 17 p; Kauhajoki, keskusta (TA)
- huuhkaja 1 Ä, viirupöllö 1 Ä, helmipöllö 2 Ä; Siipyy (JKe, JKo, SSt) - laulujoutsen 1+1 ä; Siipyy+ Storsjö - kyhmyjoutsen 2 m, merikotka 4 p+m, tilhi 90 p; Kristiina, keskusta (PSl) 15-17.10 - huuhkaja 1 Ä; Peninkylä (II)
- kyhmyjoutsen 10 p+m; Närpiö, Stånggrund (JKe) 9.40-11.45
- laulujoutsen 4 p, kanahaukka 1 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (IN, JMi)
- helmipöllö 1 Ä; Härkmeri-Heden - laulujoutsen 4 m; Skaftung (SJa) - laulujoutsen 12 p, isolepinkäinen 1 p; Härkmeri - laulujoutsen 1 N; Pohjoislahti (PSl)
- laulujoutsen 2 p, ampuhaukka 1 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- vihervarpunen 15 p; Kristiina, keskusta (PSl) - laulujoutsen 1 ä; Suurjärvi
- laulujoutsen 1 N; Kauhajoki, keskusta (Mika Vilen)
- tukkasotka 4 S (kevään 1.), kyhmyjoutsen 35 N+S - sinisorsa 1 p, tukkakoskelo 8 p, merikotka 2 p+m, tilhi 54 S, vihervarpunen 14 m - laulujoutsen 13 p; Härkmeri - laulujoutsen 5 p, merihanhi 1 p; Lillsund - laulujoutsen 3 p, isolepinkäinen 1 p; Lålby (JKe, PSl) - kyhmyjoutsen 2 p, laulujoutsen 1 ä, isokoskelo 4 p; Lapväärin jokisuu (PSl) - punarinta 1 p; Kristiina, keskusta - telkkä 11 p, isokoskelo 2 p; Leppäsalmi - laulujoutsen 7 p; Tiukka (JKe)
- helmipöllö 1 Ä; Närpiö, Nixmossen (II)
- uuttukyyhky 2 m, kevään 1.; Kauhajoki, keskusta, tll (JRi, JaR)
- mustarastas 5 p; Kristiina, keskusta - töyhtöhyyppä 1 p, kevään 1.; Henriksdal (Peter Kärr)
- järripeippo 1 p; Kauhajoki, Savikylä (KTS, JRi, JaR)
- pohjantikka 1 p; Pyhävuori
- nokkavarpunen 1 SW; Kauhajoki, Kalkunmäki (JRi, JaR)
Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)
- kyhmyjoutsen 7 m, tukkakoskelo 2 p, isokoskelo 23 p+m, merikotka 4 p+m, harmaalokki 165 S, harakka 4 m - laulujoutsen 11 p; Härkmeri - kyhmyjoutsen 2 p, laulujoutsen 2 S, telkkä 8 p; Skatan+ Leppäsalmi (PSl) - isokoskelo 14 p, merikotka 3 p+N, tilhi 60 p
- laulujoutsen 1 p; Kauhajoki, Kainasto (IN, HV)
- merihanhi 1 N (kevään 1.), kyhmyjoutsen 11 N - telkkä 4 p, tukkakoskelo 3 p, isokoskelo 35 p, merikotka 10 N+p, harmaalokki 102 S, tilhi 77 p+m, varis 1 N, vihervarpunen 75 S - pähkinänakkeli 1 p, edelleen; Siipyy, Länsikylä - harmaalokki 200 p; Rågårdsfjärden - merikotka 10 p; Skaftung, Bofjärden (SJa) - laulujoutsen 11 p, sinisorsa 2 p; Härkmeri (JTu, TLe, JKe) - kyhmyjoutsen 6 p, merikotka 4 p; Svisskäret (PSL, ym.) - isolepinkäinen 1 p; Lålby (TLe, JKe) - tilhi 70 p; Kristiina, keskusta (JTu, GNo, BNo) - telkkä 2 p; Skatan - laulujoutsen 3 p; Perus (JTu)
- kyhmyjoutsen 8 N, isokoskelo 5 p; Närpiö, Blacksögrundet (Joel Karvonen)
- varpushaukka 1 p, tilhi 8 NE; Kauhajoki, keskusta (JRi, JaR)
- järripeippo 1 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- merellä ei vielä merkkejä kevätmuuton käynnistymisestä, vaikka meri täysin auki - laulujoutsen 6 p, kevään 1.; Härkmeri, Kristiinan hanhipeltojen ensimmäiset kevätvieraat - isolepinkäinen 1 p; Tiukka
- tilhi 70 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- merikotka 2 p; Närpiö, Närpesfjärden (JKe)
- tilhi 150 p, mustarastas 1 p; Kauhajoki, keskusta (ARR, HAR, Milla ja Maisa Järvinen)
- laulujoutsen 1 p, ampuhaukka 1 p, räkättirastas 47 p, isolepinkäinen 1 p
- pähkinänakkeli 1 p, kyhmyjoutsen 4 N+p, alli 5 N, mustalintu 50 S+p, pilkkasiipi 6 S+N, telkkä 16 p, tukkakoskelo 3 S, isokoskelo 45 p, merimetso 2 p+N, merikotka 5 p, varpushaukka 1 p, kalalokki 8 p, harmaalokki 85 p, tilhi 9 S+p, mustarastas 3 p, isolepinkäinen 1 p - taviokuurna 1 N; Siipyy, kylä (JKo)
- turkinkyyhky 4 p; Närpiö, Näveråsen (II)
- laulujoutsen 1 p, isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi)
- kyhmyjoutsen 5 N+S, pilkkasiipi 1 N, telkkä 5 S, tukkakoskelo 4 p+N, isokoskelo 100 p+S, merikotka 2 p+N, kalalokki 60 S+p, harmaalokki 155 S+p, merilokki 35 S+p, lokkilaji 225 S, harakka 4 N, vihervarpunen 4 N - pähkinänakkeli 1 p, edelleen; Siipyy, Länsikylä - harmaalokki 250 p, merilokki 55 p; Rågårdsfjärden - telkkä 20 p, isokoskelo 25 p, merikotka 2 p - harmaalokki 90 p, merikotka 1 p; Skaftung (JKo)
- räkättirastas 260 p; Kauhajoki, Aninkuja (JMi)
- kyhmyjoutsen 1 NW, mustalintu 6 S, telkkä 5 p, isokoskelo 22 p - isolepinkäinen 1 p; Siipyy (JKe) - kyhmyjoutsen 1 p; Storsjö (JKo) - merikotka 2 p, telkkä 5 p, tukkakoskelo 2 p, isokoskelo 35 p; Siipyy, Kiili (JKo)
- järripeippo 1 p, tilhi 180 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- kalalokki 30 p, harmaalokki 300 p, merilokki 55 p - kottarainen 18 p, mustarastas 5 p; Kristiina, keskusta (PSl) - tilhi 13 p, tikli 1 p, vihervarpunen 15 p - merikotka 4 p, harmaalokki 60 p, merilokki 15 p - kyhmyjoutsen 1 N, merikotka 1 S; Skatan- Leppäsalmi
- varpushaukka 1 p; Närpiö, keskusta (UH)
- huuhkaja 1 Ä; Kauhajoki, Päntäne (VYT)
- räkättirastas 39 p; Närpiö, Kåtnäs (II)
- varpushaukka 1 p, tilhi 150 p; Kauhajoki, keskusta (KTS, IN)
- telkkä 3 S, isokoskelo 113 p+m, kalalokki 35 p, harmaalokki 80 p, merilokki 30 p - merikotka 5 p, mustarastas 3 p; Skaftung, Kalasatama - harmaalokki 220 p, merilokki 80 p
- peltopyy 8 p; Närpiö, Kåtnäs (II)
- viirupöllö 1 p; Kauhajoki, Kainasto, Sysimäki (JPe)
- kyhmyjoutsen 3 S, telkkä 2 p+S, isokoskelo 65 p - merikotka 5 p, varpushaukka 1 S, naakka 10 N, varis 1 N - mustarastas 1 p; Siipyy, kylä (JKo) - merikotka 10 p, kalalokki 20 p; Skaftung (JKo, SJa) - mustalintu 7 p, isokoskelo 10 p, merikotka 1 p; Skaftung, Sandskäret (JPi) - meri saariston länsipuolella täysin auki - kottarainen 18 p, pikkutikka 1 p; Kristiina, keskusta (PSl, ORa) - mustarastas 7 p, vihervarpunen 20 p - helmipöllö 1 Ä; Kristiina, Itäpuoli (MLu) - kyhmyjoutsen 2 p, isokoskelo 3 p, merikotka 1 p, kalalokki 2 S; Skatan (ORa)
- merikotka 1 p; Närpiö, Närpesfjärden (II)
- kottarainen 1 p, mustarastas 1 p; Kauhajoki, keskusta, Filppula (HAR, ARR)
- alli 2 S, mustalintu 17 N+S, pilkkasiipi 3 S, telkkä 3 p, tukkakoskelo 1 p, isokoskelo 82 p+m, merikotka 5 p, tilhi 16 p, vihervarpunen 42 m - teeri 21 p; Siipyy, Länsikylä (VF, EF) - taviokuurna 10 p; Siipyy (KK) - vihervarpunen 20 m; Storsjö (JKo, VF) - harmaalokki 460 p, merilokki 95 p; Skaftung (KK)
- taviokuurna 27+1 p; Närpiö, Piolahti+ Bäckliden (PSl)
- varpushaukka 1 p, räkättirastas 100 p; Kauhajoki, keskusta (JPi, IN)
- telkkä 7 p; Siipyy, Kiili (JKe) - alli 1 p, isokoskelo 24 p, vihervarpunen 104 N; Siipyyn lintutorni - harmaalokki 250 p, merilokki 70 p; Skaftung - merikotka 9 p; Kristiina, Itäpuoli (MLu)
- hemppo 17 p, varis 89 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JRi, JMi)
- harmaalokki 250 p, merilokki 30 p
- pähkinähakki 1 p; Närpiö, keskusta (UH)
- tilhi 150 p, räkättirastas 60 p; Kauhajoki, keskusta (JRi)
- isokoskelo 12 p; Stånggrund - isolepinkäinen 1 p; Piolahti - kyhmyjoutsen 1 N, isokoskelo 3 p; Nämpnäs, kalasatama (JMi, SMi)
- tilhi 160 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- räkättirastas 2 p; Härkmeri
- pähkinänakkeli 1 p, huuhkaja 1 p; Närpiö, Norrnäs (Tommy Vikars)
- peltopyy 12 p, räkättirastas 60 W; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- hemppo 20 p; Kauhajoki, Kainastonjokivarsi (JMi)
- taviokuurna 5 p; Kauhajoki, keskusta (HAR)
- peltopyy 9 p; Yrjänäiskylä (TA) - varpushaukka 1 p, räkättirastas 5 p; Heikkilänkylä - tilhi 95 p; Teuva, keskusta (KHi) - pähkinänakkeli 1 p, edelleen; Kurikka, Häjynluomankylä (Timo Saloranta)
- helmipöllö 1 Ä; Nämpnäs (Tommy Vikars)
- tilhi 50 p, räkättirastas 70 p; Kauhajoki, keskusta, Männikkö (JMi)
- isokoskelo 22 p; Nämpnäs, kalasatama, meri auki mannerta myöten
- peltopyy 12 p; Kauhajoki, Aninkuja (IN)
- mustarastas 1 p, urpiainen 60 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- räkättirastas 70 p; Kauhajoki, keskusta, Filppula - taviokuurna 28 p; Kurikka, Jurva, Botniaring (KTS)
- harmaalokki 300 p, merilokki 100 p; Skaftung - telkkä 2 p, isokoskelo 55 p, kalalokki 3 p; Siipyy, Kiili - järripeippo 1 p, mustarastas 2 p; Kristiina, keskusta (PSl)
- sinisorsa 12 p; Närpiö, Piolahti (JKe)
- taviokuurna 8 p; Kauhajoki, Kalkunmäki (KTS)
- kyhmyjoutsen 5 p, telkkä 4 p, isokoskelo 40 p, merilokki 15 p - mustarastas 1 p; Siipyy, Långviken (II) - mustarastas 1 p; Skaftung, Kalasatama (KK) - tuulihaukka 1 p; Lålby, vt8 (II) - isolepinkäinen 1 p; Tiukka, vt8 (II)
- isohaarahaukka 1 N; Närpiö, Finby (RLi, TSl)
- peippo 1 p, räkättirastas 200 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)
- meri täysin sula, huono näkyvyys heikkeni vielä lisää lumisateen alettua - peippo 1 p, mustarastas 4 p, punatulkku 18 p; Skaftung (KK, JKo, MPj, PSl) - merikotka 6 p, harmaalokki 480 p, merilokki 105 p, taviokuurna 1 N - isolepinkäinen 1+1 p; Syndersjön+ Lillsund (PSl)
- harmaapäätikka 2 p; Närpiö, Norrnäs (Tommy Vikars)
- räkättirastas 120 p; Kauhajoki, keskusta (HV)
- merikotka 7 p, kalalokki 15 p, harmaalokki 220 p, merilokki 60 p - merikotka 2 p, isokoskelo 55 p; Siipyy, Kiili - urpiainen 30 p; Lålby (AL, ym.) - ampuhaukka 1 p; Tiukka
- merikotka 2 p; Närpiö, Piolahti (AL, ym.)
- taviokuurna 10 p; Kauhajoki, keskusta, hautausmaa (IN)
- kanahaukka 1 p; Kauhajoki, keskusta (KTS)
- isokoskelo 15 p, kalalokki 70 p - telkkä 2 p, isokoskelo 30 p; Siipyy, Kiili - kyhmyjoutsen 2 p, merikotka 5 p; Skaftung, Kalasatama - tilhi 31 p; Lålby - teeri 15 p, keltasirkkku 190 p; Välikylä
- kottarainen 5 p, edelleen päivittäin; Kauhajoki, keskusta, Filppula (HAR, ARR)
- järripeippo 1 p, mustarastas 1 p, merikotka 3 p; Svisskäret (PSl)
- peltopyy 13+6+11 p; Närpiö, Yttermark+ Eide+ Ylimarkku, Häggnäs (KR)
- räkättirastas 300 p, tilhi 390 p; Kauhajoki, keskusta (JRi, JaR)
- kangaskiuru 1 p, edelleen; Kaskinen, keskusta (TLe, JKe) - järripeippo 1 p, tilhi 26 p, mustarastas 5 p - isokoskelo 2 m, harmaalokki 80 p; Kalasatama
- taviokuurna 15 p; Kauhajoki, Kalkunmäki (Timo Kulmala)
- pähkinänakkeli 1 p; Skaftung (Leila Tampio) - mustarastas 3 p; Kristiina, keskusta (GNo) - mustarastas 1 p; Kristiina, keskusta (TVi) - punarinta 1 p, mustarastas 1 p; Kristiina, keskusta (Martti ja Raija Suominen) - mustarastas 3 p; Kristiina, keskusta (Juhani Saari) - kottarainen 11 p, viherpeippo 47 p, mustarastas 1 p; Kristiina, keskusta (CAL) - peippo 2 p, pikkutikka 1 p; Kristiina, keskusta (ORa) - mustarastas 8 p, räkättirastas 18 p, tilhi 57 p - punarinta 1 p, mustarastas 2 p; Kristiina, Leppäsalmi (Antero Paavola) - varpuspöllö 1 p; Dagsmark (Kari Kotokorpi) - mustarastas 3 p; Tiukka (Birgitta Ebbols)
- pähkinähakki 1 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- tilhi 500 p; Kauhajoki, keskusta (JRi, JaR, JPi)
- pähkinänakkeli 1 p, mustarastas 2 p; Siipyy, Länsikylä (VF, EF, ym.) - mustarastas 1 p; Skaftung (Matti Vesa Viitanen, Elisa Strandman) - peippo 2 p; Skaftung (Veikko Katajisto) - punarinta 1 p, tikli 4 p, vihervarpunen 16 p; Kristiina, keskusta (PSl) - pyrstötiainen 6 p; Kristiina, keskusta (Arto Latva) - peltopyy 7 p, mustarastas 1 p; Perus (Raimo ja Anna Henttonen) - mustarastas 1 p; Dagsmark (IR)
- mustarastas 4 p; Närpiö, keskusta (Sulo Tuisku)
- varpushaukka 1 p, tilhi 115 p, räkättirastas 200 p; Kauhajoki, keskusta (IN, HV)
- taviokuurna 1 ä; Närpiö, Piolahti (PSl)
- tilhi 80 p, räkättirastas 100 p; Kauhajoki, keskusta (KTS)
- tilhi 90 p, koskikara 1 p; Kauhajoki, keskusta (JRi, JaR) - varpushaukka 1 p, mustarastas 2 p; Kauhajoki, keskusta (KTS) - harmaapäätikka 1 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- kyhmyjoutsen 3 p, tukkakoskelo 2 p, isokoskelo 18 p - koskikara 1 p; Metsälänjoki
- viiksitimali 5 p; Närpiö, Piolahti (JKe)
- tilhi 250 p, räkättirastas 80 p; Kauhajoki, keskusta (KTS, IN)
- sinisorsa 4 p, haahka 1 p, alli 2 p, mustalintu 2 p, pilkkasiipi 1 p, telkkä 2 p, tukkakoskelo 5 p, isokoskelo 40 p, kaakkuri 1 p, merikotka 4 p+m - telkkä 3 p, isokoskelo 35 p; Siipyy, Kiili (RLi, PSl) - mustarastas 1 p, peippo 1 p, varpushaukka 1 p; Skaftung - merikotka 21 p, 10 rengastettua; Skaftung, Bofjärden (SJa) - hiiripöllö 1 p, edelleen; Lålby (RLi, PSl)
- kanahaukka 1 p; Närpiö, Tjärlax (RLi)
- räkättirastas 220 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- pulmunen 2 p, tikli 2 p, hemppo 10 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- kyhmyjoutsen 7 p, sinisorsa 7 p, tukkasotka 1 p, alli 3 m+p, mustalintu 9 m+p, pilkkasiipi 7 m+p, telkkä 5 p, uivelo 2 m, tukkakoskelo 3 m, isokoskelo 40 p, kaakkuri 6 S+N, merimetso 1 p, merikotka 4 p, kalalokki 55 m+p, harmaalokki 80 m+p, tilhi 86 p+m, vihervarpunen 110 N - mustarastas 2 p, tikli 5 p; Siipyy, kylä (JKo) - punarinta 1 p (edelleen), tikli 3 p; Kristiina, keskusta (PSl)
- kottarainen 5 p, tilhi 320 p; Kauhajoki, keskusta (HAR, ARR)
- kalalokki 10300 SW, koko aamun satoja SW:hen, meno jäi jatkumaan lähtiessämme - kyhmyjoutsen 59 m+p, mustalintu 4 p+N, pilkkasiipi 1 N, telkkä 5 p, tukkakoskelo 3 p, isokoskelo 54 p, vesilintu 11 N, kuikkalaji 1 N, merikotka 12 p, kanahaukka 1 p, harmaalokki 570 S, merilokki 117 S, tilhi 149 N, isolepinkäinen 1 p - varpuspöllö 1 p; Siipyy, Länsikylä (VF) - tilhi 85 NW; Siipyy, kylä (JKo, KJy) - kyhmyjoutsen 20 p, telkkä 1 p, isokoskelo 7 p; Siipyy, Kiili (JKo, MPj) - harmaalokki 100 p, mustarastas 1 p, räkättirastas 42 p; Skaftung - merikotka 1 p, harmaalokki 330 p, merilokki 50 p; Rågårdsfjärden - hiirihaukka 1 p; Tiukka (PSl)
- kyhmyjoutsen 6 p, kalalokki 180 p; Närpiö, Stånggrund (JKe) 10.15-12
- koskikara 1 p; Kauhajoki, uimahalli (IN, HV)
- sinitiainen 70 p, talitiainen 100 p, pikkuvarpunen 110 p, viherpeippo 160 p - pähkinänakkeli 1 p, edelleen; Siipyy, Länsikylä
- tikli 7 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- tilhi 150 p, räkättirastas 50 p; Kauhajoki, keskusta (IN) - peltopyy 8 p; Teuva, Kk, Nisulanpaikka (KHi) - koskikara 2 p; Karijoki, Ohrikylä (IN) - mustarastas 1 p; Isojoki, keskusta (IN) - koskikara 1+1 p; Sarviluoma+ Polvenkylä
- räkättirastas 150 p, järripeippo 1 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi, SMi) - tilhi 130 p, räkättirastas 80 p; Heikkilänkylä - tilhi 41 p; Harjankylä (JRi, JaR)
- telkkä 1 p, isokoskelo 25 p, merikotka 1 p; Närpiö, Stånggrund (PSl)
- tilhi 60 p, mustarastas 1 p, räkättirastas 220 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- koskikara 1 p; Ylimarkku, Lillån (PSl) - kangaskiuru 1 p, kottarainen 5 p; Kaskinen, keskusta (RLi, TSl, JKe) - mustarastas 5 p, tilhi 60 p, tikli 1 p
- tilhi 80 p; Kauhajoki, Rahikka (KTS)
- merisirri 2 N, piekana 2 m, isokoskelo 57 p+m, merimetso 1 m - kyhmyjoutsen 5 m, sinisorsa 5 m, mustalintu 5 m+p, telkkä 9 p, merikotka 5 p, kalalokki 35 N, harmaalokki 90 N, merilokki 45 N, ruokki 1 N, isolepinkäinen 1 p - punarinta 1 p, tikli 3 p, vihervarpunen 7 p; Kristiina, keskusta (PSl) - isokoskelo 20 p; Skatan - hiirihaukka 1 p; Savilahti (JKe, RLi)
- pyrstötiainen 7 p; Närpiö, Tjärlax (JKe, RLi)
- kottarainen 5 p; Kauhajoki, keskusta, Filppula (HAR, ARR)
- kyhmyjoutsen 16 m, sinisorsa 4 p, tukkasotka 1 p, haahka 2 p, mustalintu 5 p, telkkä 5 p, isokoskelo 42 p, kaakkuri 1 p, merimetso 1 p, merikotka 6 p, tilhi 133 N, räkättirastas 69 m, vihervarpunen 59 m - hiiripöllö 1 p, edelleen; Lålby (JKe) - peltopyy 8 p; Lapväärtti (PSl)
- punarinta 1 p, isokoskelo 18 p, merimetso 2 p; Närpiö, Stånggrund (JKe)
- pähkinänakkeli 1 p, edelleen; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- mustarastas 1 p; Kauhajoki, keskusta (TRi) - hemppo 11 p, peltopyy 4 p, tikli 4 p; Kainaston jokilaakso (JMi) - taviokuurna 4 p; Isojoki, Lauhanvuori (IN)
- tilhi 65 p; Pirttikylä (KLå)
- tilhi 70 p, räkättirastas 80 p; Kauhajoki, keskusta (JRi)
- merikotka 1 p; Töjby, kylä (AL, ym.) - merikotka 1 p, pyrstötiainen 9 p; Blacksögrundet 10.15-12.10 - pilkkasiipi 1 p, telkkä 1 p, isokoskelo 71 p, kalalokki 203 m
- peltopyy 4 p, tikli 7 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- hiiripöllö 1 p, edelleen; Lålby (PSl, TVi) - isolepinkäinen 1 p; Tiukka - hiirihaukka 1 p; Savilahti
- tilhi 160 p; Närpiö, Näsby (II)
- pähkinänakkeli 1 p, räkättirastas 260 p; Kauhajoki, keskusta (JPi, KTS, ym.)
- kyhmyjoutsen 14 m, tukkasotka 1 p, mustalintu 4 N, pilkkasiipi 1 p, telkkä 11 p+m, tukkakoskelo 1 N, isokoskelo 29 p, merimetso 2 p, merikotka 5 p+m, kalalokki 10 N, harmaalokki 40 N, merilokki 7 N, tilhi 260 N, mustarastas 1 p, vihervarpunen 8 N - merikotka 2 p, tilhi 45 N; Rågårdsfjärden - merikotka 16 p; Skaftung, Bofjärden (SJa) - hiiripöllö 1 p; Lålby (SJa) - punarinta 1 p; Kristiina, keskusta (PSl, TVi) - kottarainen 1 p, tilhi 110 p, pähkinähakki 1 p, tikli 3 p
- kyhmyjoutsen 4 m; Närpiö, Stånggrund (TI) 10.40-11.20
- tilhi 280 p, räkättirastas 350 p; Kauhajoki, keskusta (JRi)
- pähkinänakkeli 1 p (edelleen), peippo 1 p, merikotka 9 p - kyhmyjoutsen 2 p, laulujoutsen 1 p, sinisorsa 1 m, haahka 2 p, alli 1 p, mustalintu 8 p, pilkkasiipi 1 N, telkkä 9 p, isokoskelo 29 p, teeri 10 p, merimetso 1 p, kalalokki 165 p+N, harmaalokki 90 p+N, merilokki 11 p+N, tilhi 100 N+W, mustarastas 4 p, räkättirastas 186 p, isolepinkäinen 1 p, vihervarpunen 37 N - räkättirastas 80 p, tikli 4 p; Siipyy, kylä (PSl) - merikotka 1 W; Skaftung - kulorastas 1 p, taviokuurna 1 p; Svisskäret, tll (TI) - isokoskelo 2 p, merimetso 2 p, merikotka 2 p, kanahaukka 2 p, varpushaukka 1 p, kalalokki 7 N, harmaalokki 24 N, merilokki 16 N, tilhi 68 N, mustarastas 2 p, punakylkirastas 3 p, tikli 1 N, vihervarpunen 95 m+p - punakylkirastas 2 p; Skrattnäs (PB)
- merikotka 3 p; Närpiö, Närpesfjärden (TLe, JKe)
- kottarainen 4 p, edelleen; Kauhajoki, keskusta (HAR, ARR, ym.)
- kalalokki 230 N+p, harmaalokki 120 N, lokit vastatuuleen kovassa luoteistuulessa - telkkä 1 m, isokoskelo 14 p, merikotka 1 p - tilhi 30 N; Kristiina, keskusta (PSl)
- kanahaukka 1 p, räkättirastas 120 p; Kauhajoki, keskusta (JPi, KTS, ym.)
- tikli 3 p; Kristiina, keskusta (PSl)
- harmaahaikara 1 p; Kaskinen, Kalasatama (TI)
- tilhi 102 p; Kauhajoki, keskusta (Tea Järviniemi)
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni+ Kiili (JKo) 10.00-10.50+ 13.30-14 - kyhmyjoutsen 1 N, laulujoutsen 1 p, sinisorsa 1 N, tukkasotka 7 N, alli 1 p, mustalintu 20 p, pilkkasiipi 1 N, telkkä 1 p, isokoskelo 49 p, kaakkuri 1 N, merikotka 2 p, kalalokki 40 p, harmaalokki 35 p, tilhi 95 N, isolepinkäinen 1 p - pähkinänakkeli 1 p, edelleen; Siipyy, Länsikylä - mustarastas 1 p, pyrstötiainen 10 p - varpushaukka 1 p, pyrstötiainen 1 p; Storsjö - pikkuvarpunen 150 p, viherpeippo 160 p; Siipyy, kylä - kanahaukka 1 p; Svisskäret (TI) - tilhi 140 p; Kristiina, keskusta (HL) - punakylkirastas 1 p, räkättirastas 300 p, kottarainen 4 p
- isokoskelo 6 p; Närpiö, Närpesfjärden (PSl)
- tilhi 136 p, räkättirastas 390 p; Kauhajoki, keskusta (JRi, JaR, KTS)
|