Havaintoja vuodelta 2017
| Joulukuu
| Marraskuu
| Lokakuu
| Syyskuu
| Elokuu
| Heinäkuu
|
| Kesäkuu
| Toukokuu
| Huhtikuu
| Maaliskuu
| Helmikuu
| Tammikuu
|
| Kaikki havainnot vuodelta 2017
| Havaintoja koskevat lyhenteet
| Havainnoijat
|
Sisämaahavainnot 2017
Tällä sivulla on havaintoja Suupohjan sisämaasta eli rannikkokuntien ulkopuolelta.
Suupohjan rannikkokuntien linnusto on erittäin monipuolinen ja runsas. Lisäksi linnut saapuvat rannikolle selvästi aikaisemmin kuin sisämaan kuntiin. Siten sisämaan havainnot voivat helposti hukkua rannikon hienojen havaintojen joukkoon.
Näillä sivuilla julkaistut tiedot saattavat sisältää virheitä ja epätäsmällisyyksiä. Jos julkaiset alueemme tietoja muilla foorumeilla pyydämme ystävällisesti lähettämään tekstin tarkastettavaksi Kari Korhoselle, jotta voimme varmistaa julkaistavien tietojen virheettömyyden.
Joulukuu 2017
Kaikki havainnot
- hiiripöllö 1 p; Teuva, Varsala (TLe, JJ)
- peippo 3 p; Komsinmäki
- keltasirkku 200 p; Luhtalanloukko (TLe)
- peukaloinen 1 p; Kurikka, Jurva, Säläisjärvi (IN)
- räkättirastas 1 p; Tainuskylä
- tilhi 10 p, räkättirastas 20 p; Kurikka, keskusta (PRu, KRu)
- turkinkyyhky 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- tilhi 90 p, räkättirastas 110 p; Kauhajoki, keskusta (Keijo Nevaranta)
- teeri 24 p, räkättirastas 6 m; Muurahainen (IN, HV)
- tilhi 11 N; Isojoki, Lauhanvuori (IN, HV)
- keltasirkku 200 p; Kurikka, Korvekylä (PRu, KRu)
- tundraurpiainen 1 p, räkättirastas 65 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- pyrstötiainen 4 N; Teuva, Riippi (JKe)
- hiiripöllö 1 p, isolepinkäinen 1 p; Komsi (TLe)
- pikkuvarpunen 22 p; Kurikka, Kampinkylä (Jaakko Männistö, H.Männistö)
- kottarainen 6 p; Kauhajoki, keskusta, Filppula (ARR)
- sinisorsa 1 p; Kauhajoki, uimahalli (HAR, ARR)
- tilhi 70 p, räkättirastas 36 p; Kauhajoki, keskusta (IN, HV, ARR, HAR, JPi)
- tilhi 150 p; Teuva, keskusta (KHi)
- tikli 14 p, räkättirastas 1 p; Kurikka, Kurikankylä (Miika Halonen, ym.)
- isolepinkäinen 1 p; Kurunlakia (PRu, KRu)
- sinisorsa 1 p, koskikara 1 p; Kauhajoki, uimahalli (IN, HV)
- tikli 6 p; Päntäne, Keturinkylä (Sami Luoma-Pukkila)
- hiiripöllö 1 p; Teuva, Komsi (JJ)
- hiiripöllö 1 p; Perälä, Tattari, tll (TLe)
- räkättirastas 23 p, järripeippo 1 ä; Perälä
- tikli 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- ampuhaukka 1 p, urpiainen 700 p; Kurikka, Luopa (ALa)
- tilhi 8 p; Takaneva (PRu, KRu)
- vihervarpunen 1 ä; Teuva, keskusta (TLe)
- hiiripöllö 1 p, teeri 30 p, isolepinkäinen 1 p; Perälä, Rääsy (TLe, SPo)
- laulujoutsen 5 N; Kurikka, Jurva, Närvijoki (Timo Mylläri)
- räkättirastas 10 p; Teuva, keskusta (KHi)
- järripeippo 1 p; Komsinmäki (JJ)
- räkättirastas 1 p, urpiainen 70 p; Kurikka, Kurikankylä (Miika Halonen, ym.)
- hiiripöllö 1 p; Kauhajoki, Kainasto (HM)
- järripeippo 20 p, tilhi 3 p, räkättirastas 33 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- harmaapäätikka 1 p; Teuva, Perälä, Rääsy (PHo)
- isolepinkäinen 2 p; Komsinmäki (JJ)
- teeri 40 p, isolepinkäinen 1 p; Lautta (HM)
- laulujoutsen 8 m; Kurikka, Mietaankylä (HAR, ARR)
- räkättirastas 12 p; Kurikka, keskusta+ Kurikankylä (Miika Halonen)
- tundraurpiainen 1 p; Kauhajoki, keskusta, Filppula (HAR, ARR, ym.)
- tilhi 55 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- räkättirastas 12 p; Teuva, keskusta (KHi)
- peippo 1 p, tikli 2 p; Komsinmäki (JJ)
- järripeippo 1 p; Perälä, Rääsy (PHo)
- tilhi 10 p; Teuva, keskusta (KHi)
- tilhi 80 p; Teuva, keskusta (PHo)
- pulmunen 1 p; Kauppila (JJ)
- harmaapäätikka 1 p, räkättirastas 3 p; Isojoki, Lauhanvuori (IN)
- tundraurpiainen 1p, tilhi 25 m; Kauhajoki, keskusta (JMi, ARR, HAR)
- tilhi 15 p, räkättirastas 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- merikotka 1 p; Teuva, Komsinmäki (JJ)
- järripeippo 2 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- pulmunen 40 p, peltopyy 9 p; Hangaskylä (JPi)
- räkättirastas 10 p, tikli 1 p; Kurikka, Kurikankylä (Miika Halonen)
- järripeippo 25 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- tilhi 60 p, räkättirastas 90 p; Kauhajoki, keskusta (JMi)
- räkättirastas 50+70+37 p, tilhi 30 p; Kauhajoki, keskusta (JRi, JaR, JMi)
- urpiainen 150 p; Hyyppä, Ratuskylä (IN)
- teeri 26 p, urpiainen 200 p; Teuva, Perälä, Rääsy (PHo)
- pyrstötiainen 5 p; Kurikka, keskusta (KRu)
- koskikara 1 p, räkättirastas 1 p; Kauhajoki, uimahalli (JPi)
- järripeippo 4 p, tikli 1 p; Pukkilankylä (VYT)
- tilhi 150 p; Teuva, keskusta (KHi)
- räkättirastas 3 p; Isojoki, keskusta (IN)
- urpiainen 3000 p; Kurikka, Luopa (ALa)
- räkättirastas 38 p; Kurikankylä (Miika Halonen)
- räkättirastas 61 p, peippo 1 p; Kauhajoki, keskusta, Männikkö (JMi)
- mustarastas 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- räkättirastas 18 p, kottarainen 8 p; Kauhajoki, keskusta (JMi, IN)
- mustarastas 3 p, järripeippo 12 p; Kauhajoki, keskusta, Filppula (ARR, HAR)
- hiiripöllö 1 p; Kauhajoki, Ahtaanmaa (JMi)
- ampuhaukka 1 p; Kokonkylä, Lylykylä
- tundraurpiainen 3 p, urpiainen 300 p; Kainasto
- rantasipi 1 p, sinisorsa 1 p; Kauhajoki, keskusta (Tuija Pitkäkoski)
- tilhi 25 p; Teuva, keskusta (KHi)
- hiiripöllö 1 p; Komsi, Varsala (HM)
- harmaapäätikka 1 p; Perälä, Rääsy (PHo)
- peippo 1 p, järripeippo 1 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- peippo 1 p; Kauhajoki, keskusta, Männikkö (JMi)
- laulujoutsen 14 m; Aninkujan lintutorni (JKo)
- urpiainen 300 p; Päntäne
- koskikara 1 p, urpiainen 150 p; Teuva, Perälä, Rääsy (PHo)
- räkättirastas 2 p, tikli 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (Timo Mylläri)
- peippo 5 p, järripeippo 10 p
- järripeippo 25 p, tikli 6 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- pikkutikka 1 p, tilhi 60 p, räkättirastas 85 p; Kauhajoki, keskusta (JRi, JaR)
- urpiainen 400 p; Hangaskylä
- teeri 30 p; Nummijärvi
- koskikara 1 p; Kurikka, Kakkurinkoski (KRu, PRu)
- peippo 1 p; Kauhajoki, keskusta, Männikkö (JMi)
- tilhi 80 p, räkättirastas 20 p; Kauhajoki, keskusta (JRi)
- hiiripöllö 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (TMy)
- tilhi 30 p; Kauhajoki, keskusta (JPi, JMi, ARR, VJä)
- räkättirastas 20 p, kottarainen 2 p, järripeippo 3 p
- ampuhaukka 1 p, varpushaukka 1 p, tikli 5 p; Kainasto
- hiiripöllö 1 p, isolepinkäinen 1 p; Ratikylä
- helmipöllö 1 p; Ratikylä (JPe)
- laulujoutsen 9 p, varpunen 60 p; Hangaskylä (JPi, JMi, ARR, VJä)
- maakotka 1 p, laulujoutsen 4 p, isokoskelo 1 p; Nummijärvi
- hiiripöllö 1 p; Kauhajoki, Päntäne, Puskanperä (IN, HV)
- isolepinkäinen 1 p; Kainasto, Ratikylä (IN)
- hiiripöllö 1 p, laulujoutsen 19 p; Hangaskylä
- räkättirastas 20 p; Karijoki, keskusta (IN, HV)
- hiiripöllö 1 p; Alakylä
- pikkutikka 1 p; Isojoki, Lauhanvuori, Huhtakorpi (JTu, NMe)
- pikkuvarpunen 48 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (TMy)
- peippo 17 p, järripeippo 8 p
- varpunen 1 p, tikli 6 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- urpiainen 1500 p; Jokimaa (IN)
- järripeippo 2 p; Teuva, Komsi (JJ)
- harmaapäätikka 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (Timo Mylläri)
- peippo 3 p, järripeippo 3 p, urpiainen 300 p
- kottarainen 8 p; Kauhajoki, keskusta (JRi)
- tilhi 3 p, räkättirastas 40 p
- laulujoutsen 13 p, urpiainen 50 p; Jokimaa (JPi)
- viirupöllö 1 Ä; Teuva, Komsi (JJ)
- kottarainen 3 p; Kurikka, Luopa (ALa)
Marraskuu 2017
Kaikki havainnot
- tilhi 74 p; Kauhajoki, keskusta (ARR, HAR)
- isolepinkäinen 1 p; Luomankylä (IN)
- urpiainen 500 p; Teuva, Kirkonkylä, Teerenpaikka (IN)
- laulujoutsen 4 p, urpiainen 600 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (IN)
- hiiripöllö 1 p; Teuva, Riippi, Varanmäki (JJ)
- ampuhaukka 1 p; Kauhajoki, Päntäne (IN)
- koskikara 1 p; Muurahainen, Vinniäisluoma (Pentti Kangasniemi)
- teeri 50 E; Kurikka, Ponsineva (Jouko Mustalahti, Heikki Saarnio, Kalevi Yli-Erkkilä)
- räkättirastas 60 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- tundraurpiainen 5 p, urpiainen 2000 p, tikli 1 p; Heikkilänkylä (JPi)
- hiiripöllö 1 p, isolepinkäinen 1 p; Teuva, Kauppila (IN)
- pikkutikka 1 p; Perälä, Rääsy (PHo)
- urpiainen 150 p; Teuva, keskusta (JKe)
- hiiripöllö 1 p; Kauppila, Pontus (JJ)
- järripeippo 15 p, peippo 1 p; Kauhajoki, keskusta, Männikkö (JMi)
- järripeippo 12 p, räkättirastas 9 p, tikli 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- tilhi 120 p; Kauhajoki, keskusta (JMi)
- laulujoutsen 34 p; Nummijärvi (ARR)
- harmaapäätikka 1 p, pyrstötiainen 9 p; Isojoki, Lauhanvuori (IN)
- teeri 23 p, räkättirastas 30 p; Sarviluoma
- tilhi 16 p, peippo 1 p, järripeippo 1 p; Kauhajoki, keskusta (JMi, JPi)
- laulujoutsen 14 p, varpushaukka 2 p, urpiainen 700 p; Kainasto (JMi)
- tundraurpiainen 12 p, urpiainen 1700 p, tikli 5 p; Teuva, keskusta (JKe)
- laulujoutsen 269 m; Kurikka, Jurva, Närvijoki (TMy)
- peippo 3 p, räkättirastas 5 p, urpiainen 300 p
- tilhi 60 p, räkättirastas 150 p, peippo 1 p; Kauhajoki, keskusta (JMi, SMi)
- mustapääkerttu 1 p, järripeippo 8 p; Kauhajoki, keskusta (JPi, JMi)
- laulujoutsen 7 p, räkättirastas 65 p, tikli 1 p; Hyyppä (IN)
- maakotka 1 p, isokoskelo 200 p; Nummijärvi (JRi, JaR)
- laulujoutsen 140 p, mustalintu 4 p
- tilhi 10 p; Teuva, keskusta (KHi)
- hiiripöllö 1 p; Korvenkylä (HM)
- räkättirastas 23 p; Kauhajoki, keskusta (JMi)
- laulujoutsen 7 p, urpiainen 150 p; Kainasto
- hiiripöllö 1 p; Päntäne, keskusta (IN)
- hiiripöllö 1 p; Teuva, Riippi (TLe, JJ)
- peippo 1 p; Perälä (TLe)
- hiiripöllö 1 p; Karijoki, Siltaneva (IN)
- teeri 55 p; Kurikka, Peurainneva (ALa)
- urpiainen 300 p; Jurva, Metsäkylä (OM)
- peippo 1 p; Kivineva
- räkättirastas 200 p, järripeippo 10 p; Teuva, Komsi (JJ)
- hiiripöllö 1 p, peippo 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (TMy)
- hiiripöllö 1 p; Kauhajoki, Hyyppä, Teevahainen (JJ)
- viirupöllö 1 p; Isojoki, Rajamäenkylä (JJ)
- urpiainen 3000 p; Kurikka, Jurva, Pyörni (AL, ym.)
- varpushaukka 2 p, räkättirastas 55 p, urpiainen 200 p; Kauhajoki, Päntäne (IN)
- urpiainen n. 1000 p, puimattomassa rypsipellossa; Teuva, Komsi (JKe)
- urpiainen 250 p; Kauppila
- merikotka 1 p; Karijoki, Siltaneva (JMu)
- harmaapäätikka 1 p, laulujoutsen 5 p, teeri 20 p; Teuva, Korvenkylä, tll (IN)
- laulujoutsen 5 p; Kurikka, Mietaankylä (KRu)
- laulujoutsen 6 p, urpiainen 400 p; Kauhajoki, Kainasto (JMi)
- laulujoutsen 24 p, metsähanhi 1 p; Teuva, Profeetanneva (JKe)
- tilhi 10 p; Teuva, keskusta (KHi)
- räkättirastas 35 p; Kurikka, Kärpäskylä (IN)
- hiiripöllö 1 p; Jurva, Närvijoki (TVi, Jouni Ojala)
- peippo 3 p; Isojoki, keskusta (KNi)
- harmaapäätikka 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (TMy)
- järripeippo 50 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- urpiainen 80 p; Jokimaa (JMi)
- laulujoutsen 55 p, räkättirastas 160 p, korppi 11 p; Kainasto
- laulujoutsen 19 p; Havuskylä (IN, HV)
- isokoskelo 45+5 p; Isojoki, Kangasjärvi+ Kodesjärvi (KNi)
- varpuspöllö 1 p; Kurikka, Lohiluoma (PSl, ym.)
- hiiripöllö 1 p; Kauhajoki, Päntäne, Pentilä (JTu, NMe)
- hiiripöllö 1 p, laulujoutsen 75 p, metsähanhi 1 p; Kainasto (JMi)
- järripeippo 12 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- laulujoutsen 9 p; Parjakka (KNi)
- riekko 2 p, tilhi 4 p, isokäpylintu 3 p; Isojoki, Lauhanvuori (IN)
- laulujoutsen 50 p, metsähanhi 1 p; Kauhajoki, Kainasto (JMi)
- räkättirastas 66 m, isolepinkäinen 1 p, urpiainen 76 p
- västäräkki 1 p; Aronkylä (Jaakko Niemi-Aro)
- räkättirastas 120 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- järripeippo 1 p; Teuva, Perälä, Rääsy (PHo)
- laulujoutsen 35 p 26 m, metsähanhi 1 m; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- tikli 1 m; Teuva, Kauppila, tll (JKe)
- hiiripöllö 1 p; Kurikka, Kirkonkylä, Jokihaara (VYT)
- taviokuurna 1 p; Paavalinvuori (KRu)
- pyrstötiainen 9 p; Jurva, Närvijoki (TMy)
- laulujoutsen 68 p (3 juv), metsähanhi 1 p; Kauhajoki, Havuskylä (IN, HV)
- tikli 2 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- räkättirastas 400 p; Kauhajoki, keskusta, Filppula (JRi, JaR)
- hiiripöllö 1 p; Päntäne, Puskanperä
- hiiripöllö 1 p, laulujoutsen 53 p; Nummijärvi
- urpiainen 350 p; Teuva, Riippi (JKe)
- hiiripöllö 1 p, laulujoutsen 53 p; Kurikka, Mietaankylä (PRu, KRu)
- harmaapäätikka 1 p; Jurva, Närvijoki (TMy)
- peippo 200 p; Jurva, Pyörni (Teemu Tast)
- hiiripöllö 1 p, taviokuurna 1 p; Kauhajoki, Jokimaa (IN)
- hiiripöllö 1 p, ampuhaukka 1 p; Keturinkylä
- laulujoutsen 16 m; Heikkilänkylä (TA)
- pulmunen 4 p; Säkkineva (JRi)
- valkoposkihanhi 20 m, räkättirastas 80 p, kotkalaji 1 p; Teuva, Perälä (JJ)
- laulujoutsen 59 p; Karijoki, Siltaneva (IN)
- taviokuurna 1 p, helmipöllö 1 p; Isojoki, Kirkonkylä (JTu)
- koskikara 2 p; Kurikka, Jyllinkoski (PRu, KRu)
- räkättirastas 300 p; Latoneva
- pyrstötiainen 7 p; Jurva, Närvijoki (KKt)
- tikli 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- hiiripöllö 1 p; Kurikka, Panttila (Jouni Kannonlahti)
- laulujoutsen 6 p 18 m, isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (IN)
- järripeippo 3 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- tilhi 250 p; Teuva, keskusta (KHi)
- laulujoutsen 40 p; Kurikka, Latoneva (KRu)
- merikotka 1 m, pikkutikka 1 p; Kauhajoki, keskusta, tll (JRi, JaR)
- tilhi 121 p, räkättirastas 376 p, punakylkirastas 1 p, talitiainen 92 p, varpunen 2 p, pikkuvarpunen 53 p, peippo 1 p, järripeippo 1 p
- hiiripöllö 1 p; Teuva, Riippi, Kimoo (IN)
Lokakuu 2017
Kaikki havainnot
- riekko 1 p; Kauhajoki, Vakkurinkylä (JJ)
- hiiripöllö 1 p; Teuva, Äystö (JRi, JaR)
- laulujoutsen 8 m, tilhi 10 p; Teuva, keskusta (KHi)
- laulujoutsen 26 m/p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (TMy)
- merikotka 1 p; Lintukangas (KKt)
- laulujoutsen 22 m; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (AKo)
- laulujoutsen 68 p, metsähanhi 1 p; Kauhajoki, Havuskylä (IN, HV)
- laulujoutsen 10+6 p; Päntäne, Keturinkylä+ Parjakka (IN, KNi, ym.)
- västäräkki 1 p, ollut paikalla koko lokakuun; Aronkylä (Jaakko Niemi-Aro)
- laulujoutsen 10 p, isolepinkäinen 1 p, urpiainen 70 p; Hangaskylä (JRi, JaR)
- laulujoutsen 31 p, sinisorsa 4 p, mustalintu 2 p, silkkiuikku 4 p; Nummijärvi
- hiiripöllö 1 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JTu, NMe)
- pyrstötiainen 9 p; Lauhanvuori (IN)
- laulujoutsen 10 p; Isojoki, Koppelonkylä (JTu, NMe)
- laulujoutsen 9 p; Kurikka, Pitkämö (Virpi Mäki)
- tikli 1 p, järripeippo 100 p; Jurva, Närvijoki (TMy)
- peltopyy 7 p; Teuva, Kauppila (TP)
- teeri 15 p; Isojoki, Iivarinkylä (IN)
Sisämaahan satoi noin 15 senttiä lunta, joka pysyi maassa koko päivän.
- hiiripöllö 1 p; Karijoki, Alakylä (JJ)
- pähkinähakki 1 p; Isojoki, Vanhakylä (JJ)
- koskikara 1 p, syksyn 1.; Kurikka, Jyllinkoski (KRu)
- isolepinkäinen 1 p; Jurva, Närvijoki (TMy)
- harmaapäätikka 1 p, pyrstötiainen 3 p; Kauhajoki, Katikankanjoni (IN)
- sinisorsa 21 p; Korhoskylä, allas
- laulujoutsen 111 p, metsähanhi 1 p; Havuskylä
- merikotka 2 p; Kurikka, Jurva, Tainuskylä (Tuija Waren)
- hiiripöllö 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- tilhi 35 p, räkättirastas 200 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- järripeippo 60 p; Savikylä (JRi)
- isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Luomankylä (IN)
- taivaanvuohi 1 p, helmipöllö 1 p, pyrstötiainen 4 p; Jokimaa
- hiiripöllö 1 p; Kauhajoki, keskusta (Heidi Lehtola)
- isokoskelo 130 p; Nummijärvi (Myy Ojanpää)
- pähkinähakki 1 p; Teuva, keskusta, Asema (TP)
- tilhi 150 p; Teuva, keskusta (KHi)
- isolepinkäinen 1 p; Perälä, Rääsy (PHo)
- laulujoutsen 121 p, metsähanhi 1 p; Kauhajoki, Havuskylä (IN, HV)
- tilhi 8 p; Teuva, Kirkonkylä (JRi)
- sepelkyyhky 1 p; Isojoki, Polvenkylä (KNi)
- isokoskelo 111 p; Kodesjärvi
- harmaapäätikka 1 p, pähkinähakki 2 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (TMy)
- hiiripöllö 1 p; Jurvanjärvi (Ari Koski)
- laulujoutsen 107 p; Kauhajoki, Havuskylä (IN)
- isolepinkäinen 1 p; Ratuskylä
- huuhkaja 1 Ä; Kauhajoki, Filppula (Myy Ojanpää)
- turkinkyyhky 2 p, sepelkyyhky 1 p; Teuva, keskusta (JJ)
- isolepinkäinen 1 p, urpiainen 200 p; Komsi
- kiuru 1 m, rautiainen 2 m; Isojoki, Mustasaarenkeidas (JTu, NMe)
- tilhi 10 W; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- merikotka 1 m; Teuva, Viitasaarenneva (PHo)
- pyrstötiainen 8 N; Teuva, Riippi (JKe)
- taivaanvuohi 1 p, isolepinkäinen 1 p; Horo, Siula (PP)
- tilhi 26 p; Kauhajoki, keskusta (AAR, HAR)
- kottarainen 200 p; Pukkilankylä
- sarvipöllö 2 p, helmipöllö 1 p; Isojoki, Kirkonkylä (JTu, NMe)
- harmaapäätikka 1 p; Kauhajoki, Järvikylä (IN)
- laulujoutsen 47 p; Kauhajoki, Päntäne, Keturinkylä (IN, HV)
- hiiripöllö 1 p; Kainasto (MIK)
- piekana 2 m, tiltaltti 1 p, tikli 1 m; Teuva, Riippi (JKe)
- alli 1 p; Äystö, Tervaneva (MIK)
- isolepinkäinen 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- harmaapäätikka 1 p; Jurva, Kirkonkylä (Tuukka Pahtamaa)
- tilhi 3 p, urpiainen 30 p; Isojoki, keskusta (JTu)
- harmaapäätikka 1 p, piekana 1 m; Isojoki, Lauhanvuori (IN)
- alli 2 p, lapasotka 2 p, telkkä 1 p; Kangasjärvi
- piekana 1 p; Koppelonkylä
- uivelo 1 p, isokoskelo 60 p, isolepinkäinen 1 p; Kodesjärvi
- suopöllö 1 p, helmipöllö 1 p; Heikkilä (JTu, NMe)
- hiiripöllö 1 p; Kurikka, Jurva, Tainusjärvi (Ari Koski)
- kottarainen 80 p; Kauhajoki, Kainasto (JMi)
- merikotka 1 N, kivitasku 1 p, kottarainen 40 p; Hangaskylä (IN)
- pikkutikka 1 p; Teuva, Komsinmäki (JJ)
- sinisorsa 3 p, alli 1 p; Äystö, Tervaneva (JJ)
- järripeippo 2700 p, kiuru 36 p, kivitasku 1 p; Kauhajoki, Kainasto (JMi)
- piekana 1 p, taivaanvuohi 1 p, kottarainen 27 p
- alli 3 p, mustalintu 1 p, uivelo 5 p; Nummijärvi (JRi)
- laulujoutsen 9 p, telkkä 3 p, isokoskelo 10 p, silkkiuikku 16 p, härkälintu 1 p, merikotka 1 p, punakylkirastas 40 p
- varpuspöllö 2 p, helmipöllö 2 p; Teuva, Perälä, Tankineva (IN)
- harmaapäätikka 1 p, kurki 15 m; Isojoki, Lauhanvuori (JKo, SSt)
- isolepinkäinen 1 p; Sarviluoma
- hiiripöllö 1 p, isolepinkäinen 2 p; Karijoki, Metsälehdonkylä (JJ)
- kiuru 350 p, kapustarinta 18 p; Kauhajoki, Kainasto (JMi)
- piekana 2 p, sinisuohaukka 1 p, tuulihaukka 1 p, isolepinkäinen 1 p
- metsähanhi 150 m; Teuva, Horo (MKK)
- laulujoutsen 27 p, kurki 48 p; Kauhajoki, Havuskylä (IN, HV)
- hemppo 32 p, kottarainen 60 p, järripeippo 200 p; Kainasto (JMi)
- tilhi 20 p; Isojoki, Sarviluoma (JRi, JaR)
- alli 3 p; Kauhajoki, Hiukkajärvi (MYT)
- hiiripöllö 1 p; Teuva, Riippi (JKe)
- laulujoutsen 14 p; Pontus (JKe, KHi)
- isolepinkäinen 1 p; Parra
- teeri 18 p; Suksenjärvi
- sarvipöllö 1 Ä; Komsinmäki (JJ)
- laulujoutsen 70 p, piekana 1 p, isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Hangaskylä (JKe)
- alli 1 p; Jokimaa (JJ)
- laulujoutsen 14 p, kurki 214 p, pähkinähakki 1 ä; Teuva, Kauppila (JKe)
- maakotka 1 p, alli 14 p, kurki 150 m, isolepinkäinen 1 p; Profeetanneva
- metsähanhi 102 m, kivitasku 3 p, tiltaltti 3 p, isolepinkäinen 1 p; Lammasneva
- alli 5 p; Äystö, Tervalammet
- kurki 115 m; Horo (MKK)
- alli 4 p; Suksenjärvi (TP)
- alli 1 p, lapasotka 2 p, isokoskelo 9 p; Kurikka, Mieto, Tehtaanlammit (Miika Halonen)
- kottarainen 30 p; Mietaankylä
- muuttohaukka 1 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- kiuru 200 p, kivitasku 2 p, kottarainen 5 p
- laulujoutsen 15 p, metsähanhi 2 p; Kurikka, Jurva, Tainusjärvi (IN)
- piekana 1 p; Jurvanjärvi (Ari Koski)
- pähkinähakki 1 W, kottarainen 2 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- harmaahaikara 1 p; Karijoki, Alakylä (JMu)
- hiiripöllö 1 p; Teuva, Kirkonkylä, Teerenpaikka (HL)
- hiiripöllö 1 p; Kauhajoki, Heikkilänkylä (TA)
- mustalintu 1 p, räkättirastas 200 p, järripeippo 500 p; Jokimaa (JMi)
- laulujoutsen 26 p; Havuskylä (IN, HV)
- tilhi 2 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
Syyskuu 2017
Kaikki havainnot
- kuikka 1 p, silkkiuikku 3 p; Kauhajoki, Nummijärvi (IN, ym.)
- kurki 29 m, kapustarinta 31 p, kiuru 54 p; Kainaston jokilaakso (JMi)
- tilhi 3 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- valkoposkihanhi 21 p, kurki 315 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (IN)
- laulujoutsen 41 p, kurki 33 p; Hangaskylä (JMi)
- kurki 409 p+m, laulujoutsen 19 p, pyrstötiainen 5 p; Kauhaneva (JRi, JaR, ym.)
- ampuhaukka 1 p, kapustarinta 77 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi)
- sepelkyyhky 35 p, kiuru 7 p, niittykirvinen 28 p
- laulujoutsen 18 p, isolepinkäinen 1 p; Isojoki, Vanhakylä (IN)
- kurki 710 p, kapustarinta 2 m; Kauhajoki, Hangaskylä (IN)
- kapustarinta 40 p, kiuru 27 p, kivitasku 1 p; Kainaston jokilaakso (JMi)
- laulujoutsen 20 p; Havuskylä (HV)
- harmaapäätikka 1 Ä, pyrstötiainen 4 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- harmaapäätikka 1 p; Kauhajoki, Muurahainen, Jouhiharju (AKa)
- laulujoutsen 18 p, kurki 230 p, isolepinkäinen 1 p; Päntäne, Keturinkylä (IN)
- haapana 15 p; Kauhajoki, Hiukkajärvi (MYT)
- muuttohaukka 1 N; Teuva, Riippi (JKe)
- peltosirkku 1 p; Karijoki, Myrkky (KRu, PRu)
- maakotka 1 m, merikotka 1 p, hiirihaukka 2 m, tikli 2 p
- kiuru 30 m; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- alli 5 p; Hiukkajärvi (MYT)
- laulujoutsen 13 p, metsähanhi 8 p, kurki 142 p; Teuva, Kauppila (JKe)
- metsähanhi 1 p, isolepinkäinen 1 p; Isojoki, Kodesjärvi (PSl)
- sepelkyyhky 112 p, kapustarinta 21 p; Teuva, Riippi (JKe)
- isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- kurki 110 p; Teuva, Kauppila (JKe)
- haarapääsky 8 p; Kurikka, Jurva, Sarvijoki (JKe)
- haarapääsky 2 p, räystäspääsky 4 p; Kurikka, Myllykylä (KRu)
- kurki 18 p; Kauhajoki, Päntäne (TJä)
- silkkiuikku 5 p, rantasipi 2 p; Nummijärvi (ARR, HAR)
- metsähanhi 12 m; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- harmaahaikara 1 p; Nummijärvi (Myy Ojanpää)
- metsähanhi+sp 65+100 m, suokukko 3 p; Kurikka, Levin+ Latoneva (PRu, KRu)
- pensastasku 1 p, kottarainen 7 p
- tundrahanhi 3 p, kurki 480 p, isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Päntäne (IN)
- tilhi 2 p; Isojoki, Lauhanvuori, Kivijata (IN)
- metsähanhi 30 m; Isojoki, Suojoki, Iso Rapaneva (Matti Mäkelä, Eero Mäkelä)
- turkinkyyhky a8 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (IN)
- kurki 520 p; Kauhajoki, Päntäne, Keturinkylä (IN)
- tundrahanhi 3 p, metsähanhi 64 p; Päntäne, Puskankylä
- pohjantikka 1 m; Teuva, Riippi (JKe)
- turkinkyyhky 2 p; Teuva, keskusta (KHi)
- turkinkyyhky 7 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- punajalkahaukka 1kv p; Kauhajoki, Päntäne (VF)
- kurki 400 p, varpushaukka 2 p, lapinkirvinen 2 p, isolepinkäinen 1 p; Päntäne (JKe)
- tavi 8 p, sinisorsa 20 p; Kauhajoki, Korhoskylän allas (IN)
- metsähanhi 16 m; Teuva, Komsi (TP)
- isolepinkäinen 1 p; Teuva, Perälä, Rääsy (IN)
- metsähanhi 9 p, kurki 220 p; Kauhajoki, Hangaskylä (IN)
- kuovi 1 m; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- muuttohaukka 1 p, kurki 214 p, iltalennolla; Kauhaneva (IN)
- laulujoutsen 24 p, tavi 1 p, sinisorsa 2 p, tukkasotka 1 p, lehtokurppa 1 SE
- turkinkyyhky 3 p; Teuva, keskusta (KHi)
- ampuhaukka 1 p; Kauhajoki, Kainasto (IN)
- pyy a8 p; Teuva, Kauppilanharju (IN)
- hiiripöllö 1 p, syksyn 1.; Isojoki, Kirkonkylä, Pihlaja (TTu)
- isolepinkäinen 1 p; Mansikkamäki (Ville Suorsa)
- turkinkyyhky 2 p; Teuva, keskusta (JKe)
- tilhi 20 p; Isojoki, Lauhanvuori, Kivijata (HV)
- kurki 80 m; Kurikka, Jurva, Närvijoki (KKt)
- ampuhaukka 1 p; Kauhajoki, Kainasto (IN)
- harmaahaikara 1 S; Teuva, keskusta (JKe)
- haarapääsky 120 p; Piikkilä (IN)
Elokuu 2017
Kaikki havainnot
- töyhtöhyyppä 38 p, suokukko 3 p; Kauhajoki, Kainasto, Aninkuja (IN)
- räkättirastas 400 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- kapustarinta 20 p; Aninkujan lintutorni (JMi)
- harmaahaikara 1 E; Kauhajoki, Havuskylä (IN)
- kurki 84 p; Päntäne
- tilhi 2 p, pyrstötiainen 1 p; Isojoki, Lauhanvuori, Kivijata (IN)
- isolepinkäinen 1 p; Isojoki, Mustasaarenkeidas (Kirsi Nikkola)
- laulujoutsen 8 p, merimetso 1 p; Kodesjärvi (PSl)
- ruskosuohaukka 1 p, haarapääsky 50 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- ampuhaukka 1 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- turkinkyyhky 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- pohjantikka 1 p; Isojoki, Lauhanvuori, Kaivolammi (IN)
- tilhi 3 p; Lauhanvuori, Kivijata
- kurki 84 p; Vanhakylä
- kurki 100 p; Kauhajoki, Päntäne (JMu)
- tylli 14 p, kapustarinta 250 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- pähkinähakki 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- harmaahaikara 1 p, kurki 40 p, haarapääsky 55 p; Horo, Siula (MKK)
- suokukko 80 m; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- lapinsirri 1 p, suokukko 1 p, liro 5 p; Teuva, Profeetanneva (JKe)
- kurki 104 p; Kauhajoki, Hangaskylä (IN)
- töyhtöhyyppä 130 p; Kauhajoki, Filppula
- punajalkahaukka 1 p; Kurikka, Jurva, Kivi- ja Levalammen allas (JKe, SJa, JKo)
- vuoden 1., toista päivää allasalueella, pääosin altaan perällä eli Laihian puolella, edellinen 2014
- maakotka 1 p, ruskosuohaukka 3 p, tuulihaukka 4 p, sääksi 2 p, tylli 9 p+m, suosirri 2 m, kapustarinta 17 m, suokukko 6 p, kuovi 1 p, liro 12 p, sepelkyyhky 40 N, isolepinkäinen 3 p, tikli 1 m
- kurki 30 p; Isojoki, Lähteenkylä (IN)
- valkoviklo 1 p, isolepinkäinen 1 p; Vanhakylä, Kiimakeidas
- töyhtöhyyppä 24 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (IN)
- töyhtöhyyppä 36 m, kuovi 8 m, valkoviklo 1 m; Savikylä (JRi)
- kurki 70 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- kuovi 4 m; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- harmaahaikara 8 N; Teuva, keskusta (KHi)
- riekko 3 p; Kurikka, Ponsineva (ALa)
- haarapääsky 100 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- mehiläishaukka 1 p; Teuva, Varisneva (IN)
- turkinkyyhky 2 p; Teuva, keskusta (KHi)
- kehrääjä 5 Ä; Isojoki, Rimpikangas (IN)
- kapustarinta 6 m; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- lapinpöllö 1 Ä; Isojoki, Rimpikangas (IN)
- tylli 5 p, taivaanvuohi 4 p, mustaviklo 1 p; Teuva, Profeetanneva (JKe)
- kaakkuri 1 p; Kauhajoki, Kauhaneva, Kauhalammi (Janne Lampolahti, ym.)
- suokukko 1 p, mustaviklo 1 m, valkoviklo 6 p, liro 20 p
- kurki 10 p, mustaviklo 1 p; Kauhajoki, Kauhaneva (Janne Lampolahti, ym.)
- suosirri 4 p, tylli 2 p; Teuva, Profeetanneva (JKe)
- harmaahaikara 1 p, mustaviklo 3 p, valkoviklo 1 p
Heinäkuu 2017
Kaikki havainnot
- ruisrääkkä 1 Ä, kehrääjä 1 Ä; Karijoki, Myrkky (KRu)
- kurki 16 p; Kauhajoki, Hangaskylä (JKe)
- suosirri 6 p, pikkutylli 3 p; Teuva, Profeetanneva (JKe)
- liro 6 p, peltosirkku 1 p; Lammasneva
- isolepinkäinen 1 p; Teuva, Riippi (JKe)
- kehrääjä 7 Ä; Teuva, Perälä, Palomäki (IN)
- turkinkyyhky 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- kehrääjä 1 p; Kauhajoki, Muurahainen (IN)
- viirupöllö 1 Ä; Karijoki, Myrkky (KRu)
- kehrääjä 5 Ä; Isojoki, Lauhanvuori, Kivijata (IN)
- turkinkyyhky 3 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- ruisrääkkä 1 Ä, kehrääjä 1 p; Karijoki, Myrkky (KRu)
- idänuunilintu 1 Ä, turkinkyyhky 1 p; Teuva, keskusta (JKe)
- mehiläishaukka 4 p; Isojoki, Mustansaarenkeidas (Seppo Virtanen)
- kehrääjä 2 Ä+p; Kurikka, Niinistönneva (PRu, KRu)
- kehrääjä 6 Ä; Kauhajoki, Lumikangas (IN)
- kehrääjä 1 p; Kauhajoki, Nummijärvi, Hämes-Harju (IN)
- arosuohaukka 1 m, kirjosiipikäpylintu 2 p; Teuva, Riippi (JKe)
- kurki 30 p; Kauhajoki, Hangaskylä (KKt)
- kehrääjä 4 Ä; Kauhajoki, Hirsikangas (IN)
- mustaviklo 1 p, liro 7 p; Teuva, Profeetanneva (JKe)
- kuovisirri 1 p, pikkutylli 2 p, liro 5 p; Teuva, Riippi, Säärineva (JKe)
- tylli 1 m, tilhi 1 W; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- ruisrääkkä 1+1 Ä; Hyyppä, Korhoskylä+ Könnö (VYT)
- mustapääkerttu 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- mustapääkerttu 1 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- töyhtöhyyppä 500 p, kapustarinta 18 p; Kauhajoki, Kokonkylä (JMi)
- kaakkuri 11 p; Nummijärvi (Milla Järvinen, ARR)
- suopöllö 1 p, töyhtöhyyppä 100 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- peukaloinen 1 Ä; Teuva, Perälä, Fulmosa (IN)
- peukaloinen 1 p; Karijoki, Kakkori (IN)
- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Hyyppä, Sepänkylä (IN)
- kuovi 27 p, punajalkaviklo 1 p, liro 5 p; Kainaston jokilaakso (JMi)
- kangaskiuru 2 p; Isojoki, Villamo (IN)
- pyrstötiainen 2 p; Kauhajoki, Katikankanjoni (VYT)
- peukaloinen 1 p; Heikkilänkylä
- kottarainen 26 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Mustansaarenneva (IN)
- mustapääkerttu 1 Ä; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- pohjantikka 1 p; Isojoki, Lauhanvuori, Kivijata (VYT, ym.)
- pohjantikka 2 p; Lauhanvuori, Spitaalijärvi (Toni Jaara)
- mehiläishaukka 1 p, nuolihaukka 1 p; Villamo (PSl)
- peukaloinen 1 p; Tönijärvi (SSt)
- tikli 2 p; Kauhajoki, keskusta, hautausmaa (TA)
- sinisuohaukka 1 p; Aninkujan lintutorni (JMi)
- mustakurkku-uikku 4 p, tilhi 2 p; Hiukkajärvi (MYT)
- ruisrääkkä 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- harmaahaikara 1 p; Teuva, Kirkonkylä (JJ)
- naurulokki 150 p, liro 2 p; Profeetanneva (JKe)
- viitakerttunen 1 Ä; Isojoki, Kirkonkylä (JTu)
- mustalintu 1 p; Kauhajoki, Hiukkajärvi (MYT)
- peukaloinen 1 p; Kauhajoki, Rahikka, Suolakangas (VYT)
- pikkukuovi 1 p, hemppo 7 p; Kainaston jokilaakso (JMi)
- kehrääjä 2 Ä; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- mustalintu 1 p, kuikka 3 p; Isojoki, Kangasjärvi (TTu)
- luhtakerttunen 1 Ä; Kauhajoki, Pukkilankylä (VYT)
- nokikana 3 p; Kauhajoki, Kokonkylä, allas (Tuomas Niemi-Aro)
- ruisrääkkä 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- peukaloinen 3 p; Parrankorpi (IN)
- mehiläishaukka 1 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
Kesäkuu 2017
Kaikki havainnot
- kurki 60 p, töyhtöhyyppä 50 p; Teuva, Komsi (IN)
- idänuunilintu 1 Ä; Teuva, Parrankorpi (IN)
- isolepinkäinen 1 p; Isojoki, Koppelonkylä (JTu)
- ruisrääkkä 1 Ä; Teuva, Riippi (Tanja Julku)
- haarahaukka 1 p; Isojoki, Kirkonkylä (IN)
- idänuunilintu 1 Ä; Haapajärvi
- haarapääsky 30 p; Kauhajoki, Hiukkajärvi (MYT)
- mustapyrstökuiri 1 p; Isojoki, Mustansaarenkeidas (Kirsi Nikkola)
- kaakkuri 1 p, pikkukuovi 3 p
- urpiainen 2 p; Kurikka, keskusta (PRu, KRu)
- kuikka 2 p; Kauhajoki, Hiukkajärvi (MYT)
- pyrstötiainen 2 p; Teuva, Perälä (PHo)
- haarahaukka 1 SE; Isojoki, Kodesjärvi (TTu)
- ruisrääkkä 3+2 Ä; Kauhajoki, Jokimaa+ Kokonkylä (JRi, JaR)
- kuovi 30 p+m; Kauhajoki, Filppula, Talvitie (ARR, ym.)
- tilhi 1 p; Hiukkajärvi (MYT)
- kaulushaikara 1 Ä; Kauhaneva (IN)
- riekko 1 p, kehrääjä 1 Ä, isolepinkäinen 5 p
- mehiläishaukka 1 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- pikkutylli 2 p; Kauhajoki, Korkiakangas (IN)
- tukkasotka 3 p, valkoviklo 5 p; Kauhaneva
- turkinkyyhky 1 p; Kurikka, Niemenkylä (Tomi Heikkuri)
- pikkutylli 1 p; Kauhajoki, keskusta, Lellava (IN)
- pikkutylli 2 p; Vöyrinkangas
- ruisrääkkä 1 Ä; Kurikka, Kampinkylä (Jaakko Männistö, H.Männistö)
- pikkutylli 1 p; Kauhajoki, Kainasto, Kyrönkangas (IN)
- useampi muuttava kuoviparvi ä; Kauhajoki, keskusta
- satakieli 1 Ä; Kauhajoki, Kainasto (ARR, HAR)
- mustapyrstökuiri 1 p, pikkulokki 15 p; Isojoki, Mustansaarenkeidas (MPj)
- mehiläishaukka 4 p+m, kapustarinta 4 p, pikkukuovi 6 p, mustapääkerttu 1 Ä
- pikkutylli 9 p; Kurikka, Pitkämönkylä (PRu, KRu)
- suokukko 2 p; Kauhajoki, Hangaskylä (JKe)
- satakieli 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Teuva, Perälä, Panulan silta (TLe)
- pikkutylli 1 p; Profeetanneva (JKe)
- käenpiika 1 Ä; Isojoki, Alakylä (JTu, ym.)
- ruisrääkkä 1 Ä, satakieli 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Isojoki, Kirkonkylä
- ruisrääkkä 1 Ä, peltosirkku 1 Ä; Koppelonkylä
- mehiläishaukka 2 p; Kurikka, Jyrä (PRu, KRu)
- viitakerttunen 1 Ä, mustapääkerttu 2 Ä; Jyllinkoski
- mustapääkerttu 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Pitkämö- Säntti
- satakieli 1+1 Ä; Lohiluoma+ Mietaankylä
- kehrääjä 3 Ä+p; Pahkavuori+ Koirivuori
- viiriäinen 1 p; Kauhajoki, Kauhajärvi (JJ)
- viitakerttunen 1 Ä; Korhoskylä, allas (IN)
- kehrääjä 1 p; Uuro, Tuluskangas
- kehrääjä 1 p; Karijoki, Myrkky, Päkki (KRu)
- metsähanhi 2 p, valkoviklo 5 p, isolepinkäinen 2 p; Isojoki, Pohjois-Lauha (IN)
- kehrääjä 1 p; Karijoki, Myrkky, Päkki (KRu)
- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (IN)
- ruisrääkkä 1 Ä; Teuva, Korvenkylä (IN)
- ruisrääkkä 1 Ä; Horonpää (Tanja Nisula Koivisto)
- ruisrääkkä 2 Ä, kehrääjä 3 Ä; Karijoki, Myrkky (KRu)
- luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 4 Ä
- käenpiika 1 Ä; Isojoki, Suojoki (TTu)
- ruisrääkkä 3 Ä; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- idänuunilintu 1 Ä; Kauhajoki, Lustila (VYT)
- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Ahtaanmaa (ARR, HAR)
- idänuunilintu 1 Ä; Kurikka, Pitkämöranta (PRu, KRu)
- peukaloinen 1 Ä, sirittäjä 1 Ä
- riekko 1 p, suokukko 8 p; Kauhajoki, Mustaisneva (IN)
- pikkukuovi 10 Ä, liro 9 Ä, kalalokki 90 p, harmaalokki 150 p
- pähkinähakki 4 p; Teuva, keskusta (KHi)
- mehiläishaukka 1 m; Kurikka, Jurva, Tupenkylä (JKe)
- metsähanhi 6 p; Kauhajoki, Kainasto, Ratikylä (MPe, JPe)
- käpylintulaji 79 S; Teuva, Riippi (JKe)
- tilhi 1 p; Isojoki, Lauhanvuori, Kivijata (IN)
- pikkutylli 2 p; Kauhajoki, keskusta, Lellava (JKo)
- kaakkuri 3 p, suokukko 3 p, tilhi 2 p, isolepinkäinen 1 p; Kauhaneva (MYT)
- ruisrääkkä 1 Ä; Hyyppä, Ratuskylä (IN)
- satakieli 1 Ä; Juonikylä
- tikli 15 p; Teuva, keskusta (KHi)
- viitakerttunen 1 Ä; Teuva, Kaarihovi (IN)
- satakieli 1 Ä; Isojoki, Kortteenkylä (IN)
- ruisrääkkä 1 Ä; Koppelonkylä
- kehrääjä 3 Ä; Lauhanvuori, Kivijata- Aumakivi
- mustapyrstökuiri 2 p; Mustansaarenkeidas (PSl)
- viitakerttunen 1 Ä; Kurikka, keskusta (KRu, PRu)
- mustapyrstökuiri 2 p; Kauhajoki, Kauhaneva (KE, MR)
- ruisrääkkä 1 Ä; Jokimaa (IN)
- peltosirkku 2+1 Ä; Kauhajoki+Teuva, Lautta (JKe)
- pikkutylli 2 p; Teuva, Äystö, Kirvesmäki (JKe)
- sirittäjä 4 Ä, peltosirkku 2 Ä; Lammasneva
- ruisrääkkä 1 Ä; Kurikka, Levinneva (PRu, KRu)
- pikkutylli 2 p; Teuva, Parra, uimalampi (JKe)
- merikotka 1 p, peukaloinen 1 Ä, pyrstötiainen 2 p; Suksenjärvi
- peltosirkku 1 p; Karijoki, Kirkonkylä (JMu)
- käenpiika 1 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Isojoki, Kirkonkylä (JTu, ym.)
- pikkutylli 2 p; Kurikka, Ikari (PRu, KRu)
- viitakerttunen 1+1 Ä; Kauhajoki, keskusta+ Pukkilankylä (JPi, VYT)
- metsähanhi 3 S, tilhi 8 p; Kauhajoki+ Isojoki, Lauhanvuori (IN)
- turkinkyyhky 2 p; Teuva, keskusta (JJ, KHi)
- satakieli 2 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Karijoki, Myrkky (KRu)
- ruisrääkkä 1 Ä; Kurikka, Noksonkylä (JTu, ym.)
- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- metsähanhi 17 p; Kauhajärvi (Hannu Sillanpää)
- valkoviklo 2 p; Teuva, Profeetanneva (JKe)
- peltosirkku 6 Ä; Lammasneva
- valkoposkihanhi 2 m, pikkukuovi 2 p, sirittäjä 1 Ä
- käenpiika 1 Ä; Kirkonkylä, Lossanmäki (TLe)
- satakieli 1 Ä; Karijoki, Myrkky (PRu, KRu)
- mehiläishaukka 1 p; Salonkylä (JMu)
- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, keskusta, Filppula (ARR, HAR)
- satakieli 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- kurki 65 p, kalatiira 2 p, pikkulokki 3 p; Suksenjärvi (RS)
- kehrääjä 1 Ä; Isojoki, Rimpikangas (JTu)
- kuikka 4 p, tilhi 4 p; Kangasjärvi (PSl, Kirsi ja Tapio Nikkola)
- kaakkuri 1 p, pikkulokki 4 p; Kodesjärvi (PSl)
- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Jokimaa (IN)
Toukokuu 2017
Kaikki havainnot
- satakieli 1 Ä; Kauhajoki, Kokonkylä, allas (IN)
- peukaloinen 1 Ä; Katikankanjoni
- tilhi 2 p; Isojoki, Lauhanvuori (IN)
- laulujoutsen 89 p; Kauhajoki, Hyypänmäki (IN, HV)
- haarapääsky 120 p; Karijoki, Kankalojärvi (IN)
- keltavästäräkki 6 Ä, pikkukuovi 1 Ä; Teuva, Harjaisneva (IN)
- koleassa kelissä (+5, raikkaalla pohjoistuulella) törmä-, räystäs-, haara- ja tervapääskyt lentelivät matalalla allikoiden yläpuolella rohkeasti juuri katsojaa väistämättä
- kehrääjä 1 Ä; Kauhajoki, Hiukkajärvi (MYT)
- varpuspöllö 1 Ä, räystäspääsky 20 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- pikkutylli 3 p, törmäpääsky 30 p; Kurikka, Niinistö, hiekkamontut (MVa)
- riekko 1 p; Niinistönjärvi
- peltosirkku 1 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- sepelkyyhky 15 p; Teuva, Horo, Kässy (PP)
- ruskosuohaukka 1 p, pikkulokki 5 p; Isojoki, Kodesjärvi (Kirsi ja Tapio Nikkola)
- kalasääski 1 p, valkoviklo 1 p; Kauhajoki, Hiukkajärvi (MYT)
- käenpiika 1 Ä, satakieli 1 Ä; Teuva, Kirkonkylä (KHi)
- sirittäjä 1 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- satakieli 1 Ä; Kurikka, Jyllinkoski (KRu, PRu)
- sirittäjä 1 Ä; Pitkämö, leirintäalue
- pikkulepinkäinen 1 p; Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- suokukko 34 p; Kauhajoki, Kokonkylä, allas (IN)
- nuolihaukka 1 p, pyrstötiainen 1 p; Teuva, Suksenjärvi (PHo)
- sirittäjä 2 Ä; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- kuikka 1 p; Isojoki, Lauhanvuori, Spitaalijärvi (IN)
- ruisrääkkä 1 Ä, kevään 1.; Kauhajoki, Kainasto, Ratikylä (MPe, JPe)
- punavarpunen 4 p; Heikkilänkylä (TA)
- kattohaikara 1 p; Hyyppä, Könnönkylä (Kaarina Jerkku)
- suokukko 200+60 p; Savikylä+ Kokonkylä, allas (IN)
- metsähanhi 10 p; Kauhaneva (JRi, JaR, KZ)
- kehrääjä 1 Ä; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- pikkusieppo 1 p, kevään 1.; Isojoki, Haapajärvi (TTu)
- pohjantikka 1 p, pikkutikka 1 Ä, sirittäjä 3 Ä
- sirittäjä 1 Ä; Kodesjärvi
- mustapyrstökuiri 1 p, kaakkuri 4 p; Mustansaarenkeidas
- laulujoutsen 15 m, kapustarinta 6 p, pikkukuovi 6 p, pikkulokki 7 p
- ruokokerttunen 3 p; Kauhajoki, Kokonkylä, allas (ARR, HAR)
- tervapääsky 10 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- satakieli 1 ä; Teuva, keskusta, kirkko (ARR, HAR)
- peltosirkku 4 p, ruokokerttunen 1 ä; Lammasneva (JKe)
- lapasorsa 2 p; Profeetanneva
- pilkkasiipi 12 m; Riippi (JKe)
- sinirinta 1 p, punavarpunen 1 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- haarahaukka 1 m; Isojoki, Kortteenkylä (TTu)
- merihanhi 7 p; Tarmaankylä
- pikkutikka 2 p, peukaloinen 1 p; Piikkilänkylä
- valkoviklo 1 p; Lauhanvuori, Kaivolammi (Kirsi, Tapio ja Marika Nikkola)
- lehtokerttu 1 Ä, kevään 1.; Kurikka, Mietaankylä (PRu, KRu)
- sääksi 1 p, pikkulokki 10 p, ruokokerttunen 1 Ä
- keräkurmitsa 2 p, pikkulokki 8 p; Jurva, Jurvanjärvi (MVa, AKo)
- käenpiika 2 p; Jurva, Lehtola (MVa)
- suokukko 170 p; Kauhajoki, Kokonkylä, allas (TTu)
- nokikana 1 p, pikkulokki 4 p, naurulokki 320 p, ruokokerttunen 1 Ä
- satakieli 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- kurki 52 p, tilhi 2 p, isolepinkäinen 1 p; Suksenjärvi (PHo, JKe)
- laulujoutsen 296 p; Teuva, Komsi (JJ)
- mustalintu 1 p, isokoskelo 4 p; Karijoki, Kankalojärvi (IN)
- tilhi 8 p; Isojoki, keskusta (Kirsi Nikkola)
- peukaloinen 1 Ä; Teuva, Pilkoonmaa (JKe)
- tikli 2 p; Komsinmäki (JJ)
- satakieli 1 Ä, kevään 1.; Teuva, keskusta, asema (TP)
- mustapyrstökuiri 1 p; Suksenjärvi (ORa, HM)
- tavi 8 p, kurki 35 p, töyhtöhyyppä 10 p, liro 6 p, lapintiira 2 p
- suokukko 700 m; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- suosirri 5 p, metsähanhi 1 p; Kauhajoki, Säkkineva, Sarantie (IN)
- naurulokki n. 600 p, kuikka 2 p; Säkkijärvi
- haarapääsky 200 p, räystäspääsky 60 p; Ikkeläjärvi
- tukkasotka 60 p, telkkä 32 p, pikkulokki 12 p
- keräkurmista 1 p, kapustarinta 105 p; Teuva, Kauppila (JKe)
- laulujoutsen 12 p, kurki 34 p; Pontus
- kapustarinta 400 p; Kauhajoki, Luomankylä (JMi)
- suokukko n. 1000 p, keltavästäräkki 40 p; Harjankylä, Laturi (KRu)
- nokkavarpunen 1 p; Teuva, Riippi (Tauno Tamsi)
- kapustarinta 134 p, punajalkaviklo 1 p; Karijoki, Myrkky (KRu)
- suokukko 200 p; Kurikka, Lohiluoma (KRu)
- suopöllö 1 p; Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- kapustarinta 13 m+p, pikkukuovi 8 p; Vähä Levaneva (HSe, ym.)
- riekko 1 p, valkoviklo 2 p, liro 8 p, tilhi 2 p, harmaasieppo 3 p
- hernekerttu 1 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi, SMi)
- harmaasieppo 2 p, kevään 1.; Kainasto
- tervapääsky 1 p, keltavästäräkki 28 p; Kokonkylä
- suokukko n. 1000 p, kapustarinta 200 p; Savikylä (JRi, JaR)
- kapustarinta 260 p, keltavästäräkki 8 p; Teuva, Riippi (JKe)
- tervapääsky 1 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- sepelrastas 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- kattohaikara 1 p; Kauhajoki, Aninkuja (Reetta ja Tuija Pitkäkoski)
- kapustarinta 750 p; Luomankylä (JMi, SMi)
- keltavästäräkki 19 p, pikkukuovi 9 p; Jokimaa
- valkoviklo 1 p; Hiukkajärvi (MYT)
- kurki 41 p, kapustarinta 250 p; Teuva, Komsi (TP)
- metsähanhi 1 p, käki 3 Ä; Isojoki, Mustansaarenkeidas (Kirsi ja Joni Nikkola)
- kapustarinta 325 p; Kurikka, Hakuni (PRu)
- mustapyrstökuiri 7 p; Jurva, Tainusjärvi (Tiina Ojala)
- kapustarinta 300 p, suopöllö 1 p; Kauhajoki, Kainasto (JMi, IN)
- suokukko 900 p, pikkukuovi 2 m, pikkulokki 5 m; Savikylä (JMi, JRi, JaR)
- kapustarinta 600 p, suokukko 520 p; Kohlu (ASo, ym.)
- mustakurkku-uikku 4 p, tukkasotka 24 p; Hiukkajärvi (MYT)
- merikotka 1 p, käki 1 Ä, tilhi 11 p; Karijoki, Salonkylä (JMu, II, KK, ym.)
- sepelrastas 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- suopöllö 1 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- pikkukuovi 37 p+ 11 m; Jokimaa+ Kauhajoki, Männikkö (JMi)
- peukaloinen 2+1 p; Hyypänmäki+ Hautalankylä (VYT)
- käki 1 Ä; Kauhaneva (IN)
- tilhi 40 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- tilhi 45 S; Isojoki, Lauhanvuori, Kivijata (IN)
- peukaloinen 1 p; Kauhajoki, Korpikylä (VYT)
- suokukko 700+140 p; Savikylä+ Luomankylä (JRi)
- sepelrastas 1 p; Teuva, Äystö (Marika Mettälä)
- pikkukuovi 3 p, räystäspääsky 6 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- uivelo 2 p, kaakkuri 2 p; Kodesjärvi (TTu)
- merihanhi 2 p, isokoskelo 5 p, pikkukuovi 2 m, pikkulokki 3 p
- sepelrastas 2 p; Kauhajoki, Vakkurinkylä (Tapio ja Kirsi Lintulahti)
- tundrahanhi 47 p, metsähanhi 350 p; Harjankylä, Laturi (KRu)
- suokukko 180 p; Kokonkylä, allas (IN)
- kattohaikara 1 p, kevään 1.; Aninkuja, Kantokylä (Leena ja Juha Ala-Kokko)
- pikkukuovi 3 p, valkoviklo 2 p; Isojoki, Mustansaarenkeidas (MPj, Henrik Westervik)
- peltosirkku 1 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (Ari Koski)
- kapustarinta 250+105 p; Kauhajoki, Parjakanneva+ Kokonkylä (JMi)
- pikkukuovi 12 p, kulorastas 4 p; Jokimaa
- tundrahanhi 34 p, lyhytnokkahanhi 4 p; Harjankylä, Laturi (IN)
- suokukko 500 p, metsähanhi 330 p, kurki 64 p
- peukaloinen 1 p; Teuva, Riippi, Kimoo (IN)
- kapustarinta 150 p, suokukko 25 p; Kauppila
- laulujoutsen 31 p, piekana 1 p, kurki 32 p; Pontus
- peltosirkku 1 ä; Lammasneva (JKe)
- piekana 1 p; Lehtiloukko
- suokukko 30 p; Kurikka, Panttila (IN)
- kirjosieppo 1 p; Kampinkylä (Jaakko ja H. Männistö)
- sepelrastas 1 p; Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- kapustarinta 250+105 p; Kauhajoki, Parjakanneva+ Kokonkylä (JMi)
- pikkukuovi 12 p, kulorastas 4 p; Jokimaa
- tundrahanhi 34 p, lyhytnokkahanhi 4 p; Harjankylä, Laturi (IN)
- suokukko 500 p, metsähanhi 330 p, kurki 64 p
- peukaloinen 1 p; Teuva, Riippi, Kimoo (IN)
- kapustarinta 150 p, suokukko 25 p; Kauppila
- laulujoutsen 31 p, piekana 1 p, kurki 32 p; Pontus
- peltosirkku 1 ä; Lammasneva (JKe)
- piekana 1 p; Lehtiloukko
- suokukko 30 p; Kurikka, Panttila (IN)
- sepelrastas 1 p; Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- peltosirkku 1 p, kevään 1.; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (Tuomas Seimola, Juha Tiainen)
- laulujoutsen 65 p, kanadanhanhi 1 p, suokukko 40 p; Päntäne (IN)
- merikotka 1 p; Vakkurinkylä (Tapio ja Kirsi Lintulahti)
- pajulintu 2 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- suokukko 400 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- suokukko 350 p; Kokonkylä, allas (ARR, ym.)
- haarapääsky 16 p, räystäspääsky 8 p
- kapustarinta 62 p, pikkukuovi 1 p, liro 14 p, rantasipi 6 p; Parjakanneva
- kapustarinta 500 p; Kokonkylä (JMi)
- leppälintu 1 p; Heikkilänkylä (TA)
- suopöllö 1 p; Kainasto, Ratikylä (MPe, JPe)
- metsähanhi +sp 370 p, suokukko 400 p, kurki 37 p; Harjankylä, Laturi (IN, HV)
- laulujoutsen 35 p; Teuva, Pontus (JRi, JaR)
- laulujoutsen 18 p, kapustarinta 30 p; Perälä, Rääsy (PHo)
- pajulintu 3 p; Horo (MKK, ym.)
- kapustarinta 40 p; Kurikka, Mietaankylä (IN, HV)
- suokukko 60 p; Panttila
- sepelrastas 1 p, edelleen; Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- turkinkyyhky 1 p; Niemenkylä (K. Waineo)
- käenpiika 1 p; Jurva, Lehtola (MVa)
- pikkutylli 2 p, suokukko 9 p, käki 1 Ä; Kauhajoki, Sotka (JPi)
- meriharakka 1 m; Kauhajoki, keskusta (IN)
- kapustarinta 20 p, suokukko 110 p; Luomankylä
- kurki 30 p; Jokimäenkylä
- laulujoutsen 27 p, kanadanhanhi 1 p; Jokimaa
- kapustarinta 70 p; Yrjänäiskylä (TA)
- kapustarinta 420 p, suokukko 26 p, valkoviklo 2 p; Kohlu (ASo)
- tavi 60 p, telkkä 10 p, uivelo 10 p; Ikkeläjärvi (MIK)
- käki 1 Ä, kevään 1.; Kauhajoki, Hyyppä, Teevahainen (HV, ym.)
- haarapääsky 3+1 m; Heikkilänkylä+ Jokimaa (TA, JMi, SMi)
- tilhi 4 p; Kauhajoki, Vuorenmäki (JRi, JaR)
- pikkulokki 4 p; Kokonkylä, allas (JMi, SMi)
- kapustarinta 50 p, suokukko 42 p; Kainasto+ jokilaakso (JMi)
- suokukko 150 p, kapustarinta 120 p; Luomankylä
- tundrahanhi 42 p, lyhytnokkahanhi 4 p; Harjankylä, Laturi (IN)
- metsähanhi 540 p, laulujoutsen 34 p, kurki 9 p, suokukko 12 p
- pikkutylli 5 p; Teuva, Parra (HM)
- kapustarinta 80 p, suokukko 30 p; Teuva, keskusta
- uuttukyyhky 1 p, käenpiika 1 Ä, tilhi 12 p; Perälä, Tankineva (IN)
- merikotka 1 p, piekana 1 p, valkoviklo 1 Ä, liro 2 ä; Lammasneva (JKe)
- valkoviklo 2 p, liro 2 ä; Profeetanneva
- pajulintu 1 p, kirjosieppo 1 p; Karijoki, Pikku-Myrkky (KRu)
- räystäspääsky 1 p, tilhi 30 p; Salonkylä (JMu)
- sepelrastas 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- suopöllö 1 p; Jurva, Sikaneva (K Waineo)
- heinätavi 1 p; Kauhajoki, Jokimaa (HAR, Milla ja Maisa Järvinen)
- nokikana 2 p, suokukko 46 p, liro 11 p; Kokonkylä, allas (HAR, IN, ym.)
- pikkukuovi 12 p, kirjosieppo 1 p; Havuskylä (ASo)
- räystäspääsky 1 p; Ohmerojärvi
- härkälintu 1 p, pikkulokki 6 p, valkoviklo 4 p, liro 28 p; Yliimysjärvi (IN, ym.)
- kapustarinta 23 p, suokukko 13 p; Teuva, Kauppila (JKe)
- pajulintu 1 p (kevään 1.), pensastasku 1 p; Karijoki, Myrkky (KRu)
- jänkäkurppa 1 Ä, liro 1 Ä
- laulujoutsen 57 p; Kurikka, Jurva, Sikaneva (Saara Susiluoma)
- heinätavi 1 p, punakuiri 4 m; Kauhajoki, Ylimysjärvi (JRi)
- metsähanhi 4 p, jouhisorsa 6 p, valkoviklo 6 p
- nokikana 2 p, suokukko 60 p, valkoviklo 4 p, liro 2 p; Kokonkylä, allas (ARR, JMi)
- punajalkaviklo 1 p, liro 1 p; Jokimaa (JMi)
- lyhytnokkahanhi 2 p; Aninkujan lintutorni
- tilhi 80 m; Aronkylä (IN)
- tundrahanhi 6 p, metsähanhi+sp 580 p; Harjankylä, Laturinmutka (KRu)
- käenpiika 1 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- pikkukuovi 1 Ä, valkoviklo 1 Ä; Myrkky (KRu)
- merikotka 1 p, sääksi 1 p; Kankalojärvi (IN), suurelta osin jäässä
- kapustarinta 2 Ä, pikkukuovi 1 Ä, valkoviklo 2 p, liro 2 p
- sepelrastas 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- lyhytnokkahanhi 17 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi, SMi)
- kapustarinta 89 p; Ahtaanmaa
- kurki 48 p, kapustarinta 6 p; Harjankylä, Laturinmutka (ARR, HAR)
- valkoviklo 4 p; Teuva, Varisneva (IN)
- tiltaltti 1 p; Perälä, Rääsy (PHo)
- jänkäkurppa 1 p, rantasipi 1 p; Kurikka, Mieto (ARR, HAR)
- suokukko 3 p, liro 1 p; Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- sepelrastas 1 p Kauhajoki, keskusta (Jari Mäki-Rahkola)
- järripeippo 300 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi)
- jänkäkurppa 1 p; Luomankylä
- sepelrastas 1 p, metsähanhi 36 m, merikotka 1 p; Kainasto (JMi, ARR, HAR)
- nokikana 2 p, suokukko 8 p, pikkutikka 1 p; Kokonkylä, allas (ARR, HAR, IN, HV)
- laulujoutsen 35 p, metsähanhi 52 p; Jokimaa (JMi, IN, HV)
- tavi 150 p, ampuhaukka 1 p, punajalkaviklo 1 p
- kurki 20 p; Ratuskylä (IN, HV)
- peukaloinen 1 p; Hyypänmäki (VYT)
- punajalkaviklo 2 p; Kurikka, Mieto, Tehtaanlammi (Timo Mylläri)
- mustapyrstökuiri 1 m; Jurva, Jurvanjärvi (K Waineo)
Huhtikuu 2017
Kaikki havainnot
- viherpeippo 1 leukistinen p (kuva); Kauhajoki, Kainasto (Monica Kulkula)
- sepelrastas 2 p; Kauhajoki, keskusta (Olli Kaari, Vappu Kaari)
- nokkavarpunen 1 p; Teuva, Perälä, Rääsy (PHo)
- laulujoutsen 146 p; Perälä, Tattari (JKe, TLe)
- tundrametsähanhi 186 p, lyhytnokkahanhi 1 p, tundrahanhi 5 p
- rantasipi 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- tundrahanhi 13 p, lyhytnokkahanhi 2 p; Kauppila (JKe)
- tundra+taigametsähanhi 64+6 p, kapustarinta 14 p, suokukko 2 p, kottarainen 16 p
- punajalkaviklo 1 p; Komsi, Pappilanhaka (TP)
- sepelrastas 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Ari Koski, ym.)
- metsähanhi 578 p; Kauhajoki, Marttila, Kansanopisto (ASo)
- kapustarinta 120 p, taivaanvuohi 3 p, pikkukuovi 2 p
- lyhytnokkahanhi 7 p, tundrahanhi 23 p; Laturi (PRu)
- metsähanhi 600 p (Kansanopistolta), laulujoutsen 28 p, tavi 120 p, kurki 66 p
- sepelrastas 1 p, kurki 62 p; Päntäne, Keturinkylä (IN)
- tundrahanhi 2 p, metsähanhi 62 p; Havuskylä
- laulujoutsen 35 p, valkoviklo 1 p; Jokimaa
- tavi 120 p, haapana 6 p, jouhisorsa 8 p
- piekana 1 p, suokukko 3 m, valkoviklo 1 p; Aninkujan lintutorni
- lyhytnokkahanhi 4 p, tundrahanhi 2 p; Hangas+Ratikylä
- metsähanhi 80 p, kurki 28 p
- tilhi 8 p, uivelo 2 p; Hiukkajärvi (MYT)
- tavi 260 p, jouhisorsa 10 p, sinisorsa 16 p, kurki 28 p; Ylimysjärvi (IN, HV)
- laulujoutsen 10 p, telkkä 17 p, melko kuiva järvi, vesi kaukana pitkoksista
- tavi 130 p, sinisorsa 14 p, ampuhaukka 1 p; Panttikylä
- sepelrastas 1 p; Teuva, Perälä (Jorma Kittilä)
- laulujoutsen 22 p, merikotka 1 p, suokukko 18 m; Perälä, Rääsy (TLe, PHo)
- metsähanhi SSW, valkoposkihanhi 2 SSW, piekana 1 p
- laulujoutsen 45 p, tundrametsähanhi 17 p, merihanhi 1 p; Perälä, Tattari (TLe)
- kurki 18 p; Luhtalanloukko
- sepelrastas 1 p; Kauppila (Henry ja Sinikka Santtila)
- laulujoutsen 102 p, tundrahanhi 2 p, tavi 50 p, kurki 68 p; Pontus (JKe)
- lyhytnokkahanhi 8 p, tundrahanhi 1 p, metsähanhi 141 p; Hirvelä (IN)
- sepelrastas 1 p; Karijoki, Myrkky (Jouko Kortesharju)
- haarapääsky 1 p (kevään 1.), kapustarinta 17 p; Kurikka, Viitala (PRu)
- järripeippo 200 p; Koivulanmaa
- suokukko 2 p; Kärpäskylä
- sääksi 1 p; Mieto, altaat (Heikki ja Päivi Rantala)
- punajalkaviklo 1 p, valkoviklo 2 p, pikkulokki 2 p
- sepelrastas 1 p; Jurva, Niemenkylä (Ari Koski, Saara Susiluoma)
- mustapyrstökuiri 1 p; Jurvanjärvi (MVa, ym.)
- tavi 300 p, laulujoutsen 103 p, metsähanhi 253 p, sinisorsa 200 p, ampuhaukka 1 p, kapustarinta 2 p, pikkukuovi 2 p, räkättirastas 300 p, isolepinkäinen 2 p
- lyhytnokkahanhi 28 p, metsähanhi 350 p; Kauhajoki, Havuskylä (IN)
- sepelrastas 2 p; Teuva, Norinkylä (Sabine Holma)
- sepelrastas 3 p; Perälä (Teija ja Ismo Latva)
- turkinkyyhky 2 p; Kurikka, keskusta (PRu, KRu)
- lyhytnokkahanhi 18 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (IN)
- tundrahanhi 14 p, metsähanhi 530 p
- valkoviklo 3 p, taivaanvuohi 4 p; Kokonkylä
- maakotka 1 m; Kauhajoki, keskusta (Keijo Nevaranta)
- metsähanhi 280 p; Kauhajoki, Havuskylä (IN)
- metsähanhi 25 p, kurki 5 p, räntäsateessa; Kainastonjokilaakso- Hangaskylä
- turkinkyyhky 2 p; Kurikka, keskusta (Markku Vierikko)
- nokikana 1 p, naurulokki 360 p; Kauhajoki, Kokonkylä, allas (ARR, HAR)
- lyhytnokkahanhi 22 p, tundrahanhi 12 p; Kainastonjokilaakso (IN)
- metsähanhi 700 p, piekana 1 p
- metsähanhi 8 p, tavi 120 p, sinisorsa 14 p, kurki 65 p; Hangaskylä
- tundrahanhi 17 p, valkoposkihanhi 21 p; Teuva, Perälä, Rääsy (PHo)
- laulujoutsen 28 p, hanhi 48 p, kurki 66 p
- merikotka 2 p; Teerenpaikka
- merikotka 8 m+p, piekana 6 m; Karijoki, Myrkky (KRu, PRu)
- hiirihaukka 4 p, sääksi 1 m, tikli 1 p
- mustapyrstökuiri 2 p, merikotka 2 p; Isojoki, Mustansaarenkeidas (TTu)
- hanhi 50 m, piekana 1 m, kurki 35 m, pikkukuovi 1 p, isolepinkäinen 2 p
- isokoskelo 1 p, ruskosuohaukka 1 m; Vanhakylä
- valkoviklo 1 p, kevään 1.; Kodesjärvi
- mustapyrstökuiri 1 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (PU)
- lyhytnokkahanhi 6 p, tundrahanhi 18 p, metsähanhi 700 p, kurki 24 m+p
- merikotka 1 m, tikli 1 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- kurki 220 p; Teuva, Perälä, Rääsy (JKe)
- lyhytnokkahanhi 40 p, tundrahanhi 16 p; Pontus (JKe)
- laulujoutsen 36 p, metsähanhi 61 p, tundrametsähanhi 50 p, piekana 1 p, kurki 125 p
- kurki 28 p; Suksenjärvi (MVa, ym.)
- lyhytnokkahanhi 24 p, metsähanhi 116 p; Karijoki, Alakylä (IN)
- huuhkaja 1 p; Myrkky (PRu, KRu)
- pyrstötiainen 1 p; Isojoki, Mustasaarenkeidas (Kirsi Nikkola)
- riekko 1 p, kapustarinta 2 p, töyhtöhyyppä 40 p
- kurki 103 p, isolepinkäinen 2 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- metsähanhi 230 p, ampuhaukka 1 p, kurki 120 p; Kauhajoki, Hangaskylä (JKe)
- sepelrastas 1 p; Teuva, Pontus (Jari Koskinen)
- sinisorsa 6 p, tavi 26 p; Lammasneva (JKe)
- piekana 1 p, peippo sp 800 p; Norinkylä
- kurki 200 p, laulujoutsen 15 p, hanhi 67 p; Perälä, Rääsy (PHo)
- sääksi 1 m; Jurva, Metsäkylä (OM)
- kurki 126 p; Kauhajoki, Koskenkylä (IN)
- kurki 220 p; Teuva, Perälä, Rääsy (PHo)
- laulujoutsen 10 p, hanhi 70 p, piekana 1 p
- tundrahanhi 24 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- laulujoutsen 63 p, metsähanhi 60 p, kanadanhanhi 1 p, tavi 40 p, sinisorsa 80 p, sinisuohaukka 2 p, kurki 140 p, isolepinkäinen 1 p
- lyhytnokkahanhi 70 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (IN)
- tundrahanhi 22 p, metsähanhi 1600 p, valkoposkihanhi 9 p, laulujoutsen 33 p
- metsähanhi+sp 600 p, kurki 8 p; Hangas+ Ratikylä
- kottarainen 70 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- ampuhaukka 1 p; Kokonkylä
- naurulokki 600 p; Aninkuja, Kooseni
- muuttohaukka 1 p; Panttikylä (Benjam Pöntinen)
- laulujoutsen 23 p, kurki 180 p; Teuva, Perälä, Rääsy (PHo)
- kurki 21 m; Kauhajoki, Aninkujan torni (JMi)
- pyrstötiainen 2 p; Sikarämäkkä (JRi, JaR)
- kurki 300 p, hanhi 67 p; Teuva, Perälä, Rääsy (PHo)
- kurki 105 p; Kauppila (JKe)
- laulujoutsen 16 p kurki 12 p; Pontus
- tilhi 70 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- kuovi 22 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- kurki 102 p; Koskenkylä (ASo)
- metsähanhi n. 2000 p, laulujoutsen 38 p; Kainastonjokilaakso (IN, ASo)
- lyhytnokkahanhi 18 p, tundrahanhi 22 p, valkoposkihanhi 12 p, piekana 1 p
- harmaapäätikka 1 p; Teuva, Suksenjärvi, Parrankorpi (HM)
- laulujoutsen 30 p, kurki 12 p, isolepinkäinen 1 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- lyhytnokkahanhi 55 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (IN, JMi)
- metsähanhi 2200 p, tundrahanhi 12 p, laulujoutsen 45 p, kanadanhanhi 2 p
- kuovi 57 p, peippo+sp 2500 p, urpiainen 80 m
- muuttohaukka 1 S, metsähanhi 2340 p; Hangas-Ratikylä (IN, JPi)
- lyhytnokkahanhi 37 p, tundrahanhi 16 p, merikotka 1 p, kurki 80 p
- peippo 1000 p; Luomankylä, Housuneva (ASo)
- mustarastas 16 p; Teuva, Horo (MKK, ym.)
- piekana 1 p; Karijoki, Myrkky (PHo)
- järripeippo 150 p; Kauhajoki, Kainasto (ASo)
- sinisorsa 50 p; Jokimaa (TJä)
- merikotka 1 p; Luomankylä
- hanhi (Anser sp) 500 p; Hangaskylä (JKe)
- mustarastas 12 p; Teuva, Riippi, Krentaali (JKe)
- hanhi (Anser sp) 730 p; Lammasneva
- varpuspöllö 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- sinisorsa 4 p, telkkä 4 p, kurki 10 p, isolepinkäinen 1 p; Suksenjärvi (RS)
- mustarastas 10 p, rautiainen 3 p, pyrstötiainen 2 p; Karijoki, Salonkylä (JMu, ym.)
- sinisorsa 8 p, telkkä 6 p, uivelo 1 p; Isojoki, Kodesjärvi (TTu)
- merikotka 1 m, maakotka 1 p, urpiainen 50 p; Mustansaarenkeidas
- piekana 1 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (K. Waineo)
- maakotka 1 p; Kauhajoki, Aninkuja lintutorni (MIK)
- muuttohaukka 1 p, metsähanhi 1240 p, tundrahanhi 14 p, lyhytnokkahanhi 2 p, kanadanhanhi 4 p, tavi 120 p, piekana 1 p, kottarainen 30 p, hemppo 30 p
- metsähanhi 1200 p, lyhytnokkahanhi 2 p, tundrahanhi 3 p; Hangaskylä
- kuovi 82 p; Päntäne, Nirva
- tikli 2 p; Heikkilänkylä (TA)
- kurki 52 p, kuovi 71 p; Havuskylä (IN, HV, ASo)
- kuovi 24 p; Ikkeläjärvi (MIK)
- kurki 76 p, ruskosuohaukka 1 p; Teuva, Horo, Siula (MKK)
- laulujoutsen 4 p, telkkä 12 p, uivelo 1 p; Isojoki, Kodesjärvi (Ari Viljanen)
- vihervarpunen 38 p; Kurikka, Kampinkylä (Jaakko Männistö, ym.)
- mustavaris 1 p; Jurva, Niemenkylä (Ari Koski, Saara Susiluoma)
- lyhytnokkahanhi 6 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi)
- tundrahanhi 18 p, kanadanhanhi 5 p
- suopöllö 1 p; Jokimaa (..)
- isolepinkäinen 1 p; Teuva, Perälä, Rääsy (PHo)
- kurki 38 p; Perälä, Tattari (JKe, RS)
- laulujoutsen 48 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- tavi 30 p, sinisorsa 50 p, sinisuohaukka 2 p, piekana 1 m, kurki 114 p, kuovi 61 p, isolepinkäinen 3 p, kottarainen 40 p
- laulujoutsen 59 p, maakotka 1 p, kurki 30 p, urpiainen 40 p; Tainusjärvi
- tundrahanhi 4 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi)
- metsähanhi 2200 p, peippo 2000 p
- merikotka 2 p; Teuva, Perälä, Salonpää (JKe)
- kurki 40 p; Perälä, Tattari
- pyrstötiainen 3 p; Riippi, Krentaali
- lyhytnokkahanhi 8 p, tundrahanhi 2 p; Pontus
- laulujoutsen 28 p, metsähanhi 48 p, kurki 112 p
- tundrahanhi 12 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa, Ari Koski)
- laulujoutsen 27 p, metsähanhi 219 p, kanadanhanhi 2 p, tavi 30 p, sinisorsa 28 p, telkkä 14 p, kurki 105 p
- töyhtöhyyppä 50 p; Kauhajoki, Aronkylä, Atria (TA)
- kurki 36 m; Kauhajoki, keskusta (JMi)
- valkoposkihanhi 1 p; Kainastonjokilaakso
- metsähanhi 120 p; Havuskylä (IN)
- kurki 42 p; Päntäne
- lyhytnokkahanhi 50 p, tundrahanhi 6 p; Teuva, Pontus (JKe)
- laulujoutsen 26 p, metsähanhi 210 p, merihanhi 1 p, kurki 112 p
- rautiainen 1 p; Teuva, keskusta (Raimo Heikkilä)
- ampuhaukka 1 p; Isojoki, Lauhanvuori (IN)
- laulujoutsen 12 p, ruskosuohaukka 1 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (JKe)
- iltapäivän ja illan mittaan sisämaassa viisi senttiä märkään lunta/räntää maahan
- tavi 320 p, jouhisorsa 10 p, merikotka 1 p; Kauhajoki, Kainastonjokivarsi (JMi)
- laulujoutsen 30 p, haapana 12 p, kuovi 14 p, niittykirvinen 13 p, västäräkki 19 p
- lehtokurppa 2 p; Kauhajoki, Kalkunmäki (Timo Kulmala)
- peippo 800 p; Heikkilänkylä (IN, HV)
- kurki 34 p; Harjankylä, Laturi (ASo)
- selkälokki 1 p, naurulokki 172 p; Marttilankylä
- kuovi 32 p, sepelkyyhky 46 p, kottarainen 45 p
- tundrahanhi 4 p; Teuva, Nori, Lammasneva (Jaana Kivistö)
- tundrahanhi 6 p, metsähanhi 370 p; Pontus (HM)
- laulujoutsen 32 p, merihanhi 2 p, kurki 90 p
- kurki 94 p, rautiainen 1 p; Perälä, Rääsy (PHo)
- kyhmyjoutsen 2 m; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- piekana 1 m; Isojoki, Mustansaarenkeidas (JKo, SSt)
- lehtokurppa 2 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (TMy)
- piekana 1 p; Jurvanjärvi (MVa)
- metsähanhi 400 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (PSl, KKo)
- lyhytnokkahanhi 2 p, tundrahanhi 6 p
- räkättirastas 35 p; Havuskylä (ASo)
- lyhytnokkahanhi 8 p, tundrahanhi 6 p; Isojoki, Lähteenkylä (IN)
- metsähanhi 230 p, tavi 18 p, sinisorsa 23 p, piekana 1 m, kurki 22 p, naurulokki 350 p, kalalokki 40 p, räkättirastas 40 p
- laulujoutsen 24 p, metsähanhi 14 p, merihanhi 2 p; Villamo
- laulujoutsen 30 p, metsähanhi 12 p, kurki 55 p; Koppelonkylä
- muuttohaukka 1 m; Kauhajoki, Kainastonjokivarsi (JMi)
- lyhytnokkahanhi 12 p, tundrahanhi 32 p, metsähanhi 2546 p
- laulujoutsen 83 p, tavi 92 p, naurulokki 400 p
- lyhytnokkahanhi 54 p, tundrahanhi 4 p; Hangas-Ratikylä
- metsähanhi 2120 p, laulujoutsen 62 p, merihanhi 2 p, kanadanhanhi 2 p, kurki 47 p
- räkättirastas+sp 110 p; Sorvarinkylä (IN, HV)
- tundrahanhi 6 p, metsähanhi 130 p, laulujoutsen 70 p; Harjankylä
- lyhytnokkahanhi 12 p, tundrahanhi 3 p; Teuva, Pontus (JKe)
- metsähanhi 406 p, piekana 1 m, kurki 46 p
- metsähanhi 116 p+m; Perälä, Tattari (TP)
- rautiainen 1 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- tilhi 16 m, järripeippo 4 m; Kurikka, Kampinkylä (Jaakko Männistö, ym.)
- turkinkyyhky 2 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- metsähanhi 180 p, kapustarinta 30 p; Kauhajoki, Havuskylä (ASo, IN, HV)
- kurki 12 m, kuovi 1 p, västäräkki 2 p; Heikkilänkylä (TA)
- rautiainen 1 p; Kauhajoki, keskusta (Tapio ja Leena Rintala)
- kurki 32 p; Päntäne (IN, HV)
- hemppo 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- lyhytnokkahanhi 5 p, tundrahanhi 7 p, metsähanhi 201 p; Perälä, Tattari (JKe)
- tilhi 12 p; Karijoki, Ylikylä (IN, HV)
- kapustarinta 19 p; Isojoki, Vanhakylä (II, SJa, PSl)
- lehtokurppa 1 p; Piikilänkylä
- kuovi 1 p; Kurikka, Latoneva (PRu, KRu)
- lyhytnokkahanhi 2 p, tundrahanhi 4 p; Jurva, Jurvanjärvi (Ari Koski, MVa, ym,)
- laulujoutsen 20 p, metsähanhi 120 p, telkkä 16 p, piekana 1 p, kurki 12 p 22 SW
- vuorihemppo 1 p; Jurvanjärvi (MVa)
- lehtokurppa 1 p; Kauhajoki, Kokonkylä (IN)
- helmipöllö 1 Ä; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- rautiainen 1 p, järripeippo 2 p; Isojoki, keskusta (Kirsi ja Tapio Nikkola)
- kapustarinta 15 p; Kauhajoki, Havuskylä (ASo)
- västäräkki 2 p; Aronkylä
- piekana 2 m, kuovi 1 SW; Aninkujan lintutorni (JRi, IN)
- tavi 28 p, sinisorsa 22 p; Jokimaa (IN)
- urpiainen 14 p; Kainasto (Monica Kulkula)
- tikli 2 p; Kauhajoki, keskusta (Tapio ja Leena Rintala)
- järripeippo 10 p; Heikkilänkylä (TA)
- naurulokki 150 p, västäräkki 1 p; Teuva, Perälä, Rääsy (PHo)
- lyhytnokkahanhi 14 p, metsähanhi 340 p; Pontus (JKe)
- laulujoutsen 26 p, merihanhi 8 p, kurki 28 p
- isolepinkäinen 2 p; Suksenjärvi (TP)
- ampuhaukka 1 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- lyhytnokkahanhi 2 p, tundrahanhi 2 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (JKe)
- metsähanhi 430 p, kanadanhanhi 2 p, kottarainen 16 p
- metsähanhi 2420 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi, IN)
- lyhytnokkahanhi 76 p, tundrahanhi 14 p, laulujoutsen 52 p, merihanhi 2 p, kanadanhanhi 7 p, valkoposkihanhi 1 p, kurki 12 p
- metsähanhi 2830 p, kyhmyjoutsen 2 m, laulujoutsen 100 p; Hangas-Ratikylä
- lyhytnokkahanhi 99 p, tundrahanhi 32 p, merihanhi 3 p, kurki 26 p
- naurulokki 330 p; Aninkuja, Kooseni (JRi, JMi)
- lyhytnokkahanhi 12 p, metsähanhi 350 p; Havuskylä (IN, HV)
- metsähanhi 350 p/m, kapustarinta 3 p; Turja (ASo)
- niittykirvinen 8 p, räkättirastas 25 p
- tundrahanhi 3 p, laulujoutsen 105 p, metsähanhi 130 p; Laturi (JRi, JaR)
- tilhi 3 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- tikli 2 p; Kurikka, keskusta (PRu, KRu)
- tundrahanhi 4 m, metsähanhi 74 m, kurki 55 m+p; Latoneva
- lyhytnokkahanhi 64 p, tundrahanhi 2 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi)
- merihanhi 3 p, kanadanhanhi 2 p, valkoposkihanhi 1 p, sinisuohaukka 1 m, taivaanvuohi 1 p
- pikkujoutsen 2 p, lyhytnokkahanhi 23 p; Teuva, Pontus (JKe)
- laulujoutsen 55 p, metsähanhi 58 p, teeri 44 p, kurki 22 p
- järripeippo 1 p, tundraurpiainen 1 p; Komsinmäki (JJ)
- metsähanhi 28 p, merihanhi 3 p, järripeippo 1 p; Perälä, Rääsy (PHo)
- riekko 1 Ä; Isojoki, Mustansaarenkeidas (JKo)
- tavi 8 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- kapustarinta 1 p; Kauhajoki, Havuskylä (ASo)
- sinisuohaukka 1 p, kurki 26 m; Laturi
- metsähanhi 3200 p, tavi 2 p; Kainastonjokilaakso (IN, JMi, Markku Saarinen)
- lyhytnokkahanhi 98 p, tundrahanhi 31 p, laulujoutsen 261 p, valkoposkihanhi 1 p, sinisuohaukka 1 p, piekana 1 m, ampuhaukka 1 p
- jouhisorsa 2 p; Hangaskylä (Markku Saarinen)
- kurki 42 m; Teuva, Riippi (JKe)
- merikotka 3 p; Perälä (PHo)
- laulujoutsen 21 p, metsähanhi 100 p, naurulokki 10 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- tundrahanhi 12 m, metsähanhi 144 m, merihanhi 52 m; Myrkky (PRu, KRu)
- laulujoutsen 97 p, piekana 3 m, kurki 76 m, töyhtöhyyppä 340 m, taivaanvuohi 2 p, sepelkyyhky 61 m, kottarainen 13 m
- lehtopöllö 1 Ä, helmipöllö 1 Ä; Isojoki, Kodesjärvi (TTu)
- merihanhi 4 m, kapustarinta 1 Ä; Mustansaarenkeidas
- muuttohaukka 1 p; Kauhajoki, Kainasto, Pöllönneva (ASo)
- teeri 16 p, kottarainen 32 p; Ohmerojärvi
- lyhytnokkahanhi 60 p, metsähanhi 4000 p; Kainastonjokilaakso (JMi)
- punarinta 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- pikkujoutsen 2 p, tundrahanhi 1 p; Teuva, Pontus (JKe, KHi)
- laulujoutsen 22 p, metsähanhi 32 p, kurki 6 p
- lyhytnokkahanhi 6 p, laulujoutsen 246 p; Perälä, Tattari
- metsähanhi 150 p, merihanhi 4 p, kanadanhanhi 1 p, taivaanvuohi 8 p
- kapustarinta 4 m, lapinsirkku 6 m; Perälä (TLe) 11.00-13
- töyhtöhyyppä 69 m, naurulokki 328 m, selkälokki 1 m, harmaalokki 44 m, niittykirvinen 2 m, räkättirastas 11 S, laulurastas 3 p
- naurulokki 360 p 240 m; Karijoki, Myrkky (PRu, KRu)
- merihanhi 17 m, sinisorsa 15 m, kapustarinta 1 m, töyhtöhyyppä 40 m, harmaalokki 80 m, räkättirastas 10 m
- sinisuohaukka 2 p, taivaanvuohi 1 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- sinisorsa 2 p, telkkä 3 p, isolepinkäinen 1 p; Kodesjärvi (TTu)
- maakotka 1 p, tundrahanhi 5 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- laulujoutsen 358 p, metsähanhi 246 p, kurki 11 p, naurulokki 4 p, harmaalokki 12 p
- turkinkyyhky 3 p; Niemenkylä (Ari Koski)
- pikkujoutsen 1 p, laulujoutsen 290 p; Teuva, Perälä, Tattari (HM, TLe, ym.)
- lyhytnokkahanhi 5 p, tundrahanhi 3 p, metsähanhi 185 p, merihanhi 2 p, kanadanhanhi 1 p
- tikli 1 p; Kurikka, Jurva, Tainusjärvi (Tiina Ojala)
- lyhytnokkahanhi 2 p, tundrahanhi 10 p; Jurvanjärvi (MVa)
- laulujoutsen 304 p, metsähanhi 298 p, kanadanhanhi 2 p, sinisorsa 4 p, telkkä 8 p, kurki 11 p, kottarainen 20 p
Maaliskuu 2017
Kaikki havainnot
- lyhytnokkahanhi 77 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (SJa, JKo, IN, ym.)
- metsähanhi 4250 p, tundrahanhi 19 p, laulujoutsen 268 p, merihanhi 4 p, kanadanhanhi 2 p, tavi 2 p, sinisorsa 70 p, piekana 1 m, kurki 12 p
- laulujoutsen 47 p, metsähanhi 219 p; Kokonkylä (TJä)
- laulujoutsen 39 p, metsähanhi 337 p; Luomankylä
- lyhytnokkahanhi 23 p, tundrahanhi 11 p; Hangas-Ratikylä (IN, JMi)
- metsähanhi 2250 p, laulujoutsen 45 p, kurki 16 p, räkättirastas 2 m
- laulujoutsen 75 p; Laturi (JRi, JaR)
- telkkä 8 p; Äijönkylä
- lyhytnokkahanhi 4 p; Teuva, Perälä, Tattari (TLe)
- laulujoutsen 491 p, metsähanhi 152 p, kurki 26 m
- koskikara 2 p, sinisorsa 2 p, telkkä 2 p; Perälä, Saarisensilta (PHo)
- punarinta 1 p; Komsinmäki (JJ)
- turkinkyyhky 1 p; Teuva, keskusta (SJa, JKo)
- lyhytnokkahanhi 1 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- metsähanhi 3723 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (KTS, JPi, IN)
- lyhytnokkahanhi 23 p, tundrahanhi 24 p, laulujoutsen 378 p, kanadanhanhi 6 p, sinisuohaukka 1 p, tuulihaukka 1 p
- metsähanhi 2060 p; Hangas-Ratikylä (JPi), Kokonkylä-Kainasto-Hangaskylä: 5783 p
- lyhytnokkahanhi 18 p, tundrahanhi 12 p, kurki 19 p
- lyhytnokkahanhi 9 p, tundrahanhi 6 p; Teuva, Pontus (JKe)
- metsähanhi 325 p, laulujoutsen 136 p
- kurki 4 m, helmipöllö 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- tikli 1 p; Teuva, keskusta (Ari Saarikoski)
- muuttohaukka 1 p, kevään 1.; Komsi (TLe, JJ)
- lyhytnokkahanhi 3 p, tundrahanhi 8 p, metsähanhi 230 p, kurki 8 p
- mustarastas 3 p, peippo 9 p; Perälä, Rääsy (PHo)
- metsähanhi 610 p+m, laulujoutsen 472 p; Perälä, Tattari (TLe)
- valkoposkihanhi 1 m, merikotka 2 m, sinisuohaukka 2 p+m, kurki 8 p
- tundrahanhi 2 m, merihanhi 9 m, merikotka 6 N+S, merimetso 7 m; Perälä (TLe)
- lyhytnokkahanhi 33 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (KTS, IN)
- tundrahanhi 15 p, metsähanhi 1600 p, laulujoutsen 365 p, kanadanhanhi 4 p, merihanhi 4 p, kurki 7 p, tuulihaukka 1 p
- laulujoutsen 54 p, metsähanhi 118 p, tuulihaukka 1 p; Jokimaa (JRi)
- lyhytnokkahanhi 14 p, tundrahanhi 9 p; Teuva, Perälä, Tattari (TLe, JKe)
- metsähanhi 520 p, laulujoutsen 446 p, hemppo 1 p
- laulujoutsen 250 p, merihanhi 6 p, kanadanhanhi 1 p; Perälä, Salonpää
- koskikara 1 p; Perälä, Saarisensilta (PHo, Atte Rinteelä)
- kurki 20 m; Perälä (TLe)
- laulujoutsen 14 m, metsähanhi 90 m; Kauppila (TP)
- lehtopöllö 1 ä; Äystö (TLe, JJ, JKe)
- tundrahanhi 2 p, laulujoutsen 60 p, metsähanhi n. 300 p; Isojoki, Villamo (JJ)
- riekko 1 p; Mustansaarenkeidas (SJa)
- helmipöllö 1 Ä; Peuralankylä (SJa, JKo, SSt)
- pikkujoutsen 2 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (KTS)
- lyhytnokkahanhi 12 p, tundrahanhi 7 p, metsähanhi 1800 p
- laulujoutsen 212 p, merihanhi 5 p, kanadanhanhi 2 p
- lyhytnokkahanhi 8 p, tundrahanhi 2 p; Ratikylä- Hangaskylä (JMi)
- metsähanhi 2660 p, laulujoutsen 29 p, merihanhi 2 p, kurki 9 p
- harmaalokki 4 p, räkättirastas 1 p; Turjankylä (ASo)
- sinisuohaukka 1 p, kevään 1.; Teuva, Luhtalanloukko (TLe)
- pikkujoutsen 2 p, laulujoutsen 105 p, teeri 32 p; Pontus (TLe, JJ, JRi, JaR)
- lyhytnokkahanhi 16 p, tundrahanhi 9 p; Perälä, Tattari (TLe, JJ)
- metsähanhi 403 p, laulujoutsen 534 p, merihanhi 10 p
- kanadanhanhi 5 p, merikotka 1 m, kurki 1 p
- laulujoutsen 65 p, metsähanhi 74 p, merihanhi 3 p, tundraurpiainen 1 p; Komsi
- järripeippo 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Saara Susiluoma)
- tundrahanhi 2 p, metsähanhi 115 p, sinisorsa 6 p; Jurvanjärvi (Ari Koski)
- räkättirastas 1 p, peippo 3 p; Närvijoki (TMy)
- lyhytnokkahanhi 18 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (KTS)
- tundrahanhi 12 p, metsähanhi 1800 p, laulujoutsen 345 p 57 m, merihanhi 4 p, kanadanhanhi 7 p, sinisorsa 34 p, uuttukyyhky 2 p
- kottarainen 41 p; Koskenkylä (ASo)
- laulujoutsen 32 p, metsähanhi 28 p; Päntäne (IN)
- pikkujoutsen 2 p, laulujoutsen 126 p; Teuva, Pontus (JKe, HM)
- metsähanhi 46 p, merihanhi 20 p
- uuttukyyhky 2 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- laulujoutsen 230 p, metsähanhi 70 p, merihanhi 13 p; Myrkky (IN)
- lyhytnokkahanhi 6 p, tundrahanhi 10 p; Järvikylä
- metsähanhi 460 p, laulujoutsen 110 p, kanadanhanhi 3 p, tilhi 19 p
- kapustarinta 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (TMy)
- tundrahanhi 13 p, laulujoutsen 145 p; Jurvanjärvi (MVa)
- metsähanhi 265 p, merihanhi 11 p, telkkä 4 p
- lyhytnokkahanhi 33 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (KTS, JMi)
- tundrahanhi 10 p, metsähanhi 1200 p, laulujoutsen 154 p, merihanhi 2 p, kanadanhanhi 1 p, tuulihaukka 1 p
- tundrahanhi 2 p, metsähanhi 920 p; Ratikylä (JMi)
- laulujoutsen 22 p, merihanhi 3 p, kurki 5 p
- kyhmyjoutsen 2 m; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- tundrahanhi 2 p, metsähanhi 360 p; Järvikylä (PRu, KRu)
- laulujoutsen 89 p, merihanhi 7 p, kurki 2 p
- laulujoutsen 70 p, metsähanhi 34 p, kurki 4 p; Myrkky
- metsähanhi+sp 360+75 m; Isojoki, Lauhanvuori, torni (II) 10.30-13.45
- laulujoutsen 54 m, pohjantikka 1 p, kanahaukka 2 p, hiirihaukka 2 p
- maakotka 1 p, hanhi (Anser sp) 28 m; Mustansaarenkeidas (PSl)
- merikotka 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (TMy)
- lyhytnokkahanhi 40 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (KTS, JMi)
- tundrahanhi 5 p, metsähanhi 1065 p, kanadanhanhi 1 p, töyhtöhyyppä 52 p, kurki 9 p 18 m, uuttukyyhky 4 p, urpiainen 80 p
- tundrahanhi 2 p, metsähanhi 910 p; Ratikylä (JMi, ASo, KTS, ym.)
- laulujoutsen 10 p, merikotka 1 p, uuttukyyhky 2 p, pikkutikka 1 p
- töyhtöhyyppä 52 p; Kohlu (ASo)
- lehtopöllö 1 ä; Teuva, Äystö (JKe)
- hemppo 3 m; Riippi
- laulujoutsen 135 p, merikotka 2 p, kurki 6 p; Karijoki, Myrkky (PRu, KRu)
- kulorastas 1 p; Salonkylä (JMu)
- kurki 7 m; Isojoki, keskusta (Kirsi Nikkola)
- laulujoutsen 158 p, metsähanhi 48 p, telkkä 4 p; Kurikka, Jurvanjärvi (MVa)
- lyhytnokkahanhi 35 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi, KTS, ASo)
- tundrahanhi 2 p, metsähanhi 1030 p, laulujoutsen 206 p, kanadanhanhi 2 p, merikotka 1 p, tuulihaukka 1 m, kurki 5 m, sepelkyyhky 17 m
- tundrahanhi 2 p, metsähanhi 800 p, kanadanhanhi 1 p; Ratikylä (JMi)
- laulujoutsen 12 p, merikotka 1 p, kurki 6 p, sepelkyyhky 10 p
- huuhkaja 1 Ä; Kokonkylä (IN, ym.)
- maakotka 1 N; Muurahainen (IN)
- kanadanhanhi 4 m; Teuva, Perälä, Rääsy (PHo)
- laulujoutsen 57 p; Perälä, Tattari (TP)
- kurki 8 p/m; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- koskikara 4 p; Kurikka, Jurva, Koivuporras-Pyörni (MVa)
- laulujoutsen 102 p, metsähanhi 16 p, urpiainen 300 p; Jurvanjärvi (JKe, MVa)
- lyhytnokkahanhi 6 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi, KTS)
- tundrahanhi 2 p, metsähanhi 703 p, laulujoutsen 270 p, merihanhi 7 p, kanadanhanhi 4 p, tuulihaukka 1 p, kurki 4 m
- sinisorsa 2 p, telkkä 2 p; Jokimaa (KTS)
- piekana 1 p; Päntäne, Pahkalanperä (ASo, ym.)
- peippo 1 p; Teuva, Perälä, Rääsy (PHo)
- turkinkyyhky 1 p; Teuva, keskusta (JKe)
- laulujoutsen 41 p, merihanhi 2 p; Pontus (HM)
- turkinkyyhky 2 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- helmipöllö 1 Ä; Jurva, Lehtola (MVa)
- sepelkyyhky 9 m; Metsäkylä (OM)
- laulujoutsen 160 p, metsähanhi 92 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi, KTS)
- laulujoutsen 33 p, metsähanhi 173 p, ampuhaukka 1 p, kurki 5 p; Hangaskylä
- kurki 2 p, töyhtöhyyppä 23 p; Ohmerojärvi (ASo)
- laulujoutsen 10 p, kurki 1 p; Teuva, Komsi (JKe)
- telkkä 2 p; Teuva, keskusta (KHi)
- laulujoutsen 41 p; Perälä, Rääsy (PHo)
- metsähanhi 14 E; Kirkonkylä (TP)
- kurki 2 Ä; Horo (MKK)
- peippo 1 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- laulujoutsen 139 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (KTS)
- metsähanhi 4 p, sinisorsa 25 p, kurki 4 p
- metsähanhi 166 p, laulujoutsen 18 p; Hangaskylä
- sinisorsa 2 p; Karijoki, Ylikylä (IN)
- pikkujoutsen 1 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (KTS, JMi)
- laulujoutsen 225 p, metsähanhi 170 p, sinisorsa 19 p, ampuhaukka 1 p, töyhtöhyyppä 110 p, kiuru 3 p, kottarainen 16 p
- laulujoutsen 21 p; Päntäne (IN)
- huuhkaja 1 Ä; Vakkurinkylä (KTS, ASe)
- mustarastas 1 p, tundraurpiainen 1 p; Teuva, Perälä, Rääsy (Pia Hoppa) - tundrahanhi 1 p, laulujoutsen 131 p, teeri 25 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- pikkujoutsen 2 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi, KTS)
- laulujoutsen 260 p, metsähanhi 157 p, telkkä 2 p, kurki 1 p, uuttukyyhky 4 p
- piekana 2 p/m, töyhtöhyyppä 13; Luomankylä (ASo)
- laulujoutsen 21 p, metsähanhi 42 p; Hangaskylä+ Ratikylä (JMi)
- kurki 3 p; Kainasto, Ratikylä (MPe, JPe)
- tilhi 11 m; Kauhajoki, Sotka (IN)
- mustarastas 4 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi, SMi)
- töyhtöhyyppä 9 m+p, kiuru 4 p; Yrjänäinen (TA)
- laulujoutsen 6 p; Päntäne, Pentilä (Kirsi Nikkola)
- huuhkaja 1 Ä, helmipöllö 1 Ä; Teuva, Kirkonkylä (KHi)
- viirupöllö 1 Ä; Iso-Peni, Lutakkoneva (KRu, PRu)
- tilhi 2 p, mustarastas 5 p, kottarainen 5 W; Isojoki, Kodesjärvi (PSl)
- mustarastas 3 p; Isojoki, keskusta (Kirsi Nikkola)
- tuulihaukka 1 p, kevään 1.; Kurikka, Luopa (KRu, PRu)
- uuttukyyhky 3 p, sepelkyyhky 10 p; Latoneva
- töyhtöhyyppä 31 p, kottarainen 8 p, pulmunen 40 m
- huuhkaja 1 p, viirupöllö 1 Ä; Kampinkylä
- harmaapäätikka 1 p, sepelkyyhky 1 p; Jurva, Närvijoki (TMy)
- tundrahanhi 1 p, laulujoutsen 155 p, metsähanhi 4 p; Jurvanjärvi (MVa)
- telkkä 1 p, hiirihaukka 1 m, töyhtöhyyppä 36 p, koskikara 1 p, kottarainen 8 p
- laulujoutsen 3 p; Kivi- ja Levalammen tekojärvi (Jouko ja Irma Uusi-Laitila)
- pikkujoutsen 2 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (KTS, JMi, SMi)
- laulujoutsen 198 p, metsähanhi 54 p, sinisorsa 17 p, merikotka 1 m, töyhtöhyyppä 80 p, harmaalokki 16 p, sepelkyyhky 1 p, kiuru 6 p, kottarainen 30 p, hemppo 1 p
- laulujoutsen 23 p, metsähanhi 70 p; Kainasto, Ratikylä (JMi, SMi)
- sepelkyyhky 1 p; Kauhajoki, keskusta (KTS)
- telkkä 3 p; Pukkilankylä (VYT)
- laulujoutsen 19 m, töyhtöhyyppä 2 p; Heikkilä+ Yrjänäinen (TA)
- huuhkaja 1+1 Ä; Valkaman+ Järvikylä (KRu, PRu)
- laulujoutsen 20 m, mustarastas 1 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- huuhkaja 1 Ä, viirupöllö 2 Ä; Myrkky (KRu, PRu)
- sarvipöllö 1 Ä; Isojoki, Koppelonkylä (PSl, ym.)
- laulujoutsen 4 p, telkkä 1 p; Isojoki, keskusta (Kirsi ja Joni Nikkola)
- turkinkyyhky 3 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Ari Koski, Saara Susiluoma)
- sinisorsa 2 p, telkkä 1 p; Jurvanjärvi (MVa)
- sepelkyyhky 4 p, kiuru 3 p, isolepinkäinen 2 p, kottarainen 7 p
- laulujoutsen 55 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (KTS, JMi, SMi, ASo, JRi, JaR)
- pikkujoutsen 2 p (kevään 1.), telkkä 2 p, töyhtöhyyppä 34 p, harmaalokki 6 p, uuttukyyhky 1 p, mustavaris 2 m, kottarainen 7 p, vesi nousee pelloille sateen myötä
- laulujoutsen 6 p, töyhtöhyyppä 25 p, kottarainen 2 p; Kokonkylä- Jokimaa (KTS)
- laulujoutsen 7, töyhtöhyyppä 8, sepelkyyhky 3; Luomankylä (ASo)
- metsähanhi 3 p, töyhtöhyyppä 21 p, kottarainen 1 p; Kainasto, Ratikylä (MPe, JPe)
- laulujoutsen 2 p; Heikkilänkylä (TA)
- helmipöllö 1+1 Ä; Vuorenmäen hautausmaa+ Korpikylä (VYT, KTS, ym.)
- huuhkaja 1 Ä; Hyyppä, Panttikylä
- kurki 1 m, kevään 1.; Teuva, Komsi (..)
- laulujoutsen 2 p; Kurikka, Saarenkylä (PRu)
- varpuspöllö 1 ä; Jurva, Lehtola (MVa)
- laulujoutsen 42 p, töyhtöhyyppä 28 p, isolepinkäinen 1 p; Jurvanjärvi
- laulujoutsen 43 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, SMi)
- merikotka 1 p, töyhtöhyyppä 53 p, kiuru 19 p, kottarainen 1 p
- laulujoutsen 9 p; Päntäne, Pentilä (KTS)
- kottarainen 1 p; Pukkilankylä (VYT)
- töyhtöhyyppä 2 p, kiuru 2 p; Teuva, Perälä, Rääsy (Pia Hoppa)
- kiuru 1 m; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- maakotka 1 p; Isojoki, Lauhanvuori (KTS, IN)
- laulujoutsen 12 m, merikotka 1 m, töyhtöhyyppä 40 m, kiuru 1 W, mustavaris 2 m
- laulujoutsen 56 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- laulujoutsen 26 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, SMi, KTS)
- töyhtöhyyppä 11 p, sepelkyyhky 2 p, kiuru 1 p
- laulujoutsen 4 m, töyhtöhyyppä 1 p; Kauhajoki, keskusta (HV, IN, JRi)
- kiuru 7 m; Teuva, keskusta (KHi)
- laulujoutsen 47 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- telkkä 2 p, töyhtöhyyppä 7 p
- laulujoutsen 8 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, SMi, KTS)
- tundraurpiainen 12 p, urpiainen 500 p, mustavaris 2 p
- laulujoutsen 2 W; Jokimaa (KTS)
- laulujoutsen 5 p, teeri 53 p; Teuva, Pontus (JKe)
- laulujoutsen 2 m; Teuva, keskusta (KHi)
- laulujoutsen 11 p; Isojoki, Koppelonkylä (IN)
- laulujoutsen 2 m, teeri 15 p, koskikara 4 p; Leppikylä
- laulujoutsen 28 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- töyhtöhyyppä 1 p, kevään 1.; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, SMi, KTS)
- laulujoutsen 9 p, isolepinkäinen 1 p, mustavaris 1 p, pulmunen 70 p
- tundraurpiainen 3 p; Kauhajoki, keskusta (KTS)
- helmipöllö 1 Ä; Kauhajoki, Vuorenmäen hautausmaa (IN)
- teeri 70 p; Nummijärvi, Koihna (JPT)
- telkkä 2 p; Vakkurinkylä (Tapio ja Kirsi Lintulahti)
- taviokuurna 3 m; Teuva, Riippi (JJ)
- turkinkyyhky 1 p; Teuva, keskusta
- hiirihaukka 1 m; Kurikka, Latoneva (KRu)
- töyhtöhyyppä 15 p (kevään 1.), laulujoutsen 22 p; Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- sepelkyyhky 1 p; Kauhajoki, Valkamankylä (ASo)
- laulujoutsen 5 m; Havuskylä (ASo, ym.)
- mustavaris 9 p, kottarainen 3 p, isolepinkäinen 1 p; Kainaston jokilaakso (JMi, SMi)
- laulujoutsen 4 m; Hyyppä, Teevahainen (AVu)
- riekko 1 p; Punttukeidas (Jyri Jyrkkäranta)
- huuhkaja 1 Ä; Vakkurinkylä (Tapio ja Kirsi Lintulahti)
- huuhkaja 1 Ä; Teuva, Luovankylä (IN)
- huuhkaja 1 Ä; Karijoki, keskusta, Paarmanninvuori (IN)
- telkkä 1 m, huuhkaja 1 Ä; Isojoki, keskusta (ASe)
- kiuru 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (TMy)
- laulujoutsen 15 p, isolepinkäinen 1 p; Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- huuhkaja 1 Ä; Kauhajoki, Kainasto, Honkiharju (KTS)
- helmipöllö 2+1+1 Ä; Heikkilän+ Hautalan+ Juonikylä (VYT)
- merikotka 1 p, korppi 16 p; Ohmerojärvi (ASo)
- sepelkyyhky 2 p, kevään 1.; Valkamankylä
- pulmunen 35 p (kevään 1.), kiuru 1 p; Luomankylä
- hiirihaukka 1 p, kevään 1.; Teuva, Perälä, Rääsy (Pia Hoppa)
- huuhkaja 1 Ä, helmipöllö 1 Ä; Horo, Kuusisto (PP, ym.)
- viirupöllö 2 Ä, helmipöllö 1 Ä; Karijoki, Metsälehdonkylä (SJa, MPj)
- viirupöllö 1 Ä, helmipöllö 1 Ä; Kurikka, Viitala (KRu, PRu)
- huuhkaja 2 Ä, helmipöllö 1 Ä; Juonenkylä+ Reinikanneva
- merikotka 1 m, hiirihaukka/piekana 1 m, isolepinkäinen 1 p; Latoneva
- laulujoutsen 9 p, teeri 30 p; Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- teeri 36 p; Teuva, Horo, Kässy (PP)
- hemppo 3 p; Teuva, keskusta (Raimo Heikkilä, Elisabet Grönlund)
- merikotka 1 E; Teuva, Riippi (JKe)
- laulujoutsen 8 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- mustarastas 2 p; Kauhajoki, keskusta (KTS)
- räkättirastas 1 p; Kurikka, keskusta (Sari Syrjä, Heikki Syrjä)
- maakotka 1 p, riekko 3 p; Isojoki, Lauhanvuori (IN)
- isolepinkäinen 1 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- teeri 35 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- helmipöllö 1 Ä; Kauhajoki, Vuorenmäen hautausmaa (EVu)
- mustavaris 3 m; Teuva, Perälä (TLe)
- tundraurpiainen 4 p, urpiainen 300 p; Luhtalanloukko
- ampuhaukka 1 p; Korvenkylä (IN)
- koskikara 1 p; Isojoki, Kirkonkylä, Honkaniemi (Sampo Oja)
- tilhi 2 p, urpiainen 176 p; Kurikka, Korvenkylä (KRu, PRu)
- huuhkaja 1+1 Ä; Peräkorvenmaa+ Pohjoiskylä
- mustarastas 1 p; Kauhajoki, keskusta (KTS)
- riekko 1 p; Teuva, Nori, Lintuneva (MVa)
- tundraurpiainen 3 p, urpiainen 500 p; Luhtalanloukko (JKe)
- laulujoutsen 1 m; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- laulujoutsen 2 p, mustarastas 2 p, pyrstötiainen 1 p; Isojoki, Kirkonkylä (Kirsi Nikkola)
- laulujoutsen 6 p, isolepinkäinen 1 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- tundraurpiainen 1 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi, SMi)
- tikli 2 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- viirupöllö 1 Ä; Karijoki, Alakylä, Villuri (JKo, MPj)
- helmipöllö 1 Ä; Isojoki, Kärjenkoski (JKo, MPj)
- laulujoutsen 1 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, SMi)
- laulujoutsen 2 p; Kokonkylä (ASo)
- tilhi 25 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- teeri 47 p; Nummijärvi, Koihna (KTS)
- laulujoutsen 6 p, teeri 31 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- laulujoutsen 1 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, SMi)
- tilhi 18 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
Helmikuu 2017
Kaikki havainnot
- tikli 1 p, tundraurpiainen 1 p; Kauhajoki, keskusta (KTS)
- maakotka 1 W; Valkamankylä (ASo)
- tilhi 40 p; Kurikka, keskusta (PRu)
- hemppo 20 p; Kauhajoki, keskusta (ARR, HAR)
- varpuspöllö 1 p; Kauhajoki, keskusta, tll (JRi, JaR)
- riekko 1 p; Teuva, Harjaisneva (JKe)
- harmaapäätikka 1 p; Kurikka, Reinikanneva (PRu, KRu)
- tundraurpiainen 1 p; Kauhajoki, keskusta (KTS)
- koskikara 1 p; Hyypänmäki (HV, ym.)
- lehtopöllö 1 Ä, viirupöllö 1 Ä, helmipöllö 1 Ä; Karijoki, Salonkylä (JMu, JTu, ym.)
- laulujoutsen 2 m, kevään 1.; Isojoki, keskusta (Kirsi Nikkola, Marika Nikkola)
- merikotka 1 W; Kurikka, Viitala (PRu, KRu)
- isolepinkäinen 1 p; Kurikka, Kurikankylä (JKe)
- koskikara 2 p; Jurva, Kyläjoki (MVa)
- mustarastas 1 p; Kauhajoki, Heikkilänkylä (TA)
- koskikara 1 p; Harjankylä (ARR)
- isolepinkäinen 1 p; Tarkka (KTS)
- räkättirastas 1 p; Isojoki, Villamo (KTS)
- koskikara 1+1 p; Villamo+ Vanhakylä (KTS, ASe)
- koskikara 3 p; Möykky, Kärkiluoma (IN)
- mustarastas 1 p; Kauhajoki, keskusta (ARR, HAR)
- isolepinkäinen 1 p; Teuva, Nori, Hirvelänpää (JJ)
- koskikara 1 p; Kurikka, Jurva, Kyläjoki (MVa)
- merikotka 1 p; Karijoki, keskusta (IN)
- koskikara 1 p; Kauhajoki, Nummijärvi, keskusta (KTS)
- helmipöllö 1 Ä; Kauhajoki, Ahtaanmaa (ARR, HAR)
- harmaapäätikka 1 p; Teuva, Kirkonkylä, Lossanmäki (Matti Harju)
- koskikara 1+1 p; Isojoki, Polvenkylä+ Lohiluoma (IN)
- teeri 15 p; Hanhikeidas (TTu)
- hiiripöllö 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (Teijo Mylläri)
- tikli 6 p; Kauhajoki, Pukkilankylä (VYT)
- varpuspöllö 1 p; Kurikka, Jurva, Lehtola (MVa)
- isolepinkäinen 1 p; Jurva, Kirkonkylä (Ari Koski)
- isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Aninkujan torni (JMi)
- koskikara 1 p; Teuva, keskusta, Suksensilta (HM, ORa)
- riekko 1 p; Kauhajoki, Kauhaneva (SJa)
- helmipöllö 1 Ä; Päntäne (KTS)
- huuhkaja 1 Ä, helmipöllö 1 ä; Teuva, Kirkonkylä, Lylymäki (JKe)
- lehtopöllö 1 Ä; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- ampuhaukka 1 p; Alakylä (JJ)
- korppi 62 p; Kauhajoki, Selkäsaarenneva (ASo, KSo)
- mustarastas 1 p; Kurikka, Jurva, Lehtola (MVa)
- räkättirastas 1 p, tikli 6 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- koskikara 2 p; Kurikka, Kakkurinkoski (PRu, KRu)
- tikli 2 p; Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- koskikara 2 p; Kauhajoki, Aronkylä (JPi)
- harmaapäätikka 1 p; Teuva, keskusta, asema (TP)
- keltasirkku 250 p; Kurikka, Pitkämö (ARR, HAR)
- koskikara 5 p, sinisorsa 1 p; Jurva, Kyläjoki (MVa)
- koskikara 1 p; Jurva, Flikunluoma (IN)
- koskikara 4 p; Koivuporras (Allas-Pyörni)
- urpiainen 200 p; Pyörni (MVa)
- koskikara 1 p; Kauhajoki, Kauhajärvi, Vinniäisluoma (Teemu Tuovinen)
- tundraurpiainen 1 p; Kauhajoki, keskusta (KTS)
- isolepinkäinen 1+1 p; Luomankylä+ Aronkylä (JMi)
- tundraurpiainen 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (Teijo Mylläri)
- viirupöllö 1 Ä; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- teeri 12 p; Isojoki, Kärjenkoski (SJa)
- tikli 5 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- tikli 10 p; Teuva, Riippi (Tanja Kalliokoski)
- mustarastas 2 p; Isojoki, keskusta (Kirsi ja Eliisa Nikkola)
- mustarastas 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (Teijo Mylläri)
- räkättirastas 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- koskikara 1 p; Kurikka, Kakkurinkoski (PRu, KRu)
- teeri 65 p; Kurunlakia
- koskikara 1 p; Jurva, Levajoki, Koivusilta (MVa)
- merikotka 1 p; Säläisjärvi (Tuukka Pahtamaa)
- isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Kainasto (JMi)
- koskikara 2+1 p; Kurikka, Pitkämönranta+ Panttila (PRu, KRu)
- maakotka 1 p; Jurva, Jurvanjärvi (MVa)
- tikli 5 p, mustarastas 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi, ARR, HAR)
- merikotka 3 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (KKt)
- talitiainen a94 p; Kauhajoki, Päntäne (JPi)
Tammikuu 2017
Kaikki havainnot
- pähkinähakki 1 p; Kauhajoki, keskusta (PSl)
- sarvipöllö 1 Ä, helmipöllö 1 Ä; Möykkykylä (NYK, Viivi Tuovinen)
- riekko 6 p; Kauhaneva (IN)
- helmipöllö 1 Ä; Teuva, Hauskarämäkkä (HM)
- lehtopöllö 2 Ä; Karijoki, Salonkylä (JMu, II)
- mustarastas 2 p; Kauhajoki, keskusta (ARR, HAR)
- pähkinähakki 1 p; Kauhajoki, keskusta (Pertti Juntunen)
- koskikara 1 p; Turja (IN)
- pikkuvarpunen 60 p; Kainasto (Marjo-Riitta Raittila)
- pikkutikka 1 p, mustarastas 3 p; Päntäne (Jussi Tuuri)
- huuhkaja 1 p, urpiainen 50 p; Ratikylä (JPe, MPe)
- mustarastas 1 p; Teuva, Riippi, Krentaali (JKe)
- mustarastas 1 p; Kirkonkylä (Maritta Kallio)
- mustarastas 1 p; Perälä (Pirjo-Riitta Rantala)
- mustarastas 1 p; Karijoki, keskusta (Paula Kurvinen)
- tikli 2 p; Isojoki, keskusta (Mirka Lintula, Daniel Lintula)
- urpiainen 45 p; Kirkonkylä (Sampo Oja)
- mustarastas 1 p; Kirkonkylä (Ilpo Kivimäki)
- harmaapäätikka 1 p; Peuralankylä (Ellen Peltomaa)
- urpiainen 65 p; Kurikka, Jyllintaival (Marja-Leena ja Jukka Sairanen)
- kanahaukka 1 p; Kurikankylä (Veli-Erkki Wiberg)
- mustarastas 1 p; Panttila (Markku Vierikko)
- tikli 3 p; Jurva, Kesti (Pekka Pyylampi)
- tundraurpiainen 3 p; Kauhajoki, keskusta, Männikkö (JMi)
- tikli 4 p; Havuskylä (Terttu Yli-Koski)
- isolepinkäinen 1 p; Teuva, Korvenkylä (TLe)
- mustarastas 1 p; Norinkylä (Mirja Harju)
- harmaapäätikka 1 p, mustarastas 1 p; Karijoki, Myrkky (Heli Peura)
- järripeippo 1 p; Tuiskula (Timo Heikkinen)
- koskikara 5 p; Jurva, Kyläjoki (MVa)
- koskikara 1 p; Jurva, Kivi- ja Levalammin allas (Harry Hietanen)
- mustarastas 1 p; Närvijoki (Sanna Harjunpää)
- pikkuvarpunen 47 p; Närvijoki (Teijo Mylläri)
- harmaapäätikka 1 p; Teuva, Iso-Parra (HM)
- pikkutikka 1 p; Teuva, keskusta (ORa)
- peltopyy 1 p, tilhi 1 p; Teuva, keskusta (Helena Huhtala)
- viirupöllö 1 p; Kauhajoki, Järvikylä, Lahoontie (ASo)
- lehtopöllö 1 Ä; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- tikli 4 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Ari Koski)
- koskikara 4 p; Kauhajoki, Vakkurinkylä (KTS, ASe)
- urpiainen 150 p; Kauhajoki, Kokonkylä (JRi)
- teeri 5 p; Kauhaneva (IN)
- järripeippo 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (Timo Mylläri)
- koskikara 1 p; Kauhajoki, uimahalli (ARR, HAR, IN)
- tilhi 7 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- laulujoutsen 1 p; Ikkeläjärvi, jokisuu (KTS)
- koskikara 1 p; Nummijärvi, keskusta
- urpiainen 400 p; Teuva, Kauppila (HM)
- maakotka 2 p; Kurikka, Pahkavuori (Sanni Kaitamäki)
- harmaapäätikka 1 p; Jurva, Närvijoki (Timo Mylläri)
- koskikara 1 p, urpiainen 300 p; Karijoki, Ohrikylä (IN)
- isolepinkäinen 1 p; Isojoki, Kärjenkoski (IN)
- koskikara 1+1+1 p; Vesijärvi+ Polvenkylä+ Lauhanvuori
- tilhi 11 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- teeri 20 p; Möykkykylä (Erkko Vuorenmaa)
- isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- koskikara 3 p; Muurahainen, Paholuoma (KTS, ASe)
- teeri 51 p; Karijoki, Ylikylä, Kakkorinneva (IN)
- teeri 15 p; Karijoki, Siltaneva (IN)
- pyrstötiainen 5 p, pähkinähakki 1 p; Kauhajoki, Aronkylä (ASo)
- turkinkyyhky 1 p; Teuva, keskusta (JKo)
- turkinkyyhky 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (PSl)
- viirupöllö 1 p, tikli 2 p, urpiainen 40 p; Rannankylä
- räkättirastas 1 p; Teuva, Kauppila (JJ)
- harmaapäätikka 1 p, teeri 14 p; Isojoki, Lauhanvuori, näkötorni (SJa, MPj)
- teeri 50 p; Kurikka, Jurva, Peräkylä (MVa, ym.)
- varpuspöllö 1 p; Jurva, Lehtola (MVa)
- tundraurpiainen 1 p; Kauhajoki, keskusta (KTS)
- koskikara 4 p, sinisorsa 1 p; Kurikka, Jurva, Kyläjoki (MVa)
- isolepinkäinen 1 p; Koskimäki
- viirupöllö 1 p; Jurva, Pikku-Jurva
- koskikara 1 p; Kauhajoki, keskusta, Toivakka (ARR, HAR)
- hiiripöllö 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (KKt)
- maakotka 1 SE, teeri 43 p; Teuva, Pontus (JJ)
- koskikara 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (Teijo Mylläri)
- koskikara 1 p; Kauhajoki, keskusta, Toivakka (IN)
- huuhkaja 1 p; Teuva, Horo (Timo Peltoniemi)
- urpiainen 600 p; Kauhajoki, Kainasto (JMi)
- teeri 16 W, keltasirkku 200 p; Jokimaa (KTS)
- tikli 8 p; Teuva, keskusta (TP)
- merikotka 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (Teijo Mylläri)
- viherpeippo 64 p, tikli 1 p, urpiainen 26 p; Kauhajoki, keskusta, tll (JRi)
- merikotka 1 N, isolepinkäinen 1 p, urpiainen 230 p; Teuva, Korvenkylä, tll (IN)
- harmaapäätikka 1 p; Karijoki, Myrkky (Heli Peura)
- pyrstötiainen 2 p; Kurikka, Viitala (PRu, KRu)
- maakotka 1 p; Jurva, Kesti (MVa)
- tilhi 7 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- tundraurpiainen 2 p, urpiainen 20 p; Kauhajoki, keskusta (KTS)
- tundraurpiainen 2 p, urpiainen 220 p; Kainasto (JMi)
- tundraurpiainen 1 p, pikkuvarpunen 70 p; Kauhajoki, keskusta (KTS)
- merikotka 1 N; Teuva, Varanmäki (JKe)
- ampuhaukka 1 p; Komsi (TLe)
- koskikara 1 p; Karijoki, Myrkky, Viitakoski (TLe, JJ)
- koskikara 6 p; Kurikka, Jurva, Kyläjoki (MVa)
- koskikara 1 p; Kauhajoki, keskusta, Toivakka (KTS)
- ampuhaukka 1 p; Parjakka (JPi)
- harmaapäätikka 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Tomi Heikkuri)
- varpuspöllö 1 p; Kauhajoki, keskusta (ARR)
- tundraurpiainen 2+1 p, mustarastas 1 p; Kauhajoki, keskusta (KTS, JMi, SMi)
- pitemmän lauhan jakson jälkeen hieman rapsakampi keli, -15..-20 astetta
- varpuspöllö 1 p; Kauhajoki, keskusta (KTS, KZ)
- räkättirastas 1 p; Kauhajoki, kirkko (ARR, ym.)
- harmaapäätikka 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (Teijo Mylläri)
- mustarastas 1 p, isolepinkäinen 1 p
- räkättirastas 1 p, urpiainen 18 p; Kauhajoki, keskusta (ARR, HAR, KTS)
- laulujoutsen 1 p; Harjankoski (Sirkka Niemi)
- isokäpylintu 5 p; Isojoki, Lauhanvuori, tll (IN)
- mustarastas 1 p, pikkuvarpunen 45 p; Kauhajoki, keskusta (KTS)
- huuhkaja 1 p, isolepinkäinen 1 p; Aronkylä, Housuneva (ASo)
- teeri 42 p; Ohmerojärvi
- viirupöllö 1 p; Kurikka, Viitala (PRu, KRu)
| Etusivu
| Hakemisto
|
Viimeksi muokattu 1.2018 © Sply/-in
| Kommentit ja viestit inforetki@saunalahti.fi
|