Havaintoja vuodelta 2022 Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys | Joulukuu | Marraskuu | Lokakuu | Syyskuu | Elokuu | Heinäkuu |
| Kesäkuu | Toukokuu | Huhtikuu | Maaliskuu | Helmikuu | Tammikuu |

| Suupohjaan saapuneet lajit - kevät 2022 |
| Havaintoja koskevat lyhenteet | Havainnoijat |

Sivuja päivitetään havaintojen ilmoittamisen tahtiin. Retkeilysesonkina havaintoja kertyy lähes päivittäin, vilkkaimpaan aikaan tai erityisen mielenkiintoisten havaintojen yhteydessä useamminkin. Talven hiljaisina aikoina havaintoja lisätään kertyy usein muutaman kerran viikossa.

Hiiripöllö Kuva: Ismo Nousiainen

Erityisen mielenkiintoiset (esimerkiksi poikkeuksellisen aikaiset ja myöhäiset, suuret määrät) havainnot on lihavoitu. Harvinaisuudet ja suurharvinaisuudet on lihavoitu ja kursivoitu. Mikäli havaintopaikkaa tai havainnoitsijoita ei ole mainittu, se on sama kuin edellisessä havainnossa. Sää- ja jääoloja kommentoidaan ajoittain esimerkiksi retkien suunnittelua helpottamaan.

Näillä sivuilla julkaistut tiedot saattavat sisältää virheitä ja epätäsmällisyyksiä. Jos julkaiset alueemme tietoja muilla foorumeilla pyydämme ystävällisesti lähettämään tekstin tarkastettavaksi Kari Korhoselle, jotta voimme varmistaa julkaistavien tietojen virheettömyyden.


Joulukuu 2022

Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)

30.12.
- turkinkyyhky 3 p; Närpiö, Nixback (TVi, Ulf Rönnberg)

29.12.
- peippo 1 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- tilhi 4 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa)

28.12.
Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi (JKo, VF) 9.30-13.25
- mustalintu 102 p+m, kalalokki 370 N+S, kyhmyjoutsen 78 m, laulujoutsen 2 m, sinisorsa 2 N, alli 3 S+N, pilkkasiipi 12 S+N, telkkä 11 p, tukkakoskelo 2 N+S, isokoskelo 28 p+m, kaakkuri 3 m, merimetso 1 m, merikotka 1 m, riskilä 1 m, ruokki 3 m, harmaalokki 142 N+S

- harmaapäätikka 1 p; Närpiö, Nämpnäs (MKa, PKn)
- laulujoutsen 19 m, isokoskelo 6 p, merikotka 1 p; Nämpnäs, Kalasatama
- harmaapäätikka 1 p; Karila, Mattberget (Riku Kangasniemi)
- pähkinähakki 1 p; Östra Yttermark

- riekko 1 p; Kauhajoki, Kauhaneva (Pasi Alanko)
- taviokuurna 2 p, varpuspöllö 1 p; Kurikka, Paavalinvuori, tll (PRu, KRu)

27.12.
- räkättirastas 3 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, Länsikylä (VF)
- järripeippo 3 p, mustarastas 2 p; Siipyy, kylä (JKo)

- taviokuurna 6+5 p; Närpiö, Karila+ Östra Yttermark (Riku Kangasniemi)
- mustapääkerttu 1 p; Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- peltopyy 9 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)

26.12.
- kottarainen 2 p; Närpiö, Kåtnäs (II)
- taviokuurna 3 ä, pähkinähakki 1 p; Karvamossen (Riku Kangasniemi)

- merikotka 1 NNW; Teuva, Perälä (TLe)
- järripeippo 6 p, viherpeippo 36 p

25.12.
- kyhmyjoutsen 11 m, tikli 7 p; Kristiinankaupunki, Skaftung (HWe)

- turkinkyyhky 7 p, pähkinähakki 1 p; Närpiö, Kalax, tll (II)
- peltopyy 9 p; Näveråsen
- harmaapäätikka 1 p; Tjärlax (TBa)

- urpiainen 15 p; Kauhajoki, Kainasto (JMi)
- peltopyy 12 p; Aninkujan lintutorni
- keltasirkku 1000 p; Teuva, Riippi (JKe)
- merikotka 1 p; Iso-Parra (HM)
- peltopyy 6+4 p; Koskiloukko+ Perälä (TLe, SLe)

24.12.
- mustalintu 166 m+p; Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi (JKo, VF, RS) 9.25-12
- kyhmyjoutsen 98 m, laulujoutsen 13 m, alli 4 m, pilkkasiipi 19 m, telkkä 17 p, isokoskelo 2 m, kaakkuri 2 m, merikotka 3 p+m, ruokki 8 m, kalalokki 137 N+S, harmaalokki 43 N+S
- isokoskelo 60 p; Siipyy, Kiili (RS)
- urpiainen 100 p; Skaftung (HWe)
- koskikara 2 p, isolepinkäinen 1 p; Pohjoislahti (ALv)

- räkättirastas 1 p, mustarastas 2 p; Teuva, Komsinmäki (JJ)
- harmaapäätikka 1 p; Isojoki, Suojoki (TTu)

23.12.
- mustalintu 255 m+p; Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi (VF) 9.25-12.30
- kyhmyjoutsen 210 m, pilkkasiipi 34 m+p, ruokki 19 m, laulujoutsen 18 m, sinisorsa 1 m, alli 16 m, telkkä 26 m+p, uivelo 1 m, tukkakoskelo 2 m, isokoskelo 51 p+m, kaakkuri 8 S+N, merikotka 1 p, riskilä 1 m, kalalokki 77 p+m
- isolepinkäinen 1 p, järripeippo 1 p, tikli 2 p; Skaftung (HWe, GWe)

- mustarastas 1 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi)
- merikotka 3 p; Teuva, Horo (JJ)
- tilhi 4 p; Kurikka, Kurikankylä (PRu, KRu)

22.12.
- mustalintu 6 N; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 10.00-11
- telkkä 9 p+m, tukkakoskelo 1 m, isokoskelo 12 p+m, kalalokki 57 m+p
- merikotka 2 p; Rågårdsfjärden (Juha Salminen, AA)
- kyhmyjoutsen 22 m; Skaftung (SJa)

- teeri 20 p; Kauhajoki, Kauhajärvi (IN)
- mustarastas 3 p; Teuva, Komsinmäki (JJ)
- turkinkyyhky 1 p; Teuva, keskusta (TP)
- koskikara 2 p; Isojoki, Polvenkylä (IN)
- teeri 84 p; Koppelonkylä
- peltopyy 4 p, räkättirastas 1 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa)

21.12.
- koskikara 1 p; Kristiinankaupunki, Pohjoislahti (ALv)

- keltasirkku 500 p; Kauhajoki, Kainasto (JMi)

20.12.
- tilhi 1 p; Kristiinankaupunki, Pohjoislahti (ALv)

19.12.
- kyhmyjoutsen 33 m, merikotka 1 m; Kristiinankaupunki, Skaftung (HWe, ym.)

- laulujoutsen 8 m; Närpiö, Kåtnäs (II)
- laulujoutsen 14 m; Nämpnäs, Öskatan (MKa)

- koskikara 1 p; Kauhajoki, Kohlunkoski (JRi)
- koskikara 1 p; Kurikka, Jyllinkoski (Jaakko Ojanperä, Marjut Ojanperä)

18.12.
- mustapääkerttu 1 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)
- laulujoutsen 9 m, peippo 1 p

- pikkutikka 1 p; Teuva, Suksenjärvi (HM)

17.12.
- isolepinkäinen 1 p; Kristiinankaupunki, Lapväärtinjokisuu (PSl)
- tundraurpiainen 1 p, urpiainen 17 p, tikli 1 p; Lålby
- järripeippo 3 p, viherpeippo 80 p; Kristiinankaupunki, keskusta
- koskikara 1 p; Tiukka

- taviokuurna 5 p; Teuva, Riippi (JKe)
- tilhi 1 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa)

15.12.
- koskikara 1 p; Kauhajoki, Kainasto, keskusta (JMi)
- tilhi 3 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa)

14.12.
- mustarastas 2 p; Närpiö, Kåtnäs (II)

- kesykyyhky 24 p, mustarastas 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)

13.12.
- mustarastas 1 p; Kurikka, Kampinkylä (JMä, ym.)

11.12.
- merikotka 1 p; Kristiinankaupunki, Pohjoislahti (ALv)

10.12.
- uuttukyyhky 7 p; Närpiö, Östra Yttermark (II)
- mustapääkerttu 1 p; Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- viherpeippo 100 p, punatulkku 24 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi)
- järripeippo 1 p; Kurikka, Jurva, Lehtola (MVa)

9.12.
- järripeippo 6 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- punarinta 1 p; Tiukka (HL)

8.12.
- piekana 1 p, hiiripöllö 1 p; Närpiö, Östra Yttermark (JKo)
- turkinkyyhky 2 p, isolepinkäinen 1 p, varpunen 30 p; Ylimarkku
- kyhmyjoutsen 12 p, sinisorsa 9 p, telkkä 5 p; Nämpnäs, Kalasatama (MKa)

- harmaapäätikka 1 p; Närpiö, Tjärlax (TBa)

- peippo 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- peippo 1 p; Teuva, keskusta (TP)

7.12.
- laulujoutsen 42 m; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- laulujoutsen 9 p; Kurikka, Pitkämön tekojärvi (KRu)

6.12.
Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi+ lintutorni (JKo, SJa)
- kyhmyjoutsen 51 p+m, laulujoutsen 13 m+p, tukkasotka 11 p+m, alli 4 N+S, mustalintu 42 N+S +sp 18 m, pilkkasiipi 7 p+m, telkkä 24 p+m, tukkakoskelo 4 m+p, isokoskelo 99 m+p, merikotka 1 p
- järripeippo 1 p; Siipyy, kylä (JKo)
- laulujoutsen 15 m, varpuspöllö 1 p, isolepinkäinen 1 p; Storsjö
- laulujoutsen 22 p; Pakankylä
- koskikara 1 p; Metsälänjoki
- hiirihaukka 1 p, isolepinkäinen 1 p; Lillsund

- teeri 45 p, isolepinkäinen 1 p; Närpiö, Bäckliden (JKo)
- mustapääkerttu 1 p; Närpiö, Kåtnäs (II)
- turkinkyyhky 8 p; Kalax
- hiiripöllö 2 p; Östra Yttermark (SJa)
- kyhmyjoutsen 35 m+p; Blacksögrundet (AL, Esko Muurimäki) 9.30-11.40
laulujoutsen 9 m, alli 1 p, mustalintu 26 m, pilkkasiipi 3 m, telkkä 13 m+p, tukkakoskelo 5 m, isokoskelo 58 m+p, kaakkuri 1 m, merikokta 4 m+p, ruokki 1 m, kalalokki 12 p, tilhi 5 m, isolepinkäinen 1 p
- isolepinkäinen 1 p; Blacksnäs
- räkättirastas 1 p, pähkinähakki 1 p; Kaskinen, keskusta (II)
- laulujoutsen 4 p, telkkä 4 p, peukaloinen 2 p; MB:n altaat (JKe)

- mustavaris 1 p; Kauhajoki, Sahankylä (Tuomas Niemi-Aro)
- tilhi 80 p; Päntäne (JRi, JaR, SLm)
- pyrstötiainen 6 p, vihervarpunen 10 p; Ikkeläjärvi
- laulujoutsen 8 p, koskikara 1 p; Harjankylä
- laulujoutsen 6 m; Sikarämäkkä (IN)
- varpuspöllö 1 p; Teuva, Riippi (PSl)
- teeri 130 p; Hangasneva
- turkinkyyhky 2 p; Teuva, keskusta (JKe)
- sinisorsa 1 p, koskikara 1 p; Koskiloukko (JJ)
- taviokuurna 9 p; Järvitie
- urpiainen 14 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa, ym.)
- järripeippo 1 p, viherpeippo 70 p; Mietaankylä (PRu, KRu)
- maakotka 1 p, koskikara 1 p; Lohiluoma

Talviralli kisattiin hieman lauhemmassa säässä. Rannikolla oli +3 astetta ja vaihtelevaa pilvisyyttä. Sisämaassa 0 tuntumassa ja ajoittaista lumisadetta. Kisan aikana lajeja löytyi 57, joista vain yhden joukkueen havaitsemia lajeja eli ässiä olivat: fasaani, maakotka, palokärki, tilhi, peukaloinen, räkättirastas, mustapääkerttu, pyrstötiainen, pähkinähakki, tikli ja vihervarpunen. Kisaan osallistui 8 joukkuetta, joissa oli yhteensä 11 henkilöä. Paras joukkue havaitsi 41 lajia, joten lintuja löytyi vähän. Havaitsematta jäivät yllättäen esimerkiksi sinisorsa ja merimetso.

Lajimäärä Joukkueen jäsenet (Ässät)
41 Jukka Koskelainen (palokärki)
37 Sami Jansson (-)
31 Jussi Kentta (peukaloinen)
24 Jaana ja Jaakko Rintala, Sonja Lahdenmaa (fasaani, tilhi, pyrstötiainen, vihervarpunen)
24 Kristiina ja Petri Ruostetoja (maakotka)
21 Ilkka Iivonen (räkättirastas, mustapääkerttu, pähkinähakki)
16 Paavo Sallinen (-)
6 Kari Hietikko (tikli)

5.12.
- isokoskelo 17 m, järripeippo 2 p; Kristiinankaupunki, Siipyy (JKo, KJy)

- taviokuurna 1 p; Kauhajoki, Lustila (Tuomas Niemi-Aro)
- teeri 42 p; Teuva, Perälä, Rääsy (TLe)
- koskikara 1 p; Perälä, Koskiloukko (TLe, SLe)

4.12.
- hiiripöllö 1 p; Närpiö, Bäckliden ( Tomas Klemets)
- valkoselkätikka 1 p; Nämpnäs, Sundfjärden (PKn, MKa)
- isokoskelo 80 p; Kaskinen, Kaskistensalmi (PSl)
- sinisorsa 15 p, tukkasotka 15 p, harmaalokki 40 p

- isokoskelo 6 p, koskikara 1 p; Kauhajoki, Harjankylä (PRu, KRu)
- koskikara 4+2 p; Kurikka, Kakkurinkoski+ Jyllinkoski (PRu, KRu)

3.12.
- keltasirkku 320 p; Kristiinankaupunki, Lillsund (SJa)
- laulujoutsen 72 p, varpuspöllö 2 p; Lålby (MPj)
- tikli 5 p; Perus (SJa)
- laulujoutsen 50 m; Pohjoislahti (ALv)

- kyhmyjoutsen 42 p, urpiainen 150 p; Närpiö, Piolahti (TLe)
- isokoskelo 96 p; Närpesfjärden
- isolepinkäinen 1 p; Kallmossen
- mustapääkerttu 1 p; Närpiö, Kåtnäs (II)
- laulujoutsen 9 p, kyhmyjoutsen 9 p; Nämpnäs, Kalasatama (MKa, PKn)
- isokoskelo 7 p, telkkä 4 p
- vihervarpunen 32 p; Kaskinen, Fladaträsket (TLe)
- sinisorsa 4 p, isokoskelo 4 p; MB:n altaat

- laulujoutsen 55 m; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- merikotka 1 m; Teuva, Perälä (TLe)
- isolepinkäinen 1 p; Varsala

2.12.
- isolepinkäinen 1 p; Kristiinankaupunki, Lillsund (JKo)
- varpuspöllö 1 p; Lapväärtti

- sinisuohaukka 1 p, ampuhaukka 1 p; Närpiö, Västra Yttermark (JKo)

- peltopyy 12 p; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- helmipöllö 1 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa, AJo)

1.12.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 10.40-11.30
- kyhmyjoutsen 26 p, telkkä 65 p, isokoskelo 7 p+m, kaakkuri 2 m

- sinisuohaukka 1 p; Närpiö, Östra Yttermark (IN)
- hiiripöllö 1 p; Kaskinen, Kotilampi (Susanne Nakari, Antti Lehtonen)

- harmaapäätikka 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (AKo)

Alkuun



Marraskuu 2022

Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)

30.11.
- isolepinkäinen 1+1 p; Kristiinankaupunki, Metsälä+ Hamnfjärden (JKo, KJy)
- laulujoutsen 36 p; Pakankylä
- isokoskelo 35 p, harmaahaikara 1 p; Skaftung (SJa)
- isolepinkäinen 1 p; Pohjoislahti (ALv)

- laulujoutsen 8 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa, ym.)

29.11.
- mustalintu 24 p+m; Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi (JKo) 9.30-11
- kyhmyjoutsen 12 p, alli 3 p+m, telkkä 11 p+m, isokoskelo 13 m, kaakkuri 1 N
- isolepinkäinen 1 p; Storsjö
- harmaahaikara 1 p, merikotka 9 p; Hamnfjärden (IE)
- isolepinkäinen 1 p; Härkmeri (MPj)
- laulujoutsen 80 p, isolepinkäinen 1 p; Lålby
- laulujoutsen 20 p; Pakankylä

- teeri 17 p, pyrstötiainen 8 p; Isojoki, Mustansaarenkeidas (IN)

28.11.
- tuulihaukka 1 p; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- koskikara 2 p; Muurahainen (IN)
- taviokuurna 22 p, koskikara 1 p, isolepinkäinen 1 p; Isojoki, Leppikylä (IN)

27.11.
- ruokki 31 m+p; Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi (VF) 9.00-13
- kyhmyjoutsen 21 m+p, alli 8 S+N, mustalintu 69 S+N +sp 50 p, pilkkasiipi 9 m+p, telkkä 55 m+p, isokoskelo 93 m+p, kaakkuri 6 p+m, härkälintu 1 p, merimetso 3 m, merikotka 3 p, räkättirastas 2 N
- järripeippo 15 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- laulujoutsen 38 p, isolepinkäinen 1 p; Pakankylä
- valkoselkätikka 1 p, pohjantikka 2 p, merikotka 5 p; Skaftung (HWe)
- pähkinähakki 1 p; Perus (PSl)
- pyrstötiainen 10 p; Kristiina, Itäpuoli (ALv)
- pohjantikka 2 p, pikkutikka 1 p; Pohjoislahti (JK, SG, PSl, ym.)

- turkinkyyhky 10 p; Närpiö, Kalax (MKa, PKn)
- mustapääkerttu 1 p; Nämpnäs, Öskatan

- laulujoutsen 25 m; Kauhajoki, keskusta (TJä)
- laulujoutsen 7 m; Heikkilänkylä (TA)
- laulujoutsen 4 m; Teuva, Suksenjärvi (RS, ym.)
- sinisorsa 2 p, koskikara 1 p; Kurikka, Jurva, Kyläjoki (MVa, AJo)
- tikli 6 p; Jurvanjärvi

26.11.
Kristiinankaupunki, Ljusgrund- Skaftung (JKo, KK) 9.30-13.40
- kyhmyjoutsen 19 p, laulujoutsen 25 p, sinisorsa 4 p, tukkasotka 2 p, alli 4 p, mustalintu 27 m+p, pilkkasiipi 14 m, telkkä 36 p, isokoskelo 21 m+p, vesilintu 18 m+p, kaakkuri 8 m+p, kuikka 1 p, härkälintu 2 p, merikotka 7 p, riskilä 4 p, ruokki 20 m+p, isolepinkäinen 1 p, pulmunen 1 ä
- varpuspöllö 1 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)

- teeri 41 p; Teuva, Horo, Kässy (IN)
- laulujoutsen 7 m; Kurikka, keskusta (PRu)

25.11.
- pähkinähakki 2 p; Närpiö, keskusta (UH)

- varpuspöllö 1 p; Kurikka, Jyllinkoski (KRu)

24.11.
Kristiinankaupunki, Ljusgrund+ Trutklobbarna (HWe, KK, JKo, MPj) 11.10-13.50
- luotokirvinen 1 m, kyhmyjoutsen 27 p, jouhisorsa 1 m, alli 1 p, mustalintu 9 m+p, telkkä 32 p, isokoskelo 83 p+m, kaakkuri 4 p, kuikka 1 p, härkälintu 1 p, merikotka 4 p, ruokki 3 p, tilhi 5 p, räkättirastas 2 p
- isokoskelo 60 p; Kristiina, Kaupunginlahti (Alv)

- västäräkki 1 p; Närpiö, keskusta (UH)
- kyhmyjoutsen 10 p, laulujoutsen 11 p; Nämpnäs, Öskatan (MKa)
- sinisorsa 4 p, telkkä 24 p, isokoskelo 7 p, merikotka 1 p

- hiiripöllö 1 p; Kauhajoki, Ratikylä (JPe, MPe)
- hiiripöllö 1 p; Kauhajärvi (IN)

23.11.
- jääkuikka 1 p; Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (KK)
- tilhi 5 m; Skaftung (HWe)
- laulujoutsen 21 p, merikotka 1 W; Pakankylä (JKo, MPj)
- laulujoutsen 30 p, tikli 6 p; Lillsund-Lålby
- hiirihaukka 1 p, isolepinkäinen 3 p
- vihervarpunen 40 p; Pohjoislahti (Alv)

- peukaloinen 1 p; Närpiö, Tjärlax (TBa)

- viirupöllö 1 p; Kauhajoki, Katikanluoma (IN)
- turkinkyyhky 7 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (AKo)

22.11.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (HWe, KK, JKo, MPj) 9.00-12.30
- laulujoutsen 24 m, sinisorsa 11 m, alli 8 m, mustalintu 40 m+p, telkkä 18 p+m, tukkakoskelo 1 N, isokoskelo 45 m, kaakkuri 3 m+p, kuikka 1 p, härkälintu 1 m, merikotka 5 N+p, ruokki 17 m+p, tilhi 3 p, viherpeippo 31 p, urpiainen 28 p
- uivelo 1 p, telkkä 12 p, isokoskelo 112 p; Skaftung, Kalasatama (KK)
- harmaahaikara 1 p; Skaftung (SJa)
- hiiripöllö 1 p, isolepinkäinen 1 p; Lapväärtti

- kyhmyjoutsen 14 p, laulujoutsen 20 p; Närpiö, Nämpnäs, Kalasatama (MKa)
- sinisorsa 4 p, tukkasotka 13 p, telkkä 15 p, isokoskelo 9 p, merikotka 5 p

21.11.
- pohjantikka 1 SE, järripeippo 35 p; Kristiinankaupunki, Siipyy (JKo)
- laulujoutsen 12 p+m, hiirihaukka 1 p, isolepinkäinen 1 p; Lålby (JKo, KJy, MPj)

- hiiripöllö 1 p; Kauhajoki, Kauhajärvi (AKa)
- pikkutikka 1 p; Hyyppä, Teevahainen (Timo Torpo, Kaija Yli-Teevahainen)
- koskikara 2 p; Karijoki, Sahakangas (IN)
- taviokuurna 4 p; Kankalo

20.11.
- laulujoutsen 15 p; Kristiinankaupunki, Pakankylä (MPj)
- laulujoutsen 16 m, isokoskelo 17 m; Skaftung (HWe)
- hiiripöllö 1 p; Lålby (MPj)
- laulujoutsen 30 p, viirupöllö 1 p, isolepinkäinen 1 p
- varpuspöllö 1 p, koskikara 1 p, pähkinähakki 1 p; Pohjoislahti (JK, ALv)

19.11.
- peukaloinen 1 p, järripeippo 15 p; Kristiinankaupunki, Siipyy (JKo)

- mustapääkerttu 1 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (MKa, PKn)

- laulujoutsen 64 m, varpuspöllö 1 p; Teuva, Komsinmäki (JJ)
- tilhi 22 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa, ym.)
- kottarainen 1 p; Jurva, Niemenkylä (AKo)

18.11.
Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo, SJa, JKe, MPj, JPi) 9.10-13
- tundraurpiainen 1 p, kanadanhanhi 13 m, hanhilaji 15 m, sinisorsa 16 p, telkkä 30 p, merikotka 2 N+S, tilhi 8 N, peukaloinen 4 p, räkättirastas 1 p, kottarainen 1 p
- varpuspöllö 1 p; Siipyy, Norrskogen (JKe)

- varpuspöllö 1 p; Närpiö, Östra Yttermark (IN)

- teeri 57 p; Teuva, Pontus (IN)

17.11.
- tulipäähippiäinen 1 p; Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo)
- Suupohjan 1. havainto lajista, pitkään odotettu laji, Porin suunnalla jo pesinytkin
- laulujoutsen 7 m, sinisorsa 12 p, alli 1 p, mustalintu 25 p, telkkä 58 p, merikotka 4 p, peukaloinen 3 p, järripeippo 8 m
- järripeippo 25 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- viirupöllö 1 p; Lålby (Jannike Nynäs)
- isokoskelo 18 p; Pohjoislahti (ALv)

- varpuspöllö 1 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi)
- laulujoutsen 37 p; Hangaskylä (JRi, JaR)
- laulujoutsen 21 p, pikkuvarpunen 100 p; Ikkeläjärvi
- teeri 18 p; Muurahainen (IN)
- helmipöllö 1 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa, AJo)
- peippo 1 p, järripeippo 1 p; Jurva, Lehtola (MVa)

16.11.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (MPj, JKo) 8.25-11
- mustalintu 209 N+S+p, sinisorsa 8 p, alli 4 N, pilkkasiipi 4 N+p, telkkä 31 p+m, tukkakoskelo 10 N+p, isokoskelo 24 S+N, vesilintu 32 N, kaakkuri 9 N+p +sp 6 N, härkälintu 2 N+p, merimetso 1 N, riskilä 1 p, kalalokki 52 p+m, järripeippo 2 p, urpiainen 35 m
- varpuspöllö 1 p; Siipyy, Appelö (JKo, KJy)

- tilhi 24 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa, ym.)
- kottarainen 1 p; Jurva, Närvijoki (TMy)

15.11.
- selkälokki 1 p; Kristiinankaupunki, Skaftung (SJa)

- viherpeippo 32 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- teeri 35 p; Hukankeidas (IN)
- hiiripöllö 1 p; Teuva, Kirkonkylä, Kaarihovi (AKa)

14.11.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (MPj) 8.30-11
- hanhilaji 10 m, alli 29 N+S, ustalintu 64 N+S, telkkä 21 m+p, uivelo 1 N, isokoskelo 44 m+p, vesilintu 69 N+S, kaakkuri 1 p +sp 2 m, härkälintu 5 N+p, ruokki 27 N, kalalokki 132 m+p
- laulujoutsen 118 p; Pakankylä
- laulujoutsen 95 p, merihanhi 2 p, kanadanhanhi 29 p; Härkmeri
- laulujoutsen 97 p, metsähanhi 79 p; Härkmeri
- laulujoutsen 113 p, punatulkku 66 p; Lålby

- viirupöllö 1 p, järripeippo 1 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (MKa, KNn)

- hiiripöllö 1 p; Kauhajoki, Kainasto (JPe, MPe)
- töyhtöhyyppä 1 p; Kainasto, Pöllönneva (Tuija Pitkäkoski)
- peippo 1 p; Kurikka, Jurva, Lehtola (MVa, AJo)

13.11.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (MPj, II) 8.30-12.15
- merisirri 6 p, taviokuurna 13 N+S, mustalintu 224 N+p, kyhmyjoutsen 21 m+p, laulujoutsen 63 m, lapasotka 4 p, alli 20 m, telkkä 46 m+p, isokoskelo 99 m+p, kaakkuri 3 m+p, merimetso 2 N+S, merikotka 2 p, riskilä 2 p, ruokki 20 N+S, kalalokki 218 p+m, räkättirastas 11 S+N, isolepinkäinen 1 p
- taviokuurna 3 p, peippo 3 p; Skaftung (Jari Salonen, Sari Airas)
- laulujoutsen 88 p, merihanhi 2 p, kanadanhanhi 23 p; Härkmeri (II)
- laulujoutsen 47 p; Lillsund
- laulujoutsen 114 p, metsähanhi 86 p, merihanhi 1 p, kanadanhanhi 4 p; Lålby

- kyhmyjoutsen 36 p, metsähanhi 66 p, valkoposkihanhi 1 p; Närpiö, Piolahti (II)
- hiiripöllö 1 p, peippo 1 p; Töjby (JKa)

- harmaapäätikka 1 p; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- räkättirastas 2 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- taviokuurna 2 p; Hyypänmäki (IN)
- taviokuurna 6 p+m, laulujoutsen 2 p; Teuva, Suksenjärvi (TPi)
- kesykyyhky 31 p; Kauppila, Saksanmäki (JKe)
- taviokuurna 3 p, varpuspöllö 1 p, pyrstötiainen 11 p, pulmunen 2 p; Paskoonharju
- taviokuurna 1 p, isokoskelo 7 m; Kurikka, Korvenkylä, tll (PRu, KRu)

12.11.
- lyhytnokkahanhi 1 p; Kristiinankaupunki, Lålby (ALä)
- laulujoutsen 88 p, metsähanhi 127 p, merihanhi 1 p, kanadanhanhi 9 p

- piekana 1 p; Närpiö, Pirttikylä (ALä)

- maakotka 1 p; Kauhajoki, Päntäne, Puskankylä (IN)

11.11.
- merikotka 1 p; Kauhajoki, Kankalonselkä (IN)
- taviokuurna 5+3 p; Karijoki, Sahakangas+ Kakkorinvuori (IN)
- teeri 27 p; Kakkorinneva
- isolepinkäinen 1 p; Siltaneva
- tilhi 28 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa, ym.)

10.11.
- laulujoutsen 110 p; Kristiinankaupunki, Härkmeri (KHo)
- merihanhi 2 p, kanadanhanhi 30 p
- uivelo 2 p, harmaahaikara 1 p; Hamnfjärden

- kanadanhanhi 220 SW, iltalennolla; Närpiö, keskusta (II)
- laulujoutsen 35 p; Kallmossen (IN)
- taviokuurna 3 p; Östra Yttermark
- tukkasotka 3 p, telkkä 7 p, viherpeippo 20 p; Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- kesykyyhky 20 p; Kauhajoki, keskusta, tll (JRi, SLm)
- räkättirastas 1 p, pikkuvarpunen 41 p, viherpeippo 36 p
- taviokuurna 4 p, teeri 22 p; Teuva, Korvenkylä, tll (IN)

9.11.
- mustapääkerttu 1 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- laulujoutsen 37 p; Kauhajoki, Kokonkylä (JRi)

8.11.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (MPj, Kalle Lindeman, Heikki Saarnio) 8.10-12
- merisirri 5 p, mustalintu 254 p+m, tavi 6 p, sinisorsa 27 p+m, telkkä 95 m+p, isokoskelo 62 m, vesilintu 39 S+N, kaakkuri 1 m, härkälintu 2 p, merimetso 1 m, harmaahaikara 2 p, merikotka 7 m+p, piekana 1 m, ruokki 14 N, kalalokki 95 N+p, varis 108 m, viherpeippo 88 m, pulmunen 6 m
- tavi 5 p, jouhisorsa 2 p, lapasorsa 1 p; Hamnfjärden (MPj, ym.)
- kyhmyjoutsen 180 p, haapana 14 p, tukkasotka 26 p; Ragneskärsfjärden

- peukaloinen 1 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- lapasotka 9 p, alli 3 p, telkkä 2 p, merikotka 1 p; Kauhajoki, Kauhajärvi (IN)
- pohjantikka 1 p, pyrstötiainen 8 p; Isojoki, Lauhanvuori, tll (IN)

6.11.
- sinisuohaukka 1 p; Kristiinankaupunki, Lålby (PSl)

- tilhi 5 p, punakylkirastas 3 p; Närpiö, Näsby, tll (II)
- turkinkyyhky 9 p, piekana 1 p, räkättirastas 11 m; Kalax
- sinisorsa 320 p, kalalokki 130 m; Näveråsen
- harmaapäätikka 1 p; Västra Yttermark

- viirupöllö 1 p; Kurikka, Jurva, Lehtola (MVa, AJo)

5.11.
- harmaapäätikka 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi, tll (II, VF, SJa)
- sinisorsa 10 p, tukkasotka 12 N, lapasotka 24 p, alli 10 m+p, mustalintu 42 m+p, pilkkasiipi 3 N+S, kaakkuri 6 p+m, kuikka+sp 2+2 N, härkälintu 1 p, merimetso 1 m, ruokki 15 S+N, kottarainen 1 p, järripeippo 1 p
- harmaahaikara 1 p; Hamnfjärden (PSl, MPj)
- sinisorsa 4 p, alli 1 p, telkkä 4 p, uivelo 3 p, isolepinkäinen 1 p
- koskikara 1 p; Perus, Storholmen (PSl)
- pohjantikka 1 p; Pohjoislahti (ALv)

- tukkasotka 1 p, isokoskelo 6 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (MKa, PKn)

- laulujoutsen 73 p; Kauhajoki, Hangaskylä (IN)
- varpuspöllö 1 p; Kurikka, Kampinkylä (JMä, ym.)

4.11.
- taviokuurna 26 m; Kristiinankaupunki, Siipyy, Länsikylä (VF, EF)
- harmaapäätikka 1 p
- hiiripöllö 1 p, varpuspöllö 1 p; Lålby (SJa, TVi)
- taviokuurna 18 m; Tiukka (SJa)

- harmaapäätikka 1 p; Närpiö, Kalax (II)
- koskikara 1 p; Ylimarkku, Österå (IN)

- taviokuurna 2 ä; Kurikka, Paavalinvuori, tll (PRu, KRu)
- tilhi 10 p; Kurikankylä (MHa)

3.11.
- järripeippo 10 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- tundraurpiainen 2 p, urpiainen 70 p; Skaftung (SJa)
- isolepinkäinen 1 p; Lapväärtin jokisuu (PSl)

- laulujoutsen 106 p, metsähanhi 40 p; Kauhajoki, Kokonkylä (JRi)
- laulujoutsen 23 p; Hangaskylä
- koskikara 2 p; Kurikka, Lohiluoma (IN)
- sinisorsa 12 m; Kurikka, keskusta (MHa, ym.)

2.11.
- lyhytnokkahanhi 1 p; Kristiinankaupunki, Lålby (MPj)

- koskikara 2 p; Kauhajoki, Katikankanjoni (IN)
- laulujoutsen 21 p; Kauhajärvi, Ahonpää

1.11.
- taviokuurna 798 m; Kristiinankaupunki, Siipyy, Länsikylä (JKo, VF) 8.30-13
- valkoselkätikka 2 m, Falco sp. (mahd. nuolihaukka 1 m), räkättirastas 43 p, kottarainen 13 m, punatulkku 34 m
- koskikara 2 p; Tiilitehtaanmäki (ALv)
- valkoselkätikka 1 p; Kristiina, keskusta (JK)

- kanadanhanhi 120 SW; Närpiö, keskusta (II)

- laulujoutsen 90 p, metsähanhi 90 p, sinisorsa 40 p; Kauhajoki, Kokonkylä (JRi)

Alkuun



Lokakuu 2022

Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)

31.10.
- laulujoutsen 144 p; Kristiinankaupunki, Pakankylä+ Metsälä (JKo, MPj)
- laulujoutsen 106 p, metsähanhi 18 p; Härkmeri
- laulujoutsen 92 p, metsähanhi 18 p, merihanhi 2 p, kanadanhanhi 17 p; Lillsund
- laulujoutsen 72 p, metsähanhi 5 p; Lålby
- merikokta 1 p, piekana 1 p, isolepinkäinen 1 p
- laulujoutsen 45 p; Lapväärtti N
- piekana 1 p, kottarainen 20 p; Perus

- peukaloinen 1 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- taviokuurna 5 m; Isojoki, Lauhanvuori, Korsukangas (IN)
- teeri 21 p; Kauhajoki, Lauhanvuori, Eenokinneva (IN)

30.10.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, VF, SJa, MPj) 7.40-14.10
- merisirri 5 p, taviokuurna 26 m, metsähanhi+sp 227+615 m, hanhilaji 240 m, mustalintu 814 p+m, härkälintu 30 N+p, kalalokki 1040 N+p, kyhmyjoutsen 16 p+m, laulujoutsen 180 m, haapana 7 p, tavi 15 p, lapasotka 7 p+m, alli 18 m+p, pilkkasiipi 10 S+N, telkkä 268 p+m, uivelo 1 N, tukkakoskelo 20 p+m, isokoskelo 47 m+p, kaakkuri 17 N+S, kuikka 1 N, merimetso 12 m, merikotka 16 p+m, kanahaukka 3 m, piekana 1 m, riskilä 3 p, ruokki 16 p+m, naurulokki 1 N, tilhi 15 m, räkättirastas 49 N+S, pulmunen 1 m
- taivaanvuohi 1 p; Skaftung (SJa)
- laulujoutsen 114 p; Lålby (Leena ja Esa Tainio)

- pyrstötiainen 19 N; Kauhajoki, keskusta (IN)
- metsähanhi 3+ yöm, sarvipöllö 1 p; Jokimaa
- laulujoutsen 62 p, metsähanhi 31 p, sinisorsa 35 p; Kokonkylä (JRi, JaR, SLm)
- lapasotka 1 p, mustalintu 2 p; Nummijärvi (JRi, JaR, SLm, JMi, SMi)
- uivelo 2 p, isokoskelo 200 p, kuikka 1 p, silkkiuikku 2 p
- laulujoutsen 52 p, sinisorsa 49 p; Ikkeläjärvi (JRi, JaR, SLm)
- tukkasotka 22 p, mustalintu 1 p, isokoskelo 67 p
- merikotka 1 p, kiuru 5 p, tikli 23 p; Hangaskylä (JRi, JaR, SLm, JKe)
- laulujoutsen 14 p, kanadanhanhi 1 p; Teuva, Korvenkylä (HM)
- sinisorsa+sp 341 m+p, tavi 12 p, uivelo 1 p; Lammasneva (JKe)
- metsähanhi 97 m; Perälä (TLe)
- laulujoutsen 60 p; Isojoki, Hongonkylä (Katri Kuumola)
- laulujoutsen 17 p; Kurikka, Kärpäskylä (PRu, KRu)
- laulujoutsen 345 p; Peurainneva
- taviokuurna 7 m; Kampinkylä (MVa, AJo)

29.10.
- laulujoutsen 140 p; Kristiinankaupunki, Pakankylä (Jan Södersved, Niina Södersved)
- kyhmyjoutsen 175 p; Ragneskärsfjärden (SG, MWi)
- haapana 25 p, sinisorsa 18 p, silkkiuikku 1 p
- laulujoutsen 74 p, metsähanhi 110 m; Härkmeri
- laulujoutsen 250 p; Lålby
- kyhmyjoutsen 27 p, tukkasotka 12 p, telkkä 66 p; Antila
- uivelo 22 p, kyhmyjoutsen 24 p; Skrattnäs
- laulujoutsen 21 p; Skrattnäs (Sari Länsivuori-Laine)

- harmaahaikara 3 p; Närpiö, Storön (SG, MWi)
- mrtihsnhi 10 m, tukkasotka 10 p, telkkä 32 p
- metsähanhi 435 p, uivelo 42 p; Piolahti (II)
- kyhmyjoutsen 46 p, kottarainen 45 p
- laulujoutsen 84 p, kanadanhanhi 2 p; Närpiö, Näsby
- laulujoutsen 183 p; Kalax
- isolepinkäinen 1 p; Rangsbyfjärden
- kyhmyjoutsen 35 p; Långvikfjärden

- tilhi 8 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- lehtokurppa 1 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi)
- laulujoutsen 21 p; Päntäne (Veijo Paananen)
- taviokuurna 4 p; Katikankanjoni (VYT)
- teeri 50 p; Polvenneva
- laulujoutsen 70 p; Isojoki, Vanhakylä (Merja Saarinen)
- laulujoutsen 70 p, metsähanhi 2 p; Kurikka, Oppaanmäki (PRu, KRu)
- teeri 31 p; Jurva, Järvenpää (MVa)
- laulujoutsen 49 p; Jurvanjärvi
- merikotka 4 p, isolepinkäinen 1 p; Metsäkylä
- isolepinkäinen 1 p; Koskimäki
- laulujoutsen 86 p, sinisorsa 8 p; Tainusjärvi

28.10.
- mustalintu 91 N+S; Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi (JKo) 8.20-11.20
- lapasotka 1 N, alli 10 S+N, isokoskelo 9 p+m, kaakkuri 3 p, härkälintu 1 p, merimetso 7 m, merikotka 2 p, iso kahlaaja 1 N, ruokki 14 m, kalalokki 286 p+m
- piekana 1 m, räkättirastas 35 p, tikli 2 m; Storsjö
- sinisuohaukka 1 p; Välikylä (PSl)

- tiltaltti 1 p; Närpiö, keskusta (TVi)

- lapasotka 17 p, tukkasotka 2 p, alli 1 p; Kauhajoki, Kauhajärvi (IN)
- taviokuurna 8 p; Isojoki, Lauhanvuori, Kivijata (IN)

27.10.
- mustalintu 103 p+m; Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi (JKo) 8.50-10.30
- lapasotka 2 p, haahka 3 N, alli 19 m+p, telkkä 79 p+m, kaakkuri 1 N, merimetso 5 m, ruokki 5 m, kalalokki 169 p+m
- maakotka 1 m, isolepinkäinen 1 p; Storsjö
- peukaloinen 1 ä; Kiili

- lyhytnokkahanhi 7 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa)

26.10.
- pyrstötiainen 8 p; Kristiinankaupunki, Pohjoislahti (ALv)

- kyhmyjoutsen 38 p, tavi 18 p; Närpiö, Piolahti (II)
- telkkä 60 p, isokoskelo 125 p; Nämpnäs, Kalasatama (JV)
- tukkasotka 120 p, telkkä 240 p, merikotka 4 p, naurulokki 2 p; Kaldonskär

25.10.
- taviokuurna 13 m; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- räkättirastas 145 N+S, sinitiainen 100 p, talitiainen 140 p, isolepinkäinen 1 p, järripeippo 6 p, viherpeippo 85 p

- alli 1 p, tukkasotka 2 p; Kauhajoki, Kauhajärvi (IN)
- taviokuurna 17 p+m, pyrstötiainen 11 p; Isojoki, Lauhanvuori (IN)
- teeri 48 p; Leppikylä
- koskikara 2 p; Kurikka, Jyllinkoski (KRu)
- taivaanvuohi 1 p; Jurva, Lehtola (MVa)

24.10.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni+ Länsikylä (JKo, VF) 8.50-12
- taviokuurna 131 m, vuorihemppo 2 m, telkkä 160 p, kaakkuri 3 p, merikotka 2 p, kalalokki 420 p+m, varpuspöllö 2 ä, kiuru 1 m, tilhi 8 m, räkättirastas 700 m, sinitiainen 60 m, naakka 145 m, varis 113 m, punatulkku 20 m
- laulujoutsen 115 p; Pakankylä (JKo, KJy)
- pensastasku 1 p; Härkmeri (SJa)

- merikotka 3 p, jänkäkurppa 1 p, kalalokki 250 p; Närpiö, Kaldonskär (JV)

- sarvipöllö 4 p; Kauhajoki, Jokimaa (IN)
- tilhi 22 p; Kauhajoki, keskusta (SLm)
- metsähanhi 140 m, tikli 20 p; Hangaskylä (JPi)
- pähkinähakki 1+1+1 p; Teuva, keskusta+ Komsi+ Kauppila (JRi)

23.10.
Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi+ lintutorni (JKo, VF, II, SJa) 8.00-12.20
- merisirri 2 p, lapasotka 10 m, mustalintu 356 p+m, kaakkuri 28 m+p, ruokki 282 m+p, haahka 45 m+p, alli 166 m+p, pilkkasiipi 45 m+p, telkkä 255 m+p, isokoskelo 35 S+N, kuikka 2 m, härkälintu 5 m+p, merikotka 7 m+p, ampuhaukka 1 m, kihulaji 1 m, naurulokki 2 m, kalalokki 208 p+m, naakka 195 m, varis 265 m, pulmunen 1 m
- peukaloinen 1 p, viiksitimali 4 p; Pohjoislahti (ALv, HL)

- kanadanhanhi 180 p, merihanhi 1 p; Närpiö, Kalax (JV)
- teeri 22 p; Nämpnäs, Öskatan (MKa)

- peltopyy 20 p; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- viherpeippo 50 p; Aninkujan lintutorni (TNA)
- metsähanhi 97 p, tundrahanhi 1 p; Päntäne (IN)
- tuulihaukka 1 p, isolepinkäinen 2 p; Kurikka, Latoneva (PRu, KRu)

22.10.
- valkoselkätikka 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, Länsikylä (JKo)
- mustalintu 5 m, merikotka 8 p, pulmunen 5 m; Siipyyn lintutorni
- pohjantikka 1 p, peukaloinen 1 p; Skaftung (HWe)
- kyhmyjoutsen 180 p, laulujoutsen 24 p; Ragnesskärfjärden (JKo)
- haapana 115 p, lapasotka 2 p, tukkasotka 14 p, telkkä 25 p, uivelo 2 p

- metsähanhi 185 p; Närpiö, Piolahti (II)
- töyhtöhyyppä 3 p; Bäckliden (Pirkka Aalto)
- piekana 1 p; Ylimarkku

- muuttohaukka 1 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi)
- laulujoutsen 28 p; Havuskylä (IN, HV)
- varpuspöllö 1 p; Hyyppä, Teevahainen (HN, IN)
- tukkasotka 2 p, mustalintu 3 p; Kauhajärvi
- laulujoutsen 32 p, isolepinkäinen 1 p; Kurikka, Latoneva (KRu, PRu)

21.10.
Kristiinankaupunki, Domarkobban+ Storbådan+ Bastuskatan+ Trutklobbarna (JKo, HWe) 9.30-15.30
- merisirri 4 p, pikkusirri 1 p, tylli 1 p, suosirri 1 p, metsähanhi+sp 21 m, lapasotka 2 p, uivelo 5 p, isokoskelo 38 S+N, jänkäkurppa 1 p, taivaanvuohi 1 p, tilhi 128 p+m, peukaloinen 3 p, isolepinkäinen 1 p, tikli 3 m, urpiainen 190 9+m, pulmunen 59 p+m
- pyrstötiainen 4 N; Skaftung (HWe)

- metsähanhi 310 p 350 NE, kottarainen 8 p; Närpiö, Piolahti (II)
- merisirri 6 p; Piolahti, Storklack (JK)
- lapasotka 1 p; Nämpnäs, Sundfjärden (JV)
- tukkasotka 115 p, telkkä 195 p, merimetso 3 m, niittykirvinen 2 p; Kaldonskär

- peltopyy 7 p; Kauhajoki, keskusta (JRi)
- taviokuurna 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- varpuspöllö 1 p; Kurikka, Kampinkylä (JMä, ym.)
- sinisuohaukka 1 p; Jurva, Jurvanjärvi (MVa)

20.10.
- suosirri 1 p; Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo) 9.45-13.30
- tavi 25 p, haahka 2 p, mustalintu 1 p, telkkä 55 p, jänkäkurppa 1 p, urpiainen 55 p
- hiiripöllö 1 p, sinisorsa 15 p, viiksitimali 2 p; Hamnfjärden (HWe)
- kyhmyjoutsen 120 p; Ragneskärsfjärden
- uivelo 16 p, haapana 41 p, tukkasotka 42 p

- tukkasotka 45 p; Närpiö, Nämpnäs, Sundfjärden (JV)
- tukkasotka 45 p, telkkä 115 p, pulmunen 12 p; Kaldonskär

- metsähanhi 330 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- laulujoutsen 46 p, töyhtöhyyppä 8 p
- harmaapäätikka 1 p; Kurikka, Pitkämönranta (KRu)

19.10.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni+ Trutklobbarna (JKo, HWe, ym.) 7.50-12
- merisirri 8 p, metsähanhi 225 m, haahka 4 m, alli 20 p+m, mustalintu 42 N, pilkkasiipi 4 N, telkkä 450 p, uivelo 6 N, kaakkuri 4 N+S, kuikka 1 N, merikotka 5 p+m, varpushaukka 2 m, ruokki 11 N+S, kalalokki 300 p, tilhi 5 p, räkättirastas 3130 m, naakka 320 m, varis 76 m, tikli 5 m

- metsähanhi 530 p, uivelo 9 p; Närpiö, Piolahti (II)
- kyhmyjoutsen 27 p, tavi 39 p, telkkä 19 p, isokoskelo 16 p
- kanadanhanhi 16 m; Närpiö, keskusta
- tilhi 35 p; Västra Yttermark (JV)

- metsähanhi 340 m; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (SLm)
- varpuspöllö 1 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi)
- hanhilaji 70 m, pähkinähakki 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- harmaapäätikka 1 p; Riippi (JKe)
- metsähanhi+sp 130 m, merikotka 1 m, pähkinähakki 1 p

18.10.
- kyhmyjoutsen 135 p, haapana 85 p; Kristiinankaupunki, Ragneskärsfjärden (HWe)
- metsähanhi 50 m, sinisorsa 30 p; Hamnfjärden
- harmaahaikara 2 p, taivaanvuohi 1 p, tilhi 11 m
- pyrstötiainen 6 p; Pohjoislahti (ALv)

- heinäkurppa 1 p; Närpiö, Piolahti (II)
- kyhmyjoutsen 41 p, tavi 58 p, telkkä 9 p, valkoviklo 1 p

- kottarainen 15 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- metsähanhi 5 p, räkättirastas 500 p; Aninkujan lintutorni
- sinisuohaukka 2 p, räkättirastas 500 p; Hangaskylä
- sarvipöllö 1 p; Möykkykyklä (VYT)
- mustalintu 2 p; Kurikka, Jurva, Säläisjärvi (MVa)

17.10.
- nokkavarpunen 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, Länsikylä (VF)
- merisirri 5 p, naakka 1030 m; Trutklobbarna (HWe) 7.50-11
- isokoskelo 14 m, kaakkuri 1 m, merikotka 4 p+m, varpushaukka 2 m, piekana 1 m, isolepinkäinen 1 p, urpiainen 40 m
- varpuspöllö 2 ä; Skaftung

- laulujoutsen 62 p, metsähanhi 5 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JRi)
- sinisorsa 75 p, töyhtöhyyppä 17 p
- laulujoutsen 43 p, metsähanhi 123 p; Päntäne (IN)
- sinisorsa 28 p; Hyyppä, Sepänkylä
- varpuspöllö 1 p, helmipöllö 2 p; Hyypänmäki (VYT)

16.10.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni+ Länsikylä (VF) 13.00-14.30
- merisirri 37 m+p, alli 65 m, mustalintu 77 S+N, pilkkasiipi 10 m, telkkä 454 p+m, kaakkuri 3 S+N, silkkiuikku 2 p, merimetso 27 m, merikotka 2 p, ruokki 21 m, kalalokki 280 p+m, selkälokki 1 m, räkättirastas 420 m
- jalohaikara 4 p, harmaahaikara 1 p; Hamnfjärden (HWe)
- sinisorsa 32 p, uivelo 4 p, valkoviklo 1 p

- metsähanhi 128 p, töyhtöhyyppä 3 p; Närpiö, Piolahti (II)
- sinisorsa 900 p, kottarainen 450 p, haapana 3 p; Kalax

- tilhi 25 p; Kauhajoki, keskusta (IN, HV)
- tuulihaukka 1 p; Hyyppä, Havuskylä
- laulujoutsen 45 p, metsähanhi 77 p, töyhtöhyyppä 8 p; Päntäne

15.10.
- lapasotka 13 m; Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi (VF) 7.45-11
- valkoposkihanhi 22 m, tukkasotka 24 S+N, haahka 148 m, alli 49 S+N, mustalintu 158 S+N, pilkkasiipi 7 S+N, telkkä 342 S+N, kaakkuri 6 m+p, merimetso 39 m, merikotka 2 p, ruokki 63 m+p, naurulokki 1m, kalalokki 293 m
- jalohaikara 4 p, harmaahaikara 1 p; Hamnfjärden (HWe)
- tavi 27 p, taivaanvuohi 1 p, valkoviklo 1 p, viiksitimali 1 ä
- varpuspöllö 1 p, peukaloinen 1 p; Skaftung

- koskikara 1 p, syksyn 1.; Kurikka, Jyllinkoski (KRu)

14.10.
Kristiinankaupunki, Kilgrund+ Trutklobbarna (AA, HWe)
- muuttohaukka 1 m, merisirri 19 m, etelänkiisla 1 m, haahka 73 p, alli 12 m, mustalintu 20 p, telkkä 1048 m, tukkakoskelo 26 m+p, kaakkuri 5 m, kuikka 3 m, merikotka 3 p, sinisuohaukka 2 m, varpushaukka 3 m, jänkäkurppa 1 p, kalalokki 460 m, selkälokki 1 m, tilhi 100 p+m, peukaloinen 4 p, isolepinkäinen 1 p, naakka 501 m, mustavaris 23 m
- hiiripöllö 1 p; Siipyy, Appelö (MPj)
- sinisuohaukka 1 p; Savilahti (PSl)

- metsähanhi 820 p; Närpiö, Piolahti (II)
- turkinkyyhky 2+1+1 p; Närpiö, keskusta
- tukkasotka 250 p, telkkä 130 p; Kaldonskär (JV)
- merikotka 5 p, naurulokki 1 p, kalalokki 80 m

- pikkutikka 1 p; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- laulujoutsen 23 m; Kurikka, Jyllintaival (Soile Halonen)

13.10.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni+ Kilgrund (JKo, AA) 8.00-10.10
- keräkurmitsa 1 m, valkoposkihanhi 20 m, haapana 14 m, tukkasotka 62 m, haahka 245 p, mustalintu 19 p+m, telkkä 505 p+m, uivelo 5 m, isokoskelo 18 p, merimetso 30 m, merikotka 4 p, taivaanvuohi 1 m, merikihu 1 m, räkättirastas 390 N, naakka 140 m, mustavaris 8 m, korppi 14 NW, urpiainen 50 m

- tilhi 24 p, isolepinkäinen 1 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- tilhi 10 p; Teuva, keskusta (KHi)
- hemppo 70 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (MVa)

12.10.
- hippiäisuunilintu 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- pohjantikka 1 p; Siipyy, Kiili (JKo)
- tundraurpiainen 1 p, telkkä 770 p; Kilgrund (AA)

- metsähanhi 770 p, uivelo 4 p, silkkiuikku 5 p; Närpiö, Piolahti (II)
- sepelkyyhky 1 p, pyrstötiainen 2 p, isolepinkäinen 1 p

11.10.
- metsähanhi 530 p, merihanhi 1 p, valkoviklo 1 p; Närpiö, Piolahti (II)
- pähkinähakki 6 p, turkinkyyhky 2 p; Närpiö, keskusta (UH)
- lyhytnokkahanhi 8 p, merihanhi 55 p; Kalax (JV)
- laulujoutsen 160 p, metsähanhi 30 p, sinisorsa 40 p

- metsähanhi 93 p; Kauhajoki, Päntäne (IN)

10.10.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, Tomi Kaijanen) 7.55-11
- merisirri 3 m, ristisorsa 4 m, haapana 68 m, tukkasotka 42 m, haahka 259 p, alli 11 m, uivelo 1 m, merimetso 22 m, merikotka 2 p, tuulihaukka 2 p+m, ruokki 4 m, naurulokki 3 m
- kottarainen 400 p, harmaahaikara 1 p, peukaloinen 1 p; Pohjoislahti (ALv)

- metsähanhi 380 p, ampuhaukka 1 p; Närpiö, Piolahti (II)
- pähkinähakki 16 p; Närpiö, keskusta (UH)

9.10.
Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi+ Stånggrund (II, KK, JKo, PSl, VF, ym.) 7.30-13.00
- maakotka 2 m, muuttohaukka 3 m, merisirri 13 m, etelänkiisla 3 S+N, haahka 2077 m, kurki 1290 m, ruokki 160 m, lyhytnokkahanhi 5 m, merihanhi 86 m, hanhilaji 15 m, tukkasotka 157 m, lapasotka 4 N, alli 102 S+N, mustalintu 56 m, pilkkasiipi 37 m, telkkä 414 S+N, tukkakoskelo 69 S+N, kaakkuri 14 m, kuikka 19 m, härkälintu 11 m+p, merimetso 63 m, harmaahaikara 3 m, merikotka 15 p, sinisuohaukka+sp 4+1 m, kanahaukka 4 p, varpushaukka 18 m, piekana 1 p, ampuhaukka 4 m, tundrakurmitsa 2 m, töyhtöhyyppä 1 m, suosirri 6 m, pieni kahlaaja 28 m, merikihu+sp 2+2 m, riskilä 5 m, naurulokki 3 m, selkälokki 1 m, sepelkyyhky 245 m, pohjantikka 1 p, tilhi 53 m, räkättirastas 470 m, isolepinkäinen 3 p+m, naakka 1520 m, mustavaris 72 m, varis 390 m
- muuttohaukka 1 m, kurki 1395 m; Pyhävuori (JK)

- pähkinähakki 13 p; Närpiö, keskusta (UH)

- mustalintu 1 p, tukkasotka 3 p; Kauhajoki, Kauhajärvi (IN)
- kurki 50 m; Teuva, keskusta (KHi)
- harmaahaikara 3 m, kurki 91 m; Horo (MKK)
- kurki 105 m; Isojoki, Lauhanvuori (IN)
- mustavaris 1 p; Kurikka, Mietaankylä (PRu)

8.10.
Kristiinankaupunki, Domarkobban+ Stånggrund (II, KK, JKo, PSl, ym.) 8.50-16.45
- isovesipääsky 1 p, vuoden 1., edellinen 2017
- mustapyrstökuiri 2 m, merisirri 16 p+m, sepelrastas 1 p, haahka 569 m+p, tavi 200 p, sinisorsa 84 p, alli 5 m, telkkä 170 m+p, uivelo 1 m, tukkakoskelo 18 m, merikotka 6 p+m, tuulihaukka 2 p, kapustarinta 6 p+m, tundrakurmitsa 9 p+m, tylli 7 p, punakuiri 2 p, suokukko 19 p, suosirri 37 p+m, jänkäkurppa 3 p, taivaanvuohi 7 p, naurulokki 4 m+p, kalalokki 300 m+p, selkälokki 8 m, niittykirvinen 11 m+p, tilhi 21 m, isolepinkäinen 1 p, kottarainen 50 p, urpiainen 61 p+m
- jalohaikara 6 p, harmaahaikara 2 p; Hamnfjärden (II, KK, ym.)
- luhtakana 2 p, haapana 95 p, lapasorsa 7 p, uivelo 3 p, valkoviklo 2 p
- pähkinähakki 1 p; Lapväärtti (II, KK, ym.)
- mustavaris 1 p; Tiukka (PSl, ym.)

- pähkinähakki 14 p, turkinkyyhky 2 p; Närpiö, keskusta (UH)
- harmaahaikara 1 p; Nämpnäs, Sundfjärden (JV)

- laulujoutsen 68 p, metsähanhi 92 p, sepelkyyhky 43 p; Kauhajoki, Päntäne (IN)
- sinisuohaukka 1 p, kiuru 30 p; Aninkujan lintutorni (Seppo Laakso, JRi)
- töyhtöhyyppä 1 p; Savikylä (JRi)
- räkättirastas 1200 p; Hangaskylä (JRi, JaR)
- laulujoutsen 38 p, peltopyy 14 p, kiuru 40 p
- teeri 24 p; Isojoki, Mustansaarenkeidas (IN, ym.)

7.10.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (II, KK, JKo, ym.) 8.30-13.40
- merisirri 14 m (vuoden 1.), virtavästäräkki 1 m, sepelrastas 1 p (syksyn 1.), haahka 470 m, isokäpylintu 33 m, tavi 35 p, telkkä 90 m, tukkakoskelo 58 m, silkkiuikku 7 m+p, härkälintu 4 p+m, merikotka 5 p, kapustarinta 2 m, tundrakurmitsa 4 p+m, isosirri 1 m, suokukko 1 p, kuovisirri 1 m, suosirri 16 m, jänkäkurppa 3 p, taivaanvuohi 2 p, ruokki 29 m, selkälokki 1 m, luotokirvinen 1 p, tilhi 14 m, peukaloinen 3 p, leppälintu 1 p, pajusirkku 18 p
- jalohaikara 2 p, harmaahaikara 2 p; Hamnfjärden
- haapana 200 p, uivelo 3 p, valkoviklo 2 p

- kurki 174 p; Närpiö, Näsby (Susanna Maris)
- harmaapäätikka 1 p; Nämpnäs, Öskatan (MKa)

- kurki 610 m; Kauhajoki, Savikylä+ Filppula (JRi, JaR, SLm)
- kurki 550 m; Teuva, Perälä (IN)
- kurki 80 p, räkättirastas 1500 p; Komsi (JJ)
- kurki 70 p, merikotka 1 p, peltopyy 8 p; Horo (MKK, ym.)

6.10.
- varpuspöllö 1 ä, punatulkku 18 m; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- jänkäkurppa 2 p, peukaloinen 1 p; Bastuskatan (JKo, KK, ym.)
- jalohaikara 2 p, harmaahaikara 3 p; Hamnfjärden
- sorsalaji 360 p, valkoviklo 5 p

- räkättirastas 800 p, mustarastas 14 p, kottarainen 130 p; Närpiö, Västra Yttermark (JV)
- merihanhi 80 p; Rangsbyfjärdenfjärden

- pähkinähakki 2 p; Kauhajoki, keskusta (JRi)
- järripeippo 300 p; Aninkuja
- harmaapäätikka 1 p, mustarastas 11 p; Teuva, Horo (MKK)

5.10.
- turkinkyyhky 3 p; Teuva, keskusta (JJ)

4.10.
Kristiinankaupunki, Bastuskatan+ Domarkobban+ Storbådan (JKo, HL, AJL, II, SJa, ym.)
- nunnatasku 1 p, taigakirvinen 1 p, Suupohjan 6., hippiäisuunilintu 4 p, syksyn 1.
- jalohaikara 7 S, muuttohaukka 1 p, heinäkurppa, tundraurpiainen 2 p, kurki 1262 m, merihanhi 40 m, harmaahaikara 7 S, kapustarinta 16 p, tundrakurmitsa 2 p, tylli 4 p, punakuiri 1 p, suokukko 9 p, kuovisirri 1 p, suosirri 20 p, valkoviklo 1 p, taivaanvuohi 4 p, luotokirvinen 1 p, peukaloinen 3 p, mustapääkerttu 1 p, tiltaltti 12 p, isolepinkäinen 2 p, urpiainen 72 p, lapinsirkku 1 p
- lapinsirkku 1 p; Trutklobbarma (PSl)

- pähkinähakki 9 p, turkinkyyhky 1 p; Närpiö, keskusta (UH)
- merikotka 1 p, peukaloinen 1 p; Kaldonskär (JV)
- kapustarinta 3 p, tundrakurmitsa 1 p, suokukko 3 p, naurulokki 1 p

- helmipöllö 2 p; Kauhajoki, Pukkilankylä (VYT)
- riekko 2 Ä; Iso-Nummikangas (PRu, ym.)
- hiiripöllö 1 p, varpuspöllö 1 p, helmipöllö 1 p; Teuva, Perälä, Tankineva (IN)

3.10.
Kristiinankaupunki, Bastuskatan+ Storbådan+ Domarkobban (JKo, SSt, SJa) 8.30-17
- nunnatasku 1 p, Suupohjan 3., Suomen 59.
- etelänkiisla 1 p, sinisuohaukka 2 m, ampuhaukka 1 m, kapustarinta 16 p, tundrakurmitsa 7 m+p, tylli 2 p, suokukko 9 p, suosirri 22 p, valkoviklo 3 p, jänkäkurppa 1 p, niittykirvinen 48 p+m, luotokirvinen 2 p, tilhi 32 p, peukaloinen 4 p, leppälintu 2 p, tiltaltti 7 p, kottarainen 85 p, urpiainen 45 p
- jalohaikara 15 p; Hamnfjärden (MIK)

- turkinkyyhky 1 p, pähkinähakki 5 p; Närpiö, keskusta (UH)
- räkättirastas 1100 p, järripeippo 200 p; Kallmossen (MIK)
- ampuhaukka 1 p, kapustarinta 1 ä, kiuru 20 p
- kurki 530 p; Kalax
- pohjantikka 1 p; Tjärlax (TBa)
- harmaapäätikka 1 p, tilhi 7 p; Nämpnäs, Öskatan (MIK)
- taigauunilintu 1 p, pikkutikka 1 p, isokäpylintu 12 p; Lilla Ledgrund
- harmaapäätikka 1 p; Kaskinen, Rönnskäret (Heikki Torala)

- sarvipöllö 3 p; Kauhajoki, Jokimaa (IN)
- laulujoutsen 23 p; Hangaskylä
- uuttukyyhky 1 p, järripeippo 400 p; Kokonkylä (JRi)

2.10.
Kristiinankaupunki, Domarkobban+ Stånggrund+ Kilgrund, ym. (II, VF, KK, PSl, AA, MKm, Jorma Vickholm, ym.) 7.45-13.45
- taigauunilintu 2 p, aro/niittysuohaukka 1 m, muuttohaukka 1 m, harmaapäätikka 3 p, kangaskiuru 1 m, idäntiltaltti 1 p, tukkasotka 17 m+p, lapasotka 4 m, haahka 460 m, mustalintu 80 p+m, pilkkasiipi 7 N, telkkä 300 p, tukkakoskelo 55 p+m, kaakkuri 3 p+m, kuikka 4 N+S, merikotka 7 p, sinisuohaukka 3 m, varpushaukka 20 m, hiirihaukka 4 m, tundrakurmitsa 3 p, tylli 4 p+m, punakuiri 1 p, suokukko 15 p, kuovisirri 1 p, suosirri 22 p, pikkusirri 1 p, valkoviklo 1 m, jänkäkurppa 1 p, taivaanvuohi 6 p, merikihu 2 p, ruokki 66 m+p, kalalokki 200 m+p, huuhkaja 1 p, niittykirvinen 68 m+p, tilhi 37 m, peukaloinen 3 p, leppälintu 3 p, räkättirastas 1800 m, hernekerttu 1 p, mustapääkerttu 1 p, tiltaltti 15 p, talitiainen 165 m+p, kuusitiainen 28 m+p, mustavaris 55 m, tikli 33 p
- tiltaltti 1 p, tikli 12 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- jalohaikara 15 p, harmaahaikara 6 p; Hamnfjärden (JKo, KJy)
- taivaanvuohi 4 p, mustaviklo 1 p, valkoviklo 7 p, isolepinkäinen 1 p

- taigauunilintu 1 p, lyhytnokkahanhi 12 p; Närpiö, Piolahti (II)
- metsähanhi 630 p, valkoposkihanhi 8 p, suokukko 2 p, kuovisirri 2 p, naurulokki 15 p

- järripeippo 2500 p, isolepinkäinen 1 p, helmipöllö 1 p; Kauhajoki, Jokimaa (IN)
- laulujoutsen 60 p, metsähanhi 42 p, kurki 300 p, järripeippo 400 p; Päntäne
- sarvipöllö 1 p, helmipöllö 4 p; Hyypänmäki (VYT)
- kurki 110 p; Teuva, Komsi (JJ)
- laulujoutsen 31 p, metsähanhi 22 p, kurki 85 p; Kurikka, Latoneva (Petri Jäske)

1.10.
Kristiinankaupunki, Ljusgrund+ Trutklobbarna+ Siipyy, Länsikylä (II, SJa, KK, VF, ym.) 7.40-14
- muuttohaukka 1 m, hiiripöllö 1 p, sepelkyyhky 2650 m, niittykirvinen 280 m, tiltaltti 19 p, mustarastas 49 p+m, tavi 49 p+m, haahka 87 S+N, alli 3 m, mustalintu 22 m, telkkä 55 m, silkkiuikku 46 p, härkälintu 4 p+m, harmaahaikara 1 N, merikotka 10 p, varpushaukka 15 m, ampuhaukka 2 m, tundrakurmitsa 3 p, tylli 2 p+m, punakuiri 1 p, suokukko 5 p+m, valkoviklo 7 p, taivaanvuohi 8 p+m, merikihu 1 m, ruokki 12 m, varpuspöllö 1 ä, suopöllö 2 p+m, tilhi 102 p+m, räkättirastas 860 m, pyrstötiainen 8 p, mustavaris 21 m, kottarainen 27 m+p, peippo 535 m, järripeippo 235 m, tikli 2 m, urpiainen 80 m, punatulkku 85 m, pajusirkku 38 p
- jalohaikara 14 p, harmaahaikara 2 p; Hamnfjärden (SJa, JPi)

- varpuspöllö 1 p; Kaskinen, Fladan (JKe)

- muuttohaukka 1 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JRi, SLm) 9.00-12
- kiuru 260 p+m, hemppo 300 p, metsähanhi 50 m, merikotka 1 m, sinisuohaukka 2 p+m, tuulihaukka 1 p, ampuhaukka 1 p, kurki 11 m, kapustarinta 25 p, töyhtöhyyppä 1 m, uuttukyyhky 4 m, tilhi 11 m, pähkinähakki 4 m+p, järripeippo 500 p
- tilhi 15 p; Kauhajoki, keskusta (HV)
- laulujoutsen 60 p, kurki 200 p; Päntäne (JPi)
- hiiripöllö 1 p; Kurikka, Panttila (KRu, PRu)
- mustapääkerttu 1 p; Kurikka, keskusta (Petri Jäske)

Alkuun



Syyskuu 2022

Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)

30.9.
- töyhtöhyyppä 82 p; Närpiö, Piolahti (II)
- kuovisirri 1 p, suosirri 3 p, suokukko 3 p
- järripeippo 350 p; Ståbacka
- merihanhi 500 p, telkkä 140 p; Kaldonskär (JV)
- tavi 32 p, sinisorsa 60 p, isokoskelo 42 p, merikotka 3 p, kapustarinta 3 p, tundrakurmitsa 2 p, suokukko 4 p, taivaanvuohi 4 p, niittykirvinen 75 p, peukaloinen 2 p

- sarvipöllö 1 p; Kauhajoki, Pukkilankylä (VYT)
- tilhi 10 p; Teuva, keskusta (KHi)
- pikkutikka 2 p; Isojoki, Lauhanvuori, Spitaalijärvi (KHo)
- teeri 22 p; Leppikylä
- kapustarinta 1 p; Mustansaarenkeidas

29.9.
- kurki 4890 m; Kristiinankaupunki, Skaftung- Härkmeri (SJa) 12.30-16.30
- valkoposkihanhi 122 m, varpushaukka 3 m
- jalohaikara 4 p, sinisuohaukka 2 m, luhtakana 1 p; Hamnfjärden (KHo, SJa)
- kiuru 30 p; Härkmeri (SJa)
- isolepinkäinen 1 p; Tiukka (PSl)

- kurki 1750 m; Närpiö, Västra Yttermark (JV) 13.00-14.46
- merikotka 2 p, piekana 1 p, kapustarinta 3 p, pähkinähakki 1 p
- peukaloinen 1 p; Nämpnäs, Öskatan (MKa)
- harmaahaikara 1 p, merikotka 1 p, pajulintu 1 p; Nämpnäs, Sundfjäden (JV)
- kurki 850 m; Kaskinen, Kalasatama (CAL, Leif Almark, Jan Almark) 12.15-13.15

- tuulihaukka 2 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JRi)
- tilhi 3 p; Teuva, keskusta (JRi)
- kurki 300 m, tikli 1 p, hemppo 2 p; Kurikka, keskusta (MHa)

28.9.
- sepelkyyhky 2150 m; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo) 8.00-11
- varpushaukka 12 m, niittykirvinen 35 m, haarapääsky 2 m, räkättirastas 360 m, kulorastas 45 m, peippo+PL 1350+850 m
- muuttohaukka 2 m; Skaftung (SJa)

- suokukko 125 p, tylli 3 p, suosirri 4 p; Närpiö, Piolahti (II)
- pähkinähakki 7 p; Närpiö, keskusta (UH)
- kurki 450 p, laulujoutsen 200 p; Kalax (JV)
- kurki 750 p, kiuru 80 p, niittykirvinen 30 p, kottarainen 70 p; Västra Yttermark
- kurki 140 m; Kaskinen, Sälgrund (CAL, Leif Almark, Jan Almark)

- riekko 2 p; Kauhajoki, Kauhalammi (KHo)
- järripeippo 450 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa)

27.9.
- tiltaltti 1 p, pähkinähakki 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo) 8.00-11
- merihanhi 420 p; Leppäsalmi (Ari O. Laine)

- muuttohaukka 1 p, aro/niittysuohaukka 1 p; Närpiö, Piolahti (II)
- suokukko 165 p, suosirri 3 p, naurulokki 48 p, harmaapäätikka 1 p
- pähkinähakki 14 p; Närpiö, keskusta (UH)

26.9.
- valkoselkätikka 1 m; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- harmaapäätikka 1 m, varpushaukka 5 m, haarapääsky 1 m
- jalohaikara 11 p, harmaahaikara 5 p; Hamnfjärden (JKo, KJy)
- sinisorsa 350 p, tavi 300 p, jouhisorsa 16 p, valkoviklo 5 p
- töyhtöhyyppä 3 p, kiuru 30 p; Lillsund

- isolepinkäinen 1 p; Närpiö, Gottböle (Heidi Parkkamäki)

- laulujoutsen 49 p, kurki 55 p; Kauhajoki, Päntäne (JRi, JaR, SLm)
- tukkasotka 7 p, kuikka 6 p, pähkinähakki 2 W; Ikkeläjärvi
- tukkasotka 28 p, silkkiuikku 9 p; Nummijärvi
- peltopyy 11 p; Kurikka, Kampinkylä (JMä)
- metsähanhi 19 p, kurki 140 p; Latoneva (PRu)

25.9.
Kristiinankaupunki, Domarkobban+ Siipyy, Länsikylä, ym. (II, KKo, SJa, VF, PSl) 7.00-13.45
- taigauunilintu 1 p, punajalkahaukka 1 m, muuttohaukka 1 m, lyhytnokkahanhi 3 m, pulmussirri 1 p, valkoselkätikka 1 m, kangaskiuru 2 m, mustalintu 305 m+p, telkkä 480 p, sepelkyyhky 7000 m, niittykirvinen 228 m+p, peippo 25800 m, järripeippo 8650 m, urpiainen 3143 m, metsähanhi 157 m, valkoposkihanhi 20 m, haahka 64 p+m, alli 11 p+m, tukkakoskelo 104 p+m, isokoskelo 54 NW, kuikka+sp 3+4 m, silkkiuikku 24 p+m, merimetso 235 m, merikotka 9 p, sinisuohaukka 7 m, varpushaukka 21 m, ampuhaukka 3 m, tundrakurmitsa 5 p, kapustarinta 13 p, tylli 29 p, punakuiri 1 p, suokukko 76 p, kuovisirri 1 p, suosirri 11 p, valkoviklo 3 p, jänkäkurppa 1 p, taivaanvuohi 53 m+p, valkoviklo 1 p, varpuspöllö 3 ä, kehrääjä 1 p, palokärki 5 m, käpytikka 33 m, pohjantikka 1 m, haarapääksy 2 m, lapinkirvinen 1 p, luotokirvinen 3 p, västäräkki 61 m, tilhi 118 m, peukaloinen 9 p, mustarastas 44 m, räkättirastas 3029 m, kulorastas 135 m, hippiäinen 290 m, isolepinkäinen 2 m, kottarinan 240 m, tikli 7 m, vihervarpunen 286 m, pikkukäpylintu 111 m, punatulkku 60 m, pikkulintu 3750 m
- pulmussirri 1 p, vuorihemppo 3 m; Murgrund (JK)
- jalohaikara 1 p; Skaftung, Sandskäret (Pentti Syrjälä)

- turkinkyyhky 2 p, pähkinähakki 7 p; Närpiö, keskusta (UH, JV)
- lyhytnokkahanhi 2 p, valkoposkihanhi 25 p; Kalax (JV)
- laulujoutsen 250 p, metsähanhi 300 p, kanadanhanhi 400 p, kurki 400 p, niittykirvinrn 70 p, pähkinähakki 2 p
- niittykirvinen 180 m+p, räkättirastas 5000 m; Kaldonskär
- telkkä 160 p, tukkakoskelo 35 p, kapustarinta 3 p, suokukko 11 p, jänkäkurppa 1 p
- taigauunilintu 1 p; Kaskinen, keskusta (JJ)

- metsähanhi 240 m, pähkinähakki 1 p; Kauhajoki, Filppula (SLm, IN)
- metsähanhi 41 p, sinisuohaukka 3 p; Kainaston jokilaakso (JMi)
- tundraurpiainen 2 p, kiuru 60 p, kottarainen 46 p
- hemppo 6 p; Kauhajoki, Männikkö
- haarapääsky 7 p; Hiukkajärvi (MYT)
- kurki 155 p; Harjankylä (PRu, KRu)
- pähkinähakki 2 p; Teuva, keskusta (KHi)
- kapustarinta 9 p; Perälä, Rääsy (PRu, KRu)
- piekana 1 p, töyhtöhyyppä 4 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa, NSu, ym.)

24.9.
Kristiinankaupunki, Domarkobban+ Kilgrund (II, KKo, JKo, AA) 8.15-13.30, ym.
- muuttohaukka 2 p+m, metsähanhi 16 m, tundrahanhi 1 m, hanhilaji 21 m, haahka 78 m, alli 1 m, mustalintu 70 m, telkkä 1034 m+p, tukkakoskelo 238 m+p, kaakkuri 4 m+p, kuikka 4 m+p, härkälintu 6 m, merikokta 5 p, ampuhaukka 1 m, kapustarinta 4 m+p, tundrakurmitsa 2 p+m, töyhtöhyyppä 9 m+p, tylli 14 p+m, isosirri 1 p, suokukko 94 p, kuovisirri 1 p, suosirri 7 p, valkoviklo 2 m+p, jänkäkurppa 1 p, taivaanvuohi 6 p, sepelkyyhky 275 m, niittykirvinen 105 m+p, luotokirvinen 1 p, peukaloinen 2 p, tiltaltti 3 p, isolepinkäinen 1 p, pähkinähakki 1 N, kottarainen 48 p, pajusirkku 40 p
- valkoselkätikka 1 m, harmaapäätikka 2 m; Siipyy, Länsikylä (VF)
- metsähanhi 17 m, tilhi 12 m, räkättirastas 420 m, järripeippo 350 m, peippo 600 m
- harmaapäätikka 1 m; Siipyy, kylä (JKo)
- jalohaikara 15 p, harmaahaikara 9 p, valkoviklo 12 p; Hamnfjärden (Arto Niemi, ym.)
- merikotka 8 p; Skaftung, Bofjärden (SJa)
- taigauunilintu 1 p; Pohjoislahti (Arto Niemi)
- merihanhi 350 p; Leppäsalmi (PSl)

- kurki 350 p; Närpiö, Västra Yttermark (PRu, KRu)

- kurki 102 m; Kauhajoki, Mustaisneva (JMi, SMi)
- hanhilaji 25 m; Hiukkajärvi (MYT)

23.9.
Kristiinankaupunki, Siipyy, Länsikylä+ Kilgrund (JKo, AA)
- jalohaikara 1 m, telkkä 1195 m+p, valkoposkihanhi 13 m, haahka 74 m, mustalintu 95 m, pilkkasiipi 13 N+S, uivelo 1 m, tukkakoskelo 45 m, merimetso 454 p+m, harmaahaikara 4 p, merikotka 7 p, tylli 1 m, suokukko 9 p, suosirri 1 m, ruokki 21 m, haarapääsky 2 m, keltavästäräkki 1 m, tilhi 15 m, isolepinkäinen 1 m, närhi 61 m, pähkinähakki 2 p, peippo 1035 m, järripeippo 190 m, urpiainen 180 N, pikkulintu 840 m
- isokoskelo 20 p, harmaahaikara 3 p; Skaftung, Sandskäret (JPi)

- pähkinähakki 10 p; Närpiö, keskusta (UH)
- hemppo 35 p; Närpiö, keskusta (II)
- kurki 550 p, laulujoutsen 170 p; Kalax (JV)
- piekana 1 p, turkinkyyhky 2 p, pähkinähakki 2 p
- kurki 350 p, kottarainen 350 p; Västra Yttermark
- ampuhaukka 1 p, uuttukyyhky 1 p, järripeippo 110 p, hemppo 6 p
- kurki 280 p; Östra Yttermark
- pähkinähakki 2 p, tikli 8 p; Ylimarkku
- isolepinkäinen 1 p; Nämpnäs
- sinisorsa 130 p, jouhisorsa 2 p; Nämpnäs, Sundfjärden
- merihanhi 320 p; Norrnäs
- sinisorsa 280 p; Rangsbyfjärden

- pikkutikka 1 Ä; Teuva, Perälä, Salonpää (PSl)

22.9.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni+ Kilgrund (JKo, MPj, AA) 7.50-11.15, ym.
- taigauunilintu 1 ä, valkoselkätikka 1 m, harmaapäätikka 1 N, närhi 180 S+N, kyhmyjoutsen 22 p, metsähanhi 22 m, valkoposkihanhi 5 m, sinisorsa 41 p+m, haahka 34 p, alli 1 N, telkkä 420 p, tukkakoskelo 32 p, silkkiuikku 10 p+m, merimetso 121 m, harmaahaikara 5 m+p, ampuhaukka 1 m, kapustarinta 11 p+m, tundrakurmitsa 1 m, suosirri 3 m, keskikokoinen kahlaaja 40 p, merikihu 1 m, kalalokki 200 p, niittykirvinen 78 m, räkättirastas 910 m, pähkinähakki 3 N, mustavaris 6 m, peippo+sp 590+2950 m, vihervarpunen 90 m, urpiainen 180 m, tiklilaji 70 m, pikkulintu 2300 m
- jalohaikara 5 p, harmaahaikara 4 p; Hamnfjärden (JKo, KJy)
- sinisorsa+sp 350 p, tavi 220 p, haapana 40 p, harmaasorsa 1 p, lapasorsa 6 p, tukkakoskelo 20 p, suokukko 3 p, valkoviklo 5 p

- pähkinähakki 10 p; Närpiö, keskusta (UH)

- kattohaikara 1 SW; Kauhajoki, Ikkeläjärvi (MIK)
- pähkinähakki 1 p; Kauhajoki, keskusta (JMi)
- metsähnahi 88 m, kurki 83 p; Kurikka, Latoneva (PRu)
- tikli 25 p; Nikkola (JVa)

21.9.
Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo, MPj) 7.15-11.20
- taigauunilintu 1 p, muuttohaukka 1 m, merimetso 70 m, kapusarinta 1 p, tundrakurmitsa 4 p, tylli 19 p, suokukko 55 p, kuovisirri 1 p, suosirri 10 p, valkoviklo 4 p, taivaanvuohi 5 p, pohjantikka 1 p, haarapääsky 1 m, niittykirvinen 22 p, lapinkirvinen 1 p, luotokirvinen 3 p, tiltaltti 8 p, pajulintu 6 p, kottarainen 190 p

- suokukko 86 p, taivaanvuohi 28 p; Närpiö, Piolahti (II)
- tylli 8 p, töyhtöhyyppä 22 p, pikkusirri 1 p, varpuspöllö 1 ä, uuttukyyhky 1 p, pajusirkku 35 p
- kurki 440 p, laulujoutsen 135 p; Kalax
- sepelkyyhku 450 p, kurki 320 p, isolepinkäinen 1 p; Öster Yttermark
- merihanhi 350 p, kalalokki 270 p, kottarainen 25 p; Kaldonskär (JV)
- sinisorsa 65 p, tavi 15 p; Nämpnäs, Sundfjäden
- kapustarinta 2 p, suokukko 4 p, punakuiri 1 p; Kaldonskär

- töyhtöhyyppä 2 m; Kauhajoki, Kokonkylä (JRi)
- kurki 600 p; Päntäne
- tikli 20 p; Teuva, keskusta (KHi)
- tiltaltti 1 Ä; Kurikka, Kurikankylä (MHa)

20.9.
- heinäkurppa 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyy (MPj, ym.)

- tylli 18 p, töyhtöhyyppä 56 p, pikkusirri 1 p; Närpiö, Piolahti (II)
- pähkinähakki 8 p, suokukko 35 p; Närpiö, keskusta (JV)
- hiiripöllö 1 p, kurki 1200 p; Kalax
- merihanhi 450 p, turkinkyyhky 8 p, räkättirastas 800 p
- laulujoutsen 110+85+30 p; Kalax+ Västra+ Östra Yttermark
- kurki 850 m, merihanhi 270 p, kottarainen 400 p; Västra Yttermark

19.9.
- muuttohaukka 1 m; Kristiinankaupunki, Skagtung, Inre Kaldhamn (SJa)

- tilhi 13 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (MKa)

- kirjosiipikäpylintu 1 p; Kurikka, Jurva, Tupenkylä (EVe)

18.9.
Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi (VF, SJa, MPj) 7.00-12
- haahka 2145 N, mustalintu 234 N, telkkä 1312 N, haapana 27 m, sinisorsa 26 N, tukkasotka 29 N, alli 8 N, pilkkasiipi 59 N+S, tukkakoskelo 234 N, kaakkuri 5 N+S, kuikka 22 m+p, silkkiuikku 56 p+m, härkälintu 31 p, mustakurkku-uikku 2 p, merimetso 170 m, merikihu 3 p +sp 3 m, ruokki 72 m+p, naurulokki 3 m, selkälokki 3 m

- suokukko 280 p, töyhtöhyyppä 56 p; Närpiö, Piolahti (II)
- metsähanhi 185 p, merihanhi 102 p, silkkiuikku 18 p, tylli 17 p, kapustarinta 3 p, suosirri 4 p, taivaanvuohi 12 p

- kurki 1100 W, iltalennolla; Kauhajoki, Päntäne (JRi, JaR)
- kiuru 12 p, taivaanvuohi 2 p, sinisuohaukka 2 p; Kainaston jokilaakso (JMi)
- peukaloinen 1 p, urpiainen 35 p; Kauhajoki, Männikkö
- varpuspöllö 1 p, helmipöllö 3 p; Hyyppä, Teevahainen (VYT)
- töyhtöhyyppä 3 p, isolepinkäinen 5 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (EVe)

17.9.
Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi+ torni+ Trutklobbarna (VF, II, KK, MPj) 7.00-14
- arosuohaukka 1 m, muuttohaukka 1 m, harmaasorsa 1 m, haahka 6500 p, mustalintu 440 p+m, telkkä 1530 p, merimetso 800 p+m, kalalokki 800 p, alli 2 p, pilkkasiipi 8 N, tukkakoskelo 170 p+m, kuikka 6 m, harmaahaikara 4 m, merikokta 27 p, ruskosuohaukkka 2 m, tylli 4 p+m, suokukko 73 p+m, kuovisirri 1 p, suosirri 3 p, pikkusirri 1 p, valkoviklo 2 m, taivaanvuohi 15 p, merikihu 5 p+m, luotokirvinen 2 p, ruokokerttunen 1 p, rytikerttunen 1 p, kottarinen 130 p, lapinsirkku 1 m - mehiläishaukka 1 m; Siipyy, kylä (JKo)
- varpuspöllö 2 ä; Siipyy, Länsikylä (VF)
- jalohaikara 13 p+m, sorsalajit 1150 p; Hamnfjärden (SJa)
- taivaanvuohi 18 p, suokukko 6 p, valkoviklo 3 p
- merihanhi 810 p; Tiukka (PSl)
- isolepinkäinen 1 p; Välikylä

- jalohaikara 1 p, suokukko 370 p; Närpiö, Piolahti (II, TLe, ym.)
- metsähanhi 140 p, merihanhi 14 p, tylli 30 p, töyhtöhyyppä 76 p, punakuiri 1 p,valkoviklo 2 p, naurulokki 16 p, isolepinkäinen 1 p

- pähkinähakki 2 m; Teuva, Perälä (TLe)
- harmaapäätikka 1 ä, isolepinkäinen 1 p; Perälä, Rääsy

16.9.
Kristiinankaupunki, Domarkobban+ Stånggrund+ Trutklobbarna (JKo, MPj, KK, ym.) 7.00-17.15
- lampiviklo 1 p, vuoden 1., edellinen 2018
- taigauunilintu 2 p, arosuohaukka 1 m, muuttohaukka 2 m, telkkä 650 p, haapana 50 p, tavi 210 p, haahka 20 p, uivelo 3 p, tukkakoskelo 180 p, kaakkuri 2 N, kuikka 4 p+m, merimetso 333 S+N, tundrakurmitsa 4 p, tylli 35 p, punakuiri 2 p, suokukko 115 p, kuovisirri 2 p, suosirri 66 p, pikkusirii 6 p, valkoivklo 2 p, taivaanvuohi 21 p, selkälokki 2 p, huuhkaja 1 p, varpuspöllö 1 p, lapinkirvinen 3 m, luotokirvinen 11 p, peukaloinen 2 ä, sinirinta 3 p, leppälintu 4 p, kivitasku 22 p, kottarainen 400 m 110 p, urpiainen 400 m, lapinsirkku 1 ä
- jalohaikara 14 p, aro/niittysuohaukka 1 p; Hamnfjärden (JMi, SMi)

- jalohaikara 2 p, suokukko 450 p; Närpiö, Piolahti (II)
- lyhytnokkahanhi 18 p, metsähanhi 82 p, tundrahanhi 1 p, harmaahaikara 5 p, töyhtöhyyppä 34 p, tylli 45 p, punakuiri 2 p, kuovisirri 3 p, suosirri 9 p, pikkusirri 3 p, valkoviklo 3 p, naurulokki 6 p

- metsähanhi 77 p, tundrahanhi 1 p; Kauhajoki, Päntäne (IN)
- pähkinähakki 1 p; Teuva, keskusta (TLe)
- turkinkyyhky 3 p; Teuva, keskusta (EVe, ym.)
- mustapääkerttu 1 p; Kurikka, Jurva, Lehtola (MVa)
- tuulihaukka 7 p, haarapääsky 5 p, peippo 300 p; Järvenpää (EVe, ym.)

15.9.
- mehiläishaukka 1 m; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- merikotka 1 p, isolepinkäinen 1 p; Siipyy, kylä (JKo)
- arosuohaukka 1 p, mehiläishaukka 1 p; Lapväärtin jokisuu (Bernt Antfolk)
- taigauunilintu 1 p, vuoden 1.; Tiukka (HL)

- jalohaikara 1 p, pulmussirri 3 p, suokukko 420 p; Närpiö, Piolahti (II)
- lyhytnokkahanhi 15 p, metsähanhi 180 p, tundrahanhi 1 p, töyhtöhyyppä 38 p, tylli 56 p, kuovisirri 4 p, suosirri 11 p, pikkusirri 7 p

- räkättirastas 600 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- ampuhaukka 1 p, kapustarinta 9 p, kivitasku 12 p
- kurki 72 p; Harjankylä (IN)
- rastaat 800 p; Kurikka, Kampinkylä (IN)
- hiirihaukka 4 p, turkinkyyhky 6 p; Jurva, Niemenkylä (EVe, ym.)

14.9.
- pikkusieppo 1 ad +1 juv p; Kristiinankaupunki, Siipyy, Kiili+ Länsikylä (JKo, VF)
- jalohaikara 12 p, harmaahaikara 3 p; Hamnfjärden (JKo)

- pulmussirri 4 p, suokukko 440 p, tylli 48 p; Närpiö, Piolahti (II)
- lyhytnokkahanhi 24 p, metsähanhi 170 p, pikkusirri 3 p, suosirri 8 p
- merimetso 34 p, harmaahaikara 1 p; Nämpnäs, Öskatan (MKa, PKn)

- kottarainen 40 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- isolepinkäinen 1 p; Teuva, Kauppila (EVe, ym.)
- ruskosuohaukka 2 p, tuulihaukka 9 p; Kurikka, Jurva, Järvenpää (EVe, ym.)

13.9.
- kirjosieppo 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, Kiili (JKo)
- jalohaikara 13 p, harmaahaikara 8 p; Hamnfjärden (EVe, ym.)
- sinisorsa 220 p, haapana 85 p, tavi 140 p, harmaasorsa 1 p, lapasorsa 5 p, lapasotka 1 p, ruskosuohaukka 2 p, tylli 4 p, suosirri 2 p, suokukko 22 p, liro 3 p
- haahka 1 p, merikotka 1 p, merilokki 4 p; Härkmerifjärden

- isokoskelo 3 p; Kauhajoki, Kauhaneva (JRi, JaR)
- kalalokki 30 p, isolepinkäinen 1 p; Teuva, Pontus (EVe, ym.)
- sepelkyyhky 200 p; Kurikka, Jurva, Järvenpää (EVe, ym.)

12.9.
- telkkä 750 p; Kristiinankaupunki, Kilgrund (AA)
- haahka 32 m, mustalintu 84 S+N, tukkakoskelo 169 p+m, kuikka 2 p+m, merikotka 1 p, isosirri 4 p, suokukko 3 p, merikihu 1 m, selkälokki 1 p, urpiainen 93 p
- jalohaikara 12 p, harmaahaikara 3 p; Hamnfjärden (EVe, ym.)
- haapana 85 p, tavi 120 p, sinisorsa 220 p, jouhisorsa 25 p, lapasorsa 3 p
- suokukko 11 p; Härkmerifjärden

- pähkinähakki 1 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- turkinkyyhky 3 p; Teuva, keskusta (EVe, ym.)
- turkinkyyhky 2 p; Karijoki, keskusta (EVe, ym.)
- hiirihaukka 3 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- suokukko 50 p; Kurikka, Pitkämö (JPi)
- tuulihaukka 3 p, sepelkyyhky 108 p, isolepinkäinen 1 p; Jurva, Järvenpää (EVe)

11.9.
Kristiinankaupunki, Domarkobban+ Storbådan+ Kilgrund (JKo, II, SJa, AA, MKm) 7.15-14.30 ym.
- pulmussirri 1 p, telkkä 1200 p, valkoposkihanhi 10 N, haapana 50 p, sinisorsa 72 p, mustalintu 31 p, tukkakoskelo 30 p, isokoskelo 20 p, silkkiuikku 18 p+m, merikokta 3 p, sinisuohaukka 3 m, nuolihaukka 2 p, tundrakurmitsa 2 p, tylli 32 p, suokukko 85 p, kuovisirri 1 p, suosirri 9 p, pikkusirri 4 p, mustaviklo 1 ä, valkoviklo 3 p, jänkäkurppa 3 p, taivaanvuohi 27 p, luotokirvinen 14 p, peukaloinen 5 p, sinirinta 2 p, ruokokerttunen 2 p, harmaasieppo 1 p
- kehrääjä 1 p; Siipyy, Kiili (JKo)

- kurki 300 p; Närpiö, Norrnäs (AL, ym.)
- merihanhi 560 p, kanadanhanhi 138 p, taivaanvuohi 21 p; Rangsbyfjärden
- tylli 28 p, suosirri 8 p, suokukko 14 p, mustaviklo 4 p, valkoviklo 6 p, liro 1 p

10.9.
- suokukko 22 p; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo)
- telkkä 300 p, luotokirvinen 1 m; Kilgrund (AA, MKm)
- jalohaikara 13 p, harmaahaikara 1 p; Hamnfjärden (EVe, IE, ym.)
- sinisorsa 320 p, tavi 210 p, haapana 95 p, harmaasorsa 2 p, merikotka 1 p
- ruokokerttunen 3 p, viiksitimali 3 p; Härkmerifjärden (EVe, ym.)
- harmaahaikara 6 p, kottarainen 50 p; Pohjoislahti (ALv)

- lyhytnokkahanhi 24 p, metsähanhi 145 p; Närpiö, Piolahti (II, EVe, ym.)
- pulmussirri 1 p, kyhmyjoutsen 58 p, harmaahaikara 8 p, tylli 27 p, töyhtöhyyppä 11 p, pikkusirri 2 p, suosirri 15 p, suokukko 25 p, punakuiri 2 p, mustaviklo 1 p, haarapääsky 12 p, keltavästäräkki 5 p

- kurki 708 p; Kauhajoki, Päntäne (JPi)

9.9.
- suosirri 25 p; Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (HWe) 7.00-11
- harmaahaikara 4 E, merikotka 1 m, tundrakurmitsa 1 p, tylli 30 p, punakuiri 3 p, isosirri 1 p, suokukko 25 p, kuovisirri 4 p, pikkusirri 1 p, metsäviklo 1 p, liro 2 p, taivaanvuohi 22 p+m, haarapääsky 99 p+m, sinirinta 4 p, kottarainen 300 p
- lehtopöllö 1 ä; Skaftung
- kottarainen 105 p; Siipyy (JKo, SSt)

- lyhytnokkahanhi 24 p, metsähanhi 120 p; Närpiö, Piolahti (PU)
- laulujoutsen 40 p, haapana 80 p, tavi 100 p, töyhtöhyyppä 40 p, tylli 24 p, suokukko 30 p, kuovisirri 7 p, suosirri 7 p, pikkusirri 2 p, kalalokki 50 p, keltavästäräkki 3 p
- pohjantikka 1 p; Nämpnäs, Öskatan (MKa, PKn)
- isokoskelo 49 p, merimetso 22 p; Kaskinen, Kalasatama (EVe, ym.)

- metsähanhi 6 m; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- sinisuohaukka 2 p, tuulihaukka 4 p; Nummijärvi, Koihna (PU)
- pyrstötiainen 11 W; Teuva, Perälä, Tankineva (IN)

8.9.
Kristiinankaupunki, Storbådan+ Domarkobban+ Siipyyn lintutorni (JKo, HWe) 8.00-16.15
- harmaasorsa 2 p, tavi 45 p, sinisorsa 55 p, tukkasotka 25 p, haahka 35 p, telkkä 180 p, vesilintu 300 p, merikotka 1 p, tundrakurmitsa 2 p, pikkutylli 1 p, tylli 28 p, suokukko 50 p, kuovisirri 1 p, suosirri 15 p, pikkusirri 4 p, valkoviklo 4 p, taivaanvuohi 3 p+m, kihulaji 1 m, luotokirvinen 11 p, kottarainen 100 p+m, peippolaji 640 m
- varpuspöllö 3 ä; Skaftung (HWe)
- jalohaikara 13 p, harmaahaikara 2 p; Hamnfjärden (HWe, SJa, EVe, ym.)
- haapana 54 p, tavi 170 p, sorsalaji 430 p, merikotka 1 p, suokukko 8 p, taivaanvuohi 3 p, liro 2 p, pieni/keskikokoinen kahlaaja 15 m
- punajalkahaukka 1 p, rytikerttunen 1 p; Härkmerifjärden (EVe, ym.)
- ruokokerttunen 5 p, mustapääkerttu 1 p, pensaskerttu 1 p, viiksitimali 2 p
- arosuohaukka 1 p; Kristiinankaupunki, Lålby (HL)

- metsähanhi 60 p, kurki 190 p; Kauhajoki, Hangaskylä (IN)
- sarvipöllö 1 p; Jokimaa

7.9.
- aro/niittysuohaukka 1 m; Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (HWe)
- mehiläishaukka 1 m, tylli 29 p, kuovisirri 4 p, suosirri 34 p, suokukko 25 p, taivaanvuohi 7 p, valkoviklo 3 m+p, sarvi/suopöllö 1 p
- tylli 5 p, suokukko 4 p, valkoviklo 2 p; Domarkobban (JKo)
- arosuohaukka 1 p; Tiukka (Bernt Antfolk)

- kuningaskalastaja 1 p; Kaskinen, MB:n altaat (EVe, JRi, JaR, SLm, ym.)
- tavi 13 p, lapasotka 1 p, harmaahaikara 3 p, merikotka 1 p, sinirinta 1 p

- helmipöllö 2 p; Kauhajoki, Pukkilankylä (VYT)
- turkinkyyhky 3 p; Teuva, keskusta (EVe, ym.)
- kurki 111 p; Kauppila (IN)
- viirupöllö 1 Ä, helmipöllö 2 p; Perälä, Tankineva

6.9.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 11.00-11.30
- telkkä 145 p, isokoskelo 35 p, silkkiuikku 28 p, suokukko 4 p, merikihu 1 p
- punajalkahaukka 1 p, merikotka 3 p, hiirihaukka 2 m; Storsjö
- mustapääkerttu 1 p, tiltaltti 1 Ä; Skaftung (HWe)
- jalohaikara 13 p, harmaahaikara 5 p; Hamnfjärden (JPi, HWe)
- tavi 250 p, sinisorsa 250 p, kottarainen 1000 p, haapana 50 p, merikotka 1 p
- harmaahaikara 4 p, ruskosuohaukka 2 p; Pohjoislahti (ALv)

- isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Parjakanneva (IN)
- helmipöllö 2 p; Pukkilankylä (VYT)
- isolepinkäinen 1 p; Karijoki, Siltaneva (IN)
- merikotka 1 m, peukaloinen 1 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- mehiläishaukka 1 m; Kurikka, Jurva, keskusta (EVe, ym.)
- turkinkyyhky 3 p, sepelkyyhky 80 p; Niemenkylä

5.9.
- suosirri 32 p; Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (HWe) 7.00-10.40
- harmaahaikara 1 m, töyhtöhyyppä 3 p, tylli 33 p, suokukko 31 p, kuovisirri 4 p, pikkusirri 2 p, taivaanvuohi 4 p
- jalohaikara 13 p, harmaahaikara 6 p; Hamnfjärden
- arosuohaukka 1 p; Lålby (Bernt Antfolk)

- merihanhi 80 m, merimetso 125 p; Kaskinen, Kalasatama (EVe, ym.)

- harakka 50 p; Isojoki, keskusta (KNi)
- metsähanhi 34 p, kurki 85 p; Kurikka, Latoneva (PRu)
- ampuhaukka 1 p; Jurva, Niemenkylä (EVe, ym.)

4.9.
- jalohaikara 1 NE; Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (HWe, SJa) 7.30-12.30
- kottarainen 1000 p, telkkä 230 p, kaakkuri 2 p+m, harmaahaikara 2 p+m, merikotka 4 p, varpushaukka 4 m, ampuhaukka 1 m, kapustarinta 2 p, tundrakurmitsa 1 p, tylli 25 p, suokukko 32 p, kuovisirri 4 p, suosirri 27 p, pikkusirri 2 p, mustaviklo 1 m, taivaanvuohi 13 p, merikiu 1 N, sinirinta 2 p, mustapääkerttu 2 p
- jalohaikara 9 p, harmaahaikara 5 p; Hamnfjärden (HWe)
- tuulihaukka 4 p, suo/sarvipöllö 3 m; Välikylä (PRu, KRu)

- tylli 34 p, suosirri 16 p, suokukko 9 p; Närpiö, Piolahti (EVe, ym.)
- kyhmyjoutsen 51 p, merihanhi 80 p, harmaasorsa 2 p, sinisorsa 50 p, vesilintu 160 p
- turkinkyyhky 9 p, pähkinähakki 2 p; Kalax (PKn, MKa)
- kuningaskalastaja 1 p, harmaahaikara 2 p; Kaskinen, MB:n altaat (EVe, ym.)
- merikotka 3 p; Kalasatama

- suokukko 100 p, suosirri 2 p, tylli 4 p, liro 3 p; Teuva, Lammasneva (JKe)
- turkinkyyhky 1 p; Teuva, keskusta (EVe, ym.)
- punajalkahaukka 1 p; Perälä

3.9.
- varpuspöllö 2 ä; Kristiinankaupunki, Skaftung (HWe)
- jalohaikara 7 p, harmaahaikara 3 p; Hamnfjärden
- jalohaikara 2 W, taivaanvuohi 14 p, suokukko 2 p; Härkmeri
- ampuhaukka 1 p; Tiukka (PRu, KRu)

- laulujoutsen 38 p, metsähanhi 12 p, kurki 165 p; Närpiö, Kalax (PSl)
- hiiripöllö 1 p, syksyn 1.; Nämpnäs, Sandheden (Tomas Klemets, Ingegerd Klemets)
- kuningaskalastaja 1 p; Kaskinen, MB:n altaat (PSl)

- kottarainen 90 p; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- kurki 165 p; Harjankylä, Laturi (PRu, KRu)
- isolepinkäinen 5 p; Kurikka, Jurva, Järvenpää (EVe, ym.)

2.9.
- merikotka 6 p; Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (HWe)
- tylli 29 p, isosirri 3 p, suokukko 36 p, kuovisirri 2 p, suosirri 11 p, pikkusirri 5 p, valkoviklo 2 p+m, taivaanvuohi 14 p
- jalohaikara 11 p, metsähanhi 34 m; Hamnfjärden

- pähkinähakki 1 p; Teuva, keskusta (KHi)

1.9.
- taivaanvuohi 22 p+m; Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (HWe) 7.00-11
- metsähanhi 2 m, merikotka 7 p, kapustarinta 3 m+p, tylli 28 p, isosirri 4 p, suokukko 39 p, kuovisirri 2 p, suosirri 12 p, pikkusirri 1 p, mustaviklo 3 p, valkoviklo 2 p
- jalohaikara 12 p, harmaahaikara 5 p, uivelo 1 p; Hamnfjärden

- hiirihaukka 5 p; Teuva, Korvenkylä (Pekka Paukkonen)
- varpuspöllö 1 Ä, helmipöllö 1 Ä; Kurikka, Jurva, Tupenkylä (EVe)

Alkuun



Elokuu 2022

Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)

31.8.
- jalohaikara 3 p; Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (HWe) 7.00-11
- mustalintu 50 N, harmaahaikara 8 p+m, merikotka 5 p, tylli 24 p, isosirri 1 p, suokukko 37 p, suosirri 10 p, pikkusirri 1 p, valkoviklo 2 p, liro 2 p, taivaanvuohi 17 p+m, haarapääsky 40 p, kottarainen 300 p
- jalohaikara 4 p; Hamnfjärden (HWe, IE)
- mehiläishaukka 3 m; Syndersjön (Jari Sarasma)
- punajalkahaukka 1 p; Välikylä (Kaj Höglund)

- suokukko 160 p, lapinsirri 3 p; Teuva, Lammasneva (JKe)
- tylli 6 p, taivaanvuohi 6 p, mustaviklo 3 p, valkoviklo 2 p, liro 1 p
- merikotka 1 p, ruskosuohaukka 1 p, suokukko 40 m, taivaanvuohi 5 p; Nori, Lautta
- varpuspöllö 1 p; Kurikka, Jurva, Tupenkylä (EVe, ym.)

30.8.
- jalohaikara 4 p, harmaahaikara 3 p; Kristiinankaupunki, Hamnfjärden (IE, ym.)
- punajalkahaukka 1 p; Välikylä (JPi, EVe, ym.)

- metsähanhi 40 p, isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Säkkineva (PU)
- hiirihaukka 2 p, tuulihaukka 5 p; Koihna
- kurki 450 p; Kurikka, Peurainneva (PRu, KRu)

29.8.
- yöhaikara 1 m; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- Suupohjan 1., Suomesta 15 rk:n hyväksymää havaintoa
- jalohaikara 2 p, harmaahaikara 9 p; Hamnfjärden (HWe, IE)
- punajalkahaukka 1 p, metsähanhi 27 m; Välikylä (KRu, JKe, ym.)

- mustapyrstökuiri 2 p, pulmussirri 1 p; Närpiö, Piolahti (EVe, ym.)
- jalohaikara 13 p, merihanhi 20 p, harmaahaikara p, merikotka 1 p, töyhtöhyyppä 5 p, tylli 43 p, isosirri 2 p, suokukko 40 p, lapinsirri 1 p, suosirri 30 p, pikkusirri 3 p, mustaviklo 1 p, valkoviklo 5 p, liro 2 p, uuttukyyhky 2 p, lapinkirvinen 1 p, viiksitimali 2 p

- ampuhaukka 1 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi)
- kottarainen 350 p, kapustarinta 52 p, töyhtöhyyppä 28 p; Aninkuja, Kooseni
- suopöllö 1 p; Teuva, Korvenkylä (Pekka Paukkonen)
- tikli 4 p; Isojoki, keskusta (TTu)
- ampuhaukka 1 p; Kurikka, Mietaankylä (PRu, KRu)

28.8.
- jalohaikara 12 p; Kristiinankaupunki, Hamnfjärden (KK, ym.)
- kottarainen 1000 p; Trutklobbarna (SJa)

- jalohaikara 11 p, harmaahaikara 7 p; Närpiö, Piolahti (II)
- tylli 64 p, metsähanhi 12 p, merikotka 1 p, ruskosuohaukka 2 p, töyhtöhyyppä 55 p, isosirri 1 p, suokukko 26 p, suosirri 14 p, pikkusirri 3 p, valkoviklo 4 p, varpuspöllö 1 p
- uuttukyyhky 4 p, isolepinkäinen 2 p; Öster Yttermark
- suokukko 25 p, tuulihaukka 6 p; Ylimarkku

- merikotka 1 p, ruskosuohaukka 2 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- sinisuohaukka 2 p, tuulihaukka 3 p, kurki 13 p, suokukko 16 p, kivitasku 5 p
- kurki 131 p, ruskosuohaukka 1 p; Hangaskylä (JPi)
- kuikka 6 p, merimetso 1 p; Hiukkajärvi (MYT)
- hemppo 12 p+m; Kurikka, Kurikankylä (MHa, ym.)

27.8.
- kirjosiipikäpylintu 1 m, syksyn 1.; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)

- jalohaikara 10 p, mustapyrstökuiri 1 p; Närpiö, Piolahti (II)
- tylli 85 p, suokukko 67 p, merikotka 1 p, töyhtöhyyppä 48 p, pikkusirri 3 p, suosirri 12 p, taivaanvuohi 11 p, valkoviklo 3 p
- ampuhaukka 1 p; Bäckliden (JKo)
- aro/niittysuohaukka 1 m; Västra Yttermark (JKo)
- ampuhaukka 1 p, suokukko 30 p, isolepinkäinen 2 p, pähkinähakki 8 p
- suokukko 12 p, uuttukyyhky 2 p, isolepinkäinen 1 p; Öster Yttermark (II)
- pähkinähakki 14 p, isolepinkäinen 2 p; Ylimarkku (II)

- suokukko 80 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi)
- tavi 19 p, sinisuohaukka 2 p, varpushaukka 2 p kuovi 1 p

26.8.
Kristiinankaupunki, Storbådan+ Domarkobban (JKo, II) 17.30-20.30
- pulmussirri 1 p, merihanhi 16 m, tundrakurmitsa 1 p, tylli 57 p, karikukko 1 p, suokukko 8 p, suosirri 52 p, mustaviklo 6 p, valkoviklo 2 p, liro 2 p, punajalkaviklo 3 p, merikihu 1 p, luotokirvinen 3 p
- jalohaikara 5 p, harmaahaikara 4 p; Hamnfjäden (IE, ym.)

- hemppo 3 p; Kurikka, keskusta (MHa, ym.)

25.8.
Kristiinankaupunki, Storbådan+ Domarkobban (JKo, AA, MKm) 7.30-11.45
- pulmussirri 2 p, tylli 116 p, kuovi 1 ä, karikukko 1 p, suokukko 25 p, kuovisirri 2 p, lapinsirri 2 p, suosirri 56 p, pikkusirri 1 p, rantasipi 4 p, mustaviklo 3 p, valkoviklo 6 p, liro 5 p, punajalkaviklo 5 p, merikihu 4 p, räyskä 1 p, luotokirvinen 2 p
- lehtopöllö 1 Ä; Siipyy, Länsikylä (VF, EF)
- jalohaikara 5 p, harmaahaikara 2 p; Hamnfjärden (JK)
- merihanhi 330 p; Tiukka (PSl)
- lehtopöllö 3 ä; Tjöckön (Jacob Waselius)

- jalohaikara 11 p, mustapyrstökuiri 1 p; Närpiö, Piolahti (JK, II)
- harmaahaikara 8 p, tylli 36 p, suosirri 1 p, suokukko 42 p, valkoviklo 2 p

- suokukko 240 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, JRi, JaR)
- kottarainen 300 p, tavi 60 p, merikotka 1 p, ruskosuohaukka 2 p, ampuhaukka 1 p, töyhtöhyyppä 48 p, valkoviklo 2 p, ruokokerttunen 1 p
- kurki 95 p; Kurikka, Latoneva (PRu)
- harmaahaikara 1 p, sinisuohaukka 2 p, taivaanvuohi 4 p, isolepinkäinen 1 p
- kalalokki 42 m; Kurikankylä (MHa, ym.)

24.8.
- merikotka 2 p, merikihu 3 p; Kristiinankaupunki, Kilgrund (AA, MKm)
- jalohaikara 4 p, harmaahaikara 6 p; Hamnfjärden (JK)

- jalohaikara 11 p, mustapyrstökuiri 1 p; Närpiö, Piolahti (II, SJa)
- tylli 95 p, suokukko 96 p, töyhtöhyyppä 46 p, suosirri 2 m, taivaanvuohi 9 p, mustaviklo 7 p, valkoviklo 4 p, liro 10 p
- mehiläishaukka 1 m; Susivuori (II)
- arosuohaukka 2 m, muuttohaukka 1 p; Ylimarkku (II, SJa, RLi)
- tuulihaukka 8 p, kurki 170 p, isolepinkäinen 1 p

- ruskosuohaukka 4 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- tylli 15 p, töyhtöhyyppä 21 p, suokukko 16 p, kottarainen 150 p
- kuovi 2 p; Savikylä (JRi)
- töyhtöhyyppä 10 m; Päntäne (JRi, JaR)
- tuulihaukka 2 p, isolepinkäinen 1 p; Nummijärvi, Koihna (IN)

23.8.
Kristiinankaupunki, Storbådan+ Domarkobban (JKo) 8.00-11.45
- suosirri 230 p, tylli 144 p, telkkä 2200 p, haahka 30 p, tukka+isokoskelo 200 p, karikukko 1 p, isosirri 12 p, suokukko 26 p, kuovisirri 4 p, lapinsirri 2 p, pikkusirri 1 p, rantasipi 4 p, valkoviklo 5 p, punajalkaviklo 5 p, merikihu 1 m, kalatiira 65 p, kalalokki 700 p, luotokirvinen 2 p, järripeippo 28 p
- viirupöllö 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo)
- jalohaikara 28 p, harmaahaikara 5 p; Hamnfjärden (II, MPj)
- tavi 46 p, nokikana 1 p, kottarainen 48 p

- jalohaikara 1 p; Närpiö, Nämpnäs, Sundfjärden (JV)
- tylli 91 p, kalalokki 1200 p, kottarainen 420 p; Kaldonskär
- laulujoutsen 34 p, tavi 40 p, sinisorsa+sp 90+70 p, merimetso 450 p, kuovisirri 4 p, lapinsirri 1 p, suosirri 76 p

- kurki 106 p; Teuva, Pontus (IN)
- punajalkahaukka 1 p; Kurikka, Jurva, Pyörni (Kati Autio)

22.8.
- pulmussirri 1 p; Kristiinankaupunki, Domarkobban+ Kilgrund (JKo, AA, MKm)
- telkkä 2435 m+p, haahka 400 p, tylli 186 p, suosirri 256 p, mustalintu 49 p+m, kaakkuri 6 m, kuikk 5 m, merikotka 5 p, tundrakurmitsa 1 p, kuovi 1 p, karikukko 1 p, isosirri 8 p, suokukko 24 p, kuovisirri 5 p, pikkusirri 2 p, valkoviklo 6 p, liro 8 p, punajalkaviklo 6 p, kalalokki 600 S, lokkilaji 900 p, kottarainen 320 p
- jalohaikara 30 p; Hamnfjärden (JK, ym.)
- punajalkahaukka 1 juv p; Härkmeri (SJa)

- turkinkyyhky 9 p, pähkinähakki 2 p; Närpiö, Kalax (JV)
- kottarainen 2000 p, uuttukyyhky 1 p, isolepinkäinen 1 p; Västra Yttermark (JV)
- sepelkyyhky 60 p, isolepinkäinen 1 p; Östra Yttermark
- jalohaikara 2 S, harmaahaikara 2 p; Nämpnäs, Sundfjärden
- pähkinähakki 1 p; Ylimarkku (PKn, MKa)

- kapustarinta 24 p; Kauhajoki, Aninkuja, Kooseni (IN)

21.8.
- telkkä 3200 S 300 p; Kristiinankaupunki, Kilgrund (AA, MKm)
tavi 57 m, jouhisorsa 8 m, heinätavi 1 m, lapasotka 1 N, kuikka 10 S, meriharakka 10 m, tylli 14 m, suosirri 11 m, merikihu 5 m+p, kalalokki 188 S

20.8.
- punajalkahaukka 1 juv p; Kristiinankaupunki, Storsjö (JKo, ym.)
- vuoden 1., edellinen 2021, viime päivinä Suomeen on tullut runsaasti punajalkahaukkoja, joten jalohaukat kannattaa katsoa tarkasti retkillä
- telkkä 4000 p, kalalokki 1100 S; Kilgrund (AA, MKm)
- kapustarinta 3 m, valkoviklo 7 m, merikihu 2 m
- jalohaikara 38 p, harmaahaikara 22 p; Hamnfjärden (PSl, II, JKo, SJa)
- Suupohjassakin liikkuu nyt ennästymäärä jalohaikaroita, joko löytyisi myös sisämaasta...
- kottarainen 400 p, kanadanhanhi 16 p
- ruskosuohaukka 3 p; Härkmerifjärden (PSl)
- merihanhi 310 p; Välikylä

- jalohaikara 2 p, harmaahaikara 2 p; Närpiö, Piolahti (II)
- suosirri 4 p, suokukko 34 p, liro 5 p
- isolepinkäinen 1 p; Böle
- turkinkyyhky 1 p, pähkinähakki 1 p; Kalax (JV)
- keltavästäräkki 5 p, pähkinähakki 2 p; Ylimarkku (II)
- merihanhi 170 p, kanadanhanhi 45 p, sinisorsa 60 p; Rangsbyfjärden (JV)

- harmaahaikara 3 p; Kauhajoki, Nummijärvi (SLm)
- hiirihaukka 3 p, kurki 100 p; Harjankylä (Heikki Rantala)
- harmaahaikara 1 p, turkinkyyhky 1 p; Teuva, keskusta (KHi)

19.8.
- telkkä 8100 p; Kristiinankaupunki, Kilgrund (AA, MKm)
- haahka 2000 p, tukka+isokoskelo 1000 p, valkoviklo 4 m, varpuspöllö 1 ä

- jalohaikara 4 p, pulmussirri 2 p; Närpiö, Piolahti (II)
- merihanhi 220 p, tylli 135 p, suokukko 68 p, kanadanhanhi 21 p, harmaahaikara 14 p, merikotka 2 p, töyhtöhyyppä 57 p, punakuiri 1 p, lapinsirri 6 p, suosirri 47 p, mustaviklo 10 p, valkoviklo 3 p, liro 20 p, taivaanvuohi 18 p, räyskä 1 p

18.8.
Kristiinankaupunki, Storbådan+ Kilgrund (JKo, AA, MKm) 14.50-16.30, ym.
- pulmussirri 2 p, haahka 1000 p, telkkä 450 p, suosirri 137 p, mustalintu 40 m, harmaahaikara 3 p, merikotka 4 p, tylli 30 p, suokukko 28 m+p, kuovisirri 3 p, punakuiri 3 m, pikkukuovi 1 m, punajalkaviklo 5 p, mustaviklo 6 p, valkoviklo 4 m+p, liro 4 p, kalatiira 80 p, luotokirvinen 2 p
- jalohaikara 1 p; Kristiina, Kaupunginlahti (VYT)
- pähkinähakki 2+2 p; Kristiina, Pohjoislahti+ Itäpuoli (JK)

- merihanhi 480 p; Närpiö, Bäckby (II)
- turkinkyyhky 1 p; Närpiö, keskusta
- jalohaikara 1 p; Nämpnäs, Sundfjärden (JV)
- suosirri 68 p, jänkäsirriäinen 1 p; Kaldonskär- Öskatan
- laulujoutsen 28 p, sinisorsa 90 p, merimetso 25 p, harmaahaikara 12 p, merikotka 2 p, kurki 27 p, tundrakurmitsa 1 p, tylli 9 p, kuovisirri 3 p, lapinsirri 1 p, valkoviklo 4 p, naurulokki 145 m, kalalokki 150 p
- turkinkyyhky 1 p; Ylimarkku (Mari Åkerholm)
- töyhtöhyyppä 10 p, pähkinähakki 4 p; Pirttikylä

- pähkinähakki 1 S; Teuva, keskusta (KHi)
- peltosirkku 1 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (AKo)

17.8.
- haarapääsky 75 p, räystäspääsky 12 p; Kristiinankaupunki, Metsälä (JKo)

16.8.
- valkoselkätikka 1 m; Kristiinankaupunki, Siipyy, Länsikylä (VF)
- pikkutikka 2 m, käpytikka 22 m, keltavästäräkki 15 m, metsäkirvinen 12 m, haarapääsky 64 m
- viirupöllö 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo)

- jalohaikara 2 p, harmaahaikara 6 p; Närpiö, Nämpnäs, Sundfjärden (JV)

- töyhtöhyyppä 3 m; Kurikka, Lohiluoma (JRi)

15.8.
- punajalkaviklo 16 p; Kristiinankaupunki, Storbådan (AA, MKm)
- tylli 14 p, isosirri 3 p, suokukko 14 p, suosirri 51 p, pikkusirri 1 p, mustaviklo 6 p, valkoviklo 11 p, merikihu 6 p, kalalokki 600 p, selkälokki 31 p, luotokirvinen 3 p, kottarainen 60 p
- mehiläishaukka 2 NE, haarapääsky 150 p; Siipyy (JKo, AA, MKm)
- harmaahaikara 2 m, räyskä 4 m; Siipyy, Kiili (JKo)
- varpushaukka 5 m, käpytikka 32 m (/10 min); Siipyy, Länsikylä (VF)
- jalohaikara 2 p, harmaahaikara 5 p; Hamnfjärden (JKo)

- harmaahaikara 15 p, töyhtöhyyppä 74 p; Närpiö, Piolahti (II)
- tylli 8 p, suokukko 36 p, lapinsirri 3 p, suosirri 3 p, pikkusirri 1 p, mustaviklo 9 p, valkoviklo 10 p, liro 16 p, taivaanvuohi 17 p
- harmaahaikara 4 p; Nämpnäs, Öskatan (MKa)
- kalalokki 1300 p, punakuiri 20 m+p, kottarainen 135 p; Kaldonskär (JV)
- sinisorsa 120 p, merimetso 45 N, merikotka 2 p, tylli 5 p+m, suosirri 12 m

- varpuspöllö 1 ä, kehrääjä 4 p; Isojoki, Rimpikangas (IN)

14.8.
- kultarinta 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- kaulushaikara 2 m, varpuspöllö 3 Ä; Siipyy, Länsikylä (VF, EF)
- telkkä 850 p+m, merikihu 13 m+p; Kristiinankaupunki, Kilgrund (AA, MKm)
- mustalintu 41 S, suokukko 11 m, rantasipi 7 m, valkoviklo 2 m
- jalohaikara 3 p, sorsalaji 648 p; Hamnfjärden (SJa)
- harmaahaikara 12 p, merihanhi 35 p, merimetso 1 p, taivaanvuohi 4 p
- kottarainen 200 p; Pohjoislahti (ALv)

- harmaahaikara 15 p, töyhtöhyyppä 24 p; Närpiö, Piolahti (RS, Tomas Klemets)
- kurki 15 p, suosirri 1 p, suokukko 34 p, mustaviklo 5 p, valkoviklo 2 p, liro 13 p
- sepelkyyhky 240 p, uuttukyyhky 6 p; Östra Yttermark (II)
- peltopyy 14 p, isolepinkäinen 3 p
- peltopyy 18 p, kurki 22 p; Ylimarkku
- sinisorsa 254 p, tukkasotka 48 p; Nämpnäs, Benören (Tomas Klemets)
- jouhisorsa 5 p, nuolihaukka 1 p, harmaahaikara 1 p, kurki 30 E

- hiirihaukka 4 p, isolepinkäinen 2 p; Karijoki, Myrkky, Päkki (PRu, KRu)
- liro 3 m; Kurikka, Kurikankylä (MHa, ym.)

13.8.
Kristiinankaupunki, Domarkobban+ Storbådan+ Kilgrund (JKo, II, SJa, AA, MKm) 9.35-14-
- haahka 1000 p, telkkä 1200 p, tukka+isokoskelo 1000 p, vesilintu 3000 p, merimetso 3070 p, kyhmyjoutsen 71 p, laulujoutsen 20 p, metsähanhi 4 p, valkoposkihanhi 26 m, mustalintu 70 S, kaakkuri 5 p, kuikka 4 p, silkkiuikku 35 p, harmaahaikara 7 N, meriharakka 6 p, tundrakurmitsa 2 p, tylli 36 p, isosirri 3 p, suokukko 43 p+m, kuovisirri 2 p, suosirri 39 p, pikkusirri 1 p, vesipääsky 1 N, mustaviklo 3 p, valkoviklo 22 m+p, liro 12 p, punajalkaviklo 17 m+p, merikihu 3 p, kalatiira 92 p, selkälokki 48 p, luotokirvinen 5 p, västäräkki 80 p, kivitasku 14 p, kottarainen 161 p
- kehrääjä 6 p; Metsälä-Henriksdal (Asseri Laitinen, Juha Pikkarainen)

- jalohaikara 2 p; Närpiö, Nämpnäs, Sundfjärden (JV)

12.8.
- telkkä 5600 p, Kristiinankaupunki, Kilgrund (AA)
- haahka 1300 p, tukkakoskelo 340 p, lapasotka 2 p, kuikka 7 p, silkkiuikku 17 p, merimetso 550 p, kuovi 7 m, merikihu 6 m+p
- pikkutikka 1 N; Siipyy, kylä (JKo)

- valkoposkihanhi 98 p, uuttukyyhky 2 p; Närpiö, Piolahti (II)
- suosirri 1 p, suokukko 8 p, taivaanvuohi 12 p, mustaviklo 4 p, valkoviklo 3 p, liro 4 p

- pähkinähakki 3 p; Karijoki, Myrkky (KRu)

11.8.
- telkkä 2250 p; Kristiinankaupunki, Kilgrund (AA)
- lokkilaji 700 p
- pähkinähakki 2 p; Pohjoislahti (ALv)

- pähkinähakki 2 p; Närpiö, keskusta (UH)
- jalohaikara 1 S; Nämpnäs, Sundfjärden (JV)

- viiriäinen 1 Ä; Kauhajoki, Pukkilankylä (VYT)
- taivaanvuohi 4 W; Teuva, Perälä, Perä-Rääsy (IN)

10.8.
- jalohaikara 8 p; Kristiinankaupunki, Hamnfjärden (AA)
- kehrääjä 8 p+Ä; Susivuori- Lintuvuori (IN)

- tundrakurmitsa 16 m, punakuiri 12 m; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (MVa, AJo)

9.8.
- jalohaikara 6 p; Kristiinankaupunki, Hamnfjärden (KK)
- varpuspöllö 1 ä; Susivuori (IN)

- kuikka 1 p, harmaahaikara 2 p; Kauhajoki, Nummijärvi (JRi)
- ruisrääkkä 2 Ä; Karijoki, Myrkky (KRu)

8.8.
Kristiinankaupunki, Kilgrund+ Domarkobban (AA, MKm)
- pulmussirri 1 p, lapasotka 13 S, tylli 90 p, suosirri 133 p, kyhmyjoutsen 57 p, laulujoutsen 41 p, tavi 80 p, Anas-sorsa 120 p, haahka 150 p, mustalintu 13 m, telkkä 61 p+m, merikotka 9 p, tundrakurmitsa 2 p, kuovi 7 p, punakuiri 1 p, karikukko 6 p, isosirri 8 m+p, suokukko 57 p, kuovisirri 2 p, lapinsirri 5 p, mustaviklo 3 p, valkoviklo 6 p+m, liro 17 p, punajalkaviklo 10 m+p, pieni kahlaaja 18 p, merikihu 11 p, kala/lapintiira 168 m+p
- luhtakana 1 ä; Pohjoislahti (MPj)

- kottarainen 430 p; Närpiö, Piolahti (II)
- harmaahaikara 16 p, mustaviklo 3 p, valkoviklo 9 p, liro 3 p
- isosirri 2 p, kuovisirri 4 p; Kaldonskär (JV)
- tundrakurmitsa 1 p, tylli 7 p, punakuiri 2 p, suosirri 55 p, liro 3 p
- harmaahaikara 2 p; Nämpnäs, Sundfjäden
- harmaahaikara 2 p, pähkinähakki 3 p; Pirttikylä (Mari Åkerholm)

- kehrääjä 1 p; Kauhajoki, Hirsikangas (IN)
- turkinkyyhky 3 p; Teuva, keskusta (KHi)
- ruisrääkkä 1 Ä; Karijoki, Myrkky (KRu)
- tikli 15 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa)

7.8.
- jalohaikara 6 p; Kristiinankaupunki, Hamnfjärden (PSl, MPj)

- merihanhi 690 p, valkoposkihanhi 126 p; Närpiö, Piolahti (II)
- harmaahaikara 7 p, taivaanvuohi 5 p, valkoviklo 2 p, räyskä 3 p

- merimetso 1 p, suosirri 3 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- tavi 150 p, töyhtöhyyppä 130 p, kottarainen 350 p, ruskosuohaukka 2 p, kapustarinta 33 p, kuovi 3 p, suokukko 16 p
- huuhkaja 1 ä; Teuva, Korvenkylä (Pekka Paukkonen)
- harmaahaikara 1 p; Kurikka, Niinistönjärvi (MVa, AJo)
- isolepinkäinen 5+2 p, töyhtöhyyppä 40 p; Jurva, Jurvanjärvi+ Järvenpää
- ruskosuohaukka 2 p, suokukko 5 p, liro 3 p, kottarainen 70 p, hemppo 1 p

6.8.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF) 11.00-13.30
- pulmussirri 2 m, suosirri 118 m, pieni kahlaaja 553 m, kala/lapintiira 553 m, sinisorsa 24 m, isokoskelo 69 m, tundrakurmitsa 2 m, tylli 8 m, isosirri 1 m, suokukko 18 m, kuovisirri 2 m, valkoviklo 6 m, merikihu 4 p, kottarainen 300 p
- pähkinähakki 1 p; Kristiina, Itäpuoli (ALv)
- jalohaikara 1 p; Nedsjö (Jacob Waselius)

- merihanhi 464 p, valkoposkihanhi 272 p; Närpiö, Piolahti (II)
- kyhmyjoutsen 28 p, kurki 36 p, kapustarinta 7 p, töyhtöhyyppä 15 p, suokukko 9 p, taivaanvuohi 3 p
- merihanhi 37 p; Gottböle
- ampuhaukka 1 p, pähkinähakki 4 p; Närpiö, keskusta
- valkoviklo 2 p, liro 4 p, turkinkyyhky 3 p; Kalax
- isolepinkäinen 3 p; Öster Yttermark

- kapustarinta 39 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- sinisorsa 16 p, töyhtöhyyppä 85 p, suokukko 14 p, taivaanvuohi 12 p, räkättirastas 120 p, kottarainen 200 p, hemppo 3 p

5.8.
- pähkinähakki 10 S; Kristiinankaupunki, Siipyy (MPj)
- telkkä 940 p, haahka 600 p; Kilgrund+ Trutklobbarna (AA, MKm)
- tukkakoskelo 330 p, vesilintu 1200 p, ristisorsa 3 p, kuikka 3 p, merimetso 2100 N, harmaahaikaa 4 p, tundrakurmitsa 2 p, tylli 4 p, isosirri 2 p, lapinsirri 1 p, mustaviklo 1 p, valkoviklo 4 p, liro 8 p

- peltopyy 2 ad 12 juv; Närpiö, Pirttikylä (Mari Åkerholm)

- kehrääjä 1 p; Kauhajoki, Muurahainen (IN)
- turkinkyyhky 2 p; Teuva, keskusta (Henry Santtila)
- kehrääjä 5 p; Isojoki, Lauhanvuori, Kivijata (IN)

4.8.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintotorni+ Kilgrund (JKo, VF, AA)
- telkkä 112 m+p, tukkakoskelo 37 p+m, merimetso 300 m, tylli 16 m, suokukko 6 m, suosirri 42 m, pikkusirri 1 m, vesipääsky 1 p, valkoviklo 17 m, merikihu 14 p+m, kala/lapintiira 222 m, pähkinähakki 5 m
- merihanhi 37+28 p; Siipyy+ Pakankylä (PSl)
- jalohaikara 1 p, harmaahaikara 7 p; Hamnfjärden (HWe, PSl)
- harmaasorsa 1 p, mustaviklo 5 p, valkoviklo 2 p, liro 7 p, räyskä 5 p

- uuttukyyhky 1 p, isolepinkäinen 1 p; Närpiö, Västra Yttermark (JV)

3.8.
- valkoselkätikka 1 m; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- mustaviklo 6 p+m, valkoviklo 7 m+p; Trutklobbarna (HWe)
- harmaahaikara 3 p, meriharakka 3 m+p, kuovisirri 1 p, suosirri 1 p, kottarainen 60 p
- harmaahaikara 16 p, sinisorsa 230 p; Hamnfjärden (HWe, MPj)
- merihanhi 35 p, jouhisorsa 9 p, mehiläishaukka 1 m, suokukko 11 p, mustaviklo 15 p, valkoviklo 3 m, liro 17 p, räyskä 3 p
- pähkinähakki 2 m; Lapväärtti (JKo, KJy)
- meriharakka 15 p; Pohjoislahti (ALv)

- huuhkaja 1 p, kehrääjä 4 Ä+p; Teuva, Perälä, Palomäki (IN)

2.8.
- kehrääjä 6 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, Heden-Flada (VF, EF)
- merihanhi 44 p, kanadanhanhi 14 p, uivelo 2 p; Hamnfjärden (HWe, MPj)
- harmaahaikara 4 p, suokukko 1 p, taivaanvuohi 5 p, mustaviklo 4 p, liro 20 p
- taivaanvuohi 11 p+m, pensastasku 24 p; Härkmeri (HWe)
- pensassirkkalintu 1 Ä; Lapväärtti (PSl)

- pähkinähakki 1 p; Närpiö, Pirttikylä (JVa)

1.8.
Kristiinankaupunki, Domarkobban+ Strobådan+ Siipyyn lintutorni (JKo, II, MPj, HWe)
- pulmussirri 7 p, harmaahaikara 23 N, tundrakurmitsa 2 p, tylli 15 p, punakuiri 1 p, suokukko 18 p, kuovisirri 1 p, lapinsirri 1 p, suosirri 28 p, rantasipi 5 p, valkoviklo 8 m+p, liro 15 p, merikihu 3 p, räyskä 1 m, viitakerttunen 1 ä

- suosirri 25 p, tylli 8 p; Närpiö, Kaldonskär (JV)
- punakuiri 2 p, valkoviklo 3 p, kalalokki 250 p

- räkättirastas 60 W; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- kehrääjä 4 p; Kurikka, Niinistönkangas (IN)

Alkuun



Heinäkuu 2022

Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)

31.7.
- harmaahaikara 4 p; Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (HWe)
- lapinsirri 1 m, suosirri 2 p+m, mustaviklo 6 p+m, valkoviklo 7 p+m, liro 9 p+m

- kaakkuri 1 ä, kehrääjä 2 p; Kauhajoki, Tuluskangas (IN)
- kurki 100 p; Teuva, Piikkilä
- valkoviklo 3 p, isolepinkäinen 1 p; Profeetanneva

30.7.
- pensassirkkalintu 1 Ä; Kristiinankaupunki, Lapväärtti (PSl)

- merihanhi 935 p, harmaahaikara 15 p; Närpiö, Piolahti (II)
- kyhmyjoutsen 38 p, silkkiuikku 68 p, merikotka 2 p, töyhtöhyyppä 5 p, valkoviklo 2 p, liro 4 p, räyskä 1 p, tervapääsky 65 p, pähkinähakki 2 p, kottarainen 80 p
- harmaahaikara 1 p; Nämpnäs, Öskatan (MKa)

- kehrääjä 2 pm; Teuva, Riippi (Raimo Rintala)
- ruisrääkkä 1 Ä; Karijoki, Myrkky (KRu, PRu)

29.7.
Kristiinankaupunki, Storbådan+ Domarkobban+ Siipyyn lintutorni+ Trutklobbarna (JKo, Lauri Saarela, MHa, HWe) 6.15-12.30 ym.
- haahka 1600 p, suokukko 26 p+m, metsähanhi 5 p, mustalintu 6 S, pilkkasiipi 10 p, isokoskelo 105 p, merikotka 6 p, meriharakka 5 p, tundrakurmitsa 1 p, tylli 16 p, kuovisirri 1 p, lapinsirri 1 p, suosirri 10 p, mustaviklo 5 p+m, valkoviklo 26 p+m, liro 26 p, punajalkaviklo 5 p+m, merikihu 10 p+m, riskilä 30 p, ruokki 11 p+m, luotokirvinen 4 p, viitakerttunen ä, hernekerttu 14 p, kottarainen 180 p, järripeippo 1 p
- kanadanhanhi 11 p, pikkukuovi 5 p, valkoviklo 5 p; Skaftung (JPi)
- mustaviklo 4 p, valkoviklo 4 p, liro 10 p; Hamnfjärden (HWe)
- kanadanhanhi 16 p, räyskä 1 p; Kristiina, keskusta (MHa, ym.)

- merihanhi 920 p, silkkiuikku 91 p; Närpiö, Piolahti (MHa, ym.)
- harmaahaikara 2 p, töyhtöhyyppä 8 p, suokukko 3 p, valkoviklo 6 p, liro 6 p, räyskä 3 p, pähkinähakki 1 p
- pähkinähakki 7 p; Närpiö, Kåtnäs (II)
- lapinsirri 1 p, suosirri 5 p; Kaldonskär (JV)
- kyhmyjoutsen 24 p, laulujoutsen 40 p, merihanhi 56 p, sinisorsa 30 p, isokoskelo 28 p, kapustarinta 1 p, tylli 8 p, pikkukuovi 5 p, metsäviklo 4 p, mustaviklo 3 p, valkoviklo 10 p, liro 10 p, luotokirvinen 1 p, kottarainen 65 p

- tikli 1 p; Teuva, keskusta (TP)
- pähkinähakki 1 Ä; Karijoki, Myrkky (KRu, PRu)

28.7.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni+ Trutklobbarna (JKo, VF, HWe) 5.30-9.00
- kyhmyjoutsen+sp 34+86 p, tukkasotka 24 S, haahka 70 S, pilkkasiipi 12 N, kaakkuri 2 N+S, kuikka 3 p, meriharakka 5 m, pikkukuovi 2 m, lapinsirri 1 p, suosirri 5 p, mustaviklo 1 p, valkoivklo 6 m+p, liro 4 p, merikihu 6 p, ruokki 23 S+N, räyskä 3 p, kottarainen 150 p

27.7.
- merihanhi 180 p, liro 7 m; Kristiinankaupunki, Härkmeri (HWe)

- pähkinähakki 3 p; Teuva, Riippi (JKe)

26.7.
- harmaahaikara 4 p, peukaloinen 1 Ä; Kristiinankaupunki, Skaftung (HWe)
- sinisorsa 240 p, uivelo 2 p, harmaahaikara 12 p; Hamnfjärden
- haapana 30 p, tukkasotka 29 p, mustaviklo 3 p, liro 5 p, räyskä 3 p

25.7.
Kristiinankaupunki, Domarkobban+ Storbådan (JKo, VF) 7.00-10.45
- etelänkiisla 1 p, merimetso 1500 p, merikotka 20 p, meriharakka 5 p+m, tylli 20 p+m, pikkukuovi 1 m, isosirri 5 p+m, suokukko 7 p, kuovisirri 2 p, lapinsirri 3 p, suosirri 23 p+m, vesipääsky 1 p, rantasipi 8 p, mustaviklo 2 p, valkoviklo 14 m+p, liro 55 p+m, punajalkaviko 8 p+m, merikihu 7 p, selkälokki 56 p
- harmaahaikara 21 m, kottarainen 100 p; Trutklobbarna (HWe)
- kuningaskalastaja 1 p; Skaftung (Pentti Syrjälä)

- pähkinähakki 5 S; Teuva, keskusta (KHi)

24.7.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni+ Trutklobbarna (VF, HWe, VF)
- mustapyrstökuiri 1 m, etelänkiisla 1 N, vesilintu 4700 p, merikihu 15 p, riskilä 35 p, kyhmyjoutsen 79 p, laulujoutsen 18 p, merihanhi 89 p+m, tavi 27 p+m, tukkasotka 96 p+m, lapasotka 3 N, haahka 710 p+m, mustalintu 139 N+S, pilkkasiipi 32 N, telkkä 325 p+m, kuikka 6 p, silkkiuikku 8 p, harmaahaikara 16 p+m, merikotka 21 p, meriharakka 4 S, pikkukuovi 2 m, punakuiri 4 m, suokukko 2 p, kuovisirri 1 p, suosirri 8 p, mustaviklo 3 m, valkoviklo 37 m, liro 23 m, ruokki 33 p+m, kala/lapintiira 300 p, naurulokki 71 m, sepelkyyhky 28 m, kottarainen 80 p
- satakieli 1 p, sirittäjä 1 p; Skaftung, Kalasatama (KK)

- harmaasorsa 3 p, lapasotka 6 p, vesipääsky 1 p; Närpiö, Kaldonskär (JV)
- kyhmyjoutsen 55 p, laulujoutsen 30 p, merikotka 2 p, tylli 2 p, lapinsirri 3 p, suosirri 2 p, pikkukuovi 2 p, valkoviko 6 p, liro 4 p, lapintiira 20 p

23.7.
- sinisorsa 110 p; Kristiinankaupunki, Hamnfjärden (HWe)
- merihanhi 20 p, haapana 8 p, harmaasorsa 2 p, liro 15 p
- pensassirkkalintu 1 Ä; Lapväärtti (PSl)

- merihanhi 245 p, kyhmyjoutsen 39 p; Närpiö, Piolahti (II)
- silkkiuikku 31 p, harmaahaikara 4 p, töyhtöhyyppä 15 p, suokukko 4 p, mustaviklo 2 p, valkoviklo 11 p, liro 8 p, räyskä 5 p
- käki 1 Ä; Nämpnäs (JV)

- kottarainen 200 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- mehiläishaukka 1 p, isolepinkäinen 2 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa, AJo)

22.7.
- merihanhi 86 p; Kristiinankaupunki, Hamnfjärden (HWe)

- silkkiuikku 30 p; Närpiö, Piolahti (II)
- harmaahaikara 4 p, kurki 12 p, töyhtöhyyppä 19 p, valkoviklo 3 p, liro 4 p

21.7.
- haarahaukka 1 S, mehiläishaukka 1 p; Kristiinankaupunki, Metsälä (PSl)

- harmaahaikara 10 p; Kauhajoki, Hiukkajärvi (MYT)
- pähkinähakki 1 p; Teuva, keskusta (KHi)

20.7.
- pikkukuovi 5 N+p, pikkutikka 1 Ä; Kristiinankaupunki, Leppäsalmi (Janne Loisa)
- ruisrääkkä 1 Ä; Närpiö, Kåtnäs (II)

19.7.
Kristiinankaupunki, Domarkobban+ Storbådan+ Trutklobbarna (JKo, VF, HWe, II, KK, ym.)
- etelänkiisla 1 N, haahka 1100 p, harmaahaikara 17 N, riskilä 40 p, harmaasorsa 2 p, pilkkasiipi 77 N, telkkä 45 m, kuikka 9 E/SE, tylli 11 p+m, meriharakka 16 m+p, kuovisirri 9 p, suosirri 97 p, pikkusirri 1 p, pikkukuovi 1 p, valkovikko 11 p+m, liro 13 p, merikihu 16 p, kalatiira 115 p, luotokirvinen 2 p, kottarainen 80 p
- merihanhi 50 p, peukaloinen 1 p; Leppäsalmi (Janne Loisa)

- pähkinähakki 3 p; Närpiö, Pirttikylä (Mari Åkerholm)

- peukaloinen 3 p; Kauhajoki, Ikkeläjärvi, Myllyluoma (Kalle Rainio)

18.7.
- harmaahaikara 2 p; Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (HWe)

- kalatiira 675 p; Närpiö, Kaldonskär, saaristo (JV)
- sinisorsa 16 p, lapasorsa 8 p, harmaahaikara 1 N, suosirri 12 p, kottarainen 45 p

- kehrääjä 5 Ä; Kauhajoki, Nummikangas (IN)
- harmaahaikara 1 N, pähkinähakki 1 p; Teuva, Riippi (JKe)

17.7.
- kultarinta 2 p, isolepinkäinen 1 p; Kristiinankaupunki, Härkmeri (HWe, JPi)

- peukaloinen 1 Ä; Kauhajoki, Iso Koihnanneva (Tuomas Niemi-Aro)
- isolepinkäinen 2 p; Kampinkeidas (IN)
- mustapääkerttu 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- ruisrääkkä 1 Ä; Isojoki, Heikkilä (IN)

16.7.
- peukaloinen 4 Ä, mustapääkerttu 2 Ä; Kristiinankaupunki, Siipyy (HWe)
- merihanhi 41 SW, kanadanhanhi 15 p, merimetso 500 p; Skaftung (HWe, JPi)
- mehiläishaukka 1 p, nuolihaukka 1 p; Härkmeri (PRu, KRu)

- metsäviklo 5 p, liro 2 p; Närpiö, Träskholmsfjärden (Edward Kluen, Nora Bergman)

- pähkinähakki 1 p; Teuva, Horo (JKe)
- pähkinähakki 1 p; Karijoki, keskusta (PRu, KRu)
- ruisrääkkä 1 Ä; Myrkky (PSl)
- mustakurkku-uikku 3 p; Isojoki, Virsunkeidas (IN)

15.7.
- suosirri 27 p, kuovisirri 2 p; Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (HWe)
- harmaahaikara 2 p, suokukko 8 p, punakuiri 1 p, valkoviklo 3 p, liro 3 p, kottarainen 80 p
- ruisrääkkä 1 Ä; Kristiina, keskusta (SG)

- peukaloinen 4 Ä+p, mustapääkerttu 1 Ä; Närpiö, Långåsen (PRu, KRu)
- hemppo 7 p; Närpiö, keskusta (Heikki Savolainen)

- mustapääkerttu 1 Ä; Teuva, Viiti (PRu, KRu)
- mustapääkerttu 1 Ä; Kurikka, Jyllinkoski (Reijo Hentilä)

14.7.
- mustapääkerttu 2 Ä; Kaskinen, Fladaträsket (JKe)

- kuikka 2 p, valkoviklo 4 p; Kauhajoki, Hiukkajärvi (TTu)
- tavi 20 p, sinisorsa 15 p; Isojoki, Kodesjärvi (TTu)

13.7.
- merihanhi 62 p; Kristiinankaupunki, Kilgrund+ Trutklobbarna (AA)
lapasotka 1 m, haahka 850 p, telkkä 220 p, tukkakoskelo 150 p, kaakkuri 3 N, kuikka 11 p, silkkiuikku 36 p, merikotka 3 p, suokukko 3 p, suosirri 1 p, valkoviklo 19 m+p, liro 13 p, kottarainen 150 p

- kottarainen 47 p; Närpiö, Kaldonskär (JV)
- suosirri 6 p, mustaviklo 2 m, merikihu 1 p
- luhtakana 3 p; Träskholmsfjärden (Edward Kluen, Nora Bergman)
- nokikana 2 p, rytikerttunen 8 p, viiksitimali 7 p

- hemppo 1 p; Teuva, keskusta (TP)
- keltavästäräkki 4 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa, AJo)

12.7.
- merihanhi 38 p; Kristiinankaupunki, Kilgrund (AA)
- haahka 115 p+m, mustalintu 27 N, tukkakoskelo 64 p+m, silkkiuikku 22 p, kalasääski 4 p, valkoviklo 4 p+m
- mustaviklo 1 p; Hamnfjärden (JRi, JaR, SLm)
- viitasirkkalintu 1 Ä; Lapväärtinjoki (JK)

- merihanhi 68 p, kanadanhanhi 13 p; Närpiö, Piolahti (JRi, JaR, SLm)
- telkkä 98 p, silkkiuikku 58 p
- pähkinähakki 4 p; Närpiö, Kåtnäs (II)

- peukaloinen 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä, hemppo 2 p; Kauhajoki, Laitasaari (PRu)
- mustapääkerttu 1 Ä; Teuva, Lammasneva (IN)
- käenpiika 3 p; Kurikka, Viitala (Petri Jäske)

11.7.
- kuovisirri 1 p, suosirri 2 p; Kristiinankaupunki, Kilgrund (AA)
- kalasääski 1 p; Pohjoislahti (ALv)

10.7.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (II, SJa, KK) 7.15-11.15
- telkkä 125 S, suosirri 102 m+p, valkoviklo 29 m, haahka 54 p, mustalintu 67 m+p, tukkakoskelo 38 S, kalasääski 2 p, töyhtöhyyppä 50 S, pikkukuovi 2 p+m, punakuiri 1 p, suokukko 31 m+p, rantasipi 6 m+p, mustaviklo 4 m+p, liro 11 m+p, punajalkaviko 3 m, merikihu 8 p, naurulokki 311 S, viitakerttunen 2 p, luhtakerttunen 2 p, kottarainen 48 p
- mehiläishaukka 1 p, nuolihaukka 2 p; Härkmerifjärden (II)

- turkinkyyhky 1 p, tikli 3 p; Närpiö, Ylimarkku (IN)

- kottarainen 150 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- harmaapäätikka 1 p; Kurikka, Viitala (Marika Jäske)
- nokikana 8 p (2 poikuetta), tikli 4 p; Mieto, Tehtaanlammi (PRu, KRu)
- kehrääjä 1 Ä; Pahkavuori
- pikkutylli 1 p; Lautakangas

9.7.
- pähkinähakki 1 p; Närpiö, Finby (II)

- törmäpääsky 20 p; Kauhajoki, Harrinkangas (JPi)
- peukaloinen 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä, tikli 1 ä; Hyyppä, Teevahainen (VYT)
- kehrääjä 5 Ä; Pohjois-Lauha (IN)
- mustapääkerttu 1 p, sirittäjä 1 Ä; Teuva, Lammasneva (JKe)

8.7.
- riekko 1 ad 2 juv, punajalkaviklo 2 Ä; Kauhajoki, Kauhaneva (JPi)
- viitakerttunen 1 Ä; Sahankylä (TTu)
- pähkinähakki 1 p; Teuva, Kirkonkylä, Lossanmäki (HM)

7.7.
- mustaleppälintu 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, Länsikylä (VF)
- kehrääjä 3+4 Ä; Heden + Nojärvi (IN)
- meriharakka 20 p; Pohjoislahti (ALv)

- mustapääkerttu 2 Ä; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (JV)

- kurki 18 p; Kauhajoki, Uuro (IN)
- tikli 2 p; Isojoki, Pihlajanpuoli (IN)
- mustapyrstökuiri 1 p; Kurikka, Jurva, Vähä Levaneva (TPi)
- pikkukuovi 2 p, isolepinkäinen 1 p

6.7.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF) 15.00-17.30
- suosirri 102 p+m, pikkukuovi 1 m, valkovikko 4 m, merihanhi 53 p
- suosirri 116 p, suokukko 58 p, valkoviklo 6 p, liro 15 p; Domarkobban (JKo)
- käenpiika 1 p; Siipyy, kylä

- idänuunilintu 1 Ä; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- tikli 1 p; Teuva, Kauppila (JRi, JaR)
- sirittäjä 2 p; Riippi (JKe)

5.7.
- pähkinähakki 1 p; Kristiinankaupunki, keskusta (JK)
- kehrääjä 1 Ä; Lapväärtti, Flaggberget (IN)
- valkoposkihanhi 50 p; Tiukka

- turkinkyyhky 2 p, törmäpääsky 6 p; Närpiö, Pirttikylä (Kajsa Lindström, Pontus Åkerholm)

- viiriäinen 1 Ä, arosuohaukka 1 p; Teuva, Perälä (IN, II)
- valkoviklo 6 p, liro 33 p; Profeetanneva (JKe)

4.7.
- etelänkiisla 1 S; Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo, VF, MPj) 7.00-12
- pilkkasiipi 505 N, tukkakoskelo 245 S, suosirri 315 m+p, suokukko 105 p+m, ristisorsa 2 ad 9 juv, tukkasotka 73 m+p, lapaotka 7 N+S, haahka 110 m, mustalintu 187 m, telkkä 320 m, kaakkuri 4 p+m, tylli 4 p, kuovi 7 m, karikukko 2 p, kuovisirri 1 m, lapinsirri 1 p, valkoviklo 21 p+m, liro 17 p+m, ruokki 91 S+N, kottarainen 80 p

- turkinkyyhky 1 p; Närpiö, keskusta (UH)

- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Kainasto (IN)
- pikkutikka 2 p; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- ampuhaukka 1 p; Teuva, Riippi (TP)
- tikli 2 p; Teuva, Kirkonkylä
- sinisuohaukka 1 p; Karijoki, Järvikylä (IN)

3.7.
- selkälokki 1 p; Teuva, Horo (PP)
- ruisrääkkä 2 Ä; Korvenkylä (IN)

2.7.
- telkkä 38 m; Kristiinankaupunki, Kilgrund (AA, MKm)
- haahka 22 p, mustalintu 20 N

- tikli 1 p; Kauhajoki, keskusta (JRi, JaR)
- valkoviklo 1 p, liro 5 p; Teuva, Profeetanneva (JKe)
- valkoviklo 4 m, kultarinta 1 Ä, peltosirkku 2 Ä; Lammasneva
- tikli 2 p; Teuva, keskusta (KHi)
- harmaapäätikka 1 Ä, uuttukyyhky 1 Ä; Isojoki, Kodesjärvi (TTu)
- viitakerttunen 1 Ä; Kurikka, Kurikankylä (MHa, ym.)

1.7.
- merihanhi 52 p; Kristiinankaupunki, Kilgrund (AA, MKm)
- lapasorsa 6 m, mustalintu 11 N, ruokki 8 m+p, valkoviklo 15 m, lapintiira 50 p, pikkulokki 17 p

- pensassirkkalintu 1 Ä; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- käenpiika 1 p, liro 25 m; Teuva, Riippi (JKe)

Alkuun



Kesäkuu 2022

Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)

30.6.
- valkoviklo 12 m; Kristiinankaupunki, Kilgrund+ Trutklobbarna (AA, MKm)
- haahka 26 p, suokukko 4 p, luhtakerttunen 1 Ä, kottarainen 60 p
- luhtakana 1 p; Pohjoislahti (Sari Karhu)

- käenpiika 1 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (MKa)

- kurki 29 p; Teuva, Horo, Kässy (PP)

29.6.
- ruokki 10 N+S; Kristiinankaupunki, Kilgrund (AA, MKm)
- haahka 32 p+m, telkkä 145 m, tukkakoskelo 51 m+p

- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Hyyppä, Teevahainen (VYT)
- kehrääjä 1 Ä, järripeippo 1 Ä; Hiukkajärvi (MYT)
- sepelkyyhky 55 p; Karijoki, Siltaneva (IN)
- sinisuohaukka 1 p, suopöllö 1 p; Kurikka, Jurva, Pyörni (MVa, AJo)

28.6.
- telkkä 450 p; Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo) 6.00-10.30
- kyhmyjoutsen 65 p, laulujoutsen 20 p, tukkasotka 65 p+m, haahka 250 p, merikotka 4 p, meriharakka 4 p, tylli 7 p, suokukko 77 p, suosirri 5 p, mustavikko 1 p, valkoviko 4 p+m, punajalkaviklo 5 p, luotokirvinen 4 p, kottarainen 60 p
- haahka 1100 p (ad+pm); Siipyyn lintutorni (MHa, ym.)
- silkkiuikku 11 p, merimetso 50 p, suosirri 7 m
- valkoviklo 75 m, pikkukuovi 2 m; Siipyy, Södra Yttergrund (VF) 12.00-15
- valkoviklo 12 m; Kilgrund (AA, MKm)
- luhtakerttunen 1 Ä; Skaftung (MHa, ym.)
- kaulushaikara 1 Ä, rastaskerttunen 1 Ä; Härkmerifjärden
- luhtakerttunen 1 Ä, rytikerttunen 1 Ä
- viitasirkkalintu 2 Ä, kultarinta 2 Ä; Lapväärtinjoki (JK, MHa, ym.)
- pensassirkkalintu 1 Ä, luhtakerttunen 3 Ä, viitakerttunen 2 Ä
- luhtakana 1 Ä; Pohjoislahti (JK)

- kehrääjä 7 Ä; Kauhajoki, Lumikangas- Tiiliharju (IN)
- pensassirkkalintu 1 Ä; Kurikka, Panttila (MHa, ym.)
- viitakerttunen 1 Ä; Kurikankylä

27.6.
- viitakerttunen 1+1 Ä; Kristiinankaupunki, Siipyy+ Skaftung (JKo, MPj)
- kehrääjä 1 Ä; Siipyy
- kaakkuri 3 p, valkoviklo 5 m; Kilgrund (AA, MKm)
- turkinkyyhky 1 p; Skaftung (MHa, ym.)
- haapana 22 p, tukkasotka 20 p; Hamnfjärden
- luhtakana 1 Ä; Blomträsket (JKo, MPj)

- kehrääjä 3 Ä; Kauhajoki, Sotka (IN)
- kuovi 44 m; Aninkujan lintutorni
- viitakerttunen 1 Ä; Muurahainen (MYT)

26.6.
- mustalintu 505 S; Kristiinankaupunki, Kilgrund (AA)
- telkkä 217 S, tukkakoskelo 40 m+p, kuikka 6 p, merikihu 5 p
- telkkä 92 m, ruokki 32 m; Trutklobbarna (HWe)
- haahka 28 m, tukkakoskelo 28 m, suosirri 3 m, suokukko 7 p+m, valkoviklo 5 m
- merihanhi 130 p; Skaftung (Jari Salonen)
- viitasirkkalintu 1 Ä; Savilahti (JKo, MPj)
- kehrääjä 1 Ä; Kristiina, Pormestarinniitty
- luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Leppäsalmi

- kultarinta 1 Ä; Teuva, Riippi (JKe)
- pilkkasiipi 1 p; Kurikka, Jurva, Kivi- ja Levalammen allas (Rami Hiipakka)

25.6.
- kottarainen 45 NE; Kristiinankaupunki, Skaftung (SJa)
- mustalintu 205 N+S, telkkä 232 S; Kilgrund (AA)
- kuikka 3 p, suokukko 6 m, suosirri 2 m, valkoviklo 15 m, liro 4 m

- törmäpääsky 10 p; Kauhajoki, Harrinjärvi (MYT)
- peukaloinen 1 Ä, hemppo 1 p; Heikkilänkylä
- pensassirkkalintu 1 Ä; Pukkilankylä (VYT)
- kehrääjä 1 Ä; Kurikka, Niinistönkangas (AKo, NSu)

24.6.
- satakieli 1 Ä; Kristiinankaupunki, Siipyy, Länsikylä (VF)
- luhtakerttunen 2 Ä; Trutklobbarna (HWe)
- harmaasorsa 3 p, telkkä 129 S+N, kuikka 2 N, suokukko 3 S, ruokki 7 S
- liro 7 p, räyskä 1 p; Härkmerifjärden

- peltosirkku 2 p; Närpiö, Östra Yttermark (Osku Saarensilta)

- mustapääkerttu 1 Ä; Kauhajoki, Säkkijärvi (TTu)
- kuovi 130 p; Hangaskylä (NSu, KP, ym.)
- nokikana 1 p; Kurikka, Mieto, Tehtaanlammi (AKo, NSu)

23.6.
- mustapääkerttu 1 Ä; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- merikotka 1 S, mehiläishaukka 1 S; Blomträsket (SJa)

- turkinkyyhky 1 p; Närpiö, keskusta (UH)

- sarvipöllö 1 p; Kauhajoki, Kainasto (RS)
- kuovi 80 p; Kurikka, Polvenkylä (MHa, ym.)
- pikkutikka 1 p, mustapääkerttu 1 Ä; Jyllinkoski

22.6.
- merihanhi 290 p; Kristiinankaupunki, Skaftung, Inre Kaldhamn (SJa)
- viiksitimali 3 p; Härkmerifjärden (HWe)
- haarahaukka 1 p; Blomträsket (JKo, KJy)

- turkinkyyhky 2 p; Närpiö, keskusta (UH)

- kottarainen 110 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (IN)
- harmaapäätikka 1 p; Teuva, Korvenkylä (IN)
- viitakerttunen 1 Ä; Kurikka, Kurikankylä (MHa)

21.6.
- satakieli 1 Ä; Kristiinankaupunki, Siipyy, Appelö (JKo)
- mehiläishaukka 1 NE; Skaftung (SJa)
- kultarinta 4+3 Ä; Skaftung+ Härkmeri (HWe)
- viitasirkkalintu 1 Ä; Lapväärtinjoki (JK)
- kultarinta 5 Ä, luhtakerttunen 3 Ä, viitakerttunen 1 Ä

- nuolihaukka 1 p, lapintiira 1 p; Teuva, Suksenjärvi (TP)
- sarvipöllö 1 p; Isojoki, Kortteenkylä (Jan-Erik Jusslin)

20.6.
- pikkutikka 1 p; Kristiinankaupunki, Hamnfjärden (HWe)
- suokukko 3 p, luhtakerttunen 2 Ä; Trutklobbarna
- luhtakerttunen 3 Ä, kultarinta 2 Ä; Skaftung

- mustapääkerttu 1 Ä; Närpiö, Nämpnäs (JV)

- harmaapäätikka 1 p; Teuva, Riippi (IN)

19.6.
- pikkukäpylintu 33 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)

- mehiläishaukka 1 p, kapustarinta 5 p; Kauhajoki, Korhoskylä (MYT)
- viitakerttunen 1 Ä; Kurikka, Kurikankylä (MHa)

18.6.
- kultarinta 2 Ä; Kristiinankaupunki, Skaftung (HWe)
- luhtakerttunen 2 Ä, viitakerttunen 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä

- turkinkyyhky 1 p; Kaskinen, Syväsatama (JVa)

- peltosirkku 8 Ä; Teuva, Lammasneva (JKe)

17.6.
- luhtakerttunen 2 Ä; Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (HWe)

- meriharakka 2 p; Teuva, Perälä, Salonpää (JJ)

16.6.
- rastaskerttunen 1 Ä; Kristiinankaupunki, Härkmerifjärden (HWe)
- kaulushaikara 1 Ä, luhtakana 1 Ä, luhtakerttunen 1 Ä, viiksitimali 1 Ä
- mustapääkerttu 1 Ä; Härkmeri

- peltosirkku 2 Ä; Närpiö, Östra Yttermark (JV)

- kultarinta 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Karijoki, Myrkky (KRu)
- kaakkuri 3 p; Isojoki, Mustansaarenkeidas (TTu)
- pikkukuovi 5 Ä, punajalkaviklo 1 p, pikkulokki 18 p, kottarainen 9 W
- kurki 65 p; Kurikka, Latoneva (PRu)

15.6.
- tikli 2 p; Kristiinankaupunki, Korsbäck (Jannike Nynäs)
- idänuunilintu 1 Ä, rytikerttunen 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä; Kilgrund (AA, MKm)
- harmaasorsa 2 p, luhtakerttunen 2 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Trutklobbarna (HWe)
- mustapääkerttu 7 Ä; Skaftung
- kultarinta 2 Ä, luhtakerttunen 4 Ä, viitakerttunen 1 Ä, sirittäjä 2 Ä

- pähkinähakki 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- pensassirkkalintu 1 Ä; Kurikka, keskusta (PRu)

14.6.
- harmaasorsa 8 p; Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo, SJa, MPj)
- kyhmyjoutsen 27 p, laulujoutsen 15 p, ristisorsa 4 p, haahka 62 S+p, pilkkasiipi 28 m+p, telkkä 117 S, suokukko 5 p, mustaviklo 2 p+m, merikihu 5 p, ruokki 13 N, luotokirvinen 4 p, viitakerttunen 2 Ä, luhtakerttunen 1 Ä, pensaskerttu 10 Ä, mustapääkerttu 4 Ä, kottarainen 46 p
- mustalintu 418 S+N, haahka 124 p, merimetso 62 p+m; Kilgrund (AA, MKm)
- kultarinta 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo)

- sirittäjä 1 Ä; Isojoki, Sarviluoma (TTu)
- mustapääkerttu 1 Ä, kultarinta 1 Ä; Kodesjärvi
- pikkusieppo 1 Ä; Iivarinkylä

13.6.
- rytikerttunen 1 Ä; Kristiinankaupunki, Härkmerifjärden (Ville Suorsa)
- kultarinta 1 Ä, viitakerttunen 3 Ä; Lapväärtinjoki
- viitasirkkalintu 1 Ä; Savilahti (JK)
- satakieli 3 Ä, luhtakerttunen 3 Ä, viitakerttunen 3 Ä
- satakieli 1 Ä, pensassirkkalintu 1 Ä; Pohjoislahti (ALv)

- satakieli 1 Ä; Kauhajoki, Päntäne, Kaarlelanpuisto (IN)
- turkinkyyhky 2 p; Karijoki, keskusta (II, KK)
- mustaviklo 2 p; Kurikka, Järvineva (PRu)

12.6.
- lapintiira 160 p; Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (JKo, KK) 8.00-11.30
- haapana 15 S, harmaasorsa 7 p, lapasorsa 12 S+N, haahka 125 S, mustalintu 7 N, pilkkasiipi 16 N+S, telkkä 362 S, kaakkuri 2 N, meriharakka 7 p+S, mustaviklo 5 S, ruokki 18 S+N, viitakerttunen 2 p, luhtakerttunen 3 Ä, vihervarpunen 137 S

- rytikerttunen 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Närpiö, Töjby, Storskäret (JKa)

- viitakerttunen 1 Ä; Kauhajoki, Pukkilankylä (VYT)
- käenpiika 2 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- käenpiika 1 Ä; Kurikka, Viitala (Petri Jäske)
- keltavästäräkki 3 rev; Takaneva (PRu, KRu)

11.6.
- viitakerttunen 1 Ä; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo, SSt)
- luhtakana 1 Ä; Storsjö
- kehrääjä 8 p+Ä; Heden- Siipyy
- kaulushaikara 1 Ä, rastaskerttunen 1 Ä; Härkmerifjärden
- satakieli 1 Ä, rytikerttunen 1 p, viiksitimali 2 p
- satakieli 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Nedsjö- Skrattnäs (II)
- viitasirkkalintu 1 Ä, kevään 1.; Savilahti
pensassirkkalintu 1 Ä, luhtakerttunen 2 Ä, viitakerttunen 5 Ä; Savilahti- Tiukka

- satakieli 1 Ä, luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Närpiö, Piolahti (II)
- ruisrääkkä 1 Ä; Finby- Böle- Ståbacka
- satakieli 2 Ä, pensassirkkalintu 1 Ä, viitakerttunen 3 Ä
- turkinkyyhky 2 p; Närpiö, keskusta

- pikkutylli 2 p, hemppo 4 p; Kauhajoki, Sotka (JPi)
- nuolihaukka 1 p; Isojoki, Vanhakylä (Raimo Henttonen)
- satakieli 1 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Harjankylä (PRu, KRu)
- pikkukuovi 1 Ä, peltosirkku 4 Ä; Teuva, Lammasneva (JKe)
- viitakerttunen 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä, sirittäjä 2 Ä
- kehrääjä 3 Ä; Lauhanvuori, Kivijata (IN, SLm, ym.)
- satakieli 2 Ä, viitakerttunen 4 Ä; Kurikka, Mietaankylä (PRu, KRu)
- ruisrääkkä 3 Ä, satakieli 2 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Pitkämö- Niileskylä- Luopa
- satakieli 2 Ä; Oppaanmäki
- pensassirkkalintu 1 Ä, luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 3 Ä
- idänuunilintu 1 Ä; Jurva, Kivi- ja Levalammin allas (Samuli Lehikoinen, Annika Marjamäki)
- ruskosuohaukka 1 p, kalasääski 1 p

10.6.
- kehrääjä 1 Ä; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (EVe)
- merihanhi 99 p, ristisorsa 4 p, haahka 537 p; Domarkobban (JKo)
- tylli 7 p, suokukko 5 p,punajalkaviklo 3 p, merikihu 8 p, luotokirvinen 6 p, keltavästäräkki 2 p, kivitasku 10 p, hernekerttu 16 Ä, pensaskerttu 11 Ä, viitakerttunen 2 Ä, kottarainen 43 p
- pikkutikka 1 p; Skaftung, Kalasatama (JKo, SSt, KK)
- luhtakettunen 2 Ä, viitakerttunen 1 Ä
- mustaviklo 2 p; Hamnfjärden (JKo, SSt)
- rastaskerttunen 2 Ä, kaulushaikara 3 Ä; Härkmerifjärden (JKo, SSt)
- luhtakana 1 Ä, mustaviklo 3 S, naurulokki 600 p, satakieli 1 Ä
- kuhankeittäjä 1 Ä, ruisrääkkä 1 Ä; Kristiina, Pormestarinniitty (PSl)

- nuolihaukka 1 p; Närpiö, Piolahti (Mats Björklund)

- kuhankeittäjä 1 Ä, kaakkuri 1 p; Kauhajoki, Nummijärvi (Hannu Talvitie)
- mustapääkerttu 1 Ä; Isojoki, Lähteenkylä (TTu)
- kaakkuri 1 p, käki 5 Ä; Mustansaarenkeidas (IN, SLm, ym.)
- suokukko 1 p, pikkukuovi 5 Ä, liro 2 Ä, pikkulokki 6 p
- virtavästäräkki 1 p; Vanhakylä
- peltosirkku 1 Ä; Kurikka, Peurainneva (PRu, KRu)

9.6.
- kuhankeittäjä 1 p, kevään 1.; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- kuhankeittäjä 1 Ä, kevään 1.; Kristiina, Pormestarinniitty (SG)

- sirittäjä 1 Ä; Kauhajoki, Kainasto, Survoneva (Kalle Rainio)
- lapasorsa 1 p; Kokonkylä, allas
- satakieli 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä, tikli 1 ä; Isojoki, keskusta (TTu)
- tukkasotka 5 p; Pohjanpuoli
- ruisrääkkä 1 Ä; Kurikka, keskusta (PRu, KRu)
- satakieli 2 Ä, pensassirkkalintu 1 Ä, viitakerttunen 2 Ä

8.6.
- kottarainen 40 p; Kristiinankaupunki, Pohjoislahti (ALv)
- luhtakerttunen 2 Ä; Tiukka (Jacob Waselius)

- telkkä 630 p; Närpiö, Nämpnäs, Ljusgrund (JV)

- laulujoutsen 20 p, kurki 130 p; Kauhajoki, Hangaskylä (JRi, JaR)
- pikkukuovi 2 p, suopöllö 2 p; Kurikka, Peurainneva (PRu, KRu)
- tikli 1 p; Panttila (PRu)

7.6.
- sirittäjä 1 Ä; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä

- viitakerttunen 1 Ä; Kauhajoki, Kokonkylä (JJä)
- pensassirkkalintu 1 Ä; Aninkujan lintutorni
- kapustarinta 4 p; Puskankylä (JPi)
- satakieli 2 Ä; Kurikka, Kurikankylä (MHa)
- viitakerttunen 1 Ä; Luomainkylä (PRu, KRu)

6.6.
- jänkäsirriäinen 1 p; Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo)
- harmaasorsa 2 p, tylli 12 p, suosirri 3 p, punajalkaviklo 9 p+m

- turkinkyyhky 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (NSu)

5.6.
- mustatiira 1 p, kevään 1.; Kauhajoki, Säkkineva (Anja Kuivanen, Helena Lisma)
- viitakerttunen 1 Ä; Hyyppä, Rahikka (VYT)
- sarvipöllö 1 p, viitakerttunen 1 Ä; Kauhajärvi
- kehrääjä 1 Ä; Karhukangas
- kultarinta 2 Ä; Kurikka, Pitkämönranta (IN)
- ampuhaukka 1 p; Luopa ( Jouko Uusi-Laitila)
- tikli 2 p; Jurva, Niemenkylä (NSu)

4.6.
- käenpiika 8 Ä+p; Kristiinankaupunki, Siipyy- Storsjö (JKo)
- pensassirkkalintu 1 Ä, sirittäjä 1 Ä, pyrstötiainen 1 p; Siipyy
- kehrääjä 1 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Skaftung (II)
- kaulushaikara 2 Ä, rastaskerttunen 1 Ä, satakieli 1 Ä; Härkmerifjärden
- luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Tiukka
- kultarinta 1 Ä; Kristiina, Itäpuoli
- kaulushaikara 1 Ä, satakieli 3 Ä; Kristiina, Nedsjö (ALv)

- viitakerttunen 1 Ä; Närpiö, Piolahti (II)
- satakieli 2 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Näsby
- kattohaikara 11 p, satakieli 2 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Västra Yttermark (SJa, II, ym.)
- peltosirkku 7 p; Östra Yttermark (II)
- satakieli 3 Ä; Ylimarkku

- satakieli 1 Ä, luhtakerttunen 1 Ä; Teuva, Perälä (JKe)
- ruisrääkkä 1 Ä; Perälä, Rääsy
- keltavästäräkki 2 p; Varisneva (JRi, JaR, LRi)
- mustakurkku-uikku 1 p, valkoviklo 1 p, liro 6 p
- harmaapäätikka 1 Ä, satakieli 1 Ä, sirittäjä 1 Ä; Profeetanneva
- kuikka 1 p; Isojoki, Lauhanvuori, Spitaalijärvi (Kimmo Virta, Susanna Bussman-Virta)
- harmaahaikara 1 p; Kurikka, keskusta (Soile Halonen)
- hemppo 2 p; Jurva, Niemenkylä (NSu)

3.6.
- rastaskerttunen 1 Ä, rytikerttunen 1 Ä; Kristiinankaupunki, Härkmerifjärden (JKo)
- merikotka 5 p, tervapääsky 35 p, räystäspääsky 45 p, haarapääsky 50 p
- satakieli 3 Ä, luhtakerttunen 2 Ä, viitakerttunen 3 Ä; Savilahti (JK, ALv)

- meriharakka 75 p, laulujoutsen 62 p; Närpiö, Piolahti (JKo)
- kattohaikara 11 p, merihanhi 25 p, peltosirkku 1 Ä; Västra Yttermark (JKo, JV, ym.)

- metsähanhi 2 p, ruskosuohaukka 1 p, kurki 37 p; Kauhajoki, Ylimysjärvi (IN)
- mustapääkerttu 1 Ä, peltosirkku 2 Ä; Teuva, Riippi, Paavola (JKe)
- sirittäjä 1 Ä; Riippi
- satakieli 1 Ä; Karijoki, Myrkky (PRu, KRu)
- kattohaikara 2 p; Kurikka, keskusta (JMä, ym.)

2.6.
- merihanhi 78 NE, varpuspöllö 1 Ä; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- satakieli 2 Ä, luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 5 Ä; Tiukka (KRu)
- viitakerttunen 1 Ä, kultarinta 1 Ä; Savilahti
- satakieli 1 Ä; Liden
- kehrääjä 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Välikylä

- kattohaikara 9 p; Närpiö, Västra Yttermark (II, ym.)

- mustapyrstökuiri 2 Ä; Kauhajoki, Kauhaneva (Janne Lampolahti, ym.)
- metsähanhi 5 p, kurki 28 p, suokukko 2 p, pikkukuovi 4 pr, punajalkaviklo 2 pr, valkoviklo 5 pr, isokäpylintu 9 p
- satakieli 2 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Karijoki, Myrkky (KRu)
- viitakerttunen 1 Ä, sirittäjä 1 Ä; Isojoki, Vanhakylä (IN)
- ruisrääkkä 1 Ä; Kurikka, Kurikankylä (MHa)
- käenpiika 2 p; Jurva, Lehtola (MVa, AJo)

1.6.
- harmaahaikara 1 p, punajalkaviklo 2 p; Kristiinankaupunki, Hamnfjärden (MWi, SG)
- tavi 46 p, sinisorsa 65 p, lapasorsa 7 p, räyskä 1 p
- kaulushaikara 2 Ä, rastaskerttunen 1 Ä; Härkmeri (MWi, SG)
- luhtakana 1 Ä, pikkulokki 8 p, luhtakerttunen 1 Ä
- ruisrääkkä 1 Ä; Kristiina, keskusta (MWi, SG)

- laulujoutsen 80 p, merikotka 3 p, kurki 102 p; Närpiö, Kalax (IN)
- laulujoutsen 18 p, merihanhi 56 p, valkoposkihanhi 27 p; Norrnäs
- laulujoutsen 115 p, merihanhi 47 p; Långviken

- satakieli 1 Ä; Kauhajoki, Aronkylä (PRu)
- ruisrääkkä 5 Ä; Hyyppä, Korhoskylä-Juonikylä (AKr)
- mustapyrstökuiri 1 p, metsähanhi 5 p; Kauhaneva (JV)
- pikkukuovi 3 p, punajalkaviklo 1 p, keltavästäräkki 4 p, järripeippo 1 Ä
- satakieli 1 Ä; Kurikka, Kurikankylä (MHa)

Alkuun



Toukokuu 2022

Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)

31.5.
- kehrääjä 2 Ä; Kristiinankaupunki, Heden (Mats Björklund, ym.)
- mehiläishaukka 2 p; Härkmeri (Jacob Waselius)
- idänuunilintu 1 Ä, pikkusieppo 1 Ä; Pohjoislahti (JKo, KJy)

- pensassirkkalintu 1 Ä; Kauhajoki, Hyyppä, Hautalankylä (JJä)
- hemppo 2 p; Kainastonjokilaakso (JMi)
- isolepinkäinen 1 p; Uitonneva (JPi)
- uuttukyyhky 1 Ä; Mustaisneva (IN)
- pikkukuovi 1 Ä; Teuva, Luovankylä, Lutakkoneva (IN)
- viitakerttunen 1 Ä; Kauppila, Lehtiharju (JKe)
- suopöllö 1 p; Kurikka, Myllykylä (PRu)

30.5.
- luhtakana 2 Ä, varpuspöllö 1 Ä; Kristiinankaupunki, Storsjö (JKo)
- kehrääjä 12 Ä; Siipyy-Storsjö-Heden-Henriksdal
- helmipöllö 1 Ä; Heden
- pensassirkkalintu 1 Ä; Lapväärtinjoki (JK)
- viitakerttunen 1 Ä; Savilahti

- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Hyyppä, Panttikylä (JJä)
- sirittäjä 1 Ä; Kainasto, Peräkylä (IN)
- mustapääkerttu 3 Ä; Kurikka, Jyllinkoski (MHa, ym.)
- satakieli 1 Ä; Pitkämönranta (IN)

29.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF, JKo, ym.) 6.00-12
- mustalintu 617 N 369 S, kuikka+sp 612+542 m, tervapääsky 154 m, haarapääsky 222 m, merihanhi 13 S, valkoposkihanhi 64 N+S, tukkasotka 42 N+S, lapasotka 2 m, pilkkasiipi 228 m, telkkä 270 S 60 N, isokoskelo 45 m, kaakkuri 7 m, merikihu+sp 3+3 m, törmäpääsky 39 m, räystäspääsky 42 m, vihervarpunen 247 m
- kehrääjä 5 p; Siipyy, Appelö (VF, MPj)
- rastaskerttunen 1 Ä, kaulushaikara 2 Ä, luhtakana 1 Ä; Härkmerifjäden (JKo, JK)
- kaulushaikara 1 Ä; Blomträsket (JK)
- viitakerttunen 1 Ä, luhtakerttunen 2 Ä, kevään 1.; Savilahti (HL)
- haarahaukka 1 S, heinätavi 1 p; Pohjoislahti (JK, ALv)
- mustaleppälintu 1 p; Kaskinen, Syväsatama (Jannike Nynäs)

- satakieli 1+1 Ä, merihanhi 56 p; Närpiö, Kalax+ Tjärlax (PKn, MKa)

- satakieli 1 Ä; Kauhajoki, Jokimaa (IN)
- mustapääkerttu 1 Ä, peltosirkku 2 Ä; Teuva, Riippi, Paavola (JKe)
- käenpiika 1 Ä; Riippi
- pikkutikka 1 p; Kurikka, Jyllinkoski (Johanna Kohtala)

28.5.
- idänuunilintu 1 Ä; Kristiinankaupunki, Kilgrund (AA)

- merihanhi 20 p, sinisorsa 42 p, silkkiuikku 10 p; Närpiö; Rangsbyfjärden (TI, ym.)

- nokikana 4 p; Kauhajoki, Kokonkylän allas (JMi)
- ruisrääkkä 1 Ä; Pukkilankylä (VYT)
- kuikka 2 p; Hiukkajärvi (AKr, ym.)
- sarvi/suopöllö 1 p; Lustila (Kauko Sippo)
- nokikana 1 p, valkoviklo 1 Ä, satakieli 1 Ä; Teuva, Profeetanneva (JKe)
- peukaloinen 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä; Riippi
- teeri 10 p; Perälä (ALä, ym.)
- kattohaikara 3 p; Karijoki, Myrkky (PSl, ym.)

27.5.
- pikkusirri 1 p, kevään 1.; Kristiinankaupunki, Domarkobban (SJa, JKo)
- harmaasorsa 12 p, merihanhi 18 ad 2 pm, tavi 30 p, sinisorsa 30 p, telkkä 250 p, tylli 3 p, karikukko 4 p, suosirri 10 p, merikihu 3 p, haarapääsky 35 p, luotokirvinen 3 p
- rytikerttunen 1 Ä; Hamnfjärden (SJa)
- rastaskerttunen 1 Ä, kevään 1.; Härkmerifjärden (MPj)
- kaulushaikara 1 Ä, luhtakana 1 ä
- kultarinta 1 Ä, mustapääkerttu 2 Ä, pähkinähakki 1 p; Lapväärtinjoki
- idänuunilintu 1 Ä, kevään 1.; Pohjoislahti, luontopolku (SJa)
- pikkusieppo 4 Ä, käenpiika 1 Ä, peukaloinen 4 Ä, satakieli 2 Ä, sirittäjä 2 Ä

- jalohaikara 1 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- pensassirkkalintu 1 Ä (kevään 1.), kultarinta 1 Ä; Bäckby (SJa)

- kurki 22 ad 2 pm, valkoviklo 1 Ä; Kauhajoki, Ylimysjärvi (IN, SLm, ym.)
- pikkulokki 42 p, pikkutylli 3 p, valkoviklo 1 Ä; Säkkineva
- mustapyrstökuiri 1 p, metsähanhi 2 ä; Kauhaneva
- kaakkuri 1 p, riekko 1 p, pikkukuovi 7 Ä, valkoviklo 2 Ä
- ruisrääkkä 1 Ä, kevään 1.; Korhoskylän allas
- satakieli 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- kattohaikara 3 p; Karijoki, Myrkky (Elisa Kaunisto)
- sirittäjä 1 Ä; Isojoki, Kodesjärvi (IN)
- keltavästäräkki 2 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (Kati Autio)
- satakieli 1 Ä; Niemenkylä (AKo, SSu)
- peltosirkku 1 Ä; Koskimäki (AKo)
- tikli 6 p; Jurva, keskusta (JVu)

26.5.
- käenpiika 1 Ä, sirittäjä 1 Ä; Kristiinankaupunki, Siipyy, Kiili (JKo)
- satakieli 1 Ä, mustapääkerttu 1 p; Pohjoislahti (ALv)

- käenpiika 1 Ä, pikkulepinkäinen 1 p; Närpiö, Piolahti (RS)
- laulujoutsen 85 p, kurki 22 p, merikotka 23 p; Kalax (PKn, MKa)
- punasotka 2 p; Nämpnäs, Öskatan

- töyhtöhyyppä 4 pm, kevään 1. hyypänpoikaset; Kauhajoki, Päntäne (JPi)
- laulujoutsen 176 p, kurki 45 p; Hangaskylä
- mustapääkerttu 1 Ä; Isojoki, Iso Rapaneva (Matti Mäkelä, Eero Mäkelä)
- käenpiika 2 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Kati Autio)

25.5.
- isokoskelo 326 m; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (MPj, JKo) 4.25-10
merihanhi 28 m, valkoposkihanhi 6 m, haahka 21 m, mustalintu 417 N+S, telkkä 461 N+S, tukkakoskelo 38 m, kuikka+sp 9+10 m, töyhtöhyyppä 7 S, iso kahlaaja 150 m, haarapääsky 21 m, mustapääkerttu 2 Ä
- pikkulepinkäinen 1 p; Siipyy, Appelö (MPj)
- kultarinta 1 Ä, sirittäjä 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo, MPj)
- satakieli 1 Ä; Skaftung, Kalasatama (JKo)
- harmaasorsa 4 p, pikkulokki 31 p; Hamnfjärden
- tavi 30 p, sinisorsa 35 p, lapasorsa 7 p, tukkakoskelo 10 p
- kaulushaikara 1 Ä, pikkulokki 25 p, ruokokerttunen 7 Ä; Härkmerifjärden
- laulujoutsen 40+35 p; Härkmeri+ Lillsund (IN)
- pyrstötiainen 2 p; Vargöskatan
- satakieli 1 Ä; Perus, Storholmen
- ampuhaukka 1 p; Välikylä (PSl)

- nokkavarpunen 1 p; Närpiö, keskusta (UH)

- kapustarinta 50 p; Kauhajoki, Hyyppä, Heikkurinkylä (AKr)
- kurki 53 p, suokukko 2 p; Teuva, Suksenjärvi (JKe)
- tukkasotka 2 p, lapintiira 4 p, pensastasku 3 p, mustapääkerttu 1 Ä
- mehiläishaukka 1 p; Kurikka, Jurva, Lehtola (MVa)
- kultarinta 1 Ä; Koskimäki (NSu, MVa)
- peltosirkku 1 Ä; Niemenkylä (NSu)

24.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, Heikki Saarnio) 6.30-11.15
- etelänkiisla 1 S, valkoposkihanhi 8 p, haahka 33 m, alli 12 m, mustalintu 560 N+S, pilkkasiipi 100 m, telkkä 265 m, tukkakoskelo 24 m, isokoskelo 148 m, kuikka 27 m, vesipääsky 3 m, merikihu 5 p+m, räyskä 4 p
- mehiläishaukka 1 p; Siipyy, kylä (JKo)
- käenpiika 1 Ä; Pohjoislahti (KRu)
- pikkusieppo 1 Ä; Tiilitehtaanmäki
- peukaloinen 2 Ä, mustapääkerttu 1 Ä; sirittäjä 2 Ä

- viiriäinen 1 Ä; Närpiö, Kåtnäs (PB)

- kattohaikara 3 p; Kauhajoki, Vakkurinkylä (Tapio ja Kirsi Lintulahti, ym.)
- mustakurkku-uikku 5 p; Selkäsaarenneva (ASo)
- pikkulokki 12 p, keltavästäräkki 2 p
- harmaapäätikka 1 p; Kurikka, Pitkämö (Tuija Pitkäkoski)

23.5.
- mustalintu 720 m; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, MPj) 6.20-8.50
- valkoposkihanhi 12 p+m, alli 260 m, pilkkasiipi 565 m, telkkä 172 N+S, isokoskelo 141 N+S, vesilintu 120 p, kaakkuri 8 m+p, kuikka 9 m+p, merikihu 2 m, ruokki 7 m
- pilkkasiipi+sp 880+365 m; Siipyyn lintutorni (SJa) 19.15-21.05
- mustalintu 256 m, alli 70 m, telkkä 136 m, tukkakoskelo 34 m, isokoskelo 24 m, pikkukuovi 3 m
- kultarinta 1 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- törmäpääsky 10 p; Pohjoislahti, Pitkäsilta (Jannike Nynäs)

- peltosirkku 1 Ä; Kauhajoki, Kokonkylä (JKe)
- punajalkaviklo 1 p, satakieli 1 Ä, käenpiika 1 Ä; Jokimaa
- punavarpunen 1 p; Kauhajoki, keskusta (AKa)
- tervapääsky 6 p; Harjankylä (Heikki Rantala)

22.5.
- etelänkiisla 1 m; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, VF) 6.30-10
- mustalintu 1525 m, pilkkasiipi 558 m, tukkasotka 19 N+S, haahka 70 m, alli 490 m, telkkä 320 m, isokoskelo 107 m, kuikka 70 m, merikiu 14 p+m, räyskä 2 p
- mustalintu 2855 m, pilkkasiipi 2337 m; Siipyyn lintutorni (VF) 17.20-21.45
- alli 1059 m, tukkasotka 26 m, telkkä 102 m, isokoskelo 68 m, kaakkuri 9 m, kuikka 65 m, suosirri 12 m, pikkukuovi 3 m, valkoviklo 3 m, merikihu 11 m
- luhtakana 1 Ä; Kilgrund (AA, MKm)
- jalohaikara 1 p; Pohjoislahti (ALv)

- tervapääsky 6 p; Kauhajoki, keskusta (IN, HV)
- kuikka 1 m, mustakurkku-uikku 4 p; Teuva, Lammasneva (JKe)
- kanadanhanhi 17 E, mustakurkku-uikku 4 p, peltosirkku 1 Ä; Profeetanneva
- kehrääjä 2 Ä; Karijoki, Pikku-Myrkky (PRu, KRu)
- kuikka 3 p; Isojoki, Lauhanvuori, Spitaalijärvi (IN, HV)
- kultarinta 1 Ä; Kurikka, Jurva, Koskimäki (Tiina Alakoski, MVa, AJo)

21.5.
- leveäpyrstökihu 1 m, kevään 1.; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF) 4.45-10
- amerikanjää/jääkuikka 1 m, etelänkiisla 5 m, alli 2215 m, mustalintu 3455 m, pilkkasiipi 2060 m, telkkä 590 m, isokoskelo 390 m, kuikka 613 m, valkoposkihanhi 22 m, tukkasotka 38 m, kaakkuri 26 m, tylli 2 m, suosirri 15 m, merikihu 6 m, ruokki 69 m+p, harmaasieppo 2 m
- virtavästäräkki 1 m; Siipyyn lintutorni (SJa, VF, JKo) 17.35-21
- harmaasorsa 5 m, alli 215 m, mustalintu 682 m, pilkkasiipi 502 m, telkkä 142 m, tukkakoskelo 28 m, isokoskelo 17 m, kuikka 11 m, nuolihaukka 1 m, suosirri 14 m
- pikkusieppo 1 Ä, idäntiltaltti 1 Ä; Kilgrund (AA, MKm)
- tundrakurmitsa 4 p (kevään 1.), suosirri 15 p
- kehrääjä 1 Ä (kevään 1.), viirupöllö 1 p; Skaftung, Långfors (PRu, KRu)
- kaulushaikara 2 Ä, luhtakana 3 Ä+ä, pensastasku 15 p; Härkmerifjärden (SJa)
- satakieli 2+2 Ä; Lapväärtinjoki+ Savilahti (JK)
- kultarinta 1 Ä, kevään 1.; Skrattnäs (PB)
- peltosirkku 1 Ä; Tiukka, Liden (PRu, KRu)

- pikkusieppo 1 Ä, peukaloinen 3 Ä; Karijoki, Myrkky, Limingankallio (PRu, KRu)

20.5.
- lehtokerttu 1 Ä, kevään 1.; Kristiinankaupunki, Ljusgrund (SJa) 4.45-8.45
- mustalintu+sp 258+445 m, alli 22 m, pilkkasiipi 88 m, telkkä 55 m, isokoskelo 42 m, nuolihaukka 1 m, suopöllö 1 m, luotokirvinen 1 p, keltavästäräkki 10 p, mustapääkerttu 2 p, sirittäjä 1 p
- harmaasorsa 7 p, pikkulokki 54 p; Hamnfjärden
- lehtokerttu 1 Ä (kevään 1.) mustapääkerttu 1 Ä; Tiilitehtaanmäki (KRu)
- pikkutikka 1 p, peukaloinen 1 Ä, sirittäjä 1 Ä, pyrstötiainen 4 p

- mehiläishaukka 1 p; Teuva, Kauppila (IN)
- nuolihaukka 1 m, käenpiika 1 Ä; Teuva, Kirkonkylä (KHi)
- käenpiika 2 Ä,p; Karijoki, Myrkky (KRu)
- haarahaukka 1 p; Isojoki, Suojoki (TTu)

19.5.
- pilkkasiipi 100 m; Kristiinankaupunki, Siipyy, Länsikylä (VF) 21.30
- harmaasorsa 4 p, pikkulokki 21 p; Hamnfjärden (HWe)
- kaulushaikara 1 Ä, tervapääsky 5 p; Härkmerifjärden
- luhtakana 1 Ä, ruokokerttunen 5 Ä, viiksitimali 1 p
- satakieli 1 Ä; Lapväärtinjoki (JK)
- tervapääsky 3 p; Kristiina, keskusta

- tervapääsky 2 p; Närpiö, Näsby (Susanna Maris)

- laulujoutsen 136 p; Kauhajoki, Ratikylä-Hangaskylä (IN)
- tervapääsky 2 p; Karijoki, Myrkky (KRu)
- kuikka 2 p, naurulokki 148 p; Kurikka, Niinistönjärvi (PRu)
- valkoviklo 1 Ä; Lamminneva
- mustakurkku-uikku 4 p, valkoviklo 3 Ä; Järvineva

18.5.
Kristiina, Siipyyn lintutorni+ Trutklobbarna (JKo, ALi, JMi, JPi, HWe) 5.20-11
- vesipääsky 2 m (kevään 1.), alli 1275 m, mustalintu 735 m, pilkkasiipi 590 m, valkoposkihanhi 12 m, ristisorsa 5 p+m, harmaasorsa 3 p, lapasotka 2 m, haahka 138 m, telkkä 225 m, tukkakoskelo 182 m, isokoskelo 182 m, kaakkuri+sp 49+28 m, kuikka 46 m, meriharakka 13 m, tylli 2 m, pikkukuovi 2 m, karikukko 2 m, lapinsirri 8 m, suosirri 34 m, liro 9 m, merikihu 6 p+m, haarapääsky 18 m, sinirinta 1 p
- pilkkasiipi+sp 14005+2420 m; Siipyyn lintutorni (SJa, JKo, ALi, HWe) 18.00-22
- alli 6937 m, mustalintu 4985 m, tukkasotka 38 m, lapasotka 1 m, telkkä 246 N+S, tukkakoskelo 39 m, isokoskelo 40 m, kalasääski 1 m, meriharakka 5 m, suosirri 7 m, jänkäkurppa 1 m, valkoviklo 3 m, merikihu 3 m, haarapääsky 30 m, räystäspääsky 35 m, haara/räystäspääsky 50 m
- tunturikiuru 1 m; Härkmeri, Margrund (SJa)
- pikkutikka 2 p; Storsjö (JPi, JMi)

- telkkä 79 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (MKa, PKn)

- metsähanhi 20 p, valkoposkihanhi 6 p; Kauhajoki, Kauhajärvi (IN)
- tavi 6 p, nokikana 1 p, suokukko 12 p, valkoviklo 1 p
- kurki 12 p; Karijoki, Järvikylä (JPi, JMi)
- kuikka 2 p, valkoviklo 1 p; Isojoki, Lauhanvuori, Spitaalijärvi (IN)
- peltosirkku 1 Ä; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (AKo)

17.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, VF) 6.30-11.30
- pulmussirri 2 m, isosirri 3 m (kevään 1.), suosirri 215 m, kala+lapintiira 370 m+p, haarapääsky 229 S+N, valkoposkihanhi 7 m, tukkasotka 53 m, lapasotka 2 m, haahka 158 m, mustalintu 63 m, telkkä 178 N+S, tukkakoskelo 58 m, isokoskelo 42 m, kaakkuri+sp 16+17 m, kuikka 13 m, härkälintu 7 p+m, meriharakka 21 m, pikkukuovi 1 m, punakuiri 3 m, suokukko 6 m, lapinsirri 71 m, pikkulokki 5 m
- harmaasorsa 2 p, sinirinta 1 Ä; Skaftung (HWe)
- harmaasorsa 2 p, tavi 26 p, sinisorsa 14 p, liro 18 m; Hamnfjärden
- rytikerttunen 1 Ä, kevään 1.; Härkmerifjärden
- kaulushaikara 2 Ä, luhtakana 1 Ä, viiksitimali 1 p

- suosirri 11 p, lapinsirri 2 p; Närpiö, Piolahti (II)
- tylli 8 p, suokukko 10 p, valkoviklo 1 p, liro 25 p

- suokukko 250 p; Kauhajoki, Kokonkylä, allas (JMi)
- pikkutylli 2 p; Sahankylä (AKa)
- lehtopöllö 1 Ä, käenpiika 1 Ä; Karijoki, Myrkky (KRu)
- sarvipöllö 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (Kati Autio)

16.5.
- sinirinta 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF) 9.30-9.40
- tukkasotka 8 m, mustalintu 22 m, pilkkasiipi 9 m, kuikka 44 m, suosirri 12 m
- mustaleppälintu 1 p; Siipyy, kylä (JKo)
- käenpiika 3 Ä, ruokokerttunen 3 Ä, mustapääkerttu 3 Ä; Skaftung (HWe)
- peukaloinen 2 Ä, sirittäjä 2 Ä; Norrskogen
- sirittäjä 1 Ä, puukiipijä 4 p; Pohjoislahti (ALv)

- tylli 28 p; Närpiö, Piolahti (II)
- suosirri 1 p, liro 35 p, keltavästräkki 2 p
- harmaapäätikka 1 p; Kaskinen, keskusta (Heikki Torala)

- naurulokki 1700 p; Kauhajoki, Kokonkylä, allas (JMi)
- haarapääsky 60 p, räystäspääsky 2 p, törmäpääsky 1 p
- suokukko 90 p; Aninkuja, Kantokylä (JRi)
- pensaskerttu 1 Ä; Karijoki, Myrkky (KRu)
- peukaloinen 1 p; Kurikka, Jurva, Järvenpää (Kati Autio)

15.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF) 18.00-22
- merikihu 15 m+p, lapasotka 3 m, mustalintu 157 m, pilkkasiipi 68 m, kuikka 6 m, härkälintu 7 m, meriharakka 9 m, punakuiri 3 m, kala+lapintiira 175 m
- laulujoutsen 15 p, kapustarinta 5 p; Metsälä (JKo, II, KK, ym.)
- luhtakana 1 Ä; Ljusgrund (AA, MKm)
- pikkusieppo 1 Ä, kevään 1.; Härkmeri (HWe)
- luhtakana 1 ä, viiksitimali 1 p; Härkmerifjärden (KHo)
- viirupöllö 1 p; Peninkylä (PSl)
- metsähanhi 2 S, peltosirkku 3 Ä; Välikylä (JKo, II, KK, ym.)

- suokukko 350 p; Närpiö, Piolahti (JKo, II, KK, ym.)
- ristisorsa 2 p, tavi 50 p, sinisorsa 50 p, lapasorsa 10 p, kaulushaikara 1 Ä, pikkutylli 2 p, tylli 3 p, pikkukuovi 6 p, valkoviklo 3 p, liro 10 p, räyskä 2 p, tikli 2 p
- peltosirkku 4 p; Västra Yttermark
- turkinkyyhky 2 p, peltosirkku 1 p; Ylimarkku

- käenpiika 1 Ä; Isojoki, Suojoki (TTu)
- pilkkasiipi 3 p, kaakkuri 1 p; Kodesjärvi (KHo)

14.5.
Kristiinankaupunki, Ljusgrund (JKo, II, SJa, KK, ALi, ym.) 4.55-11
- lunni 1 jp m (kevään 1., edellinen 2018), etelänkiisla 1 S
- mustalintu+sp 2460+870 m, pilkkasiipi 1380 m, metsäkirvinen 56 m, valkoposkihanhi 10 m, harmaasorsa 3 p, tukkasotka 25 m, haahka 103 m, alli 93 m, telkkä 257 m, tukkakoskelo 94 m, isokoskelo 108 m, kaakkuri+sp 34+37 m, kuikka 19 m, harmaahaikara 2 p, nuolihaukka 1 m, pikkukuovi 10 m, punakuiri 1 p, karikukko 2 p+m, suosirri 2 p, merikihu 7 p+m, ruokki 18 N+S, sepelkyyhky 84 m, tervapääsky 1 m, haarapääsky 64 m+p, räystäspääsky 7 m+p, keltavästäräkki 5 m, kulorastas 22 m, mustapääkerttu 1 Ä, harmaasieppo 3 p+m
- punavarpunen 1 p, kevään 1.; Skaftung, Kalasatama
- merikotka 14 p, nuolihaukka 1 p; Storsjö
- pensaskerttu 1 Ä, kevään 1.; Siipyy, Länsikylä (VF)
- pensaskerttu 1 Ä (kevään 1.), mustapääkerttu 1 Ä; Skaftung (HWe)
- kaulushaikara 2 Ä, luhtakana 1 Ä; Härkmerifjärden (II)
- punavarpunen 1 p, kevään 1.; Pohjoislahti (ALv)
- harmaahaikara 4 S, törmäpääsky 8 p, keltavästäräkki 1 p
- viiriäinen 1 p, peltosirkku 2 Ä; Välikylä (PSl, SJa)

- suokukko 84 p, liro 7 p, ruokokerttunen 1 Ä; Närpiö, Piolahti (II)
- sarvipöllö 1 p; Böle

- sinirinta 1 p; Kauhajoki, Ratikylä (MPe)
- valkoposkihanhi 1 p; Kokonkylä, allas (VYT)
- riekko 1 p; Kauhaneva (Heikki Rantala, Päivi Rantala)
- mustapääkerttu 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- sirittäjä 4 Ä; Kurikka, Pitkämönranta (IN)
- suokukko 100 p; Panttila (Kaj Höglund)
- mustalintu 1 p; Jurva, Säläisjärvi (Kati Autio)

13.5.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (JKo, KK, ym.) 6.10-9.30
- virtavästäräkki 1 m (kevään 1.), harmaasorsa 3 p, tukkasotka 16 N+S, lapasotka 2 m, haahka 63 m, mustalintu 255 m, pilkkasiipi 52 m, telkkä 16 m, tukkakoskelo 14 m, kaakkuri 28 m, kuikka 27 m, harmaahaikara 1 m, töyhtöhyyppä 8 S, punakuiri 14 m, merikihu 6 p, haarapääsky 100 m, metsäkirvinen 10 m
- mustalintu+pilkkasiipi yhteensä 25260 m; Siipyyn lintutorni (VF) 18.00-22.30
- alli 5055 m, mustalintu 3102 m, pilkkasiipi 6468 m, mustalintu/pilkkasiipi 15690 m, lapasotka 19 m, härkälintu 73 m, tukkasotka 84 m, haahka 88 m, telkkä 207 m, tukkakoskelo 204 m, vesilintu 1780 m, kaakkuri 11 m, kuikka 42 m, harmaahaikara 1 m, pikkukuovi 3 m, punakuiri 15 m, valkoviklo 26 m, merikiu 11 p+m, kala+lapintiira 333 m, haarapääsky 39 m
- harmaasorsa 2 p, tavi 30 p; Hamnfjärden (JKo, KK, ALi, ym.)
- harmaahaikara 1 p, kurki 19 m, mustaviklo 9 m, valkoviklo 2 p, liro 8 p
- sinirinta 1 p; Härkmerifjäden (HWe, HL, JK, JKo, KK, ALi, ym.)
- kaulushaikara 2 Ä, luhtakana 2 Ä, laulujoutsen 20 p, metsähanhi 47 m, kalasääski 2 p, liro 7 p, räyskä 1 p
- kaulushaikara 1 Ä, luhtakana 1 Ä, räyskä 1 p; Blomträsket (JK, ym.)
- metsähanhi 22 m, hanhilaji (Anser sp) 300 NW; Lillsund (JKo, KK, ALi, ym.)
- merikotka 8 p, kapustarinta 200 p, hemppo 1 Ä
- viiriäinen 1 p, tervapääsky 1 p (kevään 1.), sinirinta 1 p; Välikylä

- kuikka 1 p; Kauhajoki, Kauhajärvi (IN)
- turkinkyyhky 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- harmaapäätikka 1 Ä, käenpiika 1 Ä; Karijoki, Salonkylä (JKo, KK, ym.)
- kuikka 1 p; Isojoki, Lauhanvuori, Spitaalijärvi (IN)
- punasotka 5 p, nokikana 2 p; Kurikka, Mieto, Tehtaanlammi (KRu, PRu)
- kalasääski 1 p, isokoskelo 9 p, pikkulokki 20 p
- kapustarinta 50 p; Jurva, Jurvanjärvi (NSu)

12.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 7.10-8.40, sumua
- nokkavarpunen 1 S, alli 17 m, mustalintu 20 m, kuikka 6 m, meriharakka 5 S, valkoviklo 2 m, haarapääsky 11 S
- merikotka 2 p, peukaloinen 2 Ä; Siipyy, Infjärden
- sepelrastas 1 p; Siipyy, Länsikylä (VF)
- mustaleppälintu 1 p, kevään 1.; Siipyy, kylä (KK, JKo, ym.)
- harmaasorsa 2 p, heinätavi 1 p; Hamnfjärden (HWe)
- satakieli 1 Ä, käki 1 Ä; Härkmerifjärden
- kaulushaikara 1 Ä, luhtakana 1 Ä, ruokokerttunen 1 Ä, viiksitimali 1 Ä
- valkoposkihanhi 700 p; Lålby (JK)
- etelänkiisla 1 S; Skatan (MHa, Sauli Pietikäinen) 5.35-11.55
- lapasotka 3 S, haahka 559 p+m, alli 28 m, mustalintu 229 m, pilkkasiipi 335 m, telkkä 166 m+p, tukkakoskelo 142 m+p, isokoskelo 68 m+p, kuikka 20 m, merimetso 46 m+p, merikihu 4 p, ruokki 7 S+p, kalatiira 84 m+p, lapintiira 38 m+p, kala/lapintiira 270 S+N, harmaalokki 80 p, merilokki 16 p, törmäpääsky 2 S, haarapääsky 27 m+p, räystäpääsky 10 p, keltavästäräkki 3 m

- suokukko 40 p, liro 30 p; Skatan (MHa, Sauli Pietikäinen)
- kyhmyjoutsen 36 p, merihanhi 30 p, haapana 20 p, tavi 100 p, isokoskelo 22 p, merimetso 250 p, mustaviklo 2 p, räyskä 7 p, kalatiira 30 p, uuttukyyhky 2 p, käenpiika 1 Ä

- peukaloinen 2 Ä; Kauhajoki, Lamminmaa (Kalle Rainio)
- kapustarinta 7 m; Ikkeläjärvi
- tikli 1 p; Aronkylä
- nokikana 2 p, kapustarinta 60 p, suokukko 160 p; Kokonkylä, allas
- pikkukuovi 1 p, uuttukyyhky 2 p; Aninkujan lintutorni
- käki 1 Ä; Iso Nummikangas (JPi)
- pilkkasiipi 3 p, uivelo 2 p, merikotka 1 p; Isojoki, Kodesjärvi (Kimmo Hotulainen)
- härkälintu 1 p; Sarvijärvi
- teeri 10 p, nuolihaukka 1 p; Mustansaarenkeidas
- sirittäjä 1 Ä; Kurikka, Pitkämönranta (IN)
- suokukko 40 p; Lohiluoma

11.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (ALi, SJa) 18.45-21
- tukkasotka 14 m, haahka 22 m, alli 18 m, mustalintu+sp 509+169 m, pilkkasiipi 109 m, telkkä 38 m, tukkakoskelo 28 m, isokoskelo 12 m, vesilintu 52 m, härkälintu 18 m, meriharakka 31 m, pikkukuovi 1 ä, haarapääsky 8 m
- mustaviklo 35 p, punajalkaviklo 2 p, valkoviklo 2 p; Hamnfjärden (HWe)
- harmaasorsa 3 p, tavi 46 p, lapasorsa 4 p, kalasääski 1 m

- meriharakka 27 p, suokukko 37 p; Närpiö, Piolahti (II)
- harmaasorsa 2 p, heinätavi 2 p, tukkasotka 58 p, silkkiuikku 14 p
- peltosirkku 2 p (kevään 1.), kapustarinta 24 p; Öster Yttermark
- kapustarinta 1300 p, suokukko 160 p, keltavästäräkki 1 p; Ylimarkku

- pähkinähakki 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- käki 1 Ä, kevään 1.; Isojoki, Vanhakylä (Susanna Kaitamäki)
- pikkulokki 4 p, nuolihaukka 1 p; Haapajärvi (TTu)
- käki 1 Ä, kevään 1.; Kurikka, Koirivuori (PRu, KRu)
- arosuohaukka 1 p, satakieli 1 Ä, kevään 1.; Jurva, Jurvanjärvi (MVa, AJo)

10.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, ALi, MPj, HWe) 4.35-9
- mustalintu 1280 m, telkkä 456 m, lapinsirri 8 m (kevään 1.), valkoposkihanhi 12 m, harmaasorsa 3 m, tukkasotka 13 m, haahka 266 m, alli 29 m, pilkkasiipi 337 m, tukkakoskelo 113 m, kaakkuri+sp 35+35 m, kuikka 24 m, harmaahaikara 1 m, meriharakka 65 m, pikkukuovi 6 m, pieni kahlaaja 30 m, kala+lapintiira 200 m, pikkulokki 7 S+N

- kattohaikara 1 p, kevään 1.; Närpiö, Ylimarkku (II)

- isokoskelo 1 p, kalatiira 1 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- suokukko 40 p; Ahtaanmaa
- tukkasotka 11 p; Karijoki, Kankalojärvi (IN)

9.5.
- muuttohaukka 1 m; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (MPj, JKo) 7.05-13
- tukkasotka 32 m, haahka 98 N+S, alli 15 m, mustalintu 865 m, pilkkasiipi 69 m, telkkä 71 m, tukkakoskelo 102 m, isokoskelo 50 m, kaakkuri+sp 78+31 m, kuikka 68 m, härkälintu 8 p, harmaahaikara 2 m, tylli 1 m, pikkukuovi 2 m, punakuiri 32 m, suosirri 6 m, valkoviklo 8 m, liro 4 m, merikiu 4 p+m, räyskä 4 m+p, kala+lapintiira 121 m, pikkulokki 5 m, haarapääsky 28 m, keltavästäräkki 1 m
- käenpiika 2 Ä, mustapääkerttu 1 Ä; Siipyy, Appelö (MPj)
- avosetti 2 p (kevään 1.), mustaviklo 86 p; Hamnfjärden (JKo, MPj, SJa, HWe)
- jalohaikara 1 p, harmaasorsa 3 p, tavi 110 p, harmaahaikara 1 p, valkoviklo 5 p, liro 3 p, pikkulokki 8 p, räystäspääsky 4 p, törmäpääsky 1 p
- mustapääkerttu 1 Ä; Härkmeri
- ruokokerttunen 1 Ä, kevään 1.; Pohjoislahti, luontopolku (HL)
- harmaapäätikka 1 Ä, pohjantikka 1 p, pikkutikka 1 Ä
- kapustarinta 255 p; Tiukka (KRu)

- mehiläishaukka 1 p, kevään 1.; Närpiö, Storön (PB)

- suokukko 50 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (NSu)
- metsähanhi 50 p; Niemenkylä

8.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (MPj, II) 6.10-9.15
- tunturikiuru 1 m (kevään 1.), tukkasotka 45 m, lapasotka 2 m, haahka 140 m, alli 4 m, mustalintu 291 m, pilkkasiipi 7 m, telkkä 52 N+S, tukkakoskelo 62 m, kaakkuri 41 m, kuikk 6 m, pikkukuovi 10 m, suosirri 1 m, punajalkaviklo 3 m, merikihu 3 p+m, kala+lapintirra 264 m, pikkulokki 30 m, naurulokki 63 m
- härkälintu 62 m, kala+lapintiira 207 m; Siipyyn lintutorni (VF) 18.00-22
- tukkasotka 22 m, haahka 65 m, mustalintu 184 m, pilkkasiipi 8 m, tukkakoskelo 65 m, kaakkuri 10 m, valkoviklo 4 m, merikihu 12 p+m, pikkulokki 22 m
- sirittäjä 1 p; Siipyy, kylä (JKo)
- pohjansirkku 1 Ä; Siipyy (Tapio Niemi)
- käenpiika 1 Ä; Skaftung (HWe)
- mustaviklo 56 p, punakuiri 5 p, valkoviklo 4 p; Hamnfjärden (II, HWe, JKo, MPj)
- tavi 90 p, harmaasorsa 2 p, pikkutylli 1 p, tylli 1 p, valkoviklo 12 p
- sepelrastas 1 p; Skaftung (SJa)
- kaulushaikara 1 Ä, sepelrastas 1 p; Härkmeri (JKo, MPj, II)
- metsähanhi 158 p, valkoposkihanhi 124 p, kalasääski 2 p
- metsähanhi 650 p, valkoposkihanhi 540 p, tundrahanhi 6 p; Lapväärtti N (JKo, MPj)

- kyhmyjoutsen 70 p, valkoposkihanhi 110 p; Närpiö, Piolahti (II, PSl)
- haapana 52 p, tavi 140 p, heinätavi 1 p, jouhisorsa 10 p, tukksotka 19 p, isokoskelo 265 p, tylli 11 p, pikkukuovi 2 p, mustaviklo 3 p, räyskä 3 p

- kapustarinta 650+350 p; Kauhajoki, Luoman+ Marttilankylä (ASo, ym.)
- suopöllö 1 p; Aronkylä (ASo)
- nokikana 2 p; Kokonkylä, allas (Mikko Uusi-Kyyny, Soili Vesanen)
- lapasorsa 2 p, mustakurkku-uikku 3 p, suokukko 100 p, mustaviklo 1 p, liro 2 p
- sepelrastas 1 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- metsähanhi+sp 110 p; Möykkykylä (MYT)
- tikli 2 p; Teuva, Kauppila, Saksanmäki (TLe)
- mustapyrstökuiri 1 Ä; Isojoki, Mustansaarenkeidas (TTu)
- kaakkuri 5 p, kuikka 2 p, kalasääski 1 m, kurki 26 m, kapustarinta 2 Ä, pikkukuovi 3 Ä, suokukko 2 p, valkoviklo 1 Ä, liro 2 Ä, pikkulokki 22 p, peukaloinen 1 Ä

7.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, SBl, VF, II, SJa, KK, ALi, MPj, HWe, ym.) 4.15-13, TT
- etelänkiisla 1 m, mustalintu 4250 m, lapasotka 16 m, telkkä 645 m, punakuiri 75 m, kala+lapintiira 700 m, haarapääsky 120 S+N, valkoposkihanhi 30 N+S, harmaasorsa 3 p+m, tukkasotka 92 m, haahka 220 m, alli 112 m, pilkkasiipi 585 m, uivelo 1 m, tukkakoskelo 127 m, isokoskelo 148 m, kaakkuri 90 m, kuikka 107 m, härkälintu 24 p, meriharakka 63 m, tylli 2 S, pikkukuovi 12 N+S, karikukko 1 m, suokukko 19 m, musaviklo 16 m, valkoviklo 38 m, liro 5 m, punajalkaviklo 5 m, keskikokoinen kahlaaja 22 m, merikihu 13 m+p, riskilä 30 p, ruokki 28 m, räyskä 11 m+p, pikkulokki 33 N+S, naurulokki 500 m, metsäkirvinen 20 m, räystäspääsky 3 S+N, keltavästäräkki 1 m, kulorastas 97 m, hernekerttu 3 p, mustavaris 1 m, pikkulintu 700 m
- jalohaikara 8 p, harmaahaikara 1 p; Hamnfjärden (SG, MWi, KK, II, ym.), TT
- mustaviklo 45 p, harmaasorsa 2 p, heinätavi 3 p, ristisorsa 2 p, tavi 102 p, pikkutylli 3 p, punakuiri 2 p, törmäpääsky 1 p
- pikkulepinkäinen 1 p, kevään 1.; Härkmeri (Tomi Kaijanen, Hannu Huhtinen, Kari Kaunisto)
- harmaasieppo 1 p (kevään 1.), jänkäkurppa 1 p; Härkmeri (SJa)
- valkoposkihanhi 250 p, metsähanhi 80 p

- jääkuikka 2 m; Närpiö, Stånggrund (Tomi Kaijanen, Hannu Huhtinen, ym.)
- mustaviklo 36 p, pikkutylli 3 p, tylli 4 p, suokukko 42 p; Piolahti (II)
- ampuhaukka 1 p; Nämpnäs (MKa, PKn)
- räystäspääsky 30 p; Kaskinen, Kotilammen näkötorni (TLe, JJ, JKe) 5-13, TT
- harmaasorsa 2 m, telkkä 160 m, nuolihaukka 1 m, tylli 1 p, pikkukuovi 8 m, punakuiri 59 m, mustaviklo 6 m, liro 4 m, pikkulokki 12 m, harmaapäätikka 1 p, pikkutikka 2 p, tikli 3 p

- leppälintu 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- kapustarinta 550 p, suokukko 400 p; Kainaston jokilaakso (JPi, ASo)
- tundrahnahi 150 p, metsähanhi 235 p, hemppo 1 p
- naurulokki 500 p; Kokonkylän allas (JPi)
- räystäspääsky 8 p; Aronkylä (TA)
- metsä+tundrahanhi 39 p; Möykkykylä (Mikko Uusi-Kyyny, Soili Vesanen)
- hemppo 2 p; Korpikylä
- tukkasotka 13 p, uivelo 4 p; Ylimysjärvi
- metsähanhi 2 p, haapana 8 p, tavi 12 p, sinisorsa 10 p, jouhisorsa 2 p, kurki 25 p, pikkulokki 22 p, haarapääsky 4 p, pensastasku 1 p, järripeippo 2
- kuikka 6 p; Hiukkajärvi(MYT)
- harmaasieppo 1 p, kevään 1.; Teuva, Perälä (TLe)
- haapana 4 p, tukkasotka 8 p, pikkulokki 6 p; Isojoki, Kodesjärvi (TTu)
- merikotka 1 p, kurki 27 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (NSu)

Tornien taisto klo 5-13
Kristiina, Siipyyn lintutorni 98 lajia (JKo, SBl, VF, II, SJa, KK, ALi, MPj, HWe, ym.)
Kristiina, Hamnfjärden, 61 lajia (SG, MWi, IR)
Kristiina, Pohjoislahti, 66 lajia (ORa, KRu, PRu, ym.)
Kaskinen, Kotilampi, 85 lajia (TLe, JKe, JJ)

6.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, MPj) 5.15-11
- etelänkiisla 3 m, kangaskiuru 1 m, mustalintu 4525 m+p, tukkakoskelo 356 m, härkälintu 62 m+p, kala+lapintiira 460 m, pajulintu 1 Ä (kevään 1.), kyhmyjoutsen 46 p, valkoposkihanhi 21 m, tavi 29 m, jouhisorsa 10 m, heinätavi 1 m, lapasorsa 10 m, tukkasotka 138 m, lapasotka 9 m, haahka 488 m, alli 85 m, pilkkasiipi 300 m, telkkä 390 m, uivelo 1 m, isokoskelo 107 m, kaakkuri 147 m, kuikka 147 m, harmaahaikara 1 m, kapustarinta 16 m, pikkukuovi 6 m, punakuiri 22 m, suokukko 4 m, valkoviklo 12 m, merikihu 3 m+p, ruokki 47 m, räyskä 6 m+p, pikkulokki 8 m, naurulokki 250 m, sepelkyyhky 205 m, haarapääsky 10 m, niittykirvinen 32 m, väsätäräkki 45 m, kulorastas 102 m, peippo 106 m, järripeippo 48 m
- sepelrastas 1+1 p; Siipyy, Länsikylä+ Långviken (VF, JKo)
- pensastasku 1 p; Siipyy, Länsikylä (MPj)
- hernekerttu 1 Ä, pajulintu 2 Ä, kevään 1.; Skaftung (KK, HWe)
- pensastasku 1 p, kevään 1.; Hamnfjärden (HWe)
- mustaviklo 28 p, harmaasorsa 2 p, punajalkaviklo 4 p, valkoviklo 8 p
- sirittäjä 1 p, kevään 1.; Ljusgrund (SJa)
- mustapääkerttu 1 p, pajulintu 4 p, kevään 1.
- pikkulokki 12 m, metsäkirvinen 27 m, tiltaltti+sp 10+15 p
- kaulushaikara 1 Ä; Härkmeri (HWe)
- kapustarinta 250 p; Lillsund (KK)
- metsähanhi 350 p, lyhytnokkahanhi 2 p, tundrahanhi 5 p; Lapväärtti N
- törmäpääsky 1 p (kevään 1.), pikkulokki 8 p, haarapääsky 3 p; Pohjoislahti (ALv)
- keltavästäräkki 1 p, kevään 1.; Tiukka, Savilahti (HL)
- pensastasku 6 p (kevään 1.), kivitasku 10 p
- kapustarinta 160 p; Tiukka (PSl)
- nuolihaukka 1 m; Pyhävuori (MPj)

Närpiö, Stånggrund (Tomi Kaijanen, Hannu Huhtinen, Kari Kaunisto) 4.45-20
- etelänkiisla 1 m, mustalintu 6531 m, pilkkasiipi 947 m, tukkakoskelo 621 m, lapasotka 18 m, härkälintu 208 m, punakuiri 63 m, suosirri 1 m (kevään 1.), ristisorsa 2 m, haapana 41 m+p, tavi 22 m, lapasorsa 8 m, tukkasotka 81 m, haahka 505 m, kaakkuri 401 m, kuikka 72 m, ampuhaukka 1 m, meriharakka 34 m, pikkukuovi 13 m, karikukko 1 m, suokukko 3 m, valkoviklo 5 m, merikihu 4 m, ruokki 79 m, räyskä 4 m, pikkuloki 3 m, haarapääsky 8 m, metsäkirvinen 17 m
- valkoposkihanhi 98 p, merihanhi 16 p; Piolahti (II, ym.)
- ristisorsa 2 p, harmaasorsa 3 p, haapana 108 p, tavi 76 p, silkkiuikku 15 p, tylli 14 p, suokukko 9 p, pikkukuovi 3 p, mustaviklo 19 p, valkoviklo 11 p, räyskä 3 p

- huuhkaja 1 p; Kauhajoki, Päntäne (TTu)
- sepelrastas 1 p; Hiukkajärvi (MYT)
- haarapääsky 1 m, leppälintu 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- pajulintu 1 Ä, kevään 1.; Karijoki, Myrkky (KRu)
- pajulintu 1 Ä, kevään 1.; Kurikka, Jyllinkoski (IN)

5.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (MPj, JKo, ym.) 5.15-11.10
- etelänkiisla 1 p, mustalintu 4170 m, telkkä 437 m, kala+lapintiira 335 m, valkoposkihanhi 141 m, ristisorsa 2 N+S, heinätavi 2 m, tukkasotka 84 m, lapasotka 5 m, haahka 400 m, alli 122 m, pilkkasiipi 294 m, uivelo 1 m, tukkakoskelo 216 m, isokoskelo 44 m, kaakkuri+sp 131+155 m, kuikka 71 m, härkälintu 7 p+m, meriharakka 30 m, pikkukuovi 1 m, punakuiri 4 S, karikukko 1 p, valkoviklo 11 m, merikihu 5 m+p, ruokki 10 m, pikkulokki 6 m, selkälokki 50 p+m, haarapääsky 3 S+N, metsäkirvinen 16 m
- peukaloinen 1+1 Ä; Skaftung+ Norrskogen (HWe)

- rantasipi 2 p; Kauhajoki, Filppula (SLm)

4.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (MPj, JKo, ym.) 5.30-11.15
- mustalintu 2003 m+p, tukkakoskelo 353 m, kaakkuri 410 m, kala+lapintiira 681 m, jouhisorsa 22 m, tukkasotka 123 m, lapasotka 3 m, haahka 119 m, alli 121 m, pilkkasiipi 118 m, telkkä 144 m, kuikka 131 m, merikotka 3 p, meriharakka 18 m, kuovi 7 m, karikukko 1 m, valkoviklo 15 m, merikihu 7 p+m, ruokki 43 m, räyskä 5 m+p, pikkulokki 44 m, selkälokki 21 m, haarapääsky 1 m, västäräkki 34 m, peippo 86 m
- käenpiika 1 Ä; Siipyy, Appelö (MPj)
- käenpiika 1 Ä; Skaftung (HWe)
- tavi 246 p, harmaasorsa 2 p, lapasorsa 7 p; Hamnfjärden (HWe, II)
- harmaahaikara 1 p, suokukko 10 p, taivaanvuohi 3 p, pikkulokki 8 p, mustaviklo 11 p, valkoviklo 9 p, haarapääsky 2 p
- kaulushaikara 1 Ä, luhtakana 1 Ä, nokikana 2 p, liro 5 p; Härkmerifjärden

- tylli 10 p; Närpiö, Piolahti (MPj)

- riekko 2 p; Kauhajoki, Palloneva (AKo)
- hanhilaji nn. 1000 p; Isojoki, Kortteenkylä (..)
- kirjosieppo 1 p; Suojoki (TTu)

3.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (MPj, JKo) 6.45-9
- karikukko 1 m (kevään 1.), valkoposkihanhi 34 m, haapana 18 m, tukkasotka 72 m, lapasotka 2 m, haahka 46 m, mustalintu 423 m, pilkkasiipi 16 m, telkkä 70 m, tukkakoskelo 58 m, kaakkuri 16 m, merikihu 6 p+m, ruokki 3 m, räyskä 2 p+m, kala+lapintiira 266 m, pikkulokki 11 m
- nuolihaukka 1 p, kevään 1.; Siipyy, Kiili (JKo)
- mustaviklo 9 p, valkoviklo 12 p; Hamnfjärden (MPj)
- heinätavi 2 p, tavi 100 p, lapasorsa 6 p
- tavi 100 p; Pohjoislahti (PSl)
- suokukko 10 p, mustaviklo 2 p, valkoviklo 6 p, liro 3 p

- pikkutylli 3 p, tylli 9 p; Närpiö, Piolahti (II)
- haapana 36 p, tavi 52 p, jouhisorsa 5 p, tukkasotka 48 p, telkkä 120 p, meriharakka 2 p, räyskä 2 p, suokukko 2 p, valkoviklo 1 p
- leppälintu 1 p, kirjosieppo 1 p, kevään 1.; Piolahti (HL)
- pähkinähakki 1 p; Närpiö, Näsby (Susanna Maris)

- kapustarinta 350 p; Kauhajoki, Marttilankylä (ASo)
- rantasipi 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- kapustarinta 240 p, suokukko 25 p; Kainasto, Ratikylä (JJ)

2.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, MPj) 5.55-10
- etelänkiisla 1 m, mustalintu 6165 m, telkkä 635 m, kala+lapintiira 340 m, kyhmyjoutsen 23 p, valkoposkihanhi 91 m, tavi 50 m, jouhisorsa 17 m, tukkasotka 104 m, lapsotka 2 m, haahka 905 m, alli 70 m, pilkkasiipi 349 m, tukkakoskelo 198 m, isokoskelo 26 m, kaakkuri+sp 131+97 m, kuikka 27 m, härkälintu 5 m+p, meriharakka 13 m+p, valkoviklo 4 m, merikihu 13 m+p, pikkulokki 6 m, selkälokki 33 p
- kaulushaikara 3 Ä, luhtakana 2 Ä, nokikana 4 p; Härkmerifjärden (HL)
- kaulushaikara 1 Ä, luhtakana 1 Ä; Syndersjön
- harmaahaikara 1 p, kalasääski 1 p; Pohjoislahti (ALv, PSl)

- kapustarinta 200 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (AKr)
- kapustarinta 200 p; Savikylä (JRi)
- nokkavarpunen 1 p; Päntäne (Ulla Keski-Rauska)
- sepelrastas 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (MVa)

1.5.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF, II, SJa, JKo, MPj, ym.) 4.50-12.30
- etelänkiisla 9 m, kangaskiuru 1 m, mustalintu 8838 m, pilkkasiipi 1626 m, tukkasotka 318 m, lapasotka 25 m, alli 1301 m, kaakkuri 436 m, kuikka 304 m, ruokki 203 m, selkälokki 135 m, räystäspääsky 1 m, pohjansirkku 3 m, kevään 1.
- valkoposkihanhi 12 m, ristisorsa 4 m, haapana 81 m, harmaasorsa 2 m, tavi 203 m, jouhisorsa 27 m, lapasorsa 18 m, haahka 446 m, telkkä 386 m, tukkakoskelo 877 m, isokoskelo 112 m, silkkiuikku 8 m, härkälintu 97 m, mustakurkku-uikku 10 m+p, kalasääski 1 m, kapustarinta 4 m, rantasipi 1 m, valkoviklo 8 m, punajalkaviklo 1 m, merikihu 13 m+p, räyskä 14 m, lapintiira 175 m, kala+lapintiira 431 m, pikkulokki 32 m, kiuru 24 m, haarapääsky 5 m, luotokirvinen 1 m, västäräkki 305 m, kulosrastas 28 m, hemppo 1 m
- heinätavi 2 p, tavi 190 p; Hamnfjärden (SG, ym.)
- lapasorsa 12 p, luhtakana 1 p, mustaviklo 1 p, valkoviklo 4 p
- haarapääsky 1 p; Kristiina, Itäpuoli (Jannike Nynäs)

- tukkasotka 240 p, lapasotka 3 p; Närpiö, Piolahti (II)
- haapana 39 p, silkkiuikku 36 p, valkoviklo 2 p
- käenpiika 1 Ä (kevään 1.), pikkutikka 1 Ä; Kaskinen, Fladaträsket (JKe)

- tundrahanhi 1600 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JPi)
- metsähanhi 400 p, valkoposkihanhi 30 p
- isolepinkäinen 1 p; Kainasto
- laulujoutsen 28 p, taivaanvuohi 3 p; Hangaskylä
- liro 1 p; Säkkineva (JMi)
- uivelo 2 p, isokoskelo 14 p; Kurikka, Mieto, Tehtaanlammi (PRu, KRu)

Alkuun



Huhtikuu 2022

Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)

30.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, II, SJa, MPj) 5.15-10.15
- kyhmyhaahka 1 p, etelänkiisla 1 m, mustalintu 6345 m, pilkkasiipi 936 m, kaakkuri+sp 309+29 m, valkoposkihanhi 12 m, haapana 21 m, harmaasorsa 1 m, tavi 63 m, sinisorsa 17 m, jouhisorsa 8 m, lapasorsa 5 m, tukkasotka 186 m, lapasotka 3 m, alli 249 m, tukkakoskelo 232 m, isokoskelo 20 m, kuikka 78 m, härkälintu 22 m, harmaahaikara 1 m, meriharakka 9 m, riskilä 31 p, ruokki 65 m, räyskä 4 m+p, kala+lapintiira 216 m, pikkulokki 7 N+S, selkälokki 52 p+m
- västäräkki 50 p; Siipyy, Länsikylä (VF, EF)
- tavi 178 p, lapasorsa 18 p; Hamnfjärden (SJa)
- punajalkaviklo 2 p, valkoviklo 6 p, liro 1 p
- metsähanhi 310 p, valkoposkihanhi 420 p; Lapväärtti, N (II)
- sepelrastas 1 p; Härkmeri (PSl)
- jänkäkurppa 2 p, kevään 1.; Pohjoislahti (Martti Patteri)

- valkoposkihanhi 150 p; Närpiö, Piolahti, kt67 (IN, SLm)

- sepelrastas 1 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- metsähanhi 50 p; Kainasto, Aninkuja (IN, SLm, ym.)

29.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (MPj, SJa) 5.05-10.05
- etelänkiisla 1 m, mustalintu 2895 m, kaakkuri 251 m, valkoposkihanhi 59 m, haapana 47 p+m, harmaasorsa 2 m, tavi 51 m, tukkasotka 101 m, haahka 539 m, alli 213 m, pilkkasiipi 207 m, telkkä 166 m, uivelo 3 m, tukkakoskelo 221 m, isokoskelo 74 m, kuikka 21 m, härkälintu 15 m, harmaahaikara 4 m, kalasääski 1 m, meriharakka 35 m, merikihu 3 p, ruokki 142 m, räyskä 5 N+S, kala+lapintiira 109 m, pikkulokki 9 m, selkälokki 24 m, sepelkyyhky 26 m, västäräkki 58 m, peippo 308 m, järripeippo 66 m
- liejukana 1 p, kevään 1.; Härkmeri (HL, JKo, MPj)
- tavi 58 p, valkoviklo 4 p, räyskä 2 p; Hamnfjärden (II)
- kaulushaikara 2 Ä, nokikana 3 p; Härkmerifjärden (JKo, MPj)
- sepelrastas 1 p; Tiukka, Puskamarkki (HL)

- uivelo 20 p, silkkiuikku 20 p, tylli 2 p; Närpiö, Piolahti (II, PSl)
- punasotka 2 p; Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- pikkutikka 2 p; Kauhajoki, Muurahainen (AKa)
- metsä+tundrahanhi 2000 p, valkoposkihanhi 10 p; Kainaston jokilaakso (JPi, JMi)
- pikkutylli 1 p, taivaanvuohi 22 p, mustaviklo 1 p
- tavi 51 p, kapustarinta 2 p, suokukko 20 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (NSu)

28.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (MPj) 5.45-11.30
- mustalintu+sp 4831+1245 m, pilkkasiipi 856 m, metsähanhi 10 m, valkoposkihanhi 13 m, hanhilaji 30 m, haapana 19 m, tavi 44 m, punasotka 2 m, tukkasotka 21 m, lapasotka 2 m, haahka 761 m, alli 131 m, telkkä 282 m, tukkakoskelo 183 m, isokoskelo 14 m, kaakkuri+sp 156+45 m, kuikka 57 m, meriharakka 42 m, punakuiri 41 N+S, merikihu 5 m+p, räyskä 3 N+S, kala+lapintiira 77 m, selkälokki 6 m
- luhtakana 1 ä, kevään 1.; Hamnfjärden (SJa)
- tavi 30 p, lapasorsa 8 p, telkkä 15 p, valkoviklo 4 p, räyskä 2 p
- sepelrastas 1 p; Skaftung (SJa)

- tikli 1 p; Närpiö, Nämpnäs, Sandheden (Niclas Forsen)

- mustaviklo 2 p (kevään 1.); Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- jouhisorsa 32 p, merikotka 1 p, kapustarinta 104 p, suokukko 48 p
- mustakurkku-uikku 5 p, nokikana 2 p; Kokonkylän allas
- sepelrastas 1 p; Päntäne (Ulla Keski-Rauska)

27.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (MPj, SBl) 5.15-12
- kyhmyhaahka 1 m, etelänkiisla 2 m, mustalintu 4781 m, pilkkasiipi 724 m, tukkakoskelo 355 m, kaakkuri 306 m, kyhmyjoutsen 14 m, valkoposkihanhi 6 m, ristisorsa 2 S, haapana 19 m, tavi 62 m, jouhisorsa 13 m, tukkasotka 77 m, haahka 341 m, alli 171 m, telkkä 212 m, isokoskelo 39 m, kuikka 42 m, härkälintu 20 m, harmaahaikara 4 N+S, merikotka 2 p, meriharakka 43 m, kuovi 57 m, punakuiri 6 m, punajalkaviklo 2 m, merikihu 1 m, ruokki 28 m, räyskä 5 m, kala+lapitiira 76 m, selkälokki 8 m
- isolepinkäinen 1 p; Heden (JKo)
- haapana 45 p, tavi 120 p, p; Storsjö
- sinisorsa 20 p, uivelo 1 p, kalasääski 1 m, pikkutikka 1 p, valkoviklo 6 p, liro 2 p
- tavi 100 p, nokikana 1 p; Hamnfjärden (MWi, SG)
- kaulushaikara 2+1 Ä; Härkmerifjärden+ Blomträsket (JK, ym.)
- metsähanhi 2280 p, tundrahanhi 106 p, lyhytnokkahanhi 2 p; Merijärvi (II, SJa)
- tavi 870 p, valkoposkihanhi 32 p, haapana 98 p, heinätavi 1 p, jouhisorsa 44 p, tukkasotka 10 p, nokikana 1 p, pikkutylli 1 p, tylli 2 p, suokukko 8 p

- valkoposkihanhi 180 p, uivelo 4 p; Närpiö, Piolahti (II)
- haapana 8 p, tavi 58 p, jouhisorsa 8 p, meriharakka 6 p, tylli 6 p, kuovi 48 p
- telkkä 85 p, isokoskelo 35 p; Nämpnäs, Sundfjärden (JV)
- mustakurkku-uikku 9 p; Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- riekko 2 Ä, kurki 6 Ä, kapustarinta 2 Ä; Kauhajoki, Kauhaneva (SJa)

26.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, MPj, VF) 5.40-8.30 + 9.45-10.10
- jääkuikka 1 m (kevään 1.), etelänkiisla 2 m, tukkasotka 268 m, kyhmyjoutsen 19 m, tavi 14 m, sinisorsa 18 m, heinätavi 1 m, lapasorsa 8 m, lapasotka 3 m, haahka 380 m, alli 96 m, mustalintu 810 m, pilkkasiipi 42 m, telkkä 480 m, uivelo 1 m, tukkakoskelo 81 m, isoksokelo 21 m, kaakkuri 113 m, kuikka 8 p+m, kuovi 44 m, ruokki 111 m, räyskä 6 m, kalatiira+sp 14 m
- sepelrastas 1 p; Härkmeri (JKo, MPj)
- metsähanhi 1250 p, tundrahanhi 98 p; Merijärvi (JKo, MPj)
- tavi 920 p, haapana 116 p, sinisorsa 65 p, jouhisorsa 20 p, tukkasotka 11 p, punasotka 5 p, taivaanvuohi 8 p
- mustapyrstökuiri 1 p; Korsbäck

- tavi 134 p, sinisorsa 36 p; Närpiö, Piolahti (II)
- tylli 4 p, kuovi 47 p, kalatiira 4 p
- teeri 16 p; Bäckliden
- kapustarinta 9 p, tylli 2 p, suokukko 8 p

- tundrahanhi 20 p, metsähanhi 20 p, tavi 51 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (NSu)

25.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, Kari Venhe, Seppo Hakkarainen) 5.50-9.30
- mustalintu 2485 m+p sp 260 m, riskilä 32 p, tukkasotka 17 m, lapasotka 2 m, haahka 560 m+p, alli 39 m, pilkkasiipi 193 m, telkkä 110 m, tukkakoskelo 78 m, isokoskelo 28 m, kaakkuri 112 m+p, kuikka 13 m+p, härkälintu 32 p, merikotka 3 m, valkoviklo 1 p, merikihu 8 m+p, räyskä 4 p+m, kalatiira 3 m
- rantasipi 1 p, kevään 1.; Pohjoislahti (KRu)

- uivelo 7 p, isoksokelo 112 p; Närpiö, Piolahti (II)
- haapana 10 p, tavi 98 p, sinisorsa 22 p, telkkä 24 p, meriharakka 3 p, suokukko 2 p
- tylli 1 p, kapustarinta 9 p, suokukko 6 p; Bäckliden (MKa)
- hemppo 1 p; Närpiö, Näsby (Susanna Maris)

- kapustarinta 35 p; Kauhajoki, Havuskylä (IN)

24.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF, II, KKo, JKo, MPj) 5.15-12
- etelänkiisla 5 m, mustalintu 10118 m, pilkkasiipi 800 m, kaakkuri 444 m+p, ruokki 257 m, liro 1 m, pikkulokki 2 m (kevään 1.), kyhmyjoutsen 45 p, valkoposkihanhi 16 m, ristisorsa 2 p, haapana 56 m, harmaasorsa 2 m, tavi 36 m, sinisorsa 28 m, tukkasotka 115 m, lapasotka 6 N+S, haahka 257 m, alli 205 m, telkkä 64 m, uivelo 3 m, tukkakoskelo 213 m, isokoskelo 154 m, kuikka 99 m+p, härkälintu 51 m+p, mustakurkku-uikku 6 m+p, merikotka 15 p, piekana 1 m, ampuhaukka 2 m, meriharakka 8 m, valkoviklo 1 m, punajalkaviklo 1 p, merikihu 15 m+p, räyskä 2 m, lapintiira 6 m, selkälokki 18 m, sepelkyyhky 134 m, pohjantikka 1 p, västäräkki 48 m, tiltaltti 1 Ä, peippo 290 m, vihervarpunen 73 m, pikkulintu 275 m
- tiltaltti 1 Ä; Skaftung (SJa)
- tavi 2 p, punajalkaviklo 1 p, räyskä 2 p, pikkutikka 1 Ä; Hamnfjärden
- metsähanhi 1850 p, tundrahanhi 90 p; Merijärvi (II)
- tavi 340 p, punasotka 6 p, lyhytnokkahanhi 3 p, valkoposkihanhi 14 p, haapana 60 p, sinisorsa 95 p, tukkasotka 5 p
- tiltaltti 2 p; Pohjoislahti (PSl)

- tavi 130 p, tylli 2 p, räyskä 2 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- teeri 17 p, pikkutylli 1 p, suokukko 2 p; Bäckliden
- harmaahaikara 7 m, lapintiira 1 p; Nämpnäs, Kalasatama (JV)

- metsähanhi+sp 2000 p; Kauhajoki, Kainasto (JPi)
- sorsalaji 1500 p, tundrahanhi 92 p, valkoposkihanhi 8 p, kurki 60 p
- kurki 78 p; Hyypänmäki (HV, ym.)

23.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (II, SJa, KKo, JKo, ym.) 5.35-10.45
- etelänkiisla 1 m, kangaskiuru 1 m, isokoskelo 348 m, kaakkuri 129 m, ruokki 227 m, peippo 1460 m, valkoposkihanhi 10 m, haapana 31 m, sinisosra 22 m, jouhisorsa 10 p, lapasorsa 4 m, punasotka 2 m, tukkasotka 61 m, haahka 298 m, alli 48 m, mustalintu 418 N+S, pilkkasiipi 19 m, telkkä 235 m, uivelo 4 m, tukkakoskelo 195 m, kuikka 16 m, silkkiuikku 5 m, härkälintu 16 m, merimetso 225 m, merikotka 6 m, piekana 1 m, meriharakka 15 m, tylli 2 m, kuovi 14 m, metsäviklo 6 m, valkoviklo 1 m, merikihu 1 m, räyskä 9 m, kalatiira 26 m, lapintiira 2 m, selkälokki 3 m, sepelkyyky 128 m, luotokirvinen 1 m, västäräkki 55 m, kulorastas 55 m, järripeippo 16 m, tikli 1 m, vihervarpunen 180 m, hemppo 1 m, lapinsirkku 2 m, pikkulintu 330 m
- sepelrastas 3 p, kottarainen 20 p; Skaftung (JPi)
- kapustarinta 6 p; Lillsund (KKo)
- metsähanhi 700 p, tundrahanhi 40 p; Merijärvi (PSl)
- tavi 700 p, punasotka 6 p, haapana 100 p, sinisorsa 200 p, jouhisorsa 50 p, suokukko 4 p

- merikotka 1 p, nokikana 1 p; Kauhajoki, Jokimaa (IN, SLm, ym.)
- haapana 42 p, tavi 70 p, sinisorsa 37 p, jouhisorsa 14 p, lapasorsa 2 p, telkkä 8 p, uivelo 2 p
- pikkutylli 1 m, kevään 1.; Teuva, Lunti (PRu, KRu)
- kapustarinta 96 p; Komsi, Varsala
- metsähanhi 250 p, laulujoutsen 33 p, valkoposkihanhi 8 p; Karijoki, Siltaneva (JPi)
- piekana 4 m, lehtopöllö 1 Ä; Myrkky (PRu, KRu)
- laulujoutsen 71 p, metsähanhi 90 m, tundrahanhi 6 m, kurki 83 m, selkälokki 2 m
- tavi 250 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (NSu, AJo, MVa, Markku Pajanen)
- lyhytnokkahanhi 3 p, tundrahanhi 6 p, laulujoutsen 30 p, metsähanhi 98 p, merihanhi 1 p, jouhisorsa 8 p, isokoskelo 5 p, kuikka 1 p, merikotka 3 p, piekana 1 p, kapustarinta 1 ä, taivaanvuohi 5 p, tikli 1 p

22.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, SBl, ALä, ym.) 5.30-11.30
- etelänkiisla 1 m, mustalintu 1905 m, lapintiira 3 m (kevään 1.), valkoposkihanhi 56 m, haapana 39 m, harmaasorsa 2 p, jouhisorsa 8 m, lapasorsa 5 m, tukkasotka 33 m, haahka 252 m, alli 31 m, pilkkasiipi 20 m, telkkä 86 m, uivelo 2 m, tukkakoskelo 171 m, isokoskelo 71 m, kaakkuri 108 m+p, kuikka 10 m, härkälintu 44 m, harmaahaikara 3 S+N, merikotka 4 p, kurki 11 m, kuovi 10 m, merikihu 7 m+p, riskilä 30 p, räyskä 4 p+m, kalatiira 10 m, sarvi/suopöllö 1 m, pohjantikka 1 p, metsäkirvinen 1 m, mustavaris 1 m, tikli 3 m, lapinsirkku 3 m
- turkinkyyhky 1 m; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- kalasääski 1 m, peukaloinen 1 Ä; Skaftung (SJa, KK)
- kaulushaikara 1 p; Härkmerifjärden (Tomas Klemets)
- räyskä 3 p; Pohjoislahti (ALv)

- nokkavarpunen 1 p; Närpiö, Piolahti (Thea Nelson)
- uivelo 6 p, pulmunen 4 p; Piolahti (II)
- kurki 34 m, suokukko 4 p; Västra Yttermark
- haapana 26 p, tavi 162 p, jouhisorsa 62 p, sinisorsa 18 p
- valkoposkihanhi 230 p, haahka 350 p; Nämpnäs, Kalasatama (JV)
- merimetso 52 m, merikotka 2 p
- merihanhi 25 p, kivitasku 1 p; Rangsbyfjärden
- tukkasotka 58 p; Långvikfjärden

- metsähanhi 120 p; Kauhajoki, Hyyppä, Könnönkylä (ÏN)
- Hyypänjokilaaksossa hienot tulvat

21.4.
Kristiinankaupunki, Ljusgrund (JKo, KK, MPj, ym.) 6.20-10.40
- punakuiri 1 m (kevään 1.), haahka 922 m+p, haapana 69 m, tavi 103 m, jouhisorsa 18 m, tukkasotka 34 m, lapasotka 3 m, alli 2 m, mustalintu 373 m+p, pilkkasiipi 7 m, telkkä 125 m, uivelo 4 m, tukkakoskelo 134 m, isokoskelo 104 m, kaakkuri 64 m, kuikk 12 m, härkälintu 5 p+m, mustakurkku-uikku 7 p+m, merikotka 6 p, meriharakka 10 m, valkoviklo 1 m, punajalkaviklo 1 ä, merikihu 5 p+m ruokki 6 p+m, räyskä 2 m, kalatiira 4 m
- heintätavi 1 p, kevään 1.; Pakankylä (Tomas Klemets)
- isolepinkäinen 1 p; Pohjoislahti (ALv)

- haapana 10 p, tavi 90 p; Närpiö, Västra Yttermark (JV)
- sinisorsa 60 p, jouhisorsa 12 p
- kurki 320 p, laulujoutsen 230 p; Ylimarkku, Ängsby

- metsähanhi+sp 120 p, kurki 75 p; Kauhajoki, Päntäne, Puskankylä (JJ)
- tundrahanhi 70 p, metsähanhi 170 p; Karijoki, Salonkylä (JJ)
- metsähanhi+sp 40 m; Teuva, keskusta (KHi)

20.4.
Kristiinankaupunki, Ljusgrund (JKo, KK, MPj, ym.) 6.30-11
- sepelrastas 1 m, punasotka 2 m (kevään 1.), tavi 653 m, haapana 190 m, harmaasorsa 7 p+m, valkoposkihanhi 28 m, ristisorsa 3 m, sinisorsa 24 m, jouhisorsa 47 m, lapasorsa 6 m, tukkasotka 48 m, lapasotka 2 m, haahka 1115 p+m, alli 8 m, mustalintu 344 m+p, pilkkasiipi 20 m, telkkä 246 m, uivelo 14 m+p, tukkakoskelo 146 m, isokoskelo 102 m, kaakkuri 96 m, kuikka 8 m+p, silkkiuikku 6 m+p, härkälintu 12 p+m, mustakurkku-uikku 6 p, harmaahaikara 1 m, piekana 3 m, kalasääski 1 m, meriharakka 16 m+p, tylli 1 m, valkoviklo 1 p, taivaanvuohi 4 m, merikihu 5 p+m, räyskä 1 m, kalatiira 3 m, selkälokki 4 m, sepelkyyhky 133 m, pohjantikka 1 m, kiuru 12 m, metsäkirvinen 1 ä, niittykirvinen 9 m+p, luotokirvinen 1 p, västäräkki 37 m, tilhi 1 m, rautiainen 18 m+p, mustarastas 24 m, räkättirastas 82 m, laulurastas 13 m, punakylkirastas 28 m, kulorastas 34 m, peippo 265 m, järripeippo 445 m, lapinsirkku 1 m, pajusirkku 15 m
- haarapääsky 2 p; Siipyy (Tommi Jyly)
- sepelrastas 1 p, ampuhaukka 1 p, taivaanvuohi 10 m+p; Härkmeri (KK, SJa)
- haapana 580 p, tavi 140 p, sinisorsa 60 p, jouhisorsa 35 p
- sorsalaji 300 p; Härkmerifjärden (KK)

- haapana 8 p, tavi 87 p, sinisorsa 32 p; Närpiö, Piolahti (II)
- kurki 57 m, suokukko 4 p, sepelkyyhky 90 p; Västra Yttermark (JV)
- haapana 25 p, tavi 136 p, sinisorsa 40 p, jouhisorsa 6 p
- räyskä 2 p; Nämpnäs, Sundfjärden
- haahka 140 p; Nämpnäs, Kalasatama
- nokkavarpunen 1 p; Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)
- tavi 36 p, sinisorsa 70 p; Rangsbyfjärden (JV)

- sepelrastas 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- metsähanhi 23 p, tundrahanhi 9 p, kurki 38 m; Komsi (JJ)

19.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 5.50-9.50
- jalohaikara 1 m, valkoviklo 1 p (kevään 1.), valkoposkihanhi 45 m, haapana 201 m, tavi 271 m, telkkä 520 m, riskilä 41 p+m, harmaasorsa 3 m, jouhisorsa 34 m, tukkasotka 114 m+p, haahka 890 m+p, alli 10 m, mustalintu 1170 m+p, pilkkasiipi 14 m, uivelo 15 m, tukkakoskelo 141 m, isokoskelo 112 m, kaakkuri 77 m, kuikka 8 m+p, härkälintu 6 p+m, mustakurkku-uikku 6 p, harmaahaikara 2 m, kuovi 14 m, merikihu 1 p, räyskä 3 S, kalariira 2 m

- valkoposkihanhi 90 p; Närpiö, Piolahti (II)
- sinisorsa 195 p, taivaanvuohi 5 p, niittykirvinen 11 p
- punajalkaviklo 2 p (kevään 1.); Nämpnäs, Kalasatama (MKa)

- suokukko 3 p, kevään 1.; Kauhajoki, Jokimaa (JPi)
- laulujoutsen 208 p, metsähanhi 134 p, sinisorsa 210 p, tavi 362 p, telkkä 18 p
- metsähanhi 2300 p, tundrahanhi 70 p; Päntäne
- lyhytnokkahanhi 4 p, kanadanhanhi 2 p, kurki 28 p
- metsähanhi 85 p; Teuva, Kauppila, Kuusisto (JJ)
- tundrahanhi 10 p, kanadanhanhi 4 p, laulujoutsen 46 p, kurki 22 p
- metsähanhi 300 p, tundrahanhi 41 p; Komsi
- laulujoutsen 18 p, sinisorsa 25 p
- metsähanhi 330 p; Kurikka, Mietaankylä (PRu)
- kapustarinta 8 m; Jurva, Järvenpää (Pekka Pyylampi)

18.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, VF, II, SJa, KK, PSl, ym.) 5.25-14
- kyhmyhaahka 2 m (kevään 1.), mustalintu 6433 m, haahka 2142 m, valkoposkihanhi 318 m, pilkkasiipi 547 m, telkkä 720 m, kaakkuri 250 m, kuovi 291 m, merikotka 16 p, metsähanhi+sp 170+37 m, merihanhi 60 m, ristisorsa 3 m, tavi 204 m, sinisorsa 52 m, jouhisorsa 51 m, tukkasotka 130 m, alli 85 m, uivelo 19 m, tukkakoskelo 147 m, isokoskelo 235 m, kuikka 5 m, silkkiuikku 14 m, härkälintu 17 m, mustakurkku-uikku 6 p+m, harmaahaikara 4 m, piekana 5 m, ampuhaukka 1 p, kurki 18 m, meriharakka 20 m+p, töyhtöhyyppä 72 m, tylli 1 S, merikihu 1 m, riskilä 29 p+m, ruokki 25 m, räyskä 2 p, sepelkyyhky 645 m, sarvipöllö 1 p, pikkutikka 2 p, rautiainen 12 m, räkättirastas 95 m, kulorastas 105 m, iso rastas 194 m, peippo 815 m, järripeippo 19 m, tikli 1 m, lapinsirkku 3 m, pikkulintu 650 m
- tikli 2 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- pyrstötiainen 2 p; Härkmerifjärden (SJa)
- kivitasku 1 p, kevään 1.; Härkmeri (II)
- meriharakka 52 p; Pohjoislahti (KRu, PRu)
- haarapääsky 1 m, tiltaltti 1 p, kevään 1.; Tiukka (HL)
- piekana 1 m; Välikylä (KRu, PRu)

- tavi 120 p, uivelo 9 p; Närpiö, Närpesfjärden (MWi, SG, ym.)
- piekana 1 p; Tjärlax (JV)
- kyhmyjoutsen 20 p, haahka 200 p; Kaskinen, Ådskär (Benjamin Lehto, Katariina Lehto)

- metsähanhi 56 p, tundrahanhi 15 p; Kauhajoki, Lustila (Tuomas Niemi-Aro)
- metsähanhi 4350 p; Luomankylä- Kainasto- Ratikylä- Kokonkylä (JPi)
- tundrahanhi 1150 p, kurki 235 p, laulujoutsen 98 p, lyhytnokkahanhi 10 p, valkoposkihanhi 10 p, piekana 1 p
- harmaapäätikka 1 p; Teuva, Suksenjärvi (HM)
- metsähanhi+sp 181+82 m, tundrahanhi 6 m; Riippi (JKe)
- sinisuohaukka 3 m+p, kurki 25 m, uuttukyyhky 1 Ä
- turkinkyyhky 2 p; Teuva, keskusta (TLe)
- metsähanhi 675 p, tundrahanhi 75 p; Luhtalanloukko- Komsi (JJ, TLe)
- lyhytnokkahanhi 12 p, laulujoutsen 50 p, kanadanhanhi 2 p, kurki 120 p
- harmaahaikara 1 m; Horo (MKK)
- laulujoutsen 110 p, metsähanhi 121 p, kurki 152 p; Horo, Siula
- laulujoutsen 780 p; Karijoki, Myrkky (KRu, PRu)
- merikotka 7 p, viirupöllö 1 Ä
- peukaloinen 1 Ä, rautiainen 2 Ä; Kurikka, Jyllinkoski (MHa, ym.)
- mustapyrstökuiri 4 p, kevään 1.; Jurva, Jurvanjärvi (MVa, AJo, AKo, ym.)
- laulujoutsen 120 m, metsähanhi 32 p, sinisorsa 110 p+m, piekanan 1 p, kurki 40 m, kapustarinta 32 p, kuovi 63 p
- pikkukuovi 2 p, kevään 1.; Niemenkylä (PPy)
- mustapyrstökuiri 1 p, kevään 1.; Tainusjärvi (MVa)

17.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF, II, SJa, KK, MPa, Janne Aalto, Hanna Aalto) 5.30-13
- haarahaukka 1 m, kalatiira 5 m (kevään 1.), kangaskiuru 1 S, mustalintu 8062 m, valkoposkihanhi 215 m, sinisorsa 226 m, tukkasotka 323 m, haahka 1486 m, kaakkuri 282 m, härkälintu 80 m+p, kuovi 453 m, metsähanhi 38 m, merihanhi 54 m, ristisorsa 6 m, haapana 78 m, tavi 84 m, jouhisorsa 33 m, alli 156 m, pilkkasiipi 456 m, telkkä 500 m, uivelo 32 m, tukkakoskelo 211 m, isokoskelo 266 m, kuikka 8 m, silkkiuikku 15 m+p, mustakurkku-uikku 6 m+p, harmaahaikara 7 m, merikotka 5 p, piekana 1 m, ampuhaukka 4 m, kurki 12 m, meriharakka 32 m, töyhtöhyyppä 202 m, merikihu 7 m+p, ruokki 146 m, räyskä 6 m, naurulokki 1705 m, selkälokki 7 m, sepelkyyhky 583 m, kiuru 45 m, luotokirvinen 1 m, västäräkki 122 m, räkättirastas 55 m, kulorastas 147 m, iso rastas 110 m, kottarainen 42 m, peippo 207 m, järripeippo 11 m, tikli 2 m, hemppo 5 m
- metsähanhi 50 p, merihanhi 178 p; Storsjö (Janne Aalto, Hanna Aalto)
- laulujoutsen 77 p, merikotka 1 p, kalasääski 1 p, kurki 37 p, taivaanvuohi 7 p
- ampuhaukka 1 p; Härkmeri (PRu, KRu)

- morsiosorsa 1 p; Närpiö, Närpesfjärden (Jaakko Oksanen, Pia Oksanen, II)
- haapana 32 p, jouhisorsa 10 p, tukkasotka 8 p, kuovi 49 p
- metsähanhi 350 p; Ylimarkku (MKK)

- muuttohaukka 1 p, metsähanhi 1500 N; Kauhajoki, Kainasto (ASo)
- metsähanhi nn. 4000 p, merikotka 1 p, piekana 1 p; Kainasto-Kokonkylä (JPi)
- metsähanhi+sp 210 m; Teuva, Riippi (JKe)
- laulujoutsen 19 m, piekana 1 m, isolepinkäinen 1 m
- metsähanhi+sp 167 m; Kauppila
- metsähanhi 112 m, tundrahanhi 2 m; Karijoki, Myrkky (PRu, KRu) 7.30-12.15
- piekana 1 m, kurki 82 m, kuovi 18 m
- meriharakka 1 p, isokoskelo 2 p; Kurikka, keskusta (MHa, Tuomas Niemi-Aro)
- metsähanhi 400 p, tundrahanhi 5 p; Jurva, Jurvanjärvi (AKo, NSu)
- laulujoutsen 100 p, merihanhi 1 p, valkoposkihanhi 1 p, kurki 11 p

16.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (II, Janne Aalto, Hanna Aalto) 5.30-12
- kuovi 602 m, sinisorsa 266 m, jouhisorsa 27 m, naurulokki 1275 m, ruskosuohaukka 1 m (kevään 1.), laulujoutsen+sp 23+52 m, metsähanhi 69 m, merihanhi+sp 48+60 m, valkoposkihanhi 27 m, haapana 64 m, tavi 34 m, tukkasotka 43 m, haahka 882 m+p, mustalintu 842 N+S, pilkkasiipi 20 m, telkkä 85 m, uivelo 20 m, tukkakoskelo 142 m, isokoskelo 80 m, kaakkuri 61 m+p, kuikka 3 m, härkälintu 6 p+m, mustakurkku-uikku 3 m, merimetso 17 m, harmaahaikara 2 m, merikotka 8 p, meriharakka 46 m, töyhtöhyyppä 87 m, metsäviklo 2 m, merikihu 5 m+p, riskilä 34 p, räyskä 2 m, kalalokki 94 m, selkälokki 8 m, kulorastas 97 m, peippo 1400 m, järripeippo 16 m, tikli 2 m, vihervarpunen 250 m, urpiainen 63 m, keltasirkku 107 m
- piekana 2 p+m, tylli 4 p; Härkmeri

- haahka 634 m, mustalintu 550 m+p; Närpiö, Stånggrund (JKe) 6.30-10.30
- lapasorsa 4 p, tukkasotka 13 m, pilkkasiipi 7 m, telkkä 71 m, tukkakoskelo 49 m, isokoskelo 16 m, kaakkuri+sp 23+16 m, kukkka 1 m, silkkiuikku 7 p+m, piekana 1 m, meriharakka 3 p, kuovi 8 m, merikihu 1 m, räyskä 1 m, selkälokki 2 p, luotokirvinen 1 m
- haapana 42 p, sinisorsa 132 p, jouhisorsa 42 p; Närpesfjärden
- sinisorsa 18 p, telkkä 26 p; Kaskinen, MB:n altaat (JKe)
- meriharakka 30 p; Kaskinen, keskusta (JV)
- sepelkyyhky 30 p, västäräkki 1 p; Kauhajoki, Lustila (Tuomas Niemi-Aro)
- peukaloinen 1 Ä; Aronkylä, Vennanmäki (MYT)
- tilhi 5 p, tikli 1 Ä; Kauhajoki, keskusta
- metsähanhi+sp 400 E; Teuva, keskusta (KHi)
- metsähanhi 920 p, tundrahanhi 26 p; Karijoki, Myrkky (PRu, KRu)
- laulujoutsen 60 p, lyhytnokkahanhi 4 p, sinisorsa 34 p, kurki 48 p, pikkutikka 1 Ä, mustavaris 1 p
- piekana 2 p; Myrkky, Perkiö
- metsähanhi 600 p, tundrahanhi 20 p; Järvikylä
- metsähanhi+sp 700 p; Alakylä
- tilhi 11 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa)
- metsähanhi 50 p, töyhtöhyyppä 49 p; Jurva, Jurvanjärvi (NSu, AKo, ym.)

- hanhia runsaasti Suupohjan pelloilla, mutta parvet hajallaan laajoilla alueella, joten kokonaismäärän laskeminen haasteellista. Rannikolla pellot sulat, mutta osa sisämaan hanhipelloista vielä lumisia esimerkiksi Hyypänjokilaakossa.

15.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni+ niemi (VF, MPj, SJa, ym.) 5.45-12
- mustalintu 1276 N+S, meriharakka 188 m, kuovi 482 m, kalasääski 1 S (kevään 1.), haapana 18 m, harmaasorsa 4 m, tavi 14 m, sinisorsa 28 m, jouhisorsa 10 m, lapasorsa 4 m, tukkasotka 14 m, lapasotka 2 m, haahka 816 N+S, alli 34 m, pilkkasiipi 54 m, telkkä 54 m, uivelo 9 m, tukkakoskelo 152 m, isokoskelo 39 m, kaakkuri 109 m, kuikka 2 m+p, härkälintu 5 m, merikotka 8 p, kurki 14 S, töyhtöhyyppä 159 m, tylli 2 m+p, merikihu 6 m+p, riskilä 20 p+m, ruokki 20 m+p, naurulokki 357 m, selkälokki 44 m, kiuru 78 m, niittykirvinen 9 m, luotokirvinen 1 m, västäräkki 22 m, peukaloinen 1 Ä, rautiainen 4 m, kulorastas 44 m, peippo 1205 m, tikli 4 m, hemppo 14 m, lapinsirkku 5 m, pulmunen 55 m
- kaulushaikara 1 Ä, kevään 1.; Härkmerifjärden (Mika Jansson)
- sinisorsa 400 p, harmaasorsa 6 p; Härkmeri (SJa, Janne Aalto, Hanna Aalto)
- ristisorsa 1 p, metsähanhi 150 p, valkoposkihanhi 10 p, haapana 22 p, tavi 160 p, jouhisorsa 6 p, tylli 6 p, taivaanvuohi 3 p
- pikkutikka 1 p; Pohjoislahti (ALv)
- metsähanhi 670 p, tundrahanhi 38 p, räkättirastas 65 p; Välikylä (PRu, KRu)

- kuovi 102 p; Närpiö, Piolahti (II)
- metsäviklo 1 p; Finby
- merikotka 1 p; Kallmossen (MKK, ym.)
- hemppo 1 p; Nämpnäs, Öskatan (MKa, PKn)

- metsä+tundrahanhi 450 p; Kauhajoki, Lustila (Tuomas Niemi-Aro)
- laulujoutsen 18 p, piekana 3 p, kapustarinta 1 p
- kurki 16 p; Teuva, Horo (MKK, ym.)
- metsähanhi 486 p, tundrahanhi 50 p; Luhtalanloukko+ Komsi (JKe)
- laulujoutsen 28 p, lyhytnokkahanhi 2 p, sinisorsa 40 p
- naurulokki 1700 p; Karijoki, Myrkky (PRu, KRu)
- laulujoutsen 21 p, kanadanhanhi 14 p, kurki 23 p, tilhi 9 p
- metsähanhi 6500 p; Alakuja+ Dagsmark (PRu, KRu, ym.)
- tundrahanhi 150 p, ampuhaukka 2 p, kapustarinta 1 p
- kanadanhanhi 12 p, kuovi 15 p; Isojoki, Kortteenkylä (IN)
- piekana 1 p, kapustarinta 1 p; Kodesjärvi
- laulujoutsen 100 p, metsähanhi 190 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (NSu)

14.4.
- kuovi 60 m, taivaanvuohi 4 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, Länsikylä (VF, EF)
- peukaloinen 1 p, pyrstötiainen 2 p; Pohjoislahti (ALv)

- lyhytnokkahanhi 126 p, tundrahanhi 28 p; Närpiö, Ylimarkku (II)
- metsähanhi 210 p, kuovi 21 p, taivaanvuohi 2 p
- taivaanvuohi 1 p; Nämpnäs, Sandheden (MKa, PKn)
- suopöllö 1 p; Ylimarkku (Johnny Södergård)

- ristisorsa 3 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JPi)
- metsähanhi 2250 p, tundrahanhi 137 p, lyhytnokkahanhi 6 p, kanadanhanhi 9 p, laulujoutsen 25 p, haapana 13 p, tavi 58 p, sinisorsa 50 p, jouhisorsa 10 p, kurki 82 p, kapustarinta 1 p, töyhtöhyyppä 100 p, kuovi 13 p, naurulokki 250 p
- kuovi 6 m; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- kurki 52 m, niittykirvinen 6 m; Marttilankylä (ASo)
- kuovi 7 p, punarinta 1 p; Teuva, Horo (MKK)
- laulujoutsen 33 p, metsähanhi 35 p; Perälä, Tattari (JJ)
- metsähanhi 570 p, tundrahanhi 50 p; Komsi- Luhtalanloukko
- laulujoutsen 50 p, kurki 80 p, kuovi 30 p, piekana 1 p, kalalokki 100 p, naurulokki 400 p
- piekana 1 p; Karijoki, Kankalo (PRu, KRu)
- lehtokurppa 1 Ä; Myrkky (PRu, KRu)
- turkinkyyhky 2 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (AKo)
- metsähanhi 46 p, kuovi 19 p, kottarainen 11 p; Jurvanjärvi (NSu, AKo)
- sepelrastas 1 p, kevään 1.; Tainusjärvi (Tiina Ojala, AKo, NSu, MVa, ym.)
- harmaapäätikka 1 p, metsähanhi 80 p, kurki 51 p

13.4.
- haahka 2260 m; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 6.05-10
- mustalintu+sp 765+360 m, uivelo 14 m, naurulokki 920 m, mustakurkku-uikku 2 p (kevään 1.), merihanhi 32 m, valkoposkihanhi 42 m, haapana 44 m, tavi 22 m, sinisorsa 96 m, jouhisorsa 17 m, tukkasotka 11 m, alli 6 m, pilkkasiipi 42 m, telkkä 285 m, tukkakoskelo 83 m, isokoskelo 90 m, kaakkrui 93 m, härkälintu 4 m, merikotka 8 m, meriharakka 28 m, kuovi 2 m, merikihu 2 N+S, ruokki 5 m, sepelkyyhky 240 m, mustavaris 1 m, peippo 600 S
- taivaanvuohi 4 p; Lålby (PSl)
- meriharakka 27 p; Pohjoislahti (ALv)

- laulujoutsen 34 p; Närpiö, Näsby (Susanna Maris)
- laulujoutsen 103 p, metsähanhi 52 p, tundrahanhi 4 p; Kallmossen (JKe)
- laulujoutsen 235 p, metsähanhi 40 p, merihanhi 190 p; Kalax (JV)
- sepelkyyhky 1100 p, naurulokki 800 p; Västra Yttermark
- laulujoutsen 70 p, metsähanhi 56 p, merihanhi 115 p, ampuhaukka 1 p, kurki 56 p, taivaanvuohi 3 p, uuttukyyhky 9 p, hemppo 15 p
- metsähanhi 2420 p, lyhytnokkahanhi 8 p, merihanhi 58 p; Östra Yttermark
- laulujoutsen 80 p, tundrahanhi 15 p, sinisorsa 120 p, kurki 113 p, kuovi 4 p, naurulokki 500 p
- metsähanhi 2375 p, naurulokki 1550 p; Ylimarkku (II, JV)
- laulujoutsen 50 p, lyhytnokkahanhi 153 p, tundrahanhi 76 p, merihanhi 80 p, piekana 1 p, ampuhaukka 1 p, kurki 32 p, kuovi 6 m, taivaanvuohi 3 p, metsäviklo 1 p, kalalokki 300 p, kottarainen 35 p, hemppo 8 p, pajusirkku 3 p
- laulujoutsen 60 p, merihanhi 30 p; Nämpnäs
- metsäviklo 1 p, selkälokki 1 p, pulmunen 12 p; Rangsbyfjärden
- muuttohaukka 1 m; Blacksögrundet (ALä, SBl, ym.) 6.15-11.30
- merihanhi 103 m, kanadanhanhi 11 m, valkoposkihanhi 4 p+m, ristisorsa 2 m, haapana 14 m+p, harmaasorsa 2 p, sinisorsa 90 m, tukkasotka 28 m, haahka 941 m, alli 14 m, mustalintu 440 m pilkkasiipi 33 m, telkkä 179 m, uivelo 8 p, tukkakoskelo 115 p, isokoskelo 107 m, kaakkuri+sp 51+18 m, kuikka 7 m, härkälintu 1 m, merimetso 656 m, meriharakka 60 m+p, kuovi 60 m+p, merikihu 2 m, västäräkki 1 p, tikli 1 m, pajusirkku 3 p
- merikotka 3 p, hiirihaukka 2 p, piekana 6 p, kulorastas 10 p; Blacksnäs

- merikotka 1 m; Teuva, Komsi (JJ)
- kuovi 1 m; Teuva, keskusta (KHi)
- metsähanhi 300 p, merihanhi 2 p, tundrahanhi 12 p; Luhtalanloukko (HM)
- laulujoutsen 54 m, metsähanhi 10 E; Isojoki, Kodesjärvi (Seija Lähteenmäki)
- hiiripöllö 1 p; Kurikka, Lusankylä (JRi)
- metsähanhi 750 p, tundrahanhi 50 p, kuovi 2 p; Luopa (PRu, KRu)

12.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, SJa, MPj, HWe) 6.05-11.20
- haahka 3015 m+p, mustalintu 932 N+S, tukkakoskelo 209 m, kaakkuri 188 m, merimetso 1125 m, töyhtöhyyppä 267 m, naurulokki 3910 m, kulorastas 120 m, lapasorsa 2 m, lapasotka 2 m, räyskä 4 N+S (kevään 1.), kyhmyjoutsen 37 m, merihanhi 56 m, valkoposkihanhi 17 m+p, ristisorsa 13 m, haapana 12 m, sinisorsa 41 m, jouhisorsa 2 m, tukkasotka 17 m, alli 76 m, pilkkasiipi 43 m, telkkä 322 m, uivelo 4 N+S, isokoskelo 175 m, kuikka 3 m, härkälintu 13 m, harmaahaikara 3 m, merikotka 7 m+p, kurki 14 m, meriharakka 30 m, tylli 2 m, kuovi 29 m, merikihu 1 m, ruokki 23 m, ruokki/kiislalaji 10 m, selkälokki 13 p+m, sepelkyyhky 335 m, niittykirvinen 3 m, punarinta 1 Ä, peippo 830 m, pulmunen 8 m, pajusirkku 3 m
- taivaanvuohi 1 ä; Hamnfjärden+ Skaftung (JKo, HWe)
- piekana 4 m, lehtokurppa 1 Ä, västäräkki 2 p
- metsähanhi 310 p, laulujoutsen 650 p, sinisorsa 440 p; Härkmeri (II)
- harmaasorsa 2 p (kevään 1.), merihanhi 125 p, tundrahanhi 18 p, kanadanhanhi 23 p, valkoposkihanhi 56 p, jouhisorsa 4 p, kurki 44 p, kuovi 12 p, västäräkki 1 p, hemppo 10 p
- metsähanhi 1220 p, laulujoutsen 310 p; Lillsund+ Lålby (II)
- merihanhi 20 p, valkoposkihanhi 4 p, sinisorsa 45 p, kurki 18 p
- kuovi 5 m, pohjantikka 2 p; Pohjoislahti (ALv)

- valkoposkihanhi 11 p; Närpiö, Nämpnäs, Kalasatama (MKa)
- merihanhi 295 p, kanadanhanhi 14 p, laulujoutsen 22 p; Norrnäs (JKe)

- piekana 4 p, kuovi 2 p; Kauhajoki, Kainasto (ASo, ym.)
- tundrahanhi 13 SW, naurulokki 150 E; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- kuovi 2 p; Heikkilänkylä (TA)
- peukaloinen 1 p, punarinta 1 p; Hyyppä, Juonikylä (AKr)
- västäräkki 1 p; Hyyppä, Juonikylä (AKr)
- pulmunen 200 p, sepelkyyhky 15 p, punarinta 2 p; Teuva, Komsi (JJ)
- metsähanhi 200 p, tundrahanhi 12 p; Luhtalanloukko (HM)
- sinisorsa 20 p, kuovi 20 p, naurulokki 500 p, kiuru 30 p
- pikkutikka 1 ä; Isojoki, Suojoki (TTu)
- metsähanhi 95 m, niittykirvinen 1 m, hemppo 1 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa, ym.)
- piekana 1 p, ampuhaukka 1 p; Jurva, Jurvanjärvi (NSu, AKo, ym.)
- laulujoutsen 20 p, metsähanhi 93 p, tundrahanhi 2 p, töyhtöhyyppä 49 p, kuovi 5 p

11.4.
- haahka 2525 m+p; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 6.15-12
- mustalintu+sp 855+460 m, telkkä 490 m, naurulokki 1780 m, jouhisorsa 4 m (kevään 1.), kyhmyjoutsen 36 m, lyhytnokkahanhi 6 m, merihanhi 68 m, ristisorsa 2 m, haapana 12 m, sinisorsa 67 m, tukkasotka 14 m, pilkkasiipi 67 m, tukkakoskelo 81 m, isokoskelo 170 m, kaakkuri 121 m, kuikka 7 m, meriharakka 32 m, kuovi 1 m, merikihu 2 S, selkälokki 4 p, niittykirvinen 4 p+m, luotokirvinen 1 m
- naurulokki 1000 p, selkälokki 4 p; Skaftung (HWe, SJa)
- piekana 2 m, metsäviklo 2 m, kuovi 7 m, lehtokurppa 1 Ä, tilhi 7 p, pikkutikka 1 p, töyhtöhyyppä 29 m, hemppo 1 p
- laulujoutsen 400 p, kurki 70 p; Härkmeri (HWe)
- jouhisorsa 2 p (kevään 1.), tavi 20 p, pulmunen 16 p
- meriharakka 5 p; Pohjoislahti (ALv)

- sepelkyyky 2700 p, laulujoutsen 230 p; Närpiö, Västra Yttermark (JV)
- merihanhi 168 p, piekana 1 p, kurki 68 p, uuttukyyhky 16 p
- metsähanhi 345 p, naurulokki 1850 p; Östra Yttermark
- lyhytnokkahanhi 45 p, laulujoutsen 130 p, merihanhi 130 p, kurki 12 p, sepelkyyhky 120 p
- merihanhi 230 p; Rangsbyfjärden (JV, JKe)
- sinisorsa 25 p, merikotka 1 p, laulurastas 2 p, pulmunen 12 p

- kurki 17 m, tilhi 11 p; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- kapustarinta 7 m; Koskenkylä (ASo)
- kanadanhanhi 5 p, kurki 14 p, sepelkyyhky 120 m; Harjankylä, Laturi (ASo, ym.)
- isokoskelo 2 p, kapustarinta 1 p; Marttilankylä
- kottarainen 80 p; Kurikka, Luopa (PRu, KRu)
- västäräkki 1 p, kevään 1.; Jurva, Jurvanjärvi (MVa, AJo, NSu, AKo)
- laulujoutsen 29 p, metsähanhi 50 p, piekana 1 p, ampuhaukka 1 p, kurki 61 p

10.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (SJa, VF) 8.30-14
- silkkiuikku 2 m, merikihu 3 S 2 N (kevään 1.), mustalintu 5064 N 1490 S, pilkkasiipi 324 m, naurulokki 713 m, kyhmyjoutsen 14 m, lyhytnokkahanhi 4 m, merihanhi+sp 83+29 m, ristisorsa 3 S+N, haapana 8 p, sinisorsa 17 N+S, tukkasotka 12 m, haahka 536 m, alli 39 m, telkkä 164 m, tukkakoskelo 135 m, isokoskelo 38 m, kaakkuri 60 m, kuikka 2 m, härkälintu 9 m, merimetso 197 N+S, merikotka 7 m, meriharakka 30 N+S, töyhtöhyyppä 17 S, kuovi 1 p, riskilä 12 p+m, ruokki 5 m, kalalokki 165 m, selkälokki 13 m, pulmunen 30 m
- punarinta 1 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- harmaahaikara 2 p, rautiainen 1 p; Skaftung (HWe, SJa)
- vuorihemppo 1 p; Lillsund (II, JKo, MPj, ym.) 9.40-12.20
- metsähanhi 1530 p, piekana 14 m+p, töyhtöhyyppä 195 p, merihanhi 66 p, lyhytnokkahanhi 5 p, tundrahanhi 36 p, kanadanhanhi 8 p, valkoposkihanhi 2 p, sinisorsa 18 p, merikotka 2 p, ampuhaukka 1 p, kurki 51 m+p, naurulokki 28 m, uuttukyyhky 2 p+m, sepelkyyhky 124 m, suopöllö 1 p, pähkinähakki 1 p
- merihanhi 19 m, sinisorsa 22 p; Pohjoislahti (ORa) 9.15-11
- merikotka 1 p, hiirihaukka 3 m, töyhtöhyyppä 40 S, mustarastas 5 Ä
- pikkutikka 1 p; Kristiina, keskusta (GNo)

- töyhtöhyyppä 165 p; Närpiö, Piolahti (II)
- merihanhi 155 p, merikotka 4 p, kurki 16 p
- pulmunen 25 p; Finby
- sepelkyyhky 1200 p, metsähanhi 43 p, merihanhi 66 p; Västra Yttermark (II, JV)
- lyhytnokkahanhi 2 p, ampuhaukka 1 p, kiuru 150 p, hemppo 8 p
- laulujotsen 50 p, metsähanhi 60 p, merihanhi 35 p; Östra Yttermark
- piekana 1 p, ampuhaukka 1 p, kurki 11 p, uuttukyyhky 4 p
- haahka 130 p; Nämpnäs, Kalasatama (JV) 9.15-9.30
- laulujoutsen 16 p, telkkä 50 p, meriharakka 2 m, laulurastas 2 p

- riekko 1 p; Kauhajoki, Sotkankangas (VYT)
- kottarainen 80 p; Kurikka, Luopa (KRu, PRu)
- töyhtöhyyppä 25 p; Jurva, Jurvanjärvi (NSu)

9.4.
- mustalintulaji 700 m; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF) 18.20-18.35
- peippo 110 p; Siipyy, Länsikylä
- töyhtöhyyppä 213 S, piekana 2 m, hiirihaukka 1 m
- kuovi 1 S, rautiainen 1 p, kevään 1.; Skaftung (HWe)
- kurki 9 m, sepelkyyhky 70 m, peukaloinen 1 p, vihervarpunen 60 p
- muuttohaukka 1 p (kevään 1.), ampuhaukka 1 p; Lillsund (SJa, II)
- kiuru 300 p, hemppo 25 p, pulmunen 70 p, lapinsirkku 3 p
- pulmunen 394 p, piekana 1 p; Lapväärtti N (SJa)
- kurki 10 m, sepelkyyhky 50 p; Pohjoislahti (ALv)
- kiuru 200 p, ampuhaukka 1 p; Dagsmark (PSl)

- töyhtöhyyppä 270 p; Närpiö, Piolahti (Arto Niemi)
- laulujoutsen 220 p, merihanhi 140 p, valkoposkihanhi 2 p
- sepelkyyhky 800 p; Kalax (JV)
- laulujoutsen 60 p, metsähanhi 50 p, merihanhi 70 p
- sepelkyyhky 2400 p, kiuru 200 p; Västra Yttermark
- kurki 42 m, metsäviklo 1 p, uuttukyyhky 4 p, hemppo 20 p, pulmunen 35 p
- laulujoutsen 400 p, metsähanhi 300 p; Östra Yttermark
- sepelkyyhky 600 p, kiuru 320 p, kurki 11 p, töyhtöhyyppä 16 p, pulmunen 95 p
- töyhtöhyyppä 65 S; Nämpnäs
- laulujoutsen 64 p, metsähanhi 18 p, merihanhi 60 p; Norrnäs
- merihanhi 180 p; Rangsbyfjärden

- metsähanhi 417 p, tundrahanhi 4 p; Kauhajoki, Kainasto- Kokonkylä (JKe, IN, ym.)
- laulujoutsen 18 p, sinisorsa 11 p, sinisuohaukka 2 p, kurki 48 p, töyhtöhyyppä 71 p+m, kiuru 30 p, pulmunen 30 p
- teeri 30 p; Jokimaa (IN, ym.)
- pyrstötiainen 2 p; Teuva, Riippi (JKe)
- rautiainen 1 p, kevään 1.; Teuva, keskusta (KHi)
- metsähanhi 42 p; Kurikka, Luopa (PRu, KRu)

8.4.
- mustarastas 30 p; Kristiinankaupunki, Skaftung (JKo, KJy)
- peippo 51 p, järripeippo 1 p
- metsäviklo 1 m (kevään 1.), töyhtöhyyppä 50 m; Skaftung (HWe)
- pikkutikka 1 p, kulorastas 2 S
- naurulokki 295 p, selkälokki 6 p; Skaftung (SJa)
- kiuru 400 p, naurulokki 190 p+m; Härkmeri
- kapustarinta 2 p, hemppo 2 p, pulmunen 70 p

- töyhtöhyyppä 220 p; Närpiö, Kallmossen, vt8 (JVa)
- peippo 32 p, järripeippo 1 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)
- mustarastas 9 p, laulurastas 1 p, punakylkirastas 1 p
- meriharakka 3 p; Nämpnäs, Kalasatama (MKa)

- laulujoutsen 20 p, metsähanhi 86 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- telkkä 2 p, merikotka 1 p, piekana 1 p, sinisuohaukka 4 p, kurki 22 m+p, töyhtöhyyppä 78 p
- telkkä 2 p, naurulokki 20 m; Teuva, keskusta (KHi)
- aamulla märkää lunta noin 10 senttiä ja päivällä runsaasti loskaa

7.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni+ Skaftung (JKo, SBl, ALä, HWe) 6.30-10.15
- haahka 3748 m, mustalintu 1942 m, naurulokki 325 m, kyhmyjoutsen 136 m+p, merihanhi 9 m, valkoposkihanhi 7 p, haapana 3 m, tukkasotka 9 m, alli 3 m, pilkkasiipi 72 m, telkkä 85 m, uivelo 2 m, tukkakoskelo 26 m, isokoskelo 62 m, kaakkuri 56 m, kuikka 3 m, härkälintu 2 m, merimetso 43 N+S, merikotka 10 p, meriharakka 8 p, riskilä 6 p, selkälokki 1 p, pulmunen 12 S
- mustavaris 1 S, pulmunen 13 m; Siipyy, kylä (JKo)
- merikotka 6 p, varpushaukka 2 p+m, hiirihaukka 1 p; Hamnfjärden (HWe)
- varpuspöllö 1 Ä; Välikylä (PSl)

- uuttukyyhky 6 p, sepelkyyhky 34 p; Närpiö, Västra+ Östra Yttermark (JV)
- sepelkyyhky 10 p, mustarastas 8 p; Nämpnäs, Sundfjärden
- merihanhi 230 p; Rangsbyfjärden
- laulujoutsen 30 p, merikotka 7 p, turkinkyyhky 1 p; Ylimarkku

- metsähanhi 530 p, laulujoutsen 47 p; Kauhajoki, Kainasto-Kokonkylä (JMi, IN)
- sinisuohaukka 3 p, töyhtöhyyppä 8 p, kiuru 6 p
- isokoskelo 2 p; Harjankylä (Miia Hietaharju)
- tilhi 11 p; Teuva, keskusta (IN)

6.4.
- pulmunen 9 p; Kristiinankaupunki, Siipyy (JKo)
- valkoselkätikka 2 p, pohjantikka 1 p, kottarainen 30 p; Skaftung (HWe, JKo)
- mustarastas 20 p; Skaftung (HWe, GWe)

- metsähanhi 326 p, lyhytnokkahanhi 4 p; Kauhajoki, Kainasto-Kokonkylä (IN)
- laulujoutsen 14 p, piekana 1 p; Kainasto, Ratikylä
- lumiset ja jäiset pellot hiljenneet, ei töyhtöhyyppiä, yksittäisiä kiuruja
- tuulihaukka 1 p; Teuva, keskusta (KHi)

5.4.
- mustarastas 35 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- metsähanhi 780 p; Härkmeri (HWe, MPj)
- merihanhi 350 p, tundrahanhi 14 p, lyhytnokkahanhi 3 p, valkoposkihanhi 2 p, laulujoutsen 12 p, kurki 39 p, sepelkyyhky 70 p
- metsähanhi+sp 2800 p, lyhytnokkahanhi 82 p, tundrahanhi 20 p; Lillsund+ Lålby
- laulujoutsen 241 p, kanadanhanhi 32 p, isokoskelo 10 p
- lyhytnokkahanhi 145 p, tundrahanhi 58 p; Lapväärtti, pohjoisosat
- metsähanhi 1100 p, kottarainen 50 p
- metsähanhi+sp 565 p, laulujoutsen 82 p, tundrahanhi 4 p; Perus
- hemppo 70 p, laulujoutsen 185 p, pulmunen 7 p; Dagsmark

- varpuspöllö 1 p; Kauhajoki, Ohmerojärvi (JJ)
- piekana 1 p; Teuva, Kirkonkylä (JJ)
- punakylkirastas 1 p, kevään 1.; Komsinmäki
- pulmunen 11 p; Perälä (IN)

4.4.
- punarinta 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- merikotka 3 p, naurulokki 46 m, kiuru 40 m; Skaftung (HWe) 7.30-10
- sinisorsa 12 m, tukkasotka 19 m, telkkä 28 m+p, merimetso 34 S, kurki 5 p
- tylli 1 m (kevään 1.), metsähanhi 46 S; Skaftung (SJa)
- kurki 36 p, isolepinkäinen 1 p; Härkmeri
- pulmunen 400 p, kiuru 60 p, hemppo 30 p; Lapväärtti
- pajusirkku 2 p, kevään 1.; Pohjoislahti (ALv)

- tikli 1 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)
- kulorastas 4 p; Töjby (Peter Forslund)

- sinisuohaukka 5 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, IN)
- laulujoutsen 48 p, kurki 19 p, töyhtöhyyppä 14 p, kiuru 180 p
- sepelkyyhy 16 p; Kurikka, Kampinkylä (JMä, ym.)

- aamulla suurimmassa osassa Suupohjaa noin 10 senttiä uutta lunta

3.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, VF, SG, MWi) 6.30-11.15
- meriharakka 5 m, luontokirvinen 1 m (kevään 1.), haahka 1230 m+p, mustalintu 418 m, kyhmyjoutsen 98 m+p, merihanhi 13 m, haapana 3 p, tukkasotka 11 S+N, alli 18 m, pilkkasiipi 18 m, telkkä 91 m, tukkakoskelo 40 m, isokoskelo 64 m, kaakkuri 38 m, härkälintu 6 m, merimetso 805 m, kurki 1 m, naurulokki 101 N+S, niittykirvinen 1 m, tilhi 9 S, kulorastas 1 m, mustavaris 1 S
- merikotka 19 p; Skaftung (Jari Salonen, Sari Airas)
- pikkujoutsen 1 p, valkoposkihanhi 1 p, sepelkyyhky 770 p; Härkmeri (PRu, KRu)
- metsähanhi 320 p, tundrahanhi 6 p; Dagsmark
- metsähanhi 39 p, merihanhi 64 p; Tiukka
- metsähanhi 755 p, lyhytnokkahanhi 4 p, tundrahanhi 7 p; Välikylä

- merihanhi 240 p, laulujoutsen 110 p; Närpiö, Piolahti (JV)
- laulujoutsen 30 p, metsähanhi 55 p, merihanhi 15 p; Bäckliden
- laulujoutsen 140 p, merihanhi 180 p; Bäckliden
- merihanhi 240 p, laulujotusen 75 p; Västra Yttermark
- lyhytnokkahnahi 12 m, uuttukyyhky 4 p, pulmunen 45 p; Östra Yttermark
- pohjantikka 1 p; Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- metsähanhi 2800 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, PRu, KRu)
- lyhytnokkahanhi 14 p, tundrahanhi 5 p, laulujoutsen 36 p, kurki 16 p
- tilhi 15 p; Kauhajoki, keskusta (IN, HV)
- riekko 2 p; Mustaisneva
- metsähanhi 90 p, tundrahanhi 3 p; Karijoki, Alakylä (PRu, KRu)
- uuttukyyhky 4 p; Kurikka, Lohiluoma (PRu, KRu)

2.4.
Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi+ lintutorni (VF, SJa, JKo, MPj) 6.15-11.30
- etelänkiisla 1 m, selkälokki 1 N+S (kevään 1.), haahka 1892 m, mustalintu 292 m, kaakkuri 30 m, kyhmyjoutsen 62 m, metsähanhi 16 m, tundrahanhi 2 m, merihanhi 16 m+p, haapana 3 p, tukkasotka 5 S+N, alli 16 m, pilkkasiipi 20 m, telkkä 102 m+p, tukkakoskelo 44 m, isokoskelo 75 m+p, härkälintu 7 m, merimetso 509 m+p, merikotka 8 p+m, töyhtöhyyppä 10 m, riskilä 5 m, ruokki 30 N+S, naurulokki 44 m, urpiainen 28 m, pulmunen 4 m
- metsähanhi n. 450 p, merihanhi n. 300 p; Härkmeri (Jari Salonen, Sari Airas, ym.)
- laulujoutsen n. 1000 p, tundrahanhi 8 p, kurki 30 p, sepelkyyhky 350 p, kiuru 190 p

- hemppo 65 p, kiuru 25 p, pulmunen 40 p; Närpiö, Västra Yttermark (JV)
- laulujoutsen 40 p, merihanhi 125 p, ampuhaukka 1 p, uuttukyyhky 2 p
- laulujoutsen 25 p, merihanhi 15 m; Östra Yttermark
- telkkä 60 p, isokoskelo 38 p; Nämpnäs, Kalasatama
- merihanhi 220 p; Norrnäs
- merihanhi 265 p, kottarainen 13 p; Rangsbyfjärden

- metsähanhi 1155 p; Kauhajoki, Kainasto+ Kokonkylä (IN, SLm, JMi, ym.)
- tundrahanhi 28 p, lyhytnokkahanhi 6 p, laulujoutsen 15 p, merikotka 1 p, kurki 11 p
- kottarainen 20 p; Kauhajoki, keskusta (JRi)
- laulujoutsen 61 p, kurki 7 p; Kurikka, Panttila (PRu, KRu)
- tikli 1 Ä, hemppo 1 p; Kurikankylä (MHa)

1.4.
- laulujoutsen 1358 p; Kristiinankaupunki, Härkmeri (JKo, MPj)
- metsähanhi 986 p, merihanhi 240 p, lyhytnokkahanhi 2 p, tundrahanhi 11 p, kanadanhanhi 29 p, kurki 29 p, uuttukyyhky 3 p
- metsähanhi 2640 p, laulujoutsen 583 p; Lillsund+ Lålby
- lyhytnokkahanhi 38 p, tundrahanhi 16 p, merihanhi 136 p, kanadanhanhi 32 p, sinisuohaukka 1 m, kurki 6 p, töyhtöhyyppä 31 m, pulmunen 40 p
- metsähanhi 1743 p, sepelkyyhky 200 p; Lapväärtti, pohjoinen- Perus
- lyhytnokkahanhi 37 p, tundrahanhi 49 p, laulujoutsen 149 p, merihanhi 26 p, sinisuohaukka 1 m
- laulujoutsen 164 p, metsähanhi 54 p; Dagsmark
- laulujoutsen 49 p, pulmunen 54 p; Metsälä+ Pakankylä

- merihanhi 275 p, metsähanhi 30 p; Närpiö, Piolahti (SJa)

- tikli 2 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- isolepinkäinen 1 p; Jokimaa
- metsähanhi 395 p, tundrahanhi 14 p; Kainasto+ Kokonkylä (JPi, JMi)
- laulujoutsen 52 p, sinisuohaukka 2 p, tuulihaukka 2 p, kottarainen 25 p
- pelloista 95 % lumen peitossa reitillä Kokonkylä-Kainasto-Hangaskylä-Norinkylä sekä Jokimaa
- huuhkaja 1 Ä, helmipöllö 1 Ä; Möykkykylä (VYT)
- kurki 3 p; Kurikka, Lohiluoma (JRi, JaR)
- laulujoutsen 30 p; Nikkola (IN)

Alkuun



Maaliskuu 2022

Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)

31.3.
- pikkutikka 2 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- piekana 1 p (kevään 1.), laulujoutsen 85 p; Pakankylä (JKo, MPj)
- valkoposkihanhi 2 p; Härkmeri
- pulmunen 300 p; Dagsmark

- kiuru 180 p; Kauhajoki, Kainasto (JMi)
- turkinkyyhky 2 p; Teuva, keskusta (TP)
- viirupöllö 1 Ä; Kurikka, Kampinkylä (JMä, ym.)
- pikkutikka 1 p; Jurva, Niemenkylä (AKo)

30.3.
- pulmunen 120 p; Kristiinankaupunki, Perus (PSl)

- kottarainen 76 p; Närpiö, Kåtnäs (II)
- uuttukyyhky 11 p, kiuru 90 p; Västra Yttermark (JV)
- merikotka 8 p, uuttukyyhky 2 p; Östra Yttermark
- laulujoutsen 250 p, telkkä 28 p; Nämpnäs, Kalasatama

- pulmunen 120 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- laulujoutsen 12 p, kottarainen 18 p; Kurikka, Nikkola-Panttila (MHa, ym.)
- pyrstötiainen 2 p; Jurva, Niemenkylä (NSu)

29.3.
- naurulokki 25 m; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 7.10-9
- kyhmyjoutsen 9 m+p, haahka 303 m+p, mustalintu 3 S, telkkä 127 p+m, tukkakoskelo 8 m, isokoskelo 59 p+m, kaakkuri 1 m, merimetso 10 m, merikotka 5 p+m, sepelkyyhky 5 m+p, peippo 14 m+p, urpiainen 6 m, pulmunen 4 m

- huuhkaja 1 Ä; Kauhajoki, Havuskylä (VYT)
- riekko 3 p; Kauhaneva (TTu)
- tuulihaukka 1 p; Karijoki, Alakuja (PSl)

28.3.
- haahka 780 m; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 7.15-10
- niittykirvinen 1 m, lapinsirkku 3 m (kevään 1.), sinisorsa 31 m, tukkasotka 8 m, mustalintu 10 m, telkkä 218 m+p, uivelo 2 m, tukkakoskelo 4 m, isokoskelo 76 m+p, kaakkuri 4 m, merimetso 9 S+N, naurulokki 12 m, kalalokki 320 N+S, harmaalokki 200 N+S, lokkilaji 160 N+S, pulmunen 12 m

- tuulihaukka 1 p; Närpiö, Högback (MKa, PKn)
- merihanhi 220 p, laulujoutsen 180 p; Kalax (JV)
- kanadanhanhi 5 p, kulorastas 2 p, mustavaris 1 p
- laulujoutsen 34 p, uuttukyyhky 3 p, mustavaris 2 p; Västra Yttermark
- lyhytnokkahanhi 18 p, laulujoutsen 130 p, merihanhi 130 p; Nämpnäs
- kurki 6 p, uuttukyyhky 3 p, pulmunen 85 p
- peippo 11 p; Nämpnäs, Sundfjärden
- laulujoutsen 50 p, merihanhi 175 p, kanadanhanhi 4 p; Norrnäs
- merihanhi 265 p, laulujoutsen 65 p, kottarainen 41 p; Rangasbyfjärden

- metsähanhi 710 p, lyhytnokkahanhi 6 p; Kauhajoki, Kainaston jokivarsi (IN)
- laulujoutsen 19 p, kanadanhanhi 6 p, sinisorsa 8 p, kurki 5 p, uuttukyyhky 1 p
- tilhi 30 p; Kauhajoki, keskusta (JPi, JRi)
- tuulihaukka 1 p; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- sinisuohaukka 1 p; Heikkilänkylä (TA)
- laulujoutsen 7 p; Isojoki, Pihlaja (IN)
- turkinkyyhky 2 p; Kurikka, keskusta (KRu)

27.3.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni+ niemi (JKo, SJa, VF) 7.00-13
- haahka 1820 m, merimetso 224 p+m, merikotka 25 m+p, kuikka 1 m, kevään 1.
- kyhmyjoutsen 73 m, laulujoutsen 10 m, metsähanhi 87 m, lyhytnokkahanhi 7 m, merihanhi 14 m, sinisorsa 40 m, tukkasotka 7 m, alli 10 m, mustalintu 74 N+S, pilkkasiipi 12 m, telkkä 218 m+p, uivelo 2 m, tukkakoskelo 41 m, isokoskelo 75 m+p, kaakkuri 13 m, riskilä 2 p, ruokki 3 m, naurulokki 26 m, harmaalokki 65 m+p, suopöllö 1 E
- tilhi 14 p, mustarastas 9 p, peippo 15 p, järripeippo 1 p; Siipyy, kylä (JKo)
- metsähanhi 530 p, laulujoutsen 440 p, merihanhi 245 p; Härkmeri (II)
- lyhytnokkahanhi 8 p, tundrahanhi 4 p, kanadanhanhi 23 p, kurki 11 p, sepelkyyhky 155 p, kiuru 90 p, kottarainen 75 p
- lehtokurppa 1 p, kevään 1.; Härkmeri (SJa)
- metsähanhi 1180 p, laulujoutsen 286 p, merihanhi 86 p; Lillsund+ Lålby
- lyhytnokkahanhi 11 p, tundrahanhi 11 p, sinisorsa 88 p, uuttukyyhky 2 p
- metsähanhi 1340 p, laulujoutsen 750 p; Lapväärtti, N
- lyhytnokkahanhi 76 p, tundrahanhi 26 p, kanadanhanhi 20 p
- metsähanhi 990 p, lyhytnokkahanhi 40 p, tundrahanhi 21 p; Perus
- laulujoutsen 30 p, sepelkyyhky 18 p
- pähkinähakki 1 p; Tiukka

- morsiosorsa 1 p, kevään 1.; Närpiö, Närpesfjärden (Timo Mylläri)
- kurki 10 p; Nämpnäs (Niclas Forsen)

- kalalokki 8 p; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- pikkutikka 1 p; Kauhajoki, keskusta (AKa)
- pulmunen 8 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- telkkä 1 p; Tarmaankylä
- teeri 33 p; Hanhikeidas

26.3.
- pikkujoutsen 3 p; Kristiinankaupunki, Härkmeri (PSl, SJa, ym.)
- sepelkyyhky 210 p
- uuttukyyhky 1 p, pulmunen 15 p; Dagsmark (PSl)

- sepelkyyhky 60 p; Närpiö, Kalax (JV)
- laulujoutsen 120 p, kurki 5 p; Tjärlax
- uuttukyyhky 2 p; Nämpnäs
- laulujoutsen 85 p, merihanhi 135 p, kiuru 50 p, kottarainen 60 p; Rangsbyfjärden

- peippo 1 p, järripeippo 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- riekko 3 p; Iso Kaivoneva (Mikko Uusi-Kyyny, Soili Vesanen)
- telkkä 1 p, peippo 6 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- varpuspöllö 1 Ä; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (PK, MVa)

25.3.
- sepelkyyhky 60 m; Kristiinankaupunki, Siipyy, Länsikylä (VF)
- kiuru 25 p, kottarainen 40 p, pulmunen 5 p
- peippo 7 p, tikli 2 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- kyhmyjoutsen 1 p; Härkmeri (SJa)
- taivaanvuohi 1 p, kevään 1.; Lapväärtti (VF)
- kurki 1 m; Pohjoislahti (ALv)

- lyhytnokkahanhi 18 p, laulujoutsen 230 p; Närpiö, Kalax (JV, JKe)
- metsähanhi 45 p, merihanhi 138 p, kanadanhanhi 5 p, kurki 2 p, pulmunen 300 p
- merikotka 2 p, peippo 4 p; Nämpnäs, Sundfjärden (JV)
- laulujoutsen 168 p, merihanhi 54 p, kurki 2 p; Nämpnäs (JKe)
- laulujoutsen 38 p, merihanhi 102 p, kurki 3 p, kottarainen 38 p; Norrnäs (JV, JKe)
- laulujoutsen 28 p, merihanhi 46 p; Rangsbyfjärden
- sinisorsa 9 p, kurki 5 p, kottarainen 12 p, pulmunen 18 p

- kottarainen 3 p; Kauhajoki, Heikkilänkylä (TA)
- sinisuohaukka 1 p; Pukkilankylä (ASo)
- viirupöllö 1 Ä; Havuskylä (TTu)
- kurki 1 ä; Hyyppä, Juonikylä
- töyhtöhyyppä 7 S, pulmunen 10 p; Isojoki, Lauhanvuori (Anne Viitalaakso, Pekka Paaer, ym.)
- töyhtöhyyppä 12 p; Kurikka, Jokihaara (MHa)
- tikli 2 p; Kampinkylä (JMä, ym.)

24.3.
- haahka 169 N+S; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 6.30-8.10
- kyhmyjoutsen 24 m+p, merihanhi 3 S, sinisorsa 7 m, mustalintu 5 m, telkkä 69 p+m, isokoskelo 46 p+m, kaakkuri 1 m, merimetso 57 m, riskilä 4 p, naurulokki 3 m, harmaalokki 56 m
- merihanhi 5 m, sinisorsa 13 p; Storsjö (JKo, SSt)
- kurki 4 p, sepelkyyhky 30 m, viirupöllö 1 Ä, kulorastas 1 p, räkättirastas 6 p

- järripeippo 1 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- metsähanhi 267 p, kurki 1 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (IN, JPi)
- sepelkyyhky 20 p, kiuru 100 p
- isolepinkäinen 1 p; Jokimaa (JPi)
- tikli 4 p; Pukkilankylä (VYT)
- harmaapäätikka 1 p; Hyyppä, Juonikylä (AKr)
- turkinkyyhky 1 Ä; Teuva, keskusta (JKe)
- isolepinkäinen 1 p; Isojoki, Viitakoski (TTu)
- laulujoutsen 45 p; Kurikka, Nikkola (Jouni Kannonlahti)
- tuulihaukka 1 p; Jurva, Jurvanjärvi (MVa)

23.3.
- kangaskiuru 2 m; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 6.30-9.30
- härkälintu 1 m (kevään 1.), kyhmyjoutsen 24 m+p, merihanhi 6 m, haapana 8 p, sinisorsa 29 m, tukkasotka 10 m, haahka 110 m, alli 2 N, mustalintu 8 m, telkkä 168 m+p, isokoskelo 162 m+p, merimetso 64 S+N, merikotka 6 p+m, hiirihaukka 1 p, riskilä 5 p+m, ruokki 3 m, naurulokki 4 m, kalalokki 51 m, harmaalokki 170 m, pulmunen 5 m
- järripeippo 2 p, isokäpylintu 2 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- hiirihaukka 1 p; Lålby (II)

- tikli 1 p; Närpiö, Piolahti (Thea Nelson)
- kurki 1 p,Ä; Nämpnäs, Öskatan (MKa)

- harmaalokki 4 p, kottarainen 40 p; Kauhajoki, Lellava (ASo)
- metsähanhi 130 p, tundrahanhi 2 p, kurki 2 p; Aninkujan lintutorni (IN)
- sarvipöllö 1 Ä, tikli 1 p; Teuva, Komsinmäki (JJ)
- teeri 30 p, varpuspöllö 4 Ä, viirupöllö 1 Ä, helmipöllö 1 Ä; Isojoki, Hanhikeidas (TTu)
- hemppo 2 Ä; Kurikka, keskusta (PRu, KRu)

22.3.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (Kimmo Hotulainen) 7.15-11.35
- haapana 3 m (kevään 1.), ristisorsa 2 m, haahka 79 p+m, kaakkuri 1 S, naurulokki 3 m
- sinisuohaukka 1 m; Siipyy, Länsikylä (VF)
- metsähanhi 436 p, merihanhi 374 p, kiuru 350 p; Härkmeri (JKo, SJa, ym.)
- laulujoutsen 588 p, lyhytnokkahanhi 37 p, tundrahanhi 16 p, kanadanhanhi 50 p, valkoposkihanhi 1 p, kurki 3 p, töyhtöhyyppä 45 p, uuttukyyhky 2 p, sepelkyyhky 14 p
- metsähanhi 1035 p, laulujoutsen 403 p, kiuru 340 p; Lålby+ Lillsund
- merihanhi 182 p, lyhytnokkahanhi 10 p, tundrahanhi 2 p, sepelkyyhky 12 p
- metsähanhi 410 p, kapustarinta 1 p, kevään 1.; Lapväärtti N
- laulujoutsen 198 p, merihanhi 25 p, lyhytnokkahanhi 22 p, kanadanhanhi 8 p
- metsähanhi 380 p; Perus

- laulujoutsen 17 p, merihanhi 44 p, kanadanhanhi 4 p; Närpiö, Piolahti (JKo)

- kurki 2 m; Kauhajoki, Koskenkylä (ASo)
- tilhi 22 p, räkättirastas 12 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- metsähanhi 30 p, kurki 3 p; Kokonkylä (JRi, JaR)
- metsähanhi 127 p, tundrahanhi 2 p, sinisuohaukka 1 p; Aninkujan lintutorni (IN)
- pikkutikka 1 p; Hyyppä, Juonikylä (AKr, MPm)
- merikotka 2 p; Karijoki, Alakylä (IN)

21.3.
- tavi 4 m, kevään 1.; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 6.50-10
kyhmyjoutsen 71 m+p, merihanhi 25 N+S, hanhilaji 67 m, sinisorsa 20 m, tukkasotka 40 m, haahka 180 m, alli 2 m, mustalintu 8 m, telkkä 78 p+m, isokoskelo 90 m+p, kaakkuri 1 m, merikotka 7 p+m, ruokki 1 m, räkättirastas 25 m, urpiainen 96 m
- kurki 1 SW, peippo 1 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- laulujoutsen 430 p, merihanhi 320 p, kiuru 350 p; Härkmeri (JKo, KJy, SJa)
- valkoposkihanhi 1 p (kevään 1.), metsähanhi 210 p, lyhynokkahanhi 39 p, tundrahanhi 8 p, kanadanhanhi 36 p, kurki 1 p, töyhtöhyyppä 70 p, kottarainen 80 p
- pulmunen 500 p, ampuhaukka 1 p; Lillsund (Kimmo Hotulainen)

- peippo 5 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (MKa)

- tilhi 70 p; Kauhajoki, keskusta (IN, JRi, JaR)
- laulujoutsen 25 p, metsähanhi 63 p; Aninkujan lintutorni (IN, JRi, JaR, SLm)
- kurki 2 p, kiuru 30 p, kottarainen 50 p
- töyhtöhyyppä 25 p; Aronkylä (TA)
- telkkä 2 p; Harjankylä (JRi, JaR)
- harmaapäätikka 1 p; Hyyppä, Juonikylä (AKr, MPm)
- harmaapäätikka 1 p; Lauhanvuori (IN)
- pyrstötiainen 1 m; Teuva, Riippi (JKe)
- laulujoutsen 21 m, metsähanhi 14 SW, kurki 2 m; Isojoki, Lauhanvuori (IN)
- merikotka 5 m+p, töyhtöhyyppä 18 N+S, harmaalokki 1 S, puukiipijä 1 Ä
- turkinkyyhky 1 p; Kurikka, keskusta (MHa)
- koskikara 2 p; Jyllinkoski (KRu)
- helmipöllö 1 Ä; Jurva, Niemenkylä (AKo)

20.3.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, VF, II, SJa) 5.50-11.30
- kangaskiuru 2 m, vuorihemppo 8 m, ristisorsa 2 m (kevään 1.), urpiainen 3235 N+S, kyhmyjoutsen 152 m+p, laulujoutsen 183 m+p, merihanhi 29 m, kanadanhanhi 4 m, sinisorsa 6 m+p, tukkasotka 2 m, haahka 243 m, alli 53 N+S, mustalintu 28 m, pilkkasiipi 1 m, telkkä 72 p+m, uivelo 2 m, tukkakoskelo 24 m, isokoskelo 102 p+m, kaakkuri 5 m, merimetso 129 N+S, merikotka 26 m+p, tuulihaukka 1 m, täyhtöhyyppä 29 N+S, riskilä 14 p, ruokki 8 m, naurulokki 1 m, harmaalokki 210 m, merilokki 18 p+m, kiuru 42 m, tilhi 8 m, kulorastas 5 m, peippo 2 m, tikli 1 m, pulmunen 16 S
- laulujoutsen 295 p, merihanhi 315 p; Härkmeri (II, PRu, KRu, Kimmo Hotulainen)
- metsähanhi 17 p, lyhytnokkahanhi 3 p, kanadanhanhi 19 p, uuttukyyhky 3 p, sepelkyyhky 2 p, pulmunen 20 p
- laulujoutsen 400 p, metsähanhi 395 p, pulmunen 410 p; Lillsund+ Lålby
- tundrahanhi 2 p (kevään 1.), lyhytnokkahanhi 4 p, merihanhi 120 p, kanadanhanhi 15 p, kurki 1 p
- laulujoutsen 92 p, kiuru 100 p; Lapväärtti N (PRu, KRu)
- metsähanhi 57 p, merihanhi 14 p

- sinisuohaukka 1 m (kevään 1.), tilhi 19 p; Kauhajoki, keskusta (MYT)
- laulujoutsen 18 m, kalalokki 2 p; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- laulujoutsen 13 p, metsähanhi 6 p; Aninkujan lintutorni (IN, HV)
- töyhtöhyyppä 18 m, sepelkyyhky 6 m, kiuru 24 p+m; Luomankylä (ASo)
- sinisorsa 2 p, telkkä 2 p, hiirihaukka 1 p
- töyhtöhyyppä 7 m; Hyyppä, Juonikylä (AKr, MPm)
- töyhtöhyyppä 6 m, peippo 1 Ä; Teuva, Kirkonkylä (KHi)
- laulujoutsen 66 m, telkkä 8 m+p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (NSu, MVa, AJo)
- isokoskelo 2 m, töyhtöhyyppä 27 m, kottarainen 3 m
- pyrstötiainen 2 p; Niemenkylä (NSu)
- teeri 19 p; Vähä Levaneva (Hanna-Liisa Vainionpää)

19.3.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, II, SJa, MPj, ym.) 6.25-11.30
- kahlaaja 1 m (mahd. pikkukuovi), urpiainen 3850 S, laulujoutsen 274 m +sp 42 m, kyhmyjoutsen 104 m, metsähanhi 6 m, merihanhi 16 m, tukkasotka 16 N+S, haahka 112 N+S, mustalintu 9 m, pilkkasiipi 2 m, telkkä 91 m+p, uivelo 2 N+S, tukkakoskelo 2 N, isokoskelo 106 m+p, merimetso 104 N+S, merikotka 7 p+m, töyhtöhyyppä 18 S+N, riskilä 7 p, naurulokki 1 S, sepelkyyhky 8 S+N, harmaapäätikka 1 ä, kiuru 55 S+N, vihervarpunen 49 m, pulmunen 4 S
- urpiainen 8000 S, tikli 25 S, kiuru 50 m; Siipyy, Länsikylä (VF) 9.00-10
- laulujoutsen 350 p, lyhytnokkahanhi 3 p; Härkmeri (SJa)
- metsähanhi 40 p, merihanhi 160 p, kanadanhanhi 28 p, kurki 1 p
- merikotka 82 p+m; Skatan, Kanuunakallio (JK)

- laulujoutsen 64 p, metsähanhi 5 p, merihanhi 118 p; Närpiö, Tjärlax (II)
- kanadanhanhi 11 p, mustavaris 1 p, pulmunen 70 p
- mustarastas 7 p; Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)
- urpiainen 860 S, tukkasotka 21 m; Blacksögrundet (AL, SBl) 6.45-9.30
- kyhmyjoutsen 69 m, laulujoutsen 31 m, merihanhi 18 m+p, haahka 69 m+p, alli 15 S+N, mustalintu 5 m, telkkä 153 p+m, uivelo 3 p, tukkakoskelo 14 S+N, isokoskelo 232 p+m, merimetso 4 m, merikotka 11 p, riskilä 1 p, kiuru 16 S, pulmunen 8 N

- sepelkyyhky 1 Ä, tilhi 70 p; Kauhajoki, keskusta (IN, TTu)
- tuulihaukka 1 p, töyhtöhyyppä 8 p, kottarainen 25 p; Aninkujan lintutorni (IN)
- huuhkaja 1 Ä; Hyyppä, Könnö (VYT)
- helmipöllö 1 Ä; Hyyppä, Teevahainen (Mauno Vuorenmaa)
- töyhtöhyyppä 2 S, sepelkyyhky 1 S; Teuva, Riippi (JKe)
- laulujoutsen 11 m, töyhtöhyyppä 1 m; Teuva, Kirkonkylä (KHi)
- varpuspöllö 3 Ä, viirupöllö 2 Ä; Isojoki, Möykky- Prunnikeidas (TTu)
- tilhi 31 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (NSu)

18.3.
- pulmunen 400 p; Kristiinankaupunki, Lillsund+ Lålby (Tomas Klemets)
- laulujoutsen 65 p, metsähanhi 24 p, merihanhi 16 p, merikotka 1 p, kurki 2 p

- merihanhi 4 p; Närpiö, Nämpnäs (Niclas Forsen)

- laulujoutsen 2 p, telkkä 2 p, koskikara 1 p; Kauhajoki, Harjankylä, Kohlu (IN)
- harmaapäätikka 1 p; Lauhanvuori (Kimmo Hotulainen)
- merikotka 2 p; Kurikka, Kurikankylä (IN)

17.3.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, Kimmo Hotulainen) 6.55-10.05
- lyhytnokkahanhi 2 S, uivelo 2 S, harmaahaikara 1 S (kevään 1.), urpiainen 2250 S, kyhmyjoutsen 63 m+p, laulujoutsen 23 m+p, merihanhi 12 m+p, sinisorsa 5 S, tukkasotka 10 S, haahka 9 m, mustalintu 8 m, pilkkasiipi 2 m, telkkä 55 p+m, isokoskelo 70 p+m, merimetso 1 p, töyhtöhyyppä 63 S, riskilä 2 p, ruokki 1 m, naurulokki 2 S, kiuru 5 m, mustavaris 1 S, vihervarpunen 125 S, pulmunen 8 S
- tilhi 22 p, mustarastas 7 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- pulmunen 400 p, kurki 2 p; Lillsund (Kimmo Hotulainen)
- varpuspöllö 1 Ä; Pyhävuori (PSl)

- merihanhi 15 p, kurki 1 p; Närpiö, Piolahti (II)
- merihanhi 2 p, töyhtöhyyppä 5 p; Rangsbyfjärden (JKe)
- sepelkyyhky 1 p, tikli 1 p; Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- töyhtöhyyppä 24 p; Kauhajoki, Aninkuja, Kantokylä (ASo, ym.)
- töyhtöhyyppä 2 p; Heikkilänkylä (TA)
- merikotka 1 S; Teuva, Kirkonkylä (IN)
- varpuspöllö 1 Ä; Isojoki, Sarviluoma (TTu)
- tilhi 31 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (NSu)

16.3.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, SBl, MPj, ym.) 6.50-11
- suopöllö 1 m (kevään 1.), urpiainen 845 m, kyhmyjoutsen 81 m+p, laulujoutsen 9 m, merihanhi 14 m+p, sinisorsa 4 m, haahka 11 m+p, alli 2 m, telkkä 42 p+m, tukkakoskelo 4 S, isokoskelo 60 p+m, merimetso 121 S+N, merikotka 14 p+m, töyhtöhyyppä 38 S, ruokki 1 p, sepelkyyhky 8 m, kiuru 4 m, vihervarpunen 76 m, pulmunen 6 m
- kangaskiuru 1 p (kevään 1.), metsähanhi 1 m; Siipyy (MPj, JKo, KJy, SBl, ym.)
- mustarastas 7 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- helmipöllö 1 Ä; Henriksdal (PSl)
- laulujoutsen 140 p, merihanhi 80 p, kiuru 200 p; Härkmeri (SJa)
- pulmunen 230 p, kiuru 70 p; Lillsund (SJa, II)
- lyhytnokkahanhi 2 p, kevään 1.; Lålby (II, SBl, ym.)
- laulujoutsen 122 p, metsähanhi 28 p, merihanhi 42 p

- kurki 1 p; Närpiö, Piolahti (SBl, ym.)
- nokkavarpunen 1 p, kulorastas 1 p; Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- kottarainen 2 p; Kauhajoki, Pukkilankylä (VYT)
- tilhi 12 p; Katikankanjoni (TTu)
- pulmunen 10 p; Teuva, Kauppila (IN)
- varpuspöllö 5 Ä, viirupöllö 1 Ä; Isojoki, Peuralankylä (TTu)
- koskikara 1 p; Kurikka, Jyllinkoski (KRu)
- varpuspöllö 2 Ä; Viitala (PRu)

15.3.
- kulorastas 1 m; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 6.30-9
- kyhmyjoutsen 42 m+p, laulujoutsen 9 m, merihanhi 14 S+N, kanadanhanhi 1 m, haahka 10 S+N, telkkä 50 p+m, isokoskelo 32 p+m, merimetso 8 N+S, merikotka 8 p, riskilä 1 p, hemppo 1 S, urpiainen 252 m

- merihanhi 3 p, töyhtöhyyppä 10 p; Närpiö, Piolahti (II)
- varpuspöllö 1 Ä; Piolahti (Susanna Maris)
- hiiripöllö 1 p; Rangsbyfjärden (PKn, MKa)
- urpiainen 500 m, kiuru 10 m; Blacksögrundet (SBl) 6.45-10
- kyhmyjoutsen 47 m+p, laulujoutsen 33 p+m, merihanhi 8 m+p, tukkasotka 6 m, haahka 2 m, mustalintu 7 m, telkkä 80 p, isokoskelo 60 p, merikotka 5 m+p

- laulujoutsen 9 p, metsähanhi 1 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi)
- töyhtöhyyppä 6 p, isolepinkäinen 1 p, kottarainen 6 p
- koskikara 1 p; Muurahainen (IN)
- laulujoutsen 6 m; Teuva, keskusta (KHi)
- varpuspöllö 7 Ä, viirupöllö 4 Ä; Isojoki, Suojoki- Kodesjärvi (TTu)

14.3.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo, MPj) 6.40-11
- urpiainen 625 m, kyhmyjoutsen 107 m, laulujoutsen 108 m, merihanhi 38 N+S, sinisorsa 3 m, tukkasotka 14 m, haahka 51 m, mustalintu 2 N+S, telkkä 62 m+p, isokoskelo 168 m+p, kaakkuri 1 m, merimetso 24 S+N, merikotka 11 p+m, kalalokki 60 p, harmaalokki 90 m+p, sepelkyyhky 3 m, tilhi 13 m, kulorastas 1 m, mustavaris 2 N+S
- laulujoutsen 60 p, merihanhi 42 p, kanadanhanhi 8 p, kiuru 120 p; Härkmeri (SJa)
- töyhtöhyyppä 16 p, isolepinkäinen 1 p, kottarainen 22 p, hemppo 2 p, pulmunen 40 p
- laulujoutsen 95 p, metsähanhi 13 p; Lillsund+ Lålby (PSl)
- merihanhi 5 p, kanadanhanhi 3 p, töyhtöhyyppä 12 p
- töyhtöhyyppä 2 m, viiksitimali 4 p, pyrstötiainen 2 p; Pohjoislahti (ALv)

- nokkavarpunen 1 p, kevään 1.; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)
- helmipöllö 1 Ä

- töyhtöhyyppä 1 p; Kauhajoki, Nirva (JRi)
- töyhtöhyyppä 3 p, kottarainen 6 p; Aninkujan lintutorni (JMi)
- telkkä 1 p; Isojoki, keskusta (TTu)
- kurki 1 ä, sepelkyyhky 2 p; Suojoki- Taarmankylä (TTu)
- varpuspöllö 4 Ä, viirupöllö 2 Ä, helmipöllö 2 Ä
- koskikara 1 p; Polvenkylä (IN)
- laulujoutsen 16 m, merikotka 4 m, hiirihaukka 1 m; Lauhanvuori
- hiiripöllö 1 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (MVa, AJo)
- telkkä 1 p, pyrstötiainen 30 p
- helmipöllö 1 Ä; Rannankylä (AKo)

13.3.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni+ Skaftung (VF, SJa) 6.30-13
- naurulokki 1 m, kulorastas 1 m (kevään 1.), laulujoutsen 187 m, merikotka 23 m+p, urpiainen 883 m, kyhmyjoutsen 115 m, metsähanhi 1 m, merihanhi 42 m, sinisorsa 1 m, tukkasotka 15 m, haahka 66 m+p, alli 4 S, mustalintu 28 m, telkkä 96 p+m, tukkakoskelo 22 m, isokoskelo 141 p+m, kaakkuri 2 m, merimetso 35 m, hiirihaukka 2 m, töyhtöhyyppä 9 m, riskilä 2 p+m, ruokki 3 m, harmaalokki 243 m, uuttukyyhky 2 m, sepelkyyhky 11 m, sarvipöllö 1 m, kiuru 35 m, tilhi 112 m, räkättirastas 14 p, mustavaris 1 m, varis 64 m, korppi 16 m, kottarainen 2 m, vihervarpunen 90 m, punatulkku 35 m
- lehtopöllö 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo)
- peltopyy 18 p; Skaftung (HWe, ym.)
- lehtopöllö 2 Ä+ä; Skagtung (SJa)
- laulujoutsen 29 p, merihanhi 6 p, kanadanhanhi 8 p; Härkmeri (II, SG, MWi)
- töyhtöhyyppä 11 p, sepelkyyhky 2 p, kiuru 190 p, kottarainen 25 p, pulmunen 8 p
- laulujoutsen 38 p, merihanhi 5 p, kanadanhanhi 3 p; Lillsund+ Lålby (II)
- töyhtöhyyppä 12 pkiuru 60 p, kottarainen 4 p, hemppo 1 p
- merikotka 10 p; Skatan (Tapio Rintala)

- laulujoutsen 16 m; Närpiö, Näsby (Susanna Maris)
- punarinta 1 p, kevään 1.; Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- tilhi 19 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi, SMi)
- laulujoutsen 2 p 6 m, ampuhaukka 1 p, töyhtöhyyppä 2 p; Kainaston jokilaakso (JMi)
- merikotka 1 m; Luomankylä (ASo, ym.)
- laulurastas 1 p (kevään 1.), varpuspöllö 1 Ä; Havuskylä (VYT)
- helmipöllö 1 Ä; Juonikylä (AKr, ym.)
- merikotka 1 m, hiirihaukka 3 m; Teuva, Riippi (JKe)
- lehtopöllö 1 Ä; Kauppila
- turkinkyyhky 1 p; Teuva, keskusta (Tero Piikkilä)
- varpuspöllö 2 Ä, viirupöllö 1 Ä; Isojoki, Suojoki (TTu)
- laulujoutsen 6 m; Kodesjärvi (Seija Lähteenmäki)
- huuhkaja 2 Ä, helmipöllö 1 Ä; Kurikka, Myllykylä (PRu, KRu)
- merikotka 1 S, varpushaukka 2 p, mustavaris 1 p; Latoneva
- harmaapäätikka 1 Ä; Kurikka, keskusta (KRu)
- peippo 1 p; Mietaankylä (Petri Hangasluoma)
- laulujoutsen 12 p; Jurva, Niemenkylä (NSu, AKo, ym.)
- laulujoutsen 37 p, hiirihaukka 1 m, pulmunen 8 p; Jurvanjärvi (MVa, AJo)

12.3.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni+ Skaftung (II, SJa, HWe) 7.00-11.30
- kyhmyjoutsen 168 m+p, laulujoutsen 59 m, merihanhi 28 m+p, sinisorsa 3 N+S, haahka 14 p+m, alli 6 m+p, telkkä 32 m+p, tukkakoskelo 7 m+p, isokoskelo 58 m+p, kaakkuri 3 N+S, merimetso 5 N+S, merikotka 13 p, töyhtöhyyppä 1 S, ruokki 7 S+N, sepelkyyhky 3 m, kiuru 6 m, tikli 2 m, vihervarpunen 28 m, urpiainrn 95 m, pulmunen 66 m
- laulujoutsen 82 p, merihanhi 8 p, kanadanhanhi 8 p; Härkmeri (II, SJa)
- töyhtöhyyppä 2 p, kiuru 3 p, kottarainen 8 p
- metsähanhi 1 p (kevään 1.), merihanhi 7 p; Lillsund+ Lålby
- laulujoutsen 92 p, töyhtöhyyppä 7 p, kiuru 24 p, kottarainen 3 p
- pähkinähakki 1 p; Perus (PSl)
- telkkä 2 p, sepelkyyhky 3 p, kiuru 1 p p; Merijärvi

- töyhtöhyyppä 2 p, sepelkyyhky 2 p; Närpiö, Kallmossen (II)

- metsähanhi 1 p, kevään 1.; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi)
- laulujoutsen 15 p, töyhtöhyyppä 5 p, isolepinkäinen 1 p
- räkättirastas 12 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- tuulihaukka 1 p, kevään 1.; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- laulujoutsen 9 m, töyhtöhyyppä 4 p+m
- sarvipöllö 1 Ä, kevään 1.; Pukkilankylä (VYT)
- huuhkaja 1 Ä, varpuspöllö 1 Ä; Möykkykylä
- viirupöllö 1 Ä, helmipöllö 3 Ä; Päntäne- Uuro (TTu)
- harmaapäätikka 1 p, laulujoutsen 13 m; Teuva, Suksenjärvi (HM)
- harmaapäätikka 1 p, pähkinähakki 3 p; Kirkonkylä, Järvitie (JJ)
- järripeippo 1 p; Komsinmäki
- pulmunen 2 p; Teuva, Kirkonkylä
- laulujoutsen 9 m; Riippi (JKe)
- lehtopöllö 1 Ä; Kauppila (Riitta Rinta-Kauppila)
- telkkä 1 yöm; Luovankylä (IN, ym.)
- viirupöllö 1 Ä, helmipöllö 2 Ä; Isojoki, Möykky- Isojoki (TTu)
- varpuspöllö 1 Ä, viirupöllö 2 Ä, helmipöllö 1 Ä; Isojoki- Piikkilä
- koskikara 1 p; Kurikka, Jyllinkoski (PRu, KRu)
- huuhkaja 1 Ä, viirupöllö 2 Ä, helmipöllö 3 Ä; Mietaankylä- Panttila
- varpuspöllö 1 Ä; Autionmaa
- sinisorsa 4 m; Jurva, Niemenkylä (NSu)
- sinisorsa 2 p, koskikara 1 p; Kyläjoki

11.3.
- lehtopöllö 1 Ä; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (Mauno Jaakkola)
- merimetso 4 m, kevään 1.; Skaftung (HWe) 7.30-11.30
- kyhmyjoutsen 67 m, laulujoutsen 13 m, merihanhi 7 m, sinisorsa 1 m, telkkä 19 S+N, isokoskelo 67 p+m, kaakkuri 1 m, merikotka 8 p, töyhtöhyyppä 7 m, kiuru 1 m, tilhi 56 p+m, pulmunen 24 m
- laulujoutsen 13 p; Lålby (AA)

- peltopyy 16 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- kanadanhanhi 1 p, kevään 1.; Kainaston jokilaakso (JMi)
- laulujoutsen 9 p, merikotka 1 W, räkättirastas 3 p
- kurki 1 m, kevään 1.; Isojoki, Vesijärvi (Sisko Peltoniemi)
- viirupöllö 1+1 Ä; Kurikka, Viitala+ Kampinkylä (PRu)

10.3.
- merihanhi 2 p; Kristiinankaupunki, Skaftung (HWe)

- pikkujoutsen 1 p, kevään 1.; Närpiö, Piolahti, Storön (CAL)

- sepelkyyhky 1 p; Kauhajoki, Koskenkylä (ASo)
- tilhi 30 p; Kauhajoki, keskusta (HV)
- koskikara 2 p; Aronkylä, meijeri (IN)
- järripeippo 1 p, vihervarpunen 40 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- maakotka 1 p; Kurikka, Luopa (ALa)
- peltopyy 11 p; Jurva, Niemenkylä (AKo)

9.3.
- pähkinähakki 1 SE; Kristiinankaupunki, Heden (JKo, KJy)
- kyhmyjoutsen 46 m, laulujoutsen 17 m+p; Skaftung (HWe)
- merihanhi 2 m, telkkä 1 m, isokoskelo 19 p+m, merikotka 6 p, pulmunen 1 m

- tilhi 80 p; Kauhajoki, keskusta (IN, JPi)
- töyhtöhyyppä 1 p, kevään 1.; Havuskylä (Pentti Kangasniemi)
- sepelkyyhky 2 p; Komsinmäki (JJ)
- laulujoutsen 3 m, koskikara 2 p; Karijoki, Alakylä (IN)
- koskikara 1 p; Sahakangas
- turkinkyyhky 15 p, pyrstötiainen 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (NSu, ym.)

8.3.
- mustarastas 5 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- räkättirastas 3 p, järripeippo 1 p; Skaftung (HWe)
- laulujoutsen 9 p+m, kottarainen 5 p; Härkmeri (JKo, II)
- viiksitimali 2 ä; Härkmerifjärden (JKo)
- laulujoutsen 3 p; Lålby (II)
- lehtopöllö 1 Ä; Tiilitehtaanmäki (SG)

- hiiripöllö 1 p; Närpiö, Ståbacka (II)
- harmaalokki 470 p, merilokki 15 p; Kaskinen, Ådskär (PSl)
- laulujoutsen 3 p, sinisorsa 26 p, telkkä 2 p; MB:n altaat

- turkinkyyhky 1 p; Teuva, keskusta (JKe)
- laulujoutsen 14 m; Riippi
- pähkinähakki 1 p; Kirkonkylä, Järvitie (JJ)
- pikkutikka 1 p, koskikara 3 p; Isojoki, Leppikylä (IN)
- tilhi 11 p; Kodesjärvi (Seija Lähteenmäki)

7.3.
- harmaapäätikka 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyy (KJy)
- uuttukyyhky 9 m+p, kiuru 2 p; Härkmeri (HWe)

- sepelkyyhky 1 p; Kauhajoki, Koskenkylä (ASo)
- järripeippo 2 p, vihervarpunen 30 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- laulujoutsen 4 m; Lauhanvuori (IN)
- turkinkyyhky 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (NSu)

6.3.
- kyhmyjoutsen 24 m, laulujoutsen 9 m; Kristiinankaupunki, Skaftung (HWe)
- telkkä 20 m, isokoskelo 17 m, merikotka 2 p
- varpuspöllö 1 Ä; Dagsmark, Isokorpi (PSl)
- laulujoutsen 3 p, telkkä 2 p; Merijärvi

- kirjosiipikäpylintu 8 p+m, pikkutikka 1 p; Närpiö, Töjby, Storskäret (Joel Karvonen)
- laulujoutsen 2 m; Kaskinen, Ådskär (Niclas Forsen)

- laulujoutsen 2 m; Kauhajoki, Kainasto (Tuija Pitkäkoski)
- laulujoutsen 6 m, merihanhi 2 m; Teuva, Perälä (TLe)
- merikotka 4 m, uuttukyyhky 1 p, mustavaris 2 m
- järripeippo 1 p, vihervarpunen 10 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- sepelkyyhky 1 p; Kurikka, Kurikankylä (ALa)
- kottarainen 3 p; Luopa

5.3.
Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi, tll (JKo, VF, II, SJa) 7.00-12.20
- kyhmyjoutsen 12 m, laulujoutsen 7 m+p, merihanhi 4 N+S, telkkä 70 p+m, isoksokelo 66 p+m, teeri 20 p, merikokta 2 p, harmaapäätikka 1 p, pikkutikka 1 ä, kiuru 5 m, tilhi 52 m, räkättirastas 4 p, sinitiainen 66 p, talitiainen 74 p
- varpuspöllö 1 Ä; Siipyy, Länsikylä (VF, EF)
- pikkutikka 1 p; Siipyy, Rönnskäret (Sirpa Kotamäki, Tapani Viitasaari)
- lehtopöllö 1 Ä, varpuspöllö 1 Ä, tilhi 12 p; Skaftung (HWe, ym.)
- uuttukyyhky 5 p (kevään 1.), laulujoutsen 3 p; Härkmeri (II)
- varpuspöllö 5 Ä; Tiukka-Välikylä (PSl)

- turkinkyyhky 2 p; Närpiö, keskusta (II)
- huuhkaja 1 Ä, helmipöllö 1 Ä; Tjärlax
- isolepinkäinen 1 p; Piolahti (JKe)
- kiuru 1 p; Nämpnäs (Niclas Forsen)
- pähkinähakki 1 p, pyrstötiainen 10 p; Kaskinen, keskusta, tll (JKe)
- kyhmyjoutsen 7 m, merikotka 6 p, kesykyyhky 23 p, palokärki 2 p, harmaapäätikka 1 ä, kiuru 2 m, tilhi 15 p, räkättirastas 45 p, tikli 8 p, urpiainen 126 p, vihervarpunen 114 p, viherpeippo 36 p
- telkkä 5 p, peukaloinen 1 p; MB:n altaat

- tikli 3 p; Kauhajoki, Hyyppä, Juonikylä (AKr, ym.)
- laulujoutsen 5 m; Heikkilänkylä (TA)
- helmipöllö 1 Ä; Möykkykylä (VYT)
- kesykyyhky 17 p, tilhi 50 p; Kauhajoki, keskusta, tll (JRi, SLm, JaR)
- harmaapäätikka 1 p; Teuva, Kirkonkylä, Järvitie (JJ)
- merikotka 1 m; Teerenpaikka (Tapio Rintala)
- helmipöllö 1 Ä; Kurikka, Peräkorvenmaa (PRu, KRu)
- peltopyy 12 p; Myllykylä
- varpuspöllö 1 Ä; Luopa

4.3.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF, JKo) 7.00-11
- taviokuurna 6 m, haahka 16 m, kaakkuri 1 m (kevään 1.), kyhmyjoutsen 1 p, laulujoutsen 11 m, merihanhi 2 p+m, alli 8 m, mustalintu 28 N+S, pilkkasiipi 14 m, telkkä 157 p+m, tukkakoskelo 6 m, isokoskkelo 228 p+m, merikotka 11 p+mm, ruokki 4 m+p, kalalokki 64 m, harmaalokki 205 m, merilokki 18 m, kiuru 2 m, räkättirastas 19 m, varis 18 m, vihervarpunen 66 m, urpiainen 35 m, punatulkku 42 m
- hiirihaukka 1 p, kevään 1.; Storsjö (JKo, KJy)
- hiirihaukka 1 m, kevään 1.; Skaftung (HWe)
- merikotka 2 p, tilhi 10 p, telkkä 8 m+p, varpuspöllö 1 Ä
- laulujoutsen 2 p, räkättirastas 3 p; Hamnfjärden
- laulujoutsen 2 p; Merijärvi (PSl)
- lehtopöllö 1 Ä, helmipöllö 2 Ä; Tiukka (PSl, PRu, KRu)
- viirupöllö 1 Ä; Peninkylä (PRu, KRu)

- hiiripöllö 1 p; Närpiö, Rangsbyfjärden (Keijo Linna)

- peltopyy 13 p, viirupöllö 1 Ä; Kauhajoki, Hyyppä, Juonikylä (AKr, ym.)
- tikli 1 p; Teuva, Komsinmäki (JJ)
- tilhi 3 p; Karijoki, Alakylä (Katja Perttula)
- viirupöllö 1 ä; Karijoki, Myrkky (PRu, KRu)
- pohjantikka 1 p; Isojoki, Lauhanvuori, tll (IN)
- viirupöllö 1 Ä; Kurikka, Viitala (Mari Mäki-Paavola, Juho Suomu)
- pohjantikka 1 p; Jurva, Pässilä (Reijo Hentilä)
- peippo 1 p; Niemenkylä (AKo)

3.3.
- kyhmyjoutsen 5 m; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 7.30-10
- merihanhi 3 m+p, alli 8 m, telkkä 99 p+m, tukkakoskelo 1 m, isokoskelo 98 p+m, merikotka 3 p, ruokki 2 m, kalalokki 137 m+p, harmaalokki 105 m, tilhi 11 m, urpiainen 67 m
- varpuspöllö 1 Ä; Skaftung (SJa)
- laulujoutsen 12 p, kesykyyhky 10 p; Härkmeri (SJa, JKo)
- huuhkaja 1 p; Lillsund (SJa)

- tundraurpiainen 5 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi, SMi)
- viirupöllö 1 Ä; Kokonkylä (VYT)
- helmipöllö 1 Ä; Korpikylä, Harrinkangas
- harmaapäätikka 1 p, laulujoutsen 1 W, merikotka 2 S; Teuva, Perälä (TLe)
- tilhi 20 p; Kurikka, keskusta (JRi)
- viirupöllö 1 Ä, helmipöllö 6 Ä; Viitala-Panttila (PRu, KRu, Mari Mäki-Paavola)
- helmipöllö 1 Ä; Luopa (Mari Mäki-Paavola)

2.3.
- pilkkasiipi 1 m, kevään 1.; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 7.30-10
- kyhmyjoutsen 11 S+N, mustalintu 11 m, telkkä 54 p+m, tukkakoskelo 3 p, isokoskelo 156 p+m, merikotka 2 p, ruokki 1 p, kalalokki 232 m+p, harmaalokki 107 m+p, tilhi 12 S
- laulujoutsen 2 SW, merikotka 2 p; Siipyy
- tukkasotka 3 p (kevään 1.), kyhmyjoutsen 3 p, merikotka 1 p; Siipyy, Kiili (SN)
- sepelkyyhky 3 p; Skatan (GNo)

- urpiainen 90 p; Kauhajoki, Hyyppä, Hyypänmäki (IN)
- tilhi 20 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa)

1.3.
- mustalintu 57 m, kevään 1.; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 7.50-11
- kyhmyjoutsen 4 m, laulujoutsen 2 m, merihanhi 1 S, alli 1 p, telkkä 29 N+S, tukkakoskelo 1 m, isokoskelo 43 p+m, merikotka 2 p, kalalokki 383 S+N, harmaalokki 107 S+N, lokkilaji 160 S
- vihervarpunen 26 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- laulujoutdsen 2 p; Skaftung, Kalasatama (KK)
- merikotka 5 p, harmaalokki 80 p, tilhi 19 p
- kiuru 2 p; Dagsmark (PSl)
- laulujoutsen 1 p; Merijärvi

- kottarainen 1 p; Närpiö, Kåtnäs (II)

- helmipöllö 2 Ä; Kauhajoki, Hyyppä, Teevahainen (VYT)
- peippo 1 p; Teuva, Riippi (JKe)
- sepelkyyhky 1 p (kevään 1.), vihervarpunen 35 p; Komsinmäki (JJ)
- huuhkaja 1 Ä; Isojoki, Alakylä (Tuomas Ahola)

Alkuun



Helmikuu 2022

Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)

28.2.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 7.30-10
- kyhmyjoutsen 9 N 1 S (kevään 1.), merihanhi 1 N, telkkä 29 p+m, isokoskelo 94 p+m, merikotka 4 p, kalalokki 138 m+p

- ampuhaukka 1 p, isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi)
- kiuru 1 m, kevään 1.; Isojoki, Lauhanvuori (IN)
- laulujoutsen 2 m, merikotka 1 NE 1 S, vihervarpunen 39 p+m, isokäpylintu 4 p
- tilhi 40 p; Kurikka, keskusta (PRu)

27.2.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 7.30-10
- telkkä 24 N+S, isokoskelo 55 p+m, merikotka 4 p, tilhi 26 N

- räkättirastas 21 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- merikotka 2 p; Hyyppä, Korhoskylä (IN, HV)
- helmipöllö 1 Ä; Hyyppä, Korhoskylä (AKr, ym.)
- peltopyy 9 p; Teuva, Perälä (TLe)
- pähkinähakki 1 p; Teuva, Kirkonkylä, Järvitie (JJ)

26.2.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF, SJa, JKo) 8.00-12
- pikkuruokki 1 p, alli 5 m, ruokki 6 N, (kevään 1.), telkkä 73 p+m, tukkakoskelo 8 N, isokoskelo 127 p+m, merikotka 8 p, riskilä 1 N, kalalokki 335 N+p, harmaalokki 310 N+p, naakka 2 N, varis 7 N, urpiainen 38 S
- tilhi 22 m; Siipyy, Länsikylä (VF, EF)
- laulujoutsen 3 p; Härkmeri (SJa)
- laulujoutsen 1 p; Merijärvi (PSl)

- tilhi 55 p; Närpiö, keskusta, tll (II)
- sinisorsa 2 p; Närpiö, Kåtnäs
- turkinkyyhky 9 p, merikotka 1 E, tilhi 12 p; Kalax
- pähkinähakki 1 p; Väster Yttermark

- tikli 3 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- tilhi 12 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- helmipöllö 1 Ä; Kurikka, Syrjälänloukko (PRu, KRu)

25.2.
- merihanhi 1 S, kevään 1.; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo)
- tukkakoskelo 2 p, sinisorsa 2 p, telkkä 3 p, isokoskelo 64 p, merikotka 8 p+m
- harmaapäätikka 2 p; Storsjö
- laulujoutsen 3 m, pohjantikka 1 p; Pohjoislahti (ALv)

- merikotka 1 p, varpuspöllö 1 p; Teuva, Korvenkylä, tll (IN)

24.2.
- harmaalokki 290 S+N; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 14.00-14.30
- kovassa aallokossa vellovaa irtojäätä Storbådanille asti, jonka jälkeen avovettä
- merikotka 2 S, kalalokki 65 S, lokkilaji 110 S

23.2.
- koskikara 1 p; Kristiinankaupunki, Dagsmark, Lillsjö (PSl)
- tilhi 30 p; Perus

- peippo 2 p, järripeippo 1 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi)
- isolepinkäinen 1 p; Aninkujan lintutorni

22.2.
- varpuspöllö 1 Ä; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- lehtopöllö 1 Ä; Skaftung, Kalasatama (KK)

- tilhi 30 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- merikotka 1 W, tilhi 20 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- koskikara 1 p; Villamo

21.2.
- riekko 5 p; Kauhajoki, Lauhanvuori (IN)

20.2.
- isokäpylintu 1 p; Närpiö, Nämpnäs, Sandheden (Niclas Forsen)

- merikotka 2 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi)
- tilhi 60 p, räkättirastas 16 p; Kauhajoki, Männikkö
- varpuspöllö 1 Ä; Havuskylä (VYT)
- harmaapäätikka 1 p; Nummikangas (IN)
- varpuspöllö 1 Ä; Isojoki, Viitakoski (Markus Keskitalo)
- räkättirastas 20 p; Kurikka, keskusta (Jenni Kukkasmäki)
- helmipöllö 1 Ä; Panttila (PRu, KRu)

19.2.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 11.00-12
- isokoskelo 19 p+m, merikotka 3 m+p, merilokki 4 p+m
- valkoselkätikka 1 p; Hamnfjärden (SJa)

- harmaapäätikka 1 p; Närpiö, Nämpnäs, Sandheden (Niclas Forsen)
- mustarastas 4 p; Nämpnäs, Sundfjärden (JV)
- peukaloinen 1 p; Kaskinen, MB:n altaat (JKe)
- telkkä 1 p, isokoskelo 2 p, merikotka 3 N, harmaalokki 110 p; Ådskär

- peippo 1 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi)
- merikotka 1 m; Aninkujan lintutorni
- koskikara 1 p; Isojoki, Viitakoski (Markus Keskitalo)

18.2.
- maakotka 1 S; Kristiinankaupunki, Härkmeri (JKo)

- turkinkyyhky 2 p; Närpiö, Ylimarkku (JKo)

- räkättirastas 160 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi)

17.2.
- isokoskelo 153 p, mustavaris 1 N; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo)
- meri auki noin 1,5 km rannasta, sen jälkeen jääsohjoa, jossa isoja railoja Storbådanin takana
- laulujoutsen 2 m, kevään 1.; Siipyy, Länsikylä (VF)

- mustarastas 5 p; Närpiö, Nämpnäs, Sundfjärden (JV)

- tundraurpiainen 1 p, urpiainen 30 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- järripeippo 1 p, peltopyy 11 p; Savikylä (JRi, JaR)
- hiiripöllö 1 p, edelleen; Kurikka, Tuiskula (KRu)

16.2.
- tilhi 80 p; Kauhajoki, Filppula (JMi)
- pikkutikka 1 p; Kurikka, Jurva, Kivi- ja Levalammin allas (IN)

15.2.
- mustarastas 3 p, peippo 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo, KJy)

- järripeippo 7 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)

14.2.
- isolepinkäinen 1 p; Närpiö, Östra Yttermark ( Tomas Klemets)

- varpuspöllö 1 p, tilhi 55 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi, SMi)
- harmaapäätikka 1 p; Kurikka, Jurva, Kyläjoki (IN)
- sinisorsa 2 p, koskikara 6 p, tikli 11 p, vihervarpunen 25 p

13.2.
- huuhkaja 1 Ä; Närpiö, Blacksnäs ( Tommy Vikars)

- harmaapäätikka 1 p; Teuva, Riippi (JKe)

12.2.
- pikkutikka 1 p; Kristiinankaupunki, Skaftung (SJa)

- varpuspöllö 1 Ä; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- tilhi 90 N; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- ampuhaukka 1 p; Valkamankylä, kt67 (MVa, AJo)
- huuhkaja 1 Ä; Kurikka, keskusta (KRu)

11.2.
- valkoselkätikka 1 p, vihervarpunen 20 p; Kristiinankaupunki, Pohjoislahti (ALv)

- peltopyy 10+8 p; Teuva, keskusta (Liisa Leppälä-Niemi)
- isolepinkäinen 1 p; Karijoki, Riitaluhta (IN)
- tikli 1 N; Teuva, Riippi (JKe)
- pähkinähakki 1 p; Kurikka, keskusta (KRu, PRu)
- turkinkyyhky 1 p,Ä; Kurikka, keskusta (MHa)

10.2.
- tilhi 280 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- merikotka 1 p; Kauhajärvi
- peltopyy 10 p; Teuva, Hirvelänpää (JJ)

9.2.
- varpuspöllö 2 Ä+ä; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- isolokki 1 p, mustarastas 5 p, vihervarpunen 20 p; Skaftung (SJa, JKo)
- koskikara 1 p; Dagsmark, Lillsjö (PSl)

- tilhi 200 p; Kauhajoki, keskusta (JRi)
- räkättirastas 120 p, urpiainen 40 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- järripeippo 1 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi)
- merikotka 1 p; Päntäne (JPi)
- peltopyy 12 p; Teuva, keskusta (Liisa Leppälä-Niemi)
- peippo 1 p; Teuva, Parkinmäki (Päivi Lammela)

8.2.
- peippo 1 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi)
- turkinkyyhky 3 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (AKo, NSu)

7.2.
- isokoskelo 11 m; Kristiinankaupunki, Skaftung (HWe)
- merikotka 1 p, varpuspöllö 2 Ä, tilhi 20 p
- peippo 2 p; Skaftung (SJa)

- turkinkyyhky 6 p; Närpiö, Kalax (PKn, MKa)
- pähkinähakki 1 p; Nämpnäs, Sundfjärden

- tilhi 120 N; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- teeri 18 p; Isojoki, Pettukylä (IN)
- hiiripöllö 1 p; Kortteenkylä
- koskikara 2 p; Polvenkylä
- taviokuurna 4 m; Kurikka, Kurikankylä (MHa)

6.2.
- ampuhaukka 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (ALi)
- mustavaris 1 p; Kristiinankaupunki, keskusta (JK)

- järripeippo 1 p; Närpiö, keskusta (Sven Söderman)
- viirupöllö 1 p; Nämpnäs (Tomas Klemets)

- räkättirastas 500 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi, SMi)
- koskikara 1 p; Harjankylä (JPi)
- turkinkyyhky 1 p; Kurikka, keskusta (PRu, KRu)
- koskikara 1 p; Kurunlakia

5.2.
- peippo 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (ALi)

- räkättirastas 550 p, tilhi 120 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- järripeippo 7 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- hiiripöllö 1 p; Kurikka, Tuiskula (KRu)

4.2.
- merikotka 11 p, varpuspöllö 1 p; Kristiinankaupunki, Skaftung (HWe)

- tilhi 180 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- tikli 50 p, vihervarpunen 4 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa)

3.2.
- räkättirastas 3 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- räkättirastas 3 p; Skaftung (HWe)

- valkoselkätikka 1 p; Närpiö, Piolahti (Thea Nelson)
- mustarastas 3 p; Närpiö, Kåtnäs (II)

- varpuspöllö 1 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi)

2.2.
- peltopyy 27 p; Kristiinankaupunki, Skaftung (HWe)

- peippo 2 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi)
- mustarastas 3 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (AKo)
- teeri 18 p; Jurvanjärvi

1.2.
- merikotka 1 m, viiksitimali 2 p; Kristiinankaupunki, Hamnfjärden (HWe)

- pähkinähakki 1 p; Närpiö, keskusta (ALä, ym.)
- ampuhaukka 1 p; Västra Yttermark (JV)
- turkinkyyhky 5 p; Kalax
- mustarastas 4 p; Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)
- sepelkyyhky 1 p; Kaskinen, keskusta (ALä, ym.)

- peltopyy 10 p; Kauhajoki, keskusta (JRi, JaR)
- peippo 1 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi)

Alkuun



Tammikuu 2022

Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)

31.1.
- maakotka 1 m; Kristiinankaupunki, Skaftung (SJa)

- merikotka 1 p, ampuhaukka 1 p; Närpiö, Kalax (JV)
- peltopyy 15 p, isolepinkäinen 1 p

- tilhi 200 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- räkättirastas 140 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi)
- varpuspöllö 1 p; Isojoki, Peuralankylä (MPj)

30.1.
- varpuspöllö 1 p, mustarastas 3 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- mustarastas 2 p; Siipyy, Länsikylä (VF, EF)
- mustarastas 2 p; Siipyy (Pia Kaskela)
- taviokuurna 6 p; Siipyy (Sirpa Kotamäki)
- merikotka 1 p, mustarastas 2 p; Skaftung (HWe, GWe)
- järripeippo 3 p, tikli 1 p; Lapväärtti (Synnevi Heleena, Karl Filpus)
- mustarastas 5 p; Lapväärtti (Tarmo Kytölä)
- mustarastas 2 p; Lapväärtti (Malin Mäkiranta)
- mustarastas 7 p; Kristiina, Itäpuoli (Kristina Itälaakso)
- mustarastas 6 p; Kristiina, Pormestarinniitty (Iiris Koivuluoma)
- vihervarpunen 70 p; Kristiina, keskusta (PSl)
- järripeippo 4 p, mustarastas 4 p, pähkinähakki 2 p; Kristiina, keskusta (JK)
- mustarastas 3 p; Kristiina, keskusta (Juhani Saari)
- peippo 1 p; Skatan (GNo)
- mustarastas 2 p; Tiukka (Yngve Karlå)

- kottarainen 1 p; Närpiö, Kåtnäs (II)
- järripeippo 1 p, turkinkyyhky 3 p; Närpiö, keskusta (Sven Söderman)
- mustarastas 3 p; Nämpnäs, Öskatan (PKn)
- mustarastas 2 p; Pirttikylä (KLå)
- peippo 2 p, mustarastas 5 p; Eskö (Tage Marander)
- peippo 2 p, mustarastas 3 p; Kaskinen, keskusta (Eeva Viitanen)

- räkättirastas 200 p; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- järripeippo 1 p; Savikylä (JRi)
- mustarastas 2 p; Yrjänäinen ( Arto Vainionpää)
- mustarastas 4 p; Koskenkylä (Marita Saarela)
- peltopyy 16 p; Pukkilankylä (Mari Kytöharju, Pauli Kytöharju)
- harmaapäätikka 1 p, mustarastas 2 p; Hyyppä, Teevahainen (Anni Leppiranta)
- mustarastas 3 p; Hyyppä, Teevahainen (Timo Torpo)
- peltopyy 13 p; Hyyppä, Juonikylä (Saila Mäkiranta)
- tikli 4 p; Aronkylä (Jukka Mättö, Sirpa Mättö)
- maakotka 1 p, teeri 30 p; Ikkeläjärvi (Eira Peltomaa)
- järripeippo 2 p, mustarastas 2 p; Teuva, Kirkonkylä (Maritta Kallio)
- mustarastas 2 p; Teuva, keskusta (Aki Rossi)
- peltopyy 13 p; Piikkilä (Matti Havi)
- peippo 1 p, mustarastas 3 p, tikli 2 p; Karijoki, keskusta (Paula Kurvinen)
- peippo 1 p; Isojoki, Möykky (Marja-Liisa Ryhänen)
- räkättirastas 40 p, tikli 6 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa, ym.)
- peippo 1 p; Kurikka, keskusta (Jenni Kukkasmäki)
- peltopyy 12 p, mustarastas 2 p; Kurikka, keskusta (Maisa Ala-Luopa)
- pikkuvarpunen 90 p; Jurva, Närvijoki (TMy)
- mustarastas 2 p; Jurva, Närvijoki (KKt)
- räkättirastas 32 p; Tupenkylä (Seppo Penttilä)

29.1.
- peltopyy 21 p; Kristiinankaupunki, Skaftung (Arja Savolainen)
- järripeippo 4 p, tikli 8 p; Lapväärtti (Helena Österåker)
- peippo 2 p, järripeippo 1 p; Kristiina, keskusta (CAL)
- mustarastas 4 p; Kristiina, keskusta (Lena Tainio)
- mustarastas 2 p; Kristiina, keskusta (Martti Suominen)
- kottarainen 3 p, järripeippo 2 p; Kristiina, keskusta (..)
- järripeippo 4 p; Dagsmark (Hans-Erik Norrvik, Jessica Norrvik)

- kottarainen 1 p, peltopyy 9 p; Närpiö, Kåtnäs (II)
- peippo 1 p; Yttermark (Johnny Mickelsson)
- peltopyy 12 p; Pirttikylä (Ingvar, Sinikka, Oskar Enbacka)
- peltopyy 14 p; Pirttikylä (Carina Hällbacka)

- tilhi 250 p, järripeippo 2 p, tikli 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- tilhi 60 p; Kauhajoki, keskusta (Pekka Laurila)
- järripeippo 19 p, peippo 1 p, räkättirastas 115 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi, SMi)
- järripeippo 1 p; Savikylä (Tuula Välikorpi)
- pikkuvarpunen 72 p, mustarastas 2 p; Kainasto (Marjo-Riitta Raittila)
- punatulkku 42 p; Sahankylä (Kalevi Hakamaa)
- harmaapäätikka 1 p, peltopyy 11 p; Teuva, Äystö (Anja Käkelä)
- harmaapäätikka 1 p, järripeippo 2 p; Perälä (Pirjo-Riitta Rantala)
- harmaapäätikka 1 p, mustarastas 2 p; Norinkylä (Mirja Harju)
- järripeippo 1 p; Karijoki, Ylikylä (Marja-Leena Seppälä)
- harmaapäätikka 1 p; Isojoki, keskusta (Ulla Norrbo)
- harmaapäätikka 1 p; Iivarinkylä (Heidi Herrala)
- mustarastas 2 p; Kurikka, Kurikankylä (Sari Niemi)
- mustarastas 2 p; Jurva (Raila Rimminkangas)
- isolepinkäinen 1 p; Tainus (Tiina Ojala, Emmi Ojala, Joose Ojala )

28.1.
- varpuspöllö 1 Ä; Närpiö, Nämpnäs, Sundfjärden (JV)
- peltopyy 10 p, keltasirkku 200+100 p; Tjärlax (Torgny Backman)

- tilhi 70 p; Kauhajoki, keskusta (JPi, JRi)
- sarvipöllö 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPT)
- koskikara 1+1 p; Muurahainen+ Vakkurinkylä (IN)
- harmaapäätikka 1 p; Teuva, keskusta (SSu)
- tikli 11 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa)

27.1.
- sinisorsa 2 p; Kristiinankaupunki, keskusta (GNo, BNo)

- varpuspöllö 1 Ä; Närpiö, Tjärlax (Torgny Backman)
- sinisorsa 35 p; Kaskinen, MB:n altaat (JMi, SMi)

- teeri 18 p; Kauhajoki, Kauhajärvi (IN)
- peltopyy 10 p; Teuva, Riippi (JKe, TLe)
- koskikara 5 p; Isojoki, Villamo (IN)
- koskikara 1 p; Kurikka, Pitkämönranta (MHa)

26.1.
- mustarastas 3 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo, KJy)

- tilhi 140 p, räkättirastas 200 p; Kauhajoki, keskusta (IN, HV)

25.1.
- isokoskelo 23 N+p; Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi (JKo) 9.30-10.30
- telkkä 7 p, merikotka 2 p, harmaalokki 44 N+S, räkättirastas 8 p, vihervarpunen 6 p
- merikotka 1 S, pikkuvarpunen 35 p; Storsjö

- pikkutikka 1 p; Närpiö, Tjärlax (Torgny Backman)

- peltopyy 2 p, tilhi 30 p, järripeippo 5 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- koskikara 1 p; Kauhajoki, uimahalli
- räkättirastas 5 p, peippo 1 p; Kauhajoki, keskusta (JMi)
- räkättirastas 22 p; Aninkujan lintutorni
- varpuspöllö 1 p; Päntäne
- koskikara 1 p; Harjankoski (Heikki Rantala, Päivi Rantala)
- koskikara 4 p; Nummijoki (IN)
- peltopyy 15 p, mustarastas 2 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (NSu, AKo)
- helmipöllö 1 Ä; Jurva, Lehtola (MVa, AJo)

24.1.
- varpuspöllö 1 Ä; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- koskikara 2 p; Merijärvi (IN)
- valkoselkätikka 1 p, pyrstötiainen 4 p; Pohjoislahti (PSl)
- peippo 1 p; Skatan (GNo)

- isolepinkäinen 1+1 p; Närpiö, Bäckliden+ Kalax (TLe)

- peltopyy 10 p, räkättirastas 80 p; Kauhajoki, Kainasto (JMi)
- peltopyy 14 p, räkättirastas 15 p; Teuva, Riippi (JKe)
- koskikara 3 p; Karijoki, Tuimalankoski (IN)
- sinisorsa 1 p, koskikara 1 p; Isojoki, Vesijärvi (IN)

23.1.
Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi (VF) 9.00-10.30
- telkkä 5 p, isokoskelo 40 p, merikotka 1 N, räkättirastas 77 N+S
- varpuspöllö 1 Ä; Siipyy, Länsikylä (VF, EF)
- viiksitimali 7 p; Hamnfjärden (SJa)
- kesykyyhky 24 p; Härkmeri

- viiksitimali 2 p; Närpiö, Piolahti (II)
- hiiripöllö 1 p; Kalax (JV)
- huuhkaja 1 p, korppi 42 p; Velkmossen (AL)

- peippo 1 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi, SMi)
- kesykyyhky 45 p; Aronkylä (JRi, JaR)
- isolepinkäinen 1 p; Harjankylä (JKo, KJy)
- koskikara 1 p; Nummijärvi (VYT, ym.)
- tilhi 40 p; Kurikka, Myllykylä (JVa)
- pikkutikka 1 p; Jurva, Lehtola (MVa)

22.1.
Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi (VF) 8.30-16.30
- teeri 18 p, merikotka 3 m, tilhi 5 m, vihervarpunen 15 m
- peltopyy 20 p; Skaftung (JKo)

- hiiripöllö 1 p; Närpiö, Piolahti (TLe)
- isokoskelo 18 p+m, merikotka 4 p, harmaalokki 38 p; Kaskinen, Kalasatama (TLe)
- vihervarpunen 25 p; MB:n altaat

- maakotka 1 m; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- merikotka 1 p; Kainasto (Tuija Pitkäkoski)
- räkättirastas 600 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- vihervarpunen 40 p; Teuva, Perälä (TLe)
- huuhkaja 1 Ä; Kurikka, keskusta (KRu)
- hiiripöllö 1 p; Reinikanneva (KRu, PRu)
- peltopyy 9 p, mustarastas 2 p; Jurva, Niemenkylä (AKo, NSu, SSu)

21.1.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 9.30-11.30
- pakkautunutta irtojäätä noin 3 km rannasta, välissä jokunen railo
- alli 2 N, tukkakoskelo 1 N, isokoskelo 8 N, merikotka 1 p, harmaalokki 193 N+S, merilokki 38 N
- peltopyy 13 p, merikotka 4 p; Skaftung (JPi)
- kottarainen 3 p; Kristiina, keskusta (GNo, BNo)
- peippo 2 p, järripeippo 2 p; Kristiina, keskusta (PSl)

- järripeippo 2 p; Närpiö, Piolahti (Thea Nelson)

- merikotka 1 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- räkättirastas 44 p; Kauhajoki, Männikkö
- järripeippo 7 p, tikli 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)

20.1.
- järripeippo 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo, KJy)

- peltopyy 15 p; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- peltopyy 11 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa)

19.1.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 9.45-11.25
- sinisorsa 3 N, mustalintu 6 N, pilkkasiipi 1 S, telkkä 1 S, isokoskelo 55 p, merikotka 8 p+m, kalalokki 180 m+p, pulmunen 1 N
- tilhi 3 m; Siipyy, kylä
- pikkutikka 1 p; Storsjö (MPj)
- koskikara 1 p; Tiilitehtaanmäki (PSl)

- hiiripöllö 1 p, turkinkyyhky 1 p; Närpiö, Kalax (JV)

- ampuhaukka 1 p, räkättirastas 30 p; Kauhajoki, Luomankylä, kt67 (IN)
- räkättirastas 30 p; Kauhajoki, keskusta (SLm)
- peltopyy 13 p; Hyyppä, Juonikylä (AKr)
- koskikara 2 p; Karijoki, Myrkky, Viitakoski (IN)

18.1.
- varpuspöllö 1 ä; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)

17.1.
- kottarainen 1 p; Kristiinankaupunki, keskusta (Kristiina Itälaakso)

16.1.
- järripeippo 10 p; Kristiinankaupunki, Lapväärtti (PSl)
- isolepinkäinen 1 p; Lillsund
- pyrstötiainen 4 p; Pohjoislahti (ALv)
- järripeippo 17 p; Puskamarkki (HL)

- koskikara 1 p, tilhi 180 p; Kauhajoki, uimahalli (SLm, IN)
- peltopyy 8 p; Savikylä (JRi, JaR)
- pikkutikka 1 p; Kurikka, keskusta (Sami Kaari)
- huuhkaja 1 Ä; Jurva, Lehtola (MVa, AJo)
- riekko 1 p; Jurvanjärvi

15.1.
- kalalokki 1415 N; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF) 9.00-11
- harmaalokki 476 N, merilokki 18 N, mustalintu 1 m, telkkä 8 N+S, tukkakoskelo 1 N, isokoskelo 38 N+S, merikotka 6 p
- kottarainen 3 p; Kristiina, keskusta (PSl)

- tilhi 35 p; Närpiö, keskusta (II)
- sinisorsa 25, peukaloinen 2 p; Kaskinen, MB:n altaat (JKe)
- isokoskelo 82 p, harmaalokki 60 p; Kalasatama

- tilhi 200 p, räkättirastas 150 p; Kauhajoki, keskusta (IN, HV, JMi, SMi)
- sarvipöllö 2 p; Kauhajoki, keskusta (Kari Tampsi)
- harmaapäätikka 1 p; Hyyppä, Teevahainen (Timo Torpo)
- hiiripöllö 1 p, teeri 36 p; Ohmerojärvi (ASo)
- koskikara 1 p; Luomankylä, Nätynkoski
- ampuhaukka 1 NW; Teuva, Parra (IN, HV)
- varpuspöllö 1 p; Kurikka, Viitala (Petri Jäske)
- huuhkaja 1 Ä; Jurva, Niemenkylä (AKo, NSu)

13.1.
- isokoskelo 8 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (MKa, PKn)

12.1.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 9.45-12.15
- kalalokki 1005 m+p, telkkä 6 m+p, isokoskelo 13 m+p, merikotka 1 p, harmaalokki 270 S+N, merilokki 1 N
- taviokuurna 5 m, mustarastas 4 p; Siipyy, kylä

- järripeippo 16+3 p; Kauhajoki, keskusta+ Savikylä (JPi, JRi)
- tilhi 200 p, räkättirastas 120 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- peltopyy 9 p, varpuspöllö 1 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (NSu, AKo)

11.1.
- peltopyy 8 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)

10.1.
- järripeippo 8 p; Närpiö, Kåtnäs (JKo)

- varpuspöllö 1 p, tilhi 120 p; Kauhajoki, keskusta (JMi, SMi)
- taviokuurna 22 p; Kurikka, keskusta (MHa)
- mustarastas 3 p; Jurva, Niemenkylä (NSu, AKo)

9.1.
Kristiinankaupunki, Siipyyn niemi, tll (JKo, VF, II, SJa) 9.30-14.30
- telkkä 4 p, isokoskelo 23 p, teeri 37 p, merikotka 4 p+m, varpuspöllö 1 p, käpytikka 12 p, mustarastas 5 p, sinitiainen 93 p, talitiainen 67 p

- räkättirastas 440 p, tilhi 180 p; Kauhajoki, keskusta, tll (JRi, SLm, JaR)
- järripeippo 4 p, urpiainen 55 p, vihervarpunen 5 p
- tikli 1 p; Korpikylä (Soili Vesanen, Mikko Uusi- Kyyny)
- tikli 10 p; Teuva, keskusta (KHi)
- mustarastas 2 p; Isojoki, keskusta (Mikko Uusi-Kyyny, Soili Vesanen)
- taviokuurna 12 p, peltopyy 10 p; Kurikka, keskusta (PRu, KRu)

8.1.
- merikotka 2 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (MKa)

- tilhi 250 p; Kauhajoki, keskusta (JMi)
- maakotka 1 m; Kurikka, keskusta (KRu, PRu)
- räkättirastas 500 p, tilhi 200 p; Kurikka, keskusta (Asko Rokala, Jyri Heino, ym.)
- koskikara 2 p; Jurva, Kyläjoki (NSu, ym.)
- pulmunen 10 p, teeri 20 p; Jurvanjärvi (MVa, AJo)

7.1.
- pulmunen 10 p; Kristiinankaupunki, Lillsund (SJa, MPj)
- vihervarpunen 28 p; Pohjoislahti (ALv)

- järripeippo 2+2 p; Kauhajoki, keskusta+ Savikylä (JRi, JaR, JPi)
- koskikara 1 p; Kauhajoki, uimahalli (Mikko Uusi-Kyyny, Soili Vesanen)
- pikkutikka 1 p; Korpikylä
- huuhkaja 1 Ä, peltopyy 9 p; Kurikka, keskusta (PRu, KRu)
- hiiripöllö 1 p, räkättirastas 300 p; Tuiskula
- koskikara 1 p; Lohiluoma
- tilhi 530 p, räkättirastas 250 p; Kurikka, keskusta (MHa, ym.)

6.1.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 10.15-11
-16 C, 5 m/sek NW, heikkoa sohjojäätä Storbådanille, jonka takana jäätöntä
- isokoskelo 3 p, merikotka 2 p, kalalokki 18 N+S
- varpuspöllö 1 p; Siipyy, kylä
- sarvi/suopöllö 1 S; Skaftung (SJa)
- viiksitimali 10 p, viherpeippo 30 p; Pohjoislahti (ALv)

- peltopyy 9 p; Närpiö, Kåtnäs (II)
- hiiripöllö 1 p; Töjby
- kottarainen 2 p, mustarastas 15 p, pähkinähakki 1 p; Kaskinen, keskusta (II)
- pyrstötiainen 8 p; MB:n altaat

- järripeippo 1 p; Kauhajoki, keskusta (JMi, SMi)
- maakotka 1 W, riekko 1 p; Isojoki, Lauhanvuori, tll (IN)
- pohjantikka 1 p, palokärki 2 p, pyrstötiainen 5 p
- taviokuurna 5 p, tilhi 300 p, räkättirastas 300 p; Kurikka, keskusta (SLm, MHa)
- tikli 4 p; Kurikankylä (MHa)
- urpiainen 30 p; Jurva, Larvaloukko (Seppo Hakala)

5.1.
- hiiripöllö 1 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- tilhi 220 p, räkättirastas 240 p; Kauhajoki, keskusta (IN, JMi)
- tikli 75 p, isolepinkäinen 1 p; Kurikka, Reinikanneva, tll (PRu, KRu)
- taviokuurna 1 p, tilhi 80 p; Kurikka, keskusta (MHa)

4.1.
- tilhi 90 p, räkättirastas 180 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- järripeippo 1 m, vihervarpunen 6 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa, ym.)

3.1.
- huuhkaja 1 NE; Kristiinankaupunki, Härkmeri (JKo, KJy)

- tikli 12 p, vihervarpunen 20 p; Kaskinen, keskusta (JKe, RLi, ym.)
- tilhi 14 p, mustarastas 15 p, kottarainen 1 p, järripeippo 1 p
- sinisorsa 2 p, peukaloinen 1 p; MB:n altaat (JKe, JKo, KJy, ym.)

- tilhi 350 p, räkättirastas 300 p; Kauhajoki, keskusta (IN, HV, JMi, JRi, JaR)
- peippo 1 p, järripeippo 3 p; Teuva, Komsinmäki (JJ)
- vihervarpunen 16 m; Kurikka, Kurikankylä (MHa)
- taviokuurna 21 p, tilhi 20 p; Kurikka, keskusta (Pekka Alho, Jouko Lundén)
- huuhkaja 1 ä, helmipöllö 1 ä; Jurva, Lehtola (MVa, AJo)

2.1.
- peltopyy 20 p; Kauhajoki, Ratikylä (MPe, JPe)
- isolepinkäinen 1 p; Sorvarinkylä, kt67 (II)
- merikotka 2 p; Teuva, Horonkylä (MKK, ym.)

1.1.
Vuoden 2022 ensimmäiselle päivälle Suupohjasta on ilmoitettu havainto Tiiraan 52 lintulajista.

- uivelo 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (SJa, JKo) 9.00-11
- kyhmyjoutsen 2 m, mustalintu 2 p, telkkä 9 p, isokoskelo 64 p+m, urpiainen 20 m
- harmaapäätikka 1 p; Siipyy, kylä (ALi, JKo)
- mustarastas 5 p, peippo 2 p, järripeippo 3 p
- merikotka 1 p; Västervik
- koskikara 3 p; Metsälänjoki
- isolepinkäinen 1 p; Skaftung, Friiveli (SJa)
- peippo 2 p; Kristiina, keskusta (PSl)
- harmaapäätikka 1 p, taviokuurna 1 p; Skrattnäs (PB)

- hiiripöllö 1 p; Närpiö, Piolahti (SJa)
- pähkinähakki 1 p; Närpiö, keskusta (II)
- urpiainen 32 p; Näveråsen
- peltopyy 9 p, turkinkyyhky 3 p; Kalax
- räkättirastas 18 p, mustarastas 3 p, peippo 1 p
- hiiripöllö 1 p; Rangsbyfjärden (AL, SBl, ym.)
- isokoskelo 160 p, merikotka 5 p; Blacksögrundet 9.00-10.30
- kyhmyjoutsen 15 m, pilkkasiipi 2 p, teeri 17 p, riskilä 1 p, varpuspöllö 1 p, tilhi 5 p
- tilhi 64 p; Kaskinen, keskusta (JKe, SJa, II)
- räkättirastas 150 p, mustarastas 4 p, järripeippo 4 p
- harmaalokki 30 p, järripeippo 1 p; Kalasatama (JKe)
- sinisorsa 9 p; MB:n altaat (JKe, II, SJa)

- tilhi 300 p, räkättirastas 40 p; Kauhajoki, keskusta (JMi)
- koskikara 1 p; Kauhajoki, uimahalli
- keltasirkku 300 p; Kainasto, Aninkuja
- peippo 1 p; Teuva, Riippi (JKe)
- turkinkyyhky 6 p; Kurikka, Jurva, Niemenkylä (NSu, SSu)
- koskikara 1 p; Kyläjoki (NSu, SSu)

Alkuun



Takaisin | Etusivu | Hakemisto |
Viimeksi muokattu 1.2023 © Sply-in | Kommentit ja viestit inforetki@saunalahti.fi