Havaintoja vuodelta 2019
| Kesäkuu | Toukokuu | Huhtikuu | Maaliskuu | Helmikuu | Tammikuu |
| Suupohjaan saapuneet lajit - kevät 2019
|
Sivuja päivitetään havaintojen ilmoittamisen tahtiin. Retkeilysesonkina havaintoja kertyy lähes päivittäin, vilkkaimpaan aikaan tai erityisen mielenkiintoisten havaintojen yhteydessä useamminkin. Talven hiljaisina aikoina havaintoja lisätään kertyy usein muutaman kerran viikossa.
Erityisen mielenkiintoiset (esimerkiksi poikkeuksellisen aikaiset ja myöhäiset, suuret määrät) havainnot on lihavoitu. Harvinaisuudet ja suurharvinaisuudet on lihavoitu ja kursivoitu. Mikäli havaintopaikkaa tai havainnoitsijoita ei ole mainittu, se on sama kuin edellisessä havainnossa. Sää- ja jääoloja kommentoidaan ajoittain esimerkiksi retkien suunnittelua helpottamaan. Näillä sivuilla julkaistut tiedot saattavat sisältää virheitä ja epätäsmällisyyksiä. Jos julkaiset alueemme tietoja muilla foorumeilla pyydämme ystävällisesti lähettämään tekstin tarkastettavaksi Kari Korhoselle, jotta voimme varmistaa julkaistavien tietojen virheettömyyden.
Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)
- kyhmyjoutsen 24 m +sp 3 m+p, laulujoutsen 15 m, sinisorsa 4 p, alli 2 N, mustalintu 19 p+m, telkkä 4 p, tukkakoskelo 1 N, isokoskelo 23 N+p, kaakkuri 2 m+p, merimetso 1 p, kalalokki 98 p+m, harmaalokki 13 N+p, merilokki 8 N, lokkilaji 55 N - tilhi 1 p; Siipyy, kylä - pähkinähakki 2 p; Kristiina, keskusta (JK)
- isolepinkäinen 1 p, urpiainen 42 p; Kauhajoki, Jokimaa (JMi)
- mustalintu 33 p, isokoskelo 8 p, merimetso 1 p, kalalokki 93 p+m
- laulujoutsen 5 p; Närpiö, Näveråsen (TLe)
- merikotka 2 p; Teuva, Kauppila, Saksanmäki-Paskoonharju, tll (JKe)
- isokoskelo 2 p; Siipyyn lintutorni 10.25-11 - kalalokki 18 N+S, harmaalokki 10 N, merilokki 9 S
- tilhi 7 p; Kauhajoki, keskusta, kko (IN)
- merikotka 2 S, urpiainen 60 p; Skaftung
- laulujoutsen 5 m; Kurikka, Jurva, Närvijoki (TMy)
- kyhmyjoutsen 35 m+p, laulujoutsen 90 m 28 p, mustalintu 15 p+m, telkkä 9 m, isokoskelo 15 p+m, kuikkalaji 1 p, merikotka 9 p+m, ruokki 2 m, harmaa+merilokki 250 N+p, hiiripöllö 1 p, tilhi 2 p, isolepinkäinen 2 p, urpiainen 46 N, pulmunen 1 ä - harmaapäätikka 1 p, mustarastas 5 p; Siipyy, kylä (KJy, JKo, ym.)
- urpiainen 250 p; Närpiö, Bäckliden (IN, HV)
- tilhi 6 p; Kauhajoki, keskusta (SMi)
- kyhmyjoutsen 6 p, mustalintu 34 p+m, pilkkasiipi 3 S+N, merikotka 4 p - urpiainen 120 p; Siipyy, Halkoluoto - kyhmyjoutsen 72 p, laulujoutsen 3 p, merikotka 1 p - kyhmyjoutsen 4 m, isokoskelo 11 p, räkättirastas 1 p; Skaftung (HWe) - urpiainen 50 p; Hamnfjärden (HWe, ym.)
- kaakkuri 2 p, härkälintu 1 p; Närpiö, Blacksögrundet (AL, ym.) 9.55-11.40
- tikli 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- räkättirastas 24 N; Hamnfjärden (HWe, ym.) - räkättirastas 1 p, tikli 11 p, järripeippo 1 p; Skaftung (HWe) - pähkinähakki 2+3 p; Kristiina, keskusta + Suurjärvi (JK)
- varpushaukka 1 p; Kauhajoki, Filppula (SLm)
- mustalintu 16 N, telkkä 3 N, isokoskelo 16 p - varpuspöllö 1 p; Skaftung (HWe)
- tikli 12 p; Skaftung (HWe) - laulujoutsen 13 p, kokonaan sula; Hamnfjärden (SJa) - kyhmyjoutsen 195 p, laulujoutsen 20 p, sinisorsa 7 p; Ragneskärsfjärden
- pyrstötiainen 6 p; Teuva, Suksenjärvi (HM)
- pähkinähakki 2 p; Suurjärvi (JK)
- isokoskelo 2 p, metso 1 p, merikotka 1 p - isokoskelo 20 p, tilhi 9 p; Pohjoislahti (ALv)
- hiiripöllö 1 p; Teuva, Äystö (JJ)
- koskikara 1 p; Kurikka, Jurva, Kivi- ja Levalammin allas (IN)
- isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Kauhajärvi, Vinniäinen (IN)
- pyrstötiainen 5 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki, Kröninkangas (IN)
- telkkä 9 p, isokoskelo 25 p, merikotka 3 p - urpiainen 100 p; Pirttikylä, Velkmossen (Tomas Klemets)
- kyhmyjoutsen 6 p, isokoskelo 81 p; Järvöfjärden - huuhkaja 1 p; Näsby (RLi, TSl)
- hiiripöllö 1 p; Kauhajoki, Kainasto, Survoneva (JJ)
- räkättirastas 30 p, tikli 7 p, vihervarpunen 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi) - mustarastas 1 p; Kurikka, Jurva, Harjunkylä (IN)
- västäräkki 4 p; Närpiö, keskusta (Sven Söderman)
- mustarastas 2 p, järripeippo 1 p; Kauhajoki, keskusta (ARR)
- tilhi 10 p, tikli 2 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa, ym.)
- lapasotka 1 p, mustalintu 3 p, merikotka 1 p - isokoskelo 260 p; Kaskinen, Hamnholmen (JKe) - järripeippo 1 ä; Kaskinen, keskusta - tilhi 50 p, mustarastas 5 p, räkättirastas 20 p, pähkinähakki 1 p
- harmaapäätikka 1 p; Kauhajoki, Harjankylä (JRi, JaR, SLm, KZ)
Itsenäisyyspäivän pinnarallin tulokset
37 Sami Jansson, Matti Pajunen (tukkasotka, tukkakoskelo, merimetso, pyy, palokärki)
- punarinta 1 p; Kauhajoki, keskusta (ARR)
- tilhi 60 p; Kauhajoki, keskusta ( Keijo Nevaranta)
- tuulihaukka 1 p; Kauhajoki, Kainasto, Pöllönneva (JMi)
- harmaapäätikka 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (TMy) - teeri 19 p; Iso Sarvineva (IN)
Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)
- kyhmyjoutsen 9 p+m, joutsenlaji 14 m, tukkasotka 1 m, alli 3 p, telkkä 13 p+m, isokoskelo 24 p+m, vesilintu 14 S+N, kaakkuri+sp 1+1 N, merikotka 1 m, kalalokki 73 p+m, räkättirastas 2 m, urpiainen 70 N
- isokoskelo 186 p; Närpiö, Närpesfjärde, kt67 (JKe)
- koskikara 1 p; Kauhajoki, Hyypänmäki (VYT)
- peippo 2 p, tikli 6 p; Siipyy, kylä (ALi)
- räkättirastas 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- mustapääkerttu 1 p, pyrstötiainen 8 p; Pohjoislahti (ALv)
- tilhi 10 p; Kauhajoki, keskusta (HV)
- räkättirastas 5 p; Kauhajoki, Filppula (SLm) - räkättirastas 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- harmaapäätikka 1 p; Skatan (GNo)
- hiiripöllö 1 p; Teuva, Komsinmäki (JJ)
- kyhmyjoutsen 13 p, alli 8 p, pilkkasiipi 1 p, telkkä 78 p+m, tukkakoskelo 2 m, isokoskelo 10 p, kaakkuri 1 p, merikotka 1 p, ruokki 4 p+m, kalalokki 35 p - pähkinähakki 2 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy) - pähkinähakki 2 p; Kristiina, keskusta (JK) - rautiainen 1 p; Skatan (GNo)
- hiiripöllö 1 p; Kauhajoki, Valkamankylä (JMi, SMi)
- hiiripöllö 1 p; Kauhajoki, Valkamankylä, kt67 (JRi, JaR, SLm, KZ)
- mustalintu 37 p+m, telkkä 45 p, isokoskelo 4 p, kalalokki 80 p
- tilhi 98 p; Närpiö, keskusta (II)
- tikli 40 p; Kauhajoki, Kainasto (MPe, JPe)
- pyrstötiainen 6 p; Pohjoislahti (ALv)
- koskikara 1 p, tilhi 3 m; Kauhajoki, Katikankanjoni (IN)
- mustalintu 6 p, telkkä 12 m, isokoskelo 16 p, riskilä 1 p, kalalokki 120 p, tilhi 8 p, isokäpylintu 7 m
- sinisuohaukka 1 m; Teuva, keskusta (KHi)
- alli 1 p, mustalintu 23 p+m, telkkä 105 p, isokoskelo 32 p, riskilä 1 p, järripeippo 25 m - pähkinänakkeli 1 p, harmaapäätikka 1 p, pähkinähakki 1 p; Siipyy (JKo, KJy)
- tilhi 6 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- pyrstötiainen 6 p; Teuva, Suksenjärvi (HM)
- kyhmyjoutsen 12 p, sinisorsa 8 p, alli 39 p+m, mustalintu 21 p+m, telkkä 50 p, riskilä 3 m+p, ruokki 12 m+p, kalalokki 60 p, räkättirastas 2 m, urpiainen 400 m - kottarainen 2 p; Lapväärtti (IN)
- tuulihaukka 1 p; Kauhajoki, Kainasto, Ratikylä (MPe, JPe)
- kyhmyjoutsen 30 p+m, haapana 2 m, sinisorsa 8 p, alli 23 p+m, mustalintu 85 p+m, pilkkasiipi 10 p+m, telkkä 18 p+m, isokoskelo 22 p+m, kaakkuri 1 p +sp 2 N, härkälintu 1 p, merimetso 6 m, merikotka 3 N+S, kalalokki 65 p, harmaalokki 23 p+m, tilhi 40 N, urpiainen 61 m
- varpuspöllö 1 p; Kauhajoki, Kainasto, Ratikylä (MPe, JPe)
- tilhi 1 p, räkättirastas 1 p; Skaftung (HWe)
- tikli 3 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- peltopyy 7 p; Närpiö, Kåtnäs (Marcus Wägar)
- räkättirastas 5 p; Teuva, keskusta (KHi)
- kyhmyjoutsen 4 p, merikotka 2 p, urpiainen 150 m - mustarastas 8 p, peippo 1 p; Siipyy, kylä (ALi) - västäräkki 1 p, viirupöllö 1 p; Härkmeri (SJa)
- laulujoutsen 214 p, kanadanhanhi 3 p; Närpiö, Piolahti (HL)
- räkättirastas 1 p; Kauhajoki, keskusta, Filppula (SLm)
- mustarastas 6 p, räkättirastas 1 p - peippo 3 p; Skaftung (HWe, ym.) - räkättirastas 1 p, pyrstötiainen 12 m; Skaftung (SJa)
- peltopyy 20 p; Kauhajoki, Heikkilänkylä (TA)
- varpuspöllö 1 p, koskikara 2 p; Närpiö, Pirttikylä (KLå, Nea Långskog, ym.)
- hiiripöllö 1 p; Kauhajoki, Luomankylä (RS)
- harmaapäätikka 1 p, räkättirastas 1 p, peippo 1 p; Siipyy, kylä (ALi)
- tilhi 60 p; Kauhajoki, keskusta (JRi)
- varpuspöllö 1 p; Kurikka, Kampinkylä (JMä, H.Männistö)
- koskikara 1 p; Tiilitehtaanmäki (ALv)
- uuttukyyhky 1 p; Närpiö, Pirttikylä (Petteri Mäkelä)
- harmaapäätikka 1 p; Kauhajoki, Panttikylä (JMi, JPi)
- telkkä 15 m+p, isokoskelo 72 m, merikotka 5 m+p, tilhi 24 S+N, räkättirastas 1 p, punakylkirastas 1 p, isolepinkäinen 1 p, varis 24 m - pohjantikka 1 p, pyrstötiainen 6 p; Pohjoislahti (ALv)
- laulujoutsen 27 m; Kauhajoki, keskusta (SLm)
- laulujoutsen 24 m+p, haapana 1 m, alli 4 p+m, mustalintu 2 p, pilkkasiipi 1 p, telkkä 62 p+m, uivelo 1 p, isokoskelo 81 m+p, kaakkuri 3 p, härkälintu 1 p, riskilä 1 p - kirjokerttu 1 p (edelleen), pikkutikka 1 p; Siipyyn niemi (JPi, JMi) - harmaapäätikka 1 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- pähkinänakkeli 1 p; Teuva, Kirkonkylä, Lossanmäki (Birgitta Koivukoski)
- kirjokerttu 1kv p (vuoden 1., edellinen 2014), valkoselkätikka 1 p - kyhmyjoutsen 67 p, laulujoutsen 6 p, haapana 3 p, sinisorsa 15 p, tukkasotka 2 p, lapasotka 3 m, alli 1 N, mustalintu 187 p+m, pilkkasiipi 8 m+p, telkkä 71 p+m, isokoskelo 27 p, kaakkuri 1 p, merikotka 5 p, kalalokki 245 p+m, tilhi 57 m+p, räkättirastas 6 p, punakylkirastas 1 p, kulorastas 1 p, tiltaltti 1 p, sinitiainen 77 p, talitiainen 111 p, urpiainen 651 m+p - uivelo 35 p; Nedsjö (JK) - kurki 1 p, laulujoutsen 41 p, merihanhi 1 p; Tiukka (HL)
- tikli 4 p; Närpiö, Kåtnäs, tll (II)
- laulujoutsen 3 W; Kauhajoki, keskusta, tll (JRi, JaR, Sonja Lahdenmaa)
- harmaapäätikka 1 p; Närpiö, Pirttikylä (KLå, Nea Långskog)
- mustalintu 459 p+m, ruokki 23 m+p, kyhmyjoutsen 30 p, haapana 5 p, sinisorsa 22 p, lapasotka 1 m, haahka 1 p, alli 18 p+m, pilkkasiipi 5 S+N, telkkä 140 p, kaakkuri 2 N+S, kuikka 2 N, kuikkalaji 4 N+S, häkrälintu 1 p, merimetso 12 S+N, merikotka 6 p+m, kalalokki 700 p, tilhi 21 S+N, räkättirastas 20 m, varis 134 m, urpiainen 1093 m
- laulujoutsen 57 p; Kauhajoki, Nummijärvi (JMi, SMi)
Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)
- taviokuurna 2 p, kyhmyjoutsen 17 p+m, alli 42 p, mustalintu 187 p+m, pilkkasiipi 3 p, telkkä 250 p, isokoskelo 46 m, kaakkuri 2 m, kuikka 2 m, härkälintu 2 N, merimetso 2 p, merikotka 18 m+p, naurulokki 1 m, tilhi 20 p, varis 95 m, urpiainen 560 m - pähkinähakki 3 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy) - tikli 2 p; Närpiö, Pirttikylä (KLå)
- pohjantikka 1 p; Närpiö, Piolahti, Vitberget (Petteri Mäkelä)
- pyrstötiainen 9 p; Isojoki, Lauhanvuori (IN)
- tundraurpiainen 3 m, urpiainen 6012 m, merikotka 29 m+p, laulujoutsen 17 N+S, haapana 8 p, musalintu 20 m, isokoskelo 153 S+N, kuikkalaji 1 N, sinisuohaukka 1 m, varpushaukka 5 m, tilhi 132 S+N, räkättirastas 108 m, kulorastas 2 m, pyrstötiainen 13 N, naakka 59 m, varis 315 m, vihervarpunen 142 m, punatulkku 27 m - harmaapäätikka 1 p; Siipyy, Appelö (MPj) - ampuhaukka 1 m; Skaftung (KK) - kyhmyjoutsen 130 p, laulujoutsen 99 p, sorsat 50 p; Ragneskärsfjärden (SJa)
- laulujoutsen 7 E; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- pikkujoutsen 3 m, amerikan/jääkuikka 2 m, kirjosiipikäpylintu 1 ä, taviokuurna 13 m, urpiainen 21560 m, kyhmyjoutsen 25 m+p, laulujoutsen 97 m, metsähanhi 35 m, sinisorsa 48 m+p, mustalintu 22 m, telkkä 116 p+m, isokoskelo 57 m, merikotka 7 p, kalalokki 390 N+p, uuttukyyhky 2 m, varpuspöllö 2 p, pohjantikka 1 m, tilhi 173 m, rautiainen 1 ä, räkättirastas 243 m, pyrstötiainen 11 m, varis 157 m, kottarinan 6 m, pulmunen 1 ä - töyhtöhyyppä 1 p; Härkmeri (JKe)
- pähkinähakki 3 p; Närpiö, keskusta (JV)
- pyy 1 p, tilhi 22 p; Kauhajoki, keskusta (JMi)
- valkoselkätikka 1 p, tundraurpiainen 4 m, kirjosiipikäpylintu 1 m, taviokuurna 26 m, urpiainen 5510 m, laulujoutsen 58 m, jouhisorsa 1 m, alli 1 N, mustalintu 225 p+m, uivelo 1 m, tukkakoskelo 19 m, isokoskelo 27 m, merikotka 8 p+m, varpushaukka 7 m, ampuhaukka 1 m, jänkäkurppa 1 p, taivaanvuohi 1 m, sepelkyyhky 8 m, tilhi 50 m, räkättirastas 240 m, laulurastas 1 m, naakka 386 m, varis 295 m, vihervarpunen 159 m, pulmunen 11 m - tundraurpiainen 3 p; Siipyy, kylä (JKo) - valkoselkätikka 1 p; Skaftung (MPj) - laulujoutsen 16 m, urpiainen 800 m; Skaftung (KK) - laulujoutsen 21 p; Härkmeri (MPj) - vuorihemppo 3 p, isokoskelo 10 m, pähkinähakki 1 p; Kristiina, keskusta (PSl)
- taviokuurna 2 m, pyrstötiainen 3 p; Närpiö, Pirttikylä (IN)
- turkinkyyhky 2 p; Kurikka, keskusta (KRu)
- tunturikiuru 1 E, valkoselkätikka 2 m+p, tundraurpiainen 11 m+p, kirjosiipikäpylintu 4 m, taviokuurna 11 m, mustalintu 425 N 335 S, isokoskelo 240 m, varis 1470 m, urpiainen 8917 m, laulujoutsen 24 m, harmaahanhilaji 6 m, lapasorsa 2 m, tukkasotka 4 m, lapasotka 3 N+S, haahka 1 m, alli 14 m, pilkkasiipi 6 m, telkkä 135 m, kaakkuri 2 N, kuikka 1 m, härkälintu 5 p+m, merimetso 10 m, merikotka 12 m+p, sinisuohaukka 1 m, varpushaukka 6 m, taivaanvuohi 2 p, ruokki 13 S+N, uuttukyyhky 1 m, varpuspöllö 1 p, harmaapäätikka 1 p, pikkutikka 1 p, pohjantikka 2 m, tilhi 374 m, räkättirastas 700 m, kulorastas 4 m, isolepinkäinen 1 p, pyrstötiainen 35 N, sinitiainen 76 m, pähkinähakki 2 N, naakka 203 m, tikli 1 m, vihervarpunen 316 m, punatulkku 69 m, pulmunen 5 p+m - tikli 23 p; Lålby, kaatopaikka (JKe, KHi) - valkoselkätikka 1 p; Kristiina, keskusta (ORa)
- uivelo 4 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- varpuspöllö 1 p; Isojoki, Iso Rapaneva (Matti Mäkelä, Eero Mäkelä)
- leveäpyrstökihu 8 m+p, tunturikihu 1 m, kihulaji 6 m, mustalintu 243 p+m, telkkä 600 p, haapana 5 p, tavi 9 m, lapasotka 1 m, haahka 2 p+m, alli 27 m, pilkkasiipi 2 m, uivelo 1 m, tukkakoskelo 9 m, kaakkuri+sp 10+6 m, kuikka 2 m, jääkukkka 1 m, silkkiuikku 1 N, härkälintu 1 N, merimetso 7 m, merikotka 4 p, ampuhaukka 1 m, ruokki 33 m, urpiainen 670 m, tiklilaji 82 m - lehtokurppa 2 p; Siipyy, Länsikylä (VF) - pähkinänakkeli 1 p; Siipyy, kylä (JKo, ym.) - kottarainen 40 p; Härkmeri (Kari Savolainen)
- laulujoutsen 84 p; Kauhajoki, Päntäne (IN)
- räkättirastas 560 p, kottarainen 60 p
- hiiripöllö 1 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- telkkä 1250 p+m, mustalintu 246 m+p, alli 17 m, tukkakoskelo 28 m+p, kaakkuri+sp 4+2 m, kuikka 1 m, merikotka 7 p+m, ruokki 8 m, kalalokki 400 p, tilhi 31 m, räkättirastas 820 m, korppi 15 m - pähkinähakki 2 p; Siipyy (JKo, KJy)
- laulujoutsen 15 p; Närpiö, Bäckliden (PSl)
- ampuhaukka 1 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (IN)
- amerikanjääkuikka 1 m (vuoden 1.), merisirri 2 p, etelänkiisla 1 p, telkkä 1300 p, kalalokki 1100 p+m, kihulaji 1 m, ruokki 2 m - pähkinähakki 1 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy) - haapana 5 p, mustalintu 4 p, lapasotka 2 p, teeri 11 p; Storsjö (SN) - urpiainen 2420 m; Trutklobbarna (TLi, MPj) 9.10-14.40 - haahka 30 S+N, alli 14 m+p, mustalintu 88 m+p, pilkkasiipi 7 S+N, telkkä 110 p, kaakkuri 1 N, silkkiuikku 1 m, härkälintu 2 N+S, mustakurkku-uikku 1 p, merikotka 5 p+m, taivaanvuohi 2 p, kihulaji 2 m, riskilä 1 N, ruokki 7 S+N, nauruloki 3 m, selkälokki 1 m, pikkutikka 1 p, tilhi 143 m, pyrstötiainen 31 p, isolepinkäinen 1 p, lapinsirkku 1 m, pikkulintu 420 m
- mustajoutsen 1 p, Suupohjan 1.; Närpiö, Nämpnäs, Börsskäret (Matti Palmu)
- valkoselkätikka 1 m; Kauhajoki, Panttikylän torni (IN)
- sepelhanhi 1 m, sinisorsa 16 m, jouhisorsa 3 m, haahka 52 m, all 5 S+N, mustalintu 181 m+p, pilkkasiipi 3 m, telkkä 500 p, tukkakoskelo 20 m, kuikkalaji 1 m, silkkiuikku 1 p, kalalokki 200 p - varpuspöllö 1 p, kulorastas 2 p, isolepinkäinen 1 p; Siipyy, kylä (JKo, ALi)
- valkoselkätikka 1 p; Närpiö, Piolahti, kylä ( Thea Nelson)
- tilhi 100 p, räkättirastas 160 p; Kauhajoki, keskusta (JRi, IN)
- merisirri 2 p, pulmunen 170 p+m, lapasotka 3 N, kuikkalaji 1 N, merikotka 3 m, ampuhaukka 1 m, jänkäkurppa 1 p, tilhi 25 p, peukaloinen 3 p, pyrstötiainen 9 m, järripeippo 35 p - taviokuurna 4 m, harmaapäätikka 1 p; Lapväärtin jokisuus (TI) - laulujoutsen 62 p, kapustarinta 1 m, pyrstötiainen 9 m, isolepinkäinen 1 p - tikli 25 p; Lålby, kaatopaikka (PSl)
- kyhmyjoutsen 22 p, metsähanhi 4 m; Närpiö, Kaldonskär (JV)
- laulujoutsen 8 N; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- muuttohaukka 1 p, valkoselkätikka 1 m, taviokuurna 8 m, naakka 1600 m, varis 3000 m, punatulkku 130 m, sinisorsa 52 m+p, jouhisorsa 1 m, haahka 12 m, alli 34 N+S, mustalintu 123 m+p, pilkkasiipi 12 m, telkkä 445 p+m, tukkakoskelo 86 m, isokoskelo 130 m, kaakkuri 1 m, silkkiuikku 1 p, härkälintu 1 N, merikotka 2 p+m, varpushaukka 3 m, ampuhaukka 1 p, kapustarinta 2 m, jänkäkurppa 1 p, ruokki 3 p, naurulokki 1 N, sepelkyyhky 16 m+p, varpuspöllö 1 p, tilhi 128 m, räkättirastas 400 m, pyrstötiainen 50 p, talitiainen 65 m, isolepinkäinen 1 p, mustavaris 2 m, urpiainen 800 m, pulmunen 26 p - harmaapäätikka 1 p; Skaftung (HWe) - västäräkki 1 p; Tiukka (HL)
- valkoselkätikka 1 p; Närpiö, Piolahti, kylä ( Thea Nelson)
- sinisuohaukka 2 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- haahka 1 m, alli 7 p+m, telkkä 340 p+m, härkälintu 3 p, pyrstötiainen 10 m - kottarainen 30 p; Pohjoislahti (ALv)
- haapana 17 m, jänkäkurppa 1 p, räkättirastas 500 p, kottarainen 1 m
- tilhi 300 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- tilhi 50 p; Kauhajoki, keskusta (JRi, JaR)
- pohjantikka 1 p; Hamnfjärden (HWe)
- valkoselkätikka 2 m, urpiainen 3550 m, alli 4 m, mustalintu 60 N, isokoskelo 33 m, harmaapäätikka 1 ä, pohjantikka 1 m, västäräkki 1 m, tilhi 39 N+S, räkättirastas 785 N+S, varis 380 m, peippo 128 m, punatulkku 28 N, pikkulintu 920 m - valkoselkätikka 1 p, varpuspöllö 1 p, peukaloinen 1 p; Trutklobbarna (HWe) - tilhi 30 m, räkättiratas 800 m, pyrstötiainen 12 m, urpiainen 500 m
- virtavästäräkki 1 p, merisirri 3 p, valkoselkätikka 1 p, kirjosiipikäpylintu 1 m, kyhmyjoutsen 23 p+m, valkoposkihanhi 6 m, haahka 15 p, mustalintu 50 m, tukkakoskelo 48 m, vesilintu 100 N, kuikkalaji 1 m, silkkiuikku 1 p, merikotka 2 p, ampuhaukka 3 m, riskilä 1 m, ruokki 9 m, kalalokki 160 p, sepelkyyhky 32 m, harmaapäätikka 1 m, tilhi 173 m, kivitaskulaji 1 N, räkättirastas 817 m, pyrstötiainen 14 N+S, naakka 88 m, varis 273 m, urpiainen 1144 m, lapinsirkku 2 m - harmaahaikara 3 m; Trutklobbarna (HWe, ym.) 8.00-12.30 - jänkäkurppa 1 p, västäräkki 1 ä, räkättirastas 1300 m, isolepinkäinen 1 p
- peltopyy 15 p; Närpiö, Pirttikylä (KLå)
- tilhi 50 p; Kauhajoki, keskusta (JRi, JaR)
- pähkinänakkeli 1 m (syksyn 1.), kirjosiipikäpylintu 3 m, telkkä 1000 p+m, naakka 1255 m, haapana 16 m, tavi 14 p, sinisorsa 20 p+m, alli 3 S+N, mustalintu 276 m, uivelo 2 N, tukkakoskelo 85 S+N, silkkiuikku 3 p+m, harmaahaikara 2 m, merikotka 3 p+m, varpushaukka 5 m, kapustarinta 1 m, tundrakurmitsa 1 m, kihulaji 2 p+N, naurulokki 1 m, sepelkyyhky 6 m, pohjantikka 1 m, tilhi 40 p+m, räkättirastas 200 p+m, pyrstötiainen 40 p, mustavaris 13 m, varis 690 m, urpiainen 256 S+N - pohjantikka 1 m; Siipyy, Appelö (MPj) - varpuspöllö 1 ä; Siipyy, kylä (JKo) - laulujoutsen 15 p; Hamnfjärden (HWe) - pohjantikka 1 p, pikkutikka 1 p, pyrstötiainen 12 p; Pohjoislahti (ALv) - merisirri 1 p; Murgrund, Lappunge (JK)
- merisirri 2 p; Närpiö, Storklack (JK)
- tilhi 400 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- leveäpyrstökihu 1 m, merisirri 3 m, ruokki 347 m+p, mustalintu 246 m+p, telkkä 450 p, haapana 27 m, haahka 168 m+p, alli 84 m+p, pilkkasiipi 41 m+p, uivelo 2 m, tukkakoskelo 178 p+m, kaakkuri 6 m+p, kukka 5 m+p, silkkiuikku 34 p+m, härkälintu 8 m+p, merikotka 1 p, merikihu+sp 1+2 m, riskilä 18 m+p, naurulokki 9 m, tilhi 26 m, pyrstötiainen 42 p - haarapääsky 1 m; Siipyy, Kiili (JKo) - taivaanvuohi 5 p+m, peukaloinen 1 p, lapinsirkku 1 p; Stånggrund (SJa, MPj) - haapana 130 p, sinisorsa 155 p, isolepinkäinen 1 p; Hamnfjärden (KKo, HWe) - varpuspöllö 1 Ä; Tiukka, Långmarken (KRu, PRu)
- tilhi 600 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- jänkäkurppa 2 p, niittykirvinen 1 p, luotokirvinen 1 p, peukaloinen 4 p, punarinta 5 p, tiltatti 3 p, pajulintu 1 p - jänkäkurppa 1 p, harmaahaikara 1 p; Trutklobbarna (HWe)
- tilhi 400 p, mustarastas 6 p; Kauhajoki, keskusta (ARR, HAR, IN)
- mustalintu 9 m, silkkiuikku 2 p, jänkäkurppa 1 p, peukaloinen 1 p, hippiäinen 30 p, pyrstötiainen 13 m, urpiainen 49 m - pähkinähakki 1 E, räkättirastas 260 m, tiltaltti 2 m; Siipyy, kylä (JKo) - tikli 25 p, pyrstötiainen 7 p; Lålby, kaatopaikka (PSl) - tilhi 500 p, pähkinähakki 1 S; Kristiina, keskusta
- harmaapäätikka 1 p, isolepinkäinen 1 p; Närpiö, Karila (IN)
- sarvipöllö 1 p; Kauhajoki, Jokimaa (IN)
- isokirvinen 1 p, kirjosiipikäpylintu 1 ä, telkkä 1350 p, sinisorsa 21 p, tukkakoskelo 30 p+m, isokoskelo 60 p, silkkiuikku 5 p, merikotka 5 p, tundrakurmitsa 1 p, jänkäkurppa 2 p, västäräkki 1 p, tilhi 67 m+p, peukaloinen 3 p, leppälintu 1 p, räkättirastas 1150 p, tiltaltti 2 p, tikli 1 N - varpuspöllö 1 ä; Siipyy, Länsikylä (VF)
- tilhi 30 p; Kauhajoki, keskusta (JRi)
- valkoselkätikka 3 m, tavi 20 p, sinisorsa 28 p, mustalintu 2 p, kaakkuri 1 p, silkkiuikku 5 p, harmaahaikara 1 p, jänkäkurppa 3 p, taivaanvuohi 9 p, sepelkyyhky 11 m, pohjantikka 1 E, haarapääsky 1 m, tilhi 268 m, peukaloinen 2 p, rautiainen 3 p, räkättirastas 628 m, rastaslaji 3000 p, tiltaltti 2 ä, pyrstötiainen 8 m, isolepinkäinen 1 p, kottarainen 1 p, lapinsirkku 1 p - isolepinkäinen 1 p; Lålby, kaatopaikka (PSl)
- kuikka 1 p, räkättirastas 500 m; Närpiö, Stånggrund (PSl)
- tilhi 40 p; Kauhajoki, keskusta (ARR, HAR)
- pikkuruokki 1 N (syksyn 1.), idäntiltatti 1 p (vuoden 1.), valkoselkätikka 1 N, kirjosiipikäpylintu 4 p, telkkä 2500 p, naakka 1509 m, pohjantikka 4 N, tukkasotka 40 p, lapasotka 1 p, haahka 70 p+m, alli 10 p, mustalintu 25 m+p, tukkakoskelo 46 p+m, kaakkuri 3 m, kuikka 1 m, silkkiuikku 5 m+p, merikotka 4 p, tundrakurmitsa 2 p, riskilä 4 N, ruokki 8 N, suopöllö 1 E, tilhi 165 m, peukaloinen 5 p, räkättirastas 393 m, tiltaltti 5 p, pyrstötiainen 138 m, isolepinkäinen 1 p, närhi 87 N+S, varis 157 m, tikli 5 S+N, vihervarpunen 117 m, pulmunen 1 p - pikkulepinkäinen 1 p; Siipyy, Länsikylä (JKo, AA, MPj) - tiltatti 1 p, hemppo 1 p; Siipyy, kylä (JKo)
- mustalintu 1 p, telkkä 17 p; Kauhajoki, Kauhajärvi (IN)
- hippiäisuunilintu 1 m (vuoden 1.), jääkuikka 1 p, merisirri 2 m, etelänkiisla 1 m, kirjosiipikäpylintu 9 p, telkkä 1200 p, metsähanhi 2 m, haahka 13 m, tukkasotka 125 p+m, lapasotka 5 p, haahka 200 p, alli 5 p, mustalintu 15 p, tukkakoskelo 80 m+p, kaakkuri 5 m, kuikka 2 m, silkkiuikku 7 p, härkälintu 12 p, mustakurkku-uikku 3 p, harmaahaikara 3 p+m, merikotka 8 p, ampuhaukka 1 m, tundrakurmitsa 1 p, taivaanvuohi 3 p, merikihu+sp 1+1 N, riskilä 9 N, ruokki 25 m, kalalokki 200 p, sepelkyyhky 220 m, harmaapäätikka 1 p, pohjantikka 1 N, tilhi 270 S+N, peukaloinen 8 p, räkättirastas 1130 N+S, hippiäinen 100 p, viiksitimali 4 p, pyrstötiainen 21 m, puukiipijä 20 p, isolepinkäinen 1 p, naakka 980 m, mustavaris 10 m, kottarainen 27 m, lapinsirkku 1 p - varpuspöllö 1 p, sarvipöllö 1 p, helmipöllö 3 p; Siipyy, Jonnsborg - merikotka 2 p, varpuspöllö 1 ä, tilhi 330 p+m; Skaftung, Kalasatama - merisirri 1 p; Murgrund, Lappungen (JK)
- sinisorsa 10 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JRi, JaR)
- jääkuikka 1 p, muuttohaukka 1 E, merisirri 2 m, valkoselkätikka 1 m, telkkä 1200 p, metsähanhi+sp 95+48 m, hanhilaji 110 m, sinisorsa 48 p, jouhisorsa 4 p, tukkasotka 44 m+p, lapasotka 6 m, haahka 400 p, alli 27 p, mustalintu 116 p, pilkkasiipi 10 p, tukkakoskelo 58 p, kaakkuri 9 p+m, kuikka 1 m, silkkiuikku 23 p, härkälintu 4 p+m, merimetso 23 m, harmaahaikara 4 m+p, merikotka 17 p+m, kanahaukka 3 p+m, varpushaukka 6 m, kurki 86 m, jänkäkurppa 5 p, taivaanvuohi 4 p, kihulaji 1 m, riskilä 1 p, ruokki 16 S+N, naurulokki 8 m, uuttukyyhky 1 mm, sepelkyyhky 480 m, harmaapäätikka 1 p, pohjantikka 2 m, tilhi 290 N+S, peukaloinen 10 p, punarinta 20 p, räkättirastas 365 N+S, tiltaltti 1 p, pyrstötiainen 25 p, isolepinkäinen 1 p, mustavaris 38 m, varis 210 m - varpuspöllö 1 p, sarvipöllö 1 p, helmipöllö 5 p; Siipyy, Jonnsborg - pikkulepinkäinen 1 m; Siipyy, Länsikylä (VF, ALi) - kirjosiipikäpylintu 6 p; Domarkobban (PSl, Tomi Kaijanen, Kari Kaunisto) - peukaloinen 1 p, viiksitimali 3 p, pyrstötiainen 9 p; Pohjoislahti (ALv)
- nokkavarpunen 1 p; Närpiö, Piolahti (II, KK, AA, ym.)
- mustalintu 1 p; Isojoki, Kangasjärvi (KNi)
- valkoselkätikka 1 m, sepelkyyhky 1024 m, mustavaris 540 m, naakka 1130 m, lapasorsa 2 m, telkkä 150 p, kaakkuri 3 m, harmaahaikara 3 m, merikotka 21 p+m, ruskosuohaukka 1 m, varpushaukka 12 m, piekana 3 m, ampuhaukka 2 m, jänkäkurppa 4 p, taivaanvuohi 4 p, selkälokki 1 p, luotokirvinen 1 p, tilhi 112 m, räkättirastas 780m+p, tiltatti 1 p, pyrstötiainen 10 m, isolepinkäinen 1 p, kottarainen 11 m
- harjalintu 1 p; Kaskinen, Fladan (JKe)
- harjalintu 1 p; Teuva, Äystö (Niko Hopiavuori, Eija Hopiavuori)
- muuttohaukka 1 m, kirjosiipikäpylintu 4 S+N, sepelkyyhky 6115 m, mustavaris 790 m, varis 650 m, tilhi 310 m, valkoposkihanhi 39 m, haapana 36 m, jouhisorsa 11 m, alli 2 m, mustalintu 11 S+N, telkkä 300 p, kuikka+sp 1+2 m, harmaahaikara 1 m, merikotka 7 p, sinisuohaukka 2 m, varpushaukka 15 m, piekana 1 m, ampuhaukka 5 m, kurki 260 m, ruokki 2 m, helmipöllö 1 m, haarapääsky 1 m, peukaloinen 1 p, tiltaltti 1 p, isolepinkäinen 1 p, naakka 530 m, kottarainen 32 p+m, tikli 1 m, punatulkku 27 N, lapinsirkku 2 p+m - tilhi 80 p; Siipyy, Länsikylä (JKo, KK, ym.) - kurki 4 p, hemppo 1 p; Storsjö - harmaapäätikka 1 p, kurki 1320 m; Solaxgrunden (TI) 8.50-13.40 - sepelkyyhky 2230 m, naakka 710 m, varis 690 m, tikli 16 N, uivelo 2 p, harmaahaikara 1 N, merikotka 8 p+m, lehtokurppa 1 p, taivaanvuohi 2 p, tilhi 95 N, räkättirastas 750 S+N, kulorastas 25 S+N, isolepinkäinen 1 m, mustavaris 42 m - haarapääsky 1 p, pähkinähakki 2 p; Lapväärtti (JKo, KK)
- pähkinähakki 7 p; Närpiö, keskusta (UH)
- tilhi 25 p; Teuva, keskusta (KHi)
- metsähanhi 50 m, alli 3 p, mustalintu 3 N, telkkä 467 p+m, harmaahaikara 1 p, merikotka 7 p, taivaanvuohi 5 p, ruokki 3 p, selkälokki 1 p, pohjantikka 1 p, tilhi 1 p, peukaloinen 2 p, mustavaris 1 p - isolepinkäinen 1 p; Storsjö (JKo)
- tundrakurmitsa 2 p, haapana 80 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- tilhi 44+7 p; Kauhajoki, Kainasto+ Kauhajoki, keskusta (JMi)
- kiuru 160 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi)
Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)
- kiuru 54 p+m, niittykirvinen 82 p, peukaloinen 1 ä, räkättirastas 340 p+m, kulorastas 6 m+p, tiltatti 1 Ä, isolepinkäinen 3 S+N, tikli 1 m, lapinsirkku 6 m
- pähkinähakki 4 p; Närpiö, keskusta (UH)
- laulujoutsen 10 p, metsähanhi 1 p, haapana 4 p; Kauhajoki, Kauhajärvi (IN)
- merisirri 1 p, etelänkiisla 1 m, haahka 955 p+m, silkkiuikku 100 p, haapana 55 p, sinisorsa 48 p, mustalintu 55 N+S, pilkkasiipi 8 N+S, tukkakoskelo 67 p+m, kaakkuri 3 m, kuikka 3 S+N, härkälintu 18 p, harmaahaikara 1 p, merikotka 11 p, tylli 1 p, suosirri 3 p, merikihu 1 m, ruokki 22 S+N, naurulokki 4 N, sepelkyyhky 60 m, varpuspöllö 2 p, isolepinkäinen 1 p - pohjantikka 1 p, viirupöllö 1 p, peukaloinen 5 p; Kilgrund (AA, MKm) - valkoselkätikka 1 p; Pakankylä (SSt) - harjalintu 1 p; Kristiina, Itäpuoli (Wiljam Eriksberg) - tilhi 10 p; Kristiina, Itäpuoli (PSl)
- isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Hyyppä, Kolttokylä (IN)
- maakotka 1 N, kirjosiipikäpylintu 3 m, kangaskiuru 1 m, sepelkyyhky 3900 m, peippo 3350 m, varpushaukka 17 m, mustavaris 165 m, metsähanhi 12 m, haapana 64 m+p, telkkä 26 m, harmaahaikara 2 p+m, ruskosuohaukka 3 m, kanahaukka 3 m, ampuhaukka 1 m, suosirri 17 p, jänkäkurppa 2 p, harmaapäätikka 1 m, palokärki 2 m, pohjantikka 3 m+p, niittykirvinen 205 m+p, lapinkirvinen 1 m, tilhi 4 p, peukaloinen 7 p, hippiäinen 200 p, puukiipijä 8 p+m, isolepinkäinen 1 p, närhi 68 m, naakka 450 m, varis 85 m, kottarainen 19 m, vihervarpunen 360 m, punatulkku 45 m - harmaahaikara 6 p, merikotka 4 p; Hamnfjärden (Marko Teivonen, Kari Aromäki, ym.) - harmaasorsa 1 p, sinisorsa 120 p, jouhisorsa 3 p, uivelo 3 p, isolepinkäinen 1 p
- viirupöllö 1 p, tilhi 5 p; Kauhajoki, Aronkylä, Kotamäki (IN)
- taigauunilintu 1 p, telkkä 700 p, kyhmyjoutsen 16 p, haapana 47 p, alli 1 m, tukkakoskelo 40 p, kuikka 3 m, silkkiuikku 21 p, härkälintu 11 p, harmaahaikara 2 p, tundrakurmitsa 1 p, tylli 2 p, punakuiri 1 p, suosirri 14 p, pikkusirri 1 p, jänkäkurppa 2 p, ruokki 5 p, kalalokki 140 p, niittykirvinen 20 p, luotokirvinen 3 p, peukaloinen 5 p, isolepinkäinen 1 p, järripeippo 200 p, lapinsirkku 1 p - pohjantikka 5 m, pikkutikka 2 m; Ljusgrund (SJa) 8.05-10.05 - pilkkasiipi 2 p, telkkä 66 N, tukkakoskelo 33 p, vesilintu 185 N+S, merimetso 200 p, jänkäkurppa 1 p, palokärki 2 m, luotokirvinen 1 p, hömötiainen 32 W
- metsähanhi 20 p, silkkiuikku 2 p; Närpiö, Piolahti (II)
- kiuru 300 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi)
- haahka 3590 p, telkkä 1500 p, isokoskelo 420 p, haapana 27 p, tavi 18 p, lapasotka 2 N, alli 2 N, mustalintu 180 p, pilkkasiipi 48 N+S, tukkakoskelo 70 p, kaakkuri 1 p, silkkiuikku 4 p, härkälintu 6 N+S, harmaahaikara 1 m, merikotka 5 p, kapustarinta 3 p, tundrakurmitsa 1 p, tylli 1 p, punakuiri 1 p, suokukko 4 p, sirrilaji 16 p, ruokki 10 N+S, naurulokki 1 N, kalalokki 600 p, varpuspöllö 1 Ä - heinäkurppa 1 p; Skrattnäs (PB)
- pähkinähakki 8 p; Närpiö, keskusta (UH)
- sarvipöllö 3 p; Kauhajoki, Jokimaa (IN)
- harmaahaikara 1 p, jänkäkurppa 1 p, niittykirvinen 34 p, luotokirvinen 2 p, laulurastas 40 p, punakylkirastas 35 p, hippiäinen 105 p, järripeippo 210 p - valkoselkätikka 1 S; Siipyy, Yttergrund (PSl) - kyhmyjoutsen 50 p, telkkä 50 p, sepelkyyhky 105 m - tn. merisirri 2 p; Siipyyn lintutorni (Heikki Saarnio) - telkkä 600 p, kyhmyjoutsen 20 p, sinisorsa 21 p, haahka 310 S+N, mustalintu 14 N, silkkiuikku 7 p, merikotka 3 p, tylli 1 m, närhi 23 m - mustavaris 13 m; Skaftung (SJa) - sinisorsa 112 p, uivelo 3 p; Hamnfjärden - peukaloinen 1 p; Kristiina, keskusta (PSl)
- maakotka 1 p, muuttohaukka 1 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi)
- sepelkyyhky 106 m; Kilgrund (AA) - selkälokki 1 p, pikkutikka 1 p, peukaloinen 2 p
- peukaloinen 1 p; Närpiö, Stånggrund (PSl)
- ampuhaukka 1 p; Kauhajoki, Kauhajärvi (IN)
- merisirri 1 p, luotokirvinen 5 p, tavi 25 p, tylli 3 p, suokukko 1 p, suosirri 1 p, niittykirvinen 35 p, lapinkirvinen 1 p, kottarainen 65 p - telkkä 1130 p+m, metsähanhi+sp 10+40 m; Kilgrund (AA) - isokoskelo 28 m+p, kaakkuri 2 N, silkkiuikku 13 p, harmaahaikara 5 p+m, merikotka 4 p, suosirri 2 m, taivaanvuohi 2 p, isolepinkäinen 1 p, närhi 41 m, kottarainen 27 m+p - kapustarinta 3 p, taivaanvuohi 3 p; Siipyy (SJa) - valkoselkätikka 1 p; Solaxgrunden (TI) 8.40-11.40 - merimetso 65 m+p, harmaahaikara 8 N+S, merikotka 2 N+S, taivaanvuohi 5 p, sepelkyyhky 190 m, tilhi 13 m, räkättirastas 550 N, isolepinkäinen 1 m, lapinsirkku 1 m - kapustarinta 3 p; Siipyy (JKo) - harmaahaikara 1 p; Hamnfjärden (JPi) - muuttohaukka 1 m; Kristiina, keskusta (PSl)
- pähkinähakki 6 p; Närpiö, keskusta (UH)
- kiuru 100 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- sepelkyyhky 2045 m, merihanhi+sp 36+20 m, harmaahaikara 6 p+m, merikotka 19 p+m, varpushaukka 7 m, kurki 265 m, jänkäkurppa 1 p, taivaanvuohi 9 p, haarapääsky 18 p, niittykirvinen 24 p+m, lapinkirvinen 1 p - kurki 532 m; Siipyy (VF, JKo) 12.30+ 13.15-14.30 - etelänkiisla 1 m, harmaalokki 1300 p; Siipyyn lintutorni (MHa, ym.) 7.10-10.19 - telkkä 1140 p+m, silkkiuikku 3 p, naurulokki 3 p+m, pikkutikka 1 m, haarapääsky 3 m, sinitiainen 54 m, peippo 360 m, järripeippo 110 m, vihervarpunen 210 m - pikkutikka 1 p; Kilgrund (AA, MKm) - kurki 326 m, merikotka 3 p; Skaftung, Sandskäret (JPi) 12.00-12.40
- hanhilaji 100 m; Närpiö, Piolahti (MHa, ym.)
- kurki 70 m; Kauhajoki, Hiukkajärvi (MYT)
- haahka 2 p, mustalintu 7 p+m, telkkä 300 p, isokoskelo 17 m, kuikka 1 m, merikotka 6 N+S, varpushaukka 6 m, pieni jalohaukka 2 m, ruokki 4 N+p, naurulokki 6 N, pohjantikka 1 p, varis 111 p+m - taigauunilintu 2 p; Domarkobban- Kilgrund (AA, MKm) - telkkä 620 p, kalalokki 900 p, kyhmyjoutsen 26 p, tavi 87 p, sinisorsa 62 p, haahka 10 p, merimetso 24 m, harmaahaikara 2 p, merikotka 6 p, ampuhaukka 1 p, kapustarinta 4 p, tundrakurmitsa 1 p, tylli 9 p, punakuiri 1 p, suosirri 12 p, luotokirvinen 3 p, tilhi 1 p - isolepinkäinen 1 p; Hamnfjärden (IE)
- taigauunilintu 1 p; Närpiö, Kåtnäs (II)
- kuikka 1 p; Kauhajoki, Hiukkajärvi (MYT)
- tavi 28 p, lapasotka 1 p, alli 2 N, mustalintu 26 p+m, pilkkasiipi 1 p, telkkä 448 p+m, silkkiuikku 4 p, härkälintu 1 N, merimetso 75 m, merikotka 12 p, varpushaukka 4 m+p, ruokki 3 p, kalalokki 500 p, peukaloinen 1 p - metsähanhi 38 m; Siipyy (JKo) - pähkinähakki 1 p; Lapväärtti (AA) - taigauunilintu 1 p; Kristiina, keskusta (PSl)
- niittykirvinen 25 p, isolepinkäinen 1 p, pähkinähakki 2 p; Närpiö, Piolahti (II)
- pähkinähakki 3 p; Karijoki, Myrkky (KRu)
- jalohaikara 1 p, heinäkurppa 1 p, syksyn 1. - valkoposkihanhi 80 m, harmaahaikara 2 p, merikotka 2 p, merikihu 1 m - kirjosieppo 1 p, harmaasieppo 1 p; Siipyy, kylä (JKo) - kurki 1650 m, piekana 4 m; Lapväärtin jokisuu (ORa) 12.15-13.30 - rautiainen 11 p, hemppo 3 p; Lålby, kaatopaikka - räkättirastas 177 p, valkoposkihanhi 46 p, niittykirvinen 60 p; Savilahti - kurki 2166 m, metsähanhi 24 m; Pyhävuori (JK) - merikotka 11 m, piekana 11 m, tilhi 1 p
- kurki 675 m; Närpiö, Nämpnäs (JV)
- haapana 5 p, silkkiuikku 8 p; Kauhajoki, Nummijärvi (JRi, JaR)
- taigauunilintu 2 p, telkkä 1200 p, haahka 15 p, silkkiuikku 12 p, merikotka 6 p, kalasääski 1 m, kapustarinta 2 p, tylli 8 p, suokukko 1 p, suosirri p, huuhkaja 1 p, niittykirvinen 45 p, keltavästäräkki 1 p, peukaloinen 1 p - taigauunilintu 1 p, metsähanhi 23 m, merikotka 5 p; Kilgrund (AA) - viirupöllö 1 Ä; Siipyy (SSt) - jänkäkurppa 2 p, taivaanvuohi 2 p; Skaftung (SJa) - kottarainen 400 p, valkoposkihanhi 40 N; Pohjoislahti (PSl, ym.)
- taigauunilintu 2 p; merihanhi 500 S, kurki 160 m; Närpiö, Kaldonskär (PSl)
- kurki 1700 m; Kristiinankaupunki (JK)
- tylli 3 m, valkoviklo 1 p; Närpiö, Kaldonskär (PSl)
- metsähanhi 50 m; Bäckliden - merihanhi 750 p, kanadanhanhi 250 p; Kalax (PSl, JV) - kurki 500 p, laulujoutsen 60 p, metsähanhi 20 p - kurki 500 p, hemppo 12 p; Västra Yttermark (JV) - kottarainen 115 p; Rangsbyfjärden - isolepinkäinen 1 p; Kaskinen, Fladan (PSl)
- isolepinkäinen 1 p; Isojoki, Möykky (JRi)
- laulujoutsen 30 p; Närpiö, Rangsbyfjärden (JV)
- telkkä 1500 p+m, kyhmyjoutsen 21 p, isokoskelo 27 N, kaakkuri 2 N+S, merimetso 211 m, kuovi 1 m, merikihu 1 m, kalalokki 700 p - laulujoutsen 21 p, merihanhi 120 p, valkoposkihanhi 4 p; Lillsund (II, PSl) - kurki 60+40 m; Lålby+ Tiukka (PSl) - merihanhi 105 S-SW; Savilahti - kottarainen 350 p; Pohjoislahti - harmaahaikara 1 p, ampuhaukka 1 p, kivitasku 3 p, isolepinkäinen 1 p; Välikylä
- sepelkyyhky 100 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- pähkinähakki 2 p; Kauhajoki, Heikkilänkylä (TA)
- kalalokki 3200 m, lokkilaji 900 p, haahka 8 m, mustalintu 53 m, kaakkuri 1 N, merimetso 215 m, harmaahaikara 2 p, suosirri 13 m+p, pieni kahlaaja 35 p - kottarainen 400 p; Pohjoislahti (PSl)
- muuttohaukka 1 m, merimetso 10 m; Närpiö, Karila (IN)
- varpuspöllö 1 Ä; Kauhajoki, Aronkylä, Kotamäki (IN)
- haapana 14 m, haahka 25 p+m, mustalintu 16 m, telkkä 230 m, suosirri 30 m - jalohaikara 1 p; Hamnfjärden (IE) - punakottarainen 1 ad p, edellinen 2012; Kristiina, keskusta (Maarit Koivuluoma)
- kurki 550 p, merihanhi 220 p; Närpiö, Kalax (PSl)
- räkättirastas 200 W; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- telkkä 1050 p, mustalintu 290 p+m, silkkiuikku 102 p, harmaahaikara 4 p, merikotka 3 p, sinisuohaukka 4 m, aro/niittysuohaukka 1 m, kalasääski 1 p, tuulihaukka 6 p, nuolihaukka 3 p, tylli 2 m, isosirri 7 m, suosirri 5 m, valkoviklo 3 m, merikihu 3 m, niittykirvinen 145 m, luotokirvinen 2 p, peukaloinen 1 p - harmaahaikara 31, harmaasorsa 5 p, haapana 18 p, lapasorsa 10 p; Hamnfjärden - muuttohaukka 1 p; Siipyy
- isolepinkäinen 2 p, pähkinähakki 1 p; Närpiö, Östra Yttermark (IN)
- kottarainen 150 p; Kauhajoki, Aninkuja (IN)
- pikkusieppo 3 p, pohjansirkku 1 p, pulmussirri 1 p, telkkä 1650 p, haahka 950 p, kalalokki 2000 p, mustalintu 120 N, merimetso 60 p, merikotka 3 p, ruskosuohaukka 3 m, sinisuohaukka 2 m, varpushaukka 4 m, tuulihaukka 3 p+m, tundrakurmitsa 1 p, tylli 24 p, suokukko 8 p+m, kuovisirri 3 p, lapinsirri 1 p, suosirri 41 p, pikkusirri 3 p mustaviklo 2 p, räyskä 3 m, selkälokki 26 p, luotokirvinen 9 p, västäräkki 65 p, peukaloinen 1 p, leppälintu 4 p, kivitasku 11 p, mustapääkerttu 2 p, tiltaltti 15 p, pajulintu 25 p, harmaasieppo 1 p, kottarainen 30 p
- jalohaikara 3 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- lyhytnokkahanhi 4 m, muuttohaukka 1 m, metsähanhi 44 m, tavi 45 p+m, lapasotka 1 m, kuikka 3 p, silkkiuikku 42 p, härkälintu 3 p+m, merimetso 56 m, harmaahaikara 3 p, merikotka 7 p, varpushaukka 5 p+m, hiirihaukka 4 p+m, ampuhaukka 1 p, kapustarinta 2 m, tylli 10 p, isosirri 3 p+m, rantasipi 2 p, jänkäkurppa 1 p, huuhkaja 1 p, niittykirvinen 52 p+m, kottarainen 40 p - nuolihaukka 4 m+p; Storsjö (JKo) - hiirihaukka 2 p, västäräkki 30 p, haarapääsky 25 m
- pähkinähakki 1 W; Närpiö, Finby (PSl)
- kottarainen 150 p; Kauhajoki, Hangaskylä (IN)
- hanhilaji 27 m, haahka 5 m, harmaahaikara 5 p, merikotka 5 p, kapustarinta 2 m, tylli 6 p, suosirri 1 p, kottarainen 30 p - harmaahaikara 34 p, merikotka 1 p; Hamnfjärden - mustapääkerttu 4 p, pähkinähakki 2 p; Kristiina, keskusta (PSl) - hanhilaji 104 m, tuulihaukka 3 p, isolepinkäinen 3 p; Välikylä (PRu, KRu)
- kurki 320 p; Närpiö, Kalax (JV)
- kurki 346 p, haarapääsky 30 p, isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Päntäne (JPi)
- harmaahaikara 32 p, räyskä 1 SW, peukaloinen 1 p; Hamnfjärden (HWe) - nuolihaukka 3 m+p, kapustarinta 2 p; Härkmeri - isolepinkäinen 1 p; Dagsmark (JTu, ym.)
- haapana 115 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- haarapääsky 110 p; Kauhajoki, Kauhajärvi (IN)
- telkkä 950 p, merimetso 410 m haapana 16 m, heinätavi 1 p, tukkasotka 10 m, pilkkasiipi 1 N, isokoskelo 37 S+N, kaakkuri 2 m, merikotka 12 p, nuolihaukka 2 p+m, suokukko 2 m, valkoviklo 1 ä, punajalkaviklo 1 p, kalatiira 1 m - telkkä 400 m, merimetso 170 m; Trutklobbarna (HWe) 7.10-11.40 - merikotka 6 p, ruskosuohaukka 2 m, kalasääski 1 m, tylli 6 p, västäräkki 20 p
- kurki 330 p, laulujoutsen 75 p; Närpiö, Kalax (Antti Karlin)
- pähkinähakki 1 W; Teuva, Kirkonkylä (IN)
- harmaahaikara 5 S; Närpiö, Nämpnäs, Sundfjärden (JV)
- kurki 170 p, laulujoutsen 48 p, metsähanhi 85 p; Isojoki, Hongonkylä (IN)
- mustavaris 1 m; Pakankylä - laulujoutsen 13 p, merihanhi 38 p, sepelkyyhky 75 p; Lillsund - räkättirastas 145 p, isolepinkäinen 1 p, pähkinähakki 1 p, kottarainen 15 p; Lapväärtti - harmaahaikara 61 p; Hamnfjärden (HWe) - arosuohaukka 1kv m; Härkmeri - ruskosuohaukka 3 m, nuolihaukka 3 p, taivaanvuohi 2 p
- metsähanhi 114 p, merihanhi 60 S; Närpiö, Piolahti (PSl, Ville Suorsa)
- harmaahaikara 2 m; Kauhajoki, Nummijärvi (ARR, HAR)
- muuttohaukka 1 m, pulmussirri 1 p, telkkä 860 p+m, merimetso 1060 m+p, merikotka 15 p, haapana 54 p+m, haahka 16 m, mustalintu 152 N+S, pilkkasiipi 2 m, isokoskelo 64 m, kaakkuri 12 S+N, harmaahaikara 2 p+m, ruskosuohaukka 3 m, varpushaukka 13 m+p, nuolihaukka 4 m, tyli 2 p, musaviklo 1 p, kalatiira+sp 3+2 m, lapintiira 3 m, selkälokki 43 p+m - pikkutikka 1 Ä; Skaftung (HWe) - harmaahaikara 35 p, ruskosuohaukka 2 m; Hamnfjärden - peukaloinen 5 p; Pohjoislahti (ALv)
- harmaahaikara 6 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- merikokta 1 p, hiirihaukka 3 m, tuulihaukka 4 p, nuolihaukka 2 p; Teuva, Suksenjärvi (JKe)
- harmaahaikara 1 NE, merikotka 1 p, tuulihaukka 3 p - peukaloinen 1 p; Skaftung (HWe)
- laulujoutsen 14 p, kapustarinta 21 p; Närpiö, Härtsbacken (PSl)
- räkättirastas 300 p; Kauhajoki, Panttikylän torni (IN)
- muuttohaukka 2 m, pulmussirri 3 m, telkkä 1250 m 550 p, merihanhi 58 m, valkoposkihanhi 29 m, haapana 33 N+S, tavi 68 N+S, haahka 265 p+m, mustalintu 9 m, uivelo 1 m, isokoskelo 40 p, kaakkuri 2 m, kuikka 6 m, harmaahaikara 1 m, merikotka 6 p, aro/niittysuohaukka 1 m, varpushaukka 9 m, kalasääski 1 N, nuolihaukka 2 m, tylli 2 m, kuovi 2 m, isosirri 1 p, kuovisirri 1 m, suosirri 13 m, pikkusirri 1 m, merikihu 2 m, lapintiira 6 S+N, selkälokki 35 p+m - pähkinähakki 2 SW; Tiukka (JKo, KJy)
- harjalintu 1 p, vuoden 1.; Närpiö, Piolahti, Bölemossen (Meri Markkanen)
- isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Möykkykylä (MYT)
Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)
- tavi 200 p, haapana 80 p, jouhisorsa 20 p, lapasorsa 10 p, tukkasotka 12 p, harmaahaikara 45 p, nokikana 1 p, mustaviklo 1 p - nuolihaukka 1 p, pikkulepinkäinen 1 p; Härkmeri - piekana 2 p; Merijärvi (IR)
- kurki 200 p, kottarainen 50 p; Kauhajoki, Hangaskylä (JKe, KHi)
- räkättirastas 250 p; Lapväärtti (PSl) - kanadanhanhi 26 p; Lålby - kalasääski 1 E, isolepinkäinen 1 p; Dagsmark
- merikotka 3 p; Närpiö, Nämpnäs, Sundfjärden (JV)
- kurki 240 p, laulujoutsen 14 p, sepelkyyhky 200 p; Kauhajoki, Päntäne (IN)
- hiirihaukka 3 p, käenpiika 1 p - selkälokki 8 p; Skaftung (SJa) - kottarainen 300 p; Pohjoislahti (PSl, ym.)
- tavi 250 p, jouhisorsa 60 p, haapana 35 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- isolepinkäinen 1 p; Teuva, Perälä (Petri Salo)
- kapustarinta 18 p; Kauhajoki, Kainasto (JRi)
- isosirri 6 p, suosirri 52 p; Närpiö, Kaldonskär (JV)
- isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Nummijärvi, Koihna (PU)
- metsähanhi 2 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- pähkinähakki 4 p; Kurikka, Oppaanmäki (KRu)
- laulujoutsen 40 p, merihanhi 130 N, suokukko 6 p, pähkinähakki 2 p - merimetso 2 p; Nämpnäs, Sundfjärden
- kuikka 4 p; Kauhajoki, Hiukkajärvi (MYT)
- tylli 7 p, töyhtöhyyppä 7 p, mustaviklo 1 p, valkoviklo 3 p - kurki 18 p; Kalax
- haahka 220 p, mustalintu 58 N, uivelo 1 m, tylli 9 m, suosirri 34 m - pähkinähakki 2 p; Kristiina, keskusta (ALv)
- telkkä 650 p, merikotka 6 p, tundrakurmitsa 1 p, tylli 35 p, punakuiri 2 p, karikukko 1 p, isosirri 5 p, suokukko 6 p, kuovisirri 4 p, pikkusirri 2 p, mustaviklo 2 p, valkoviklo 4 p, liro 18 p, keltavästäräkki 3 p, kivitasku 6 p, varis 230 p - käenpiika 1 p; Siipyy, kylä (JKo) - jalohaikara 1 p, harmaahaikara 21 p; Hamnfjärden (SJa, PSl) - jouhisorsa 3 p, suokukko 6 m - aro/niittysuohaukka 1 m; Skaftung
- kapustarinta 12 m; Kauhajoki, Hyyppä, Korhoskylä (IN)
- telkkä 1080 m+p, tylli 51 m, merihanhi 27 m, tavi 78 m, jouhisorsa 8 m, lapasorsa 6 m, haahka 91 p, mustalintu N+S, kaakkuri 2 m, merimetso 181 m, merikotka 4 p+m, tundrakurmitsa 3 m, pikkukuovi 1 m, karikukko 3 m, suokukko 3 m, suosirri 50 m, vesipääsky 1 m, valkoviklo 8 m, punajalkaviklo 4 m, pieni kahalaaja 51 m, merikihu 2 m, kalatiira 51 m, kala/lapintiira 284 m - kanadanhanhi 90 p; Perus (PSl)
- valkoposkihanhi 200 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- kuovi 14 m; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- telkkä 550 p, isosirri 29 m, merimetso 36 m, merikotka 2 p, tundrakurmitsa 2 m, tylli 46 m, punakuiri 7 m, suosirri 28 m, valkoviklo 4 m, liro 4 m, punajalkaviklo 3 m, merikihu 1 p, peukaloinen 1 p - kirjosiipikäpylintu 1 p; Siipyy, Södra Yttergrund (PSl) - harmaahaikara 1 p, merimetso 100 p, räyskä 1 p, peukaloinen 1 p
- kottarainen 500 p; Kauhajoki, Hangaskylä (IN)
- Suomessa 63. havainto, edellinen 24.7. ad Ahvenanmaalla (Lintutiedotus) - telkkä 800 p, haahka 150 p, kalalokki 270 p; Kilgrund+ Trutklobbarna - kuikka 3 m, merimetso 110 p, merikotka 2 p, meriharakka 24 m, kapustarinta 2 m, tundrakurmitsa 1 p, pikkukuovi 1 m, punakuiri 2 p+m, valkoviklo 4 p, merikihu 2 p - isosirri 23 m, tylli 42 m; Siipyyn lintutorni (JKo) 10.15-13 - haapana 10 m, kuovisirri 9 m, suosirri 55 m, keskikokoinen+pieni kahlaaja 15+35 m, merikihu 3 p, kala+lapintiira 150 m - jalohaikara 1 p, harmaahaikara 44 p, tavi 300 p; Hamnfjärden (SJa) - sinisorsa 500 p haapana 25 p, jouhisorsa 15 p, lapasorsa 8 p, tukkasotka 12 p - harmaahaikara 3 p; Skaftung, Sandskäret (JPi) - kanadanhanhi 32 p, merikotka 3 p, valkoviklo 2 p - nuolihaukka 4 p; Skatan (PSl)
- harmaahaikara 13 p, merikotka 3 p, tylli 1 p, räyskä 2 p
- mehiläishaukka 1 p; Närpiö, Östra Yttermark (II)
- mehiläishaukka 1 p; Teuva, Perälä (PHo)
- suokukko 6 p, valkoviklo 5 p - harmaahaikara 3 S, mustapääkerttu 4 p; Kaskinen, Fladan (JKe) - tilhi 3 p; Sälgrund (Petri Hakosalo)
- pähkinähakki 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- haahka 200 p, mustalintu 29 p+m, kaakkuri 2 p+m, silkkiuikku 11 p, merimetso 54 S, isosirri 1 m, suosirri 5 m, valkoviklo 2 m, punajalkaviklo 2 m, keskikokoinen+pieni kahlaaja 15011 p, merikihu 2 m, ruokki 3 N - jalohaikara 1 p; Hamnfjärden (IE, ym.)
- sepelkyyhky 1200 p, keltavästäräkki 6 p; Närpiö, Östra Yttermark (II)
- haahka 150 p, meriharakka 6 m, valkoviklo 1 m - tavi 56 p, harmaahaikara 4 p, valkoviklo 7 p, liro 17 p; Trutklobbarna
- kehrääjä 2+1 p; Isojoki, Pihlajanpuoli+ Koppelonkylä (JTu)
- pulmussirri 2 p, haahka 380 p, telkkä 80 p, ampuhaukka 1 p, meriharakka 3 m, tundrakurmitsa 6 p, tylli 73 p, karikukko 2 p, isosirri 7 p, suokukko 10 p, kuovisirri 7 p, lapinsirri 3 p, suosirri 96 p, mustaviklo 2 p, valkoviklo 10 p, liro 5 p, punajalkaviklo 5 p, taivaanvuohi 3 p, haarapääsky 210 m, keltavästäräkki 6 m+p, kottarainen 200 p - pulmussirri 3 m; Siipyyn lintutorni (JKo) 10.00-13.15 - tundrakurmistsa 2 m, tylli 12 m, lapinsirri 3 m, suosirri 13 m, valkoviklo 2 m, merikihu 6 m+p, riskilä 1 m, räyskä 2 p
- arosuohaukka 1 p; Närpiö, Kalax (PSl)
- ruskosuohaukka 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- harmaahaikara 3 p, merikotka 3 p, tylli 3 p, suosirri 1 p, suokukko 5 p, pikkukuovi 2 m, valkoviklo 3 p, liro 6 p, kalalokki 150 p - lapasotka 3 m, haahka 300 p, telkkä 300 p; Kilgrund - merihanhi 28 p; Siipyy, Länsikylä (MHa, ym.) - pulmussirri 1 p, suosirri 6 p; Siipyyn lintutorni 9.05-10.40 - kyhmyjoutsen 56 p, isokoskelo 70 p, merimetso 80 p+m, tylli 3 p, kalatiira 40 m, lapintiira 10 m, riskilä 12 p, ruokki 2 S - ampuhaukka 1 p; Skaftung - jalohaikara 1 p, harmaahaikara 59 p; Hamnfjärden - valkoviklo 46 p, kanadanhanhi 32 p, heinätavi 1 p, suokukko 3 p, mustaviklo 1 p - valkoposkihanhi 20 p, kanadanhanhi 14 p, harmaahaikara 5 N; Pohjoislahti (PSl, JK) - pähkinähakki 1 p; Kristiina, keskusta (PSl)
- valkoposkihanhi 600 p, merihanhi 400 p; Närpiö, Piolahti (PSl, MHa)
- harmaahaikara 1 S; Kurikka, Mietaankylä (IN)
- jalohaikara 3 p, harmaahaikara 66 p; Hamnfjärden (SJa) - merikotka 1 p, töyhtöhyyppä 4 p, tylli 8 p, suokukko 22 p, suosirri 10 p, valkoviklo 24 p, liro 25 p, taivaanvuohi 3 p, pieni kahlaaja 8 p - peukaloinen 1 p; Kilgrund (AA, MKm) - haahka 160 p, mustalintu 22 p, telkkä 342 p+m - sarvipöllö 1 p; Svisskäret (TI) - jalohaikara 3 p, harmaahaikara 3 p; Pohjoislahti (JK, ym.) - pähkinähakki 2 p; Kristiina, keskusta (PSl)
- valkoposkihanhi 200 p, merihanhi 50 p; Närpiö, Piolahti (AA)
- haarapääsky 300 p; Kauhajoki, Savikylä (JaR)
- harmaahaikara 64 p, valkoviklo 37 p, kanadanhanhi 34 p, tavi 150 p, heinätavi 1 p, töyhtöhyyppä 6 p, tylli 17 p, suokukko 17 p, suosirri 4 p, mustaviklo 4 p, liro 22 p, taivaanvuohi 15 p - merimetso 270 p, valkoviklo 4 m, räyskä 6 m; Kilgrund (AA, MKm) - jalohaikara 2 p, harmaahaikara 5 p; Pohjoislahti (JK, ORa)
- suokukko 16 p; Närpiö, Piolahti (JKe)
- pähkinähakki 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- pulmussirri 1 p, laulujoutsen 74 p, mustalintu 1 p, tundrakurmitsa 2 p+m, tylli 34 p, suokukko 7 p, isosirri 1 p, lapinsirri 5 p, suosirri 10 p, rantasipi 8 p, valkoviklo 5 p, liro 2 p, taivaanvuohi 5 p, selkälokki 49 p, riskilä 1 p, ruokki 2 S, räyskä 4 p, luotokirvinen 6 p, kottarainen 140 p, järripeippo 1 p - kirjosiipikäpylintu 1 E; Siipyy (HWe) - harmaahaikara 37 p, valkoviklo 48 p, tylli 8 p; Hamnfjärden (HWe, MPj) - töyhtöhyyppä 11 p, taivaanvuohi 4 p, suokukko 26 p, mustaviklo 4 p, liro 20 p - jalohaikara 3 p; Pohjoislahti (TVi, KVi) - jalohaikara 1 p; Skatan (GNo, BNo)
- nuolihaukka 5 p, valkoviklo 5 m, kalalokki 130 p; Närpiö, Nämpnäs, Sundfjärden (JV)
- kurki 250 p; Kauhajoki, Hangaskylä (JKe)
- harmaahaikara 16 N, hiirihaukka 2 p, tuulihaukka 4 p, kurki 33 S, pikkukuovi 3 p, kuovi 1 p, metsäviklo 5 p, valkoviklo 4 p, liro 7 p, käki 1 p - jalohaikara 1 p, harmaahaikara 68 p, valkoviklo 47 p; Hamnfjärden (SN, II) - töyhtöhyyppä 4 p, taivaanvuohi 7 p, suokukko 14 p, mustaviklo 5 p, liro 28 p - jalohaikara 2 N, harmaahaikara 6 N; Skaftung (SJa) - pähkinähakki 1 p; Lapväärtti (AA, MKm) - jalohaikara 2 p; Pohjoislahti (PSl, ALv)
- harmaahaikara 14 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- mehiläishaukka 1 p; Kauhajoki, Sotka (IN)
- kuovi 9 m, pikkukuovi 2 m, taivaanvuohi 4 p; Trutklobbarna - jalohaikara 2 p; Kristiina, keskusta, Pukinsaari (GNo, BNo)
- pähkinähakki 2 p; Närpiö, Kalax (PSl)
- pähkinähakki 1 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- sinisorsa 600 p, lapasorsa 50 p, tavi 130 p, haapana 8 p, jouhisorsa 12 p, heinätavi 1 p, tylli 4 p, suokukko 10 p, mustaviklo 1 p, valkoviklo 12 p, liro 26 p, taivaanvuohi 13 p - taivaanvuohi 11 p; Kilgrund (AA, MKm) - kottarainen 100 p; Kristiina, keskusta (PSl)
- suokukko 4 p, valkoviklo 3 p, liro 11 p; Närpiö, Piolahti (II)
- kaakkuri 3 p, merimetso 1 p; Kauhajoki, Kauhaneva (Veli-Pekka Viklund, Anne Joki)
- harmaahaikara 52 p, töyhtöhyyppä 7 p, tylli 2 p, suokukko 6 p, valkoviklo 12 p, liro 14 p, taivaanvuohi 3 p - valkoposkihanhi 250 p; Kristiina, keskusta (IN)
- arosuohaukka 1 p, sinisuohaukka 1 p; Närpiö, Vargholmen (PSl, II)
- sinisorsa 30 p; Kauhajoki, Harjankylä, Laturi (JRi, JaR)
- harmaahaikara 3 p; Trutklobbarna (HWe) 8.00-12 - tuulihaukka 4 p, lapinsirri 1 p, suosirri 2 p, metsäviklo 4 p, pikkulepinkäinen 3 p - harmaahaikara 50 p, valkoviklo 19 p, suokukko 8 p; Hamnfjärden
- silkkiuikku 63 p; Närpiö, Piolahti (II)
- turkinkyyhky 1 p; Ylimarkku
- harmaahaikara 1 p, kalasääski 1 p; Kauhajoki, Hiukkajärvi (MYT)
- silkkiuikku 350 p, merimetso 1900 N, valkoposkihanhi 24 p, mustalintu 13 N, harmaahaikara 13 N, merikotka 3 p, tuulihaukka 4 p, kapustarinta 4 p, tylli 3 p+m, pikkukuovi 3 m, valkoviklo 8 m+p, liro 6 p, merikihu 14 p+m, ruokki 21 N+S, isolepinkäinen 1 p - harmaahaikara 41 p, heinätavi 3 p; Hamnfjärden (HWe, MPj) - suokukko 9 p, valkoviklo 6 p, liro 21 p, taivaanvuohi 5 p, käki 1 p
- pikkukuovi 1 m, valkoviklo 3 m; Närpiö, Nämpnäs, Sundfjärden (JV)
- pähkinähakki 2 p; Kauhajoki, Päntäne (Liisa ja Erkki Yli-Kullas)
- merikotka 4 p, tylli 1 p, pikkukuovi 9 p, suokukko 2 p, taivaanvuohi 9 p, valkoviklo 1 p, metsäviklo 5 p, liro 4 p, merikihu 6 p - jalohaikara 3 p, harmaahaikara 49 p; Hamnfjärden (HWe, IE, ym.) - kanadanhanhi 34 p, suokukko 8 p, mustaviklo 2 p, valkoviklo 7 p, liro 26 p - käki 3 p; Siipyy, Länsikylä (JKo, KJy)
- lapinsirri 8 p; Närpiö, Piolahti (II)
- kehrääjä 5 Ä; Kurikka, Pahkavuori (IN)
- pikkukuovi 3 p, taivaanvuohi 3 p, ruokki 3 S - harmaahaikara 21 p; Hamnfjärden - kanadanhanhi 26 p, suokukko 4 p, mustaviklo 1 p, valkoviklo 3 p - huuhkaja 1 Ä, kehrääjä 8 Ä; Susivuori (IN)
- kirjosiipikäpylintu 1 p, kanadanhanhi 20 p; Närpiö, Vargholmen (PSl)
- valkoviklo 4 p; Kauhajoki, Hiukkajärvi (MYT)
Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)
- lapasorsa 18 p, taivaanvuohi 6 p, suokukko 4 p - harmaahaikara 69 p; Hamnfjärden (HWe, SJa) - kanadanhanhi 20 p, tukkasotka 45 pm p, suokukko 6 p, valkoviklo 2 p, liro 9 p - merihanhi 45 p; Tiukka (Jari Helstola)
- töyhtöhyyppä 50 p, valkoviklo 17 p; Närpiö, Piolahti (Jari Helstola)
- kurki 115 p; Kauhajoki, Hangaskylä (IN)
- haahka 150 p, mustalintu 28 p, pilkkasiipi 15 p, ruokki 8 N+S - räyskä 1 p; Pohjoislahti (PSl)
- merihanhi 1020 p, pähkinähakki 1 p; Närpiö, Piolahti (PSl, II)
- suokukko 1 p, kuovi 1 m, valkoviklo 4 p, liro 6 p - harmaahaikara 54 p, mustaviklo 4 p, valkoviklo 12 p; Hamnfjärden - käki 1 p; Siipyy (MHa) - kyhmyjoutsen 40 p, merimetso 180 p; Siipyyn lintutorni
- kehrääjä 5 p; Kauhajoki, Päntäne, Tuluskangas (IN)
- selkälokki 122 p, laulujoutsen 45 p, haahka 500 p, alli 2 N, mustalintu 6 p, telkkä 550 p, isokoskelo 70 p, merimetso 150 p, meriharakka 3 p, lapinsirri 2 p, suosissri 5 p, riskilä 31 p, ruokki 3 p, luotokirvinen 6 p - taivaanvuohi 5 p, liro 12 p, merikihu 4 p; Trutklobbarna (HWe) 6.00-8 - harmaahaikara 54 p, mustaviklo 2 p, valkoviklo 9 p; Hamnfjärden - peukaloinen 1 Ä; Skaftung - kanadanhanhi 24 p; Skaftung, Sandskäret (JPi) - kirjosiipikäpylintu 1 p; Kristiina, keskusta (JK) - valkoposkihanhi 40 p; Kristiina, keskusta (MHa, ym.)
- merihanhi 235 p, silkkiuikku 95 p, uivelo 1 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- harmaahaikara 3 p; Kurikka, Tehtaanlammi (Tero Vuorela)
- pulmussirri 3 p, idänuunilintu 1 Ä, haahka 5000 p, vesilintu 3000 p (telkkä, koskelot), silkkiuikku 95 p, pilkkasiipi 42 p, härkälintu 5 p, tylli 5 p, suokukko 17 p, suosirri 14 p, valkoviklo 5 p, liro 33 p, punajalkaviklo 8 p, riskilä 35 p - merikihu 8 p, liro 23 p, räyskä 5 p; Trutklobbarna (HWe) 6.00-9.30 - ristisorsa 1 S, harmaahaikara 12 p, pikkukuovi 1 p, mustaviklo 2 p, valkoviklo 2 p
- pähkinähakki 1 p; Närpiö, keskusta (UH)
- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Juonikylä (Annika Karhu)
- pulmussirri 4 p, riskilä 51 p, tylli 1 p, punakuiri 1 p, suokukko 8 p, suosiri 21 p, valkoviklo 4 p, liro 15 p, punajalkaviklo 10 p, ruokki 2 p, räyskä 5 p, selkälokki 34 p, luotokirvinen 5 p - silkkiuikku 403 p, härkälintu 19 p; Trutklobbarna (MPj) 13.30-14.45 - tukkasotka 24 p, harmaahaikara 7 p, tylli 1 p, mustaviklo 1 p, valkoviklo 6 p, suokukko 4 p, merikihu 4 p - harmaahaikara 20 p, merihanhi 31 p; Hamnfjärden (HWe) - luhtakana 1 ä, kalasääski 1 p; Blomträsket (SSt)
- harmaahaikara 3 SW; Närpiö, Järvöfjärden (RLi, TSl)
- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Savikylä (HV)
- merihanhi 115 p; Siipyy, Länsikylä
- merihanhi 490 p, silkkiuikku 70 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- kehrääjä 5 p; Kauhajoki, Hirsikangas (IN)
- harmaahaikara 16 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- kaakkuri 1 p, valkoviklo 1 p; Kauhajoki, Kauhaneva (IN)
- pilkkasiipi 1 poikue; Närpiö, Töjby, Storskäret (PSl)
- harmaahaikara 12 p, räyskä 4 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- harmaahaikara 1 p; Kurikka, Niinistö (MVa)
- pulmussirri 1 p (vuoden 1.), selkälokki 90 p, riskilä 48 p, kuikka 3 S+N, meriharakka 4 p, tylli 5 p, punakuiri 1 p, suokukko 8 p, kuovisirri 3 p, suosirri 25 p, valkoviklo 3 p, liro 7 p, merikihu 5 m, ruokki 30 p+m, räyskä 10 p, naurulokki 110 m, luotokirvinen 7 p - pähkinähakki 1 E; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- suokukko 2 p, valkoviklo 1 p, liro 3 p; Närpiö, Kaldonskär (JV)
- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- merihanhi 470 p, harmaahaikara 30 p; Närpiö, Piolahti (II)
- tylli 1 m; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- lapasorsa 8 p, jouhisorsa 5 p, valkoviklo 2 p - törmäpääsky 13 p; Kristiina, keskusta (Anne Paadar)
- luhtahuitti 1 Ä, ruisrääkkä 3 Ä; Närpiö, Hinjärvi (Ilpo Peräkorpi)
- laulujoutsen 45 p, kuikka 2 p; Isojoki, Hanhikeidas (IN)
- haahka 10000 p, telkkä 2000 p, vesilintu 2000 p, merimetso 2000 p, merikotka 15 p, laulujoutsen 100 p, ristisorsa 2 p, tavi 50 p, lapasotka 2 S, mustalintu 20 p, pilkkasiipi 13 S, kaakkuri 6 S, meriharakka 6 p, tylli 6 p, suokukko 9 p, kuovisirri 3 p, lapinsirri 2 p, suosirri 45 p, valkoviklo 10 p+m, liro 10 p, riskilä 40 p, ruokki 35 p, räyskä 8 p, selkälokki 53 p, luotokirvinen 5 p, kottarainen 121 p - harmaahaikara 27 p; Hamnfjärden (JKo) - luhtahuitti 2 Ä; Härkmerifjärden (RS) - pähkinähakki 1 p; Kristiina, keskusta (TLe)
- telkkä 240 p, uivelo 1 p, silkkiuikku 74 p; Närpiö, Piolahti (II, RS)
- kaakkuri 2 ä, valkoviklo 2 p, pikkukuovi 1 p; Kauhajoki, Kauhaneva (IN, ym.)
- ristisorsa 7 S+N, harmaasorsa 5 p, heinätavi 1 p, musalintu 20 N, kaakkuri 6 p, suokukko 19 m+p, suosirri 42 p+m, mustaviklo 6 m, valkoviklo 12 m, liro 6 p, merikihu 6 p, räyskä 3 N, käki 1 p - nuolihaukka 2 p; Härkmerifjärden (II, KK, ym.) - pähkinähakki 2 p; Lapväärtti - pensastasku 15 p, tikli 1 p, hemppo 15 p, peltosirkku 1 p; Välikylä
- merihanhi 350 p, valkoposkihanhi 10 p; Närpiö, Piolahti (PSl, RS)
- kanadanhanhi 18 p, haahka 157 p, silkkiuikku 35 p, suokukko 11 p, suosirri 45 p, valkoviklo 5 m +p, liro 8 p+m, merikihu 3 p+m, naurulokki 100 m, rytikerttunen 1 p - tukkasotka 45 p, harmaahaikara 11 p, mustaviklo 1 p, liro 2 p; Hamnfjärden - nuolihaukka 2 p, suokukko 10 p; Härkmerifjärden - pähkinähakki 1 p; Lapväärtti - kurppelolaji 1 S, viiksitimali 1 ä; Pohjoislahti (PSl)
- silkkiuikku 92 p, telkkä 100 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- ristisorsa 1 p, riskilä 6 p, ruokki 4 p - kalasääski 1 p; Pohjoislahti (Marko Suutarla)
- kanadanhanhi 16 p, valkoposkihanhi 23 p; Närpiö, Järvöfjärden (RLi)
- tikli 2 p; Teuva, keskusta, asema (IL)
- peukaloinen 4 Ä; Skaftung (HWe) - liro 5 p, viitakerttunen 1 Ä; Härkmerifjärden
- peltosirkku 4 p; Teuva, Lammasneva (JKe)
- haahka 60 N, kuikka 5 S, suosirri 18 p, mustavikko 1 S, valkoviklo 2 m, ruokki 10 N, luhtakerttunen 1 Ä
- lapinpöllö 1 p; Isojoki, Kodesjärvi (TLe, IN)
- tukkakoskelo 70 p, suokukko 1 p, valkoviklo 4 p - mustapyrstökuiri 1 p, harmaahaikara 7 p; Hamnfjärden (HWe, PSl) - merihanhi 22 p, haapana 20 p, sinisorsa 20 p, harmaahaikara 5 p - merihanhi 200 p; Härkmeri (PSl)
- kehrääjä 6 Ä; Kauhajoki, Nummikangas, Kyrönkankaan kesätie (IN)
- jänkäsirriäinen 1 p, harmaahaikara 5 N; Trutklobbarna (HWe) 7.00-10 - suosirri 32 p, suokukko 3 p, valkoviklo 3 m, luhtakerttunen 1 Ä - viitasirkkalintu 1 Ä; Skaftung - viitasirkkalintu 1 Ä; Tiukka (IN)
- suokukko 3 p, mustaviklo 1 p, merikihu 4 p, luhtakerttunen 1 Ä
- lapinsirri 1 N; Närpiö, Stånggrund (PSl)
- merihanhi 30 p, kuikka 6 N, merikotka 2 p, valkoviklo 2 p+m, merikihu 4 p
- mustalintu 1 p, kuikka 5 p; Kauhajoki, Hiukkajärvi (MYT)
- mustapääkerttu 1 Ä, kultarinta 1 Ä; Skaftung - merimetso 900 p; Skaftung (SJa)
- idänuunilintu 1 Ä; Närpiö, Piolahti, Rönnskär (HL)
- pähkinähakki 6 p; Teuva, keskusta, asema (IL)
- haahka 2050 p, mustalintu 205 p, telkkä 500 p, tukkakoskelo 250 p, laulujoutsen 25 p, merihanhi 50 p, tavi 150 p, harmaahaikara 3 p, meriharakka 7 p, tylli 12 p, kuovisirri 2 p, lapinsirri 1 p, merikihu 8 p, ruokki 17 N, kala/lapintiira 200 p, luotokirvinen 1 p - viitasirkkalintu 1 Ä; Skaftung (HWe) - peukaloinen 3 p, luhtakerttunen 1 Ä, mustapääkerttu 3 Ä - selkälokki 2kv p; Skaftung (SJa)
- tikli 2 p; Närpiö, Piolahti (Kaj Sjögård)
- viitakerttunen 1 Ä; Kauhajoki, keskusta (VYT)
- viitakerttunen 1+1 Ä; Skaftung+ Härkmeri (HWe)
- luhtakerttunen 1 Ä; Skaftung (HWe) - meriharakka 13 p; Pohjoislahti (ALv) - pähkinähakki 5 p; Kristiina, keskusta (Joel Karvonen)
- kyhmyjoutsen 42 p, telkkä 200 p; Närpiö, Piolahti (PSl, ym.)
- kehrääjä 2+1 Ä; Kauhajoki, Nummijärvi, Lapinharju+ Hämesharju (IN)
- ruisrääkkä 1 Ä; Kurikka, Latoneva (Panu Hämäläinen)
- kyhmyjoutsen 30 p, haahka 290 p, tylli 1 p, riskilä 7 p - harmaasorsa 2 p, heinätavi 1 p, haapana 87 p, tavi 130 p; Hamnfjärden - sinisorsa 13 p, lapasorsa 9 p, merikotka 2 p, mustaviklo 2 p, valkoviklo 4 p - valkoposkihanhi 130 p; Kristiina, keskusta - arosuohaukka 2kv/ p, vuoden 1.; Tiukka (HL)
- sepelkyyhky 120 p; Kauhajoki, Luomankylä (JRi, JaR)
- pensassirkkalintu 1 Ä; Kauhajoki, Hyyppä, Hautalankylä (VYT)
- valkoposkihanhi 20 p, räyskä 3 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- kurki 35 p, punajalkaviklo 1 p; Teuva, Komsi (IN)
Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)
- suokukko 6 p, valkoviklo 22 p, mustaviklo 6 p, liro 7 p; Hamnfjärden (JKo)
- hemppo 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- pikkutylli 5 p, sirittäjä 1 Ä; Riippi, Säärineva - sirittäjä 1 Ä; Isojoki, Lauhanvuori, Spitaalijärvi (IN) - turkinkyyhky 2 p; Kurikka, keskusta (MHa, Marja-Liisa Haanpää, Antti Haanpää) - viitakerttunen 1 Ä; Kurikankylä (MHa)
- pikkukuovi 2 p, lapintiira 50 p; Närpiö, Stånggrund (PSl)
- teeri 20 p; Kauhajoki, Möykkykylä (AVu)
- viiriäinen 1 Ä; Pakankylä (IN, JKo, SJa) - viitasirkkalintu 1 Ä, kehrääjä 2 p; Skaftung (MHa, ym.) - töyhtöhyyppä 50 p, kuovi 15 p; Härkmeri (IN) - kaulushaikara 1 Ä, luhtahuitti 1 Ä; Härkmerifjärden - pensassirkkalintu 1 Ä; Välikylä
- luhtakerttunen 1 Ä; Närpiö, Piolahti (MHa, ym.)
- mustatiira 1 p, valkoviklo 3 p; Kauhajoki, Säkkineva (JMi, SMi)
- suokukko 2 p, mustaviklo 10 p, valkoviklo 2 p, liro 2 p - pikkulokki 30 p, räyskä 1 p; Härkmerifjärden - töyhtöhyyppä 16 p, kottarainen 80 p; Tiukka (IN)
- lapasorsa 4 p, sinisorsa 10 p; Närpiö, Rangsbyfjärden (PSl)
- mustatiira 1 p, pikkulokki 46 p; Kauhajoki, Säkkineva (JPi)
- viitakerttunen 1+1 Ä; Lapväärtinjoki+ Pohjoislahti - luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 3 Ä; Tiukantie - viitakerttunen 3 Ä; Leppäsalmentie - pensassirkkalintu 1 Ä; Närpiöntie
- viiriäinen 1 Ä; Närpiö, Pirttikylä (Mari Åkerholm)
- mustapääkerttu 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- suokukko 7 p, valkoviklo 12 p, räyskä 1 p - nokkavarpunen 2 p; Kristiina, keskusta (JK)
- telkkä 158 p, silkkiuikku 68 p; Närpiö, Piolahti (JKe)
- kuovi 42 m; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- pikkulokki 20 p; Isojoki, Kangasjärvi (JRi, JaR)
- suosirri 2 p, punajalkaviklo 6 p, valkoviklo 19 p, liro 5 p
- suokukko 45 p; Närpiö, Piolahti (II)
- kuikka 3 p; Kauhajoki, Hiukkajärvi (MYT)
- luhtakana 1 Ä; Blomträsket - mustaviklo 21 p, valkoviklo 2 p; Hamnfjärden (JKo, KJy) - satakieli 4+2 Ä; Pormestarinniityt+ Tiilitehtaanmäki (JKo, SSt) - satakieli 4+2 Ä, luhtakerttunen 1 Ä; Savilahti+ Tiukka
- kehrääjä 6 Ä; Kauhajoki, Lauhanvuori, pohjoisosa (IN)
- kaulushaikara 2 Ä, luhtakana 1 Ä, luhtahuitti 3 Ä, pikkulokki 104 p; Härkmerifjärden
- räyskä 4 p; Närpiö, Piolahti (II)
- viiriäinen 1 Ä, sarvipöllö 1 p; Isojoki, Pihlaja (JTu, ym.)
- luhtakana 1 Ä; Hamnfjärden (HWe)
- peukaloinen 1 Ä; Närpiö, Piolahti (II)
- viitakerttunen 1 Ä; Kurikka, Kurikankylä (MHa)
- kehrääjä 7 Ä, uusia; Storsjö - Siipyy - merimetso 600 p; Siipyyn lintutorni (MHa, ym.) - haahka 250 p, telkkä 320 p, tukkakoskelo 40 p - mustaviklo 23 p, luhtahuitti 1 Ä, suokukko 4 p; Hamnfjärden (HWe) - viitasirkkalintu 1 Ä, kultarinta 2 Ä; Skaftung - luhtakerttunen 3 Ä, viitakerttunen 2 Ä, mustapääkerttu 5 Ä - kaulushaikara 1 Ä, luhtakana 1 Ä, satakieli 1 Ä; Härkmerifjärden (MHa, ym.)
- pikkulokki 110 p, suokukko 2 p, kalatiira 18 p; Kauhajoki, Säkkineva (IN)
- peukaloinen 1 Ä, luhtakerttunen 4 Ä, mustapääkerttu 2 Ä, kultarinta 1 Ä
- ruisrääkkä 1 Ä, pensassirkkalintu 1 Ä; Kauhajoki, Äijönkylä (PRu, KRu)
- mustaviklo 20 p, valkoviklo 4 p, suokukko 10 p; Hamnfjärden - kaulushaikara 1 Ä, luhtakana 1 Ä, luhtahuitti 1 Ä; Härkmerifjärden - mustapääkerttu 1 Ä, luhtakerttunen 3 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Härkmeri - satakieli 1 Ä, luhtakerttunen 2 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Lapväärtin jokivarsi - pensassirkkalintu 3 Ä, luhtakerttunen 2 Ä; Välikylä (HL)
- viitakerttunen 1 Ä; Närpiö, Norrnäs (II)
- viitakerttunen 1 Ä; Kauhajoki, Aronkylä (PRu, KRu)
- viitasirkkalintu 1 Ä; Skaftung (HWe, JKo) - luhtakerttunen 3 Ä, mustapääkerttu 2 Ä, kultarinta 1 Ä - luhtahuitti 1 Ä, mustaviklo 11 p, valkoviklo 3 p; Hamnfjärden - kehrääjä 3 Ä; Isomäki (Myrkky) (IN)
- valkoviklo 1 p, punajalkaviklo 4 p, merikotka 1 p - kaulushaikara 1 Ä, satakieli 1 Ä, luhtakerttunen 1 Ä; Härkmerifjärden (HWe) - ruisrääkkä 1 Ä, satakieli 1 ä, pensassirkkalintu 2 Ä; Välikylä (IN)
- suopöllö 1 p, kottarainen a90 p; Kauhajoki, Kainasto (IN)
- luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä - luhtakertunen 1 Ä; Härkmeri - luhtakertunen 1 Ä; Kristiina, keskusta (JK)
- luhtakerttunen 4 Ä, mustapääkerttu 2 Ä, sirittäjä 2 Ä - harmaasorsa 1 p; Hamnfjärden (SGr, MWi) - peltosirkku 1 Ä; Härkmeri (HWe) - kaulushaikara 1 Ä, luhtakana 1 Ä; Härkmerifjärden - kehrääjä 5 Ä+p; Tiukka, Långmarken (IN)
- varpuspöllö 2 p; Kauhajoki, Teevahainen (VYT)
- sepelhanhi 2 p (kevään 1.), rastaskerttunen 1 Ä - valkoposkihanhi 8 p, kaulushaikara 2 Ä, luhtakana 1 Ä, räyskä 1 p, pikkulokki 40 p, pikkutikka 1 p, viitakerttunen 1 Ä
- tikli 1 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa, ym.)
- suosittu häkkilintu, alkuperältään aasialainen, Suomen 1. havaittu toukokuussa 2014 Utössä - kultarinta 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo) - satakieli 2 Ä, kehrääjä 1 Ä; Siipyy (JKo, SSt) - satakieli 2 Ä, pensassirkkalintu 1 Ä; Tiukka (II, ym.) - viitakerttunen 3 Ä, kultarinta 1 Ä
- luhtakerttunen 3 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Närpiö, Piolahti (II)
- satakieli 1 Ä, pensassirkkalintu 1 Ä; Kauhajoki, Hangaskylä (JKe)
- luhtahuitti 1 Ä; Blomträsket (SSt) - ruisrääkkä 1 Ä; Lillsund - kehrääjä 4+2 Ä; Dagsmark, Byåsen+ Pyhävuori, Etelävuori - kehrääjä 4 Ä+p, luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Pyhävuori - sirittäjä 3 Ä; Tiilitehtaanmäki (Jacob Waselius) - luhtakerttunen 2 Ä; Savilahti (HL) - pensassirkkalintu 2 Ä, luhtakerttunen 2 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Välikylä (HL, II)
- satakieli 1 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Närpiö, keskusta (II)
- kehrääjä 1 Ä; Kauhajoki, Hiukkajärvi (MYT)
- ruisrääkkä 2 Ä, kehrääjä 2 Ä; Storsjö - satakieli 2 Ä, luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 3 Ä; Siipyy (JKo, SSt, KJy) - viitakerttunen 14 Ä, satakieli 5 Ä; Lapväärtin jokisuu (JK) - viitakerttunen 8 Ä; Perus
- ruisrääkkä 4 Ä; Närpiö, Bäckliden (JKe)
- viitakerttunen 1 Ä; Kauhajoki, Pukkilankylä (VYT)
- luhtakana 3+1 Ä; Storsjö+ Lötskatan - satakieli 2 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Blomträsket - luhtakana 2 Ä; Blomträsket - kehrääjä 2 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Lålby, kaatopaikka - satakieli 4 Ä, viitakerttunen 1 Ä, sirittäjä 2 Ä; Pormestarinniitty (JKo, SSt, PSl) - satakieli 2 Ä; Tiilitehtaamäki (JKo, SSt) - suopöllö 1 p, satakieli 9 Ä, viitakerttunen 6 Ä; Tiukka (JKo, SSt, JK) - peukaloinen 2 Ä, sirittäjä 2 Ä; Skatan ym. (PSl)
- peltosirkku 1+2 Ä; Närpiö, Ylimarkku+ Pirttikylä (II)
- satakieli 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- harmaasorsa 3 p, heinätavi 2 p, rytikerttunen 1 Ä - pikkuhuitti 2 Ä, luhtahuitti 1 Ä; Härkmerifjärden (JKo, SSt, SJa, ym.) - kaulushaikara 3 Ä, luhtakana 2 Ä, nokikana 1 p, pikkulokki 60 p, satakieli 1 Ä, luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä - valkoposkihanhi 50 p, tikli 1 p; Härkmeri (JKo) - peltosirkku 1 Ä; Lapväärtin jokisuisto - viitakerttunen 3 Ä+ä, mustapääkerttu 6 Ä, sirittäjä 1 Ä - pensassirkkalintu 1 Ä; Kristiina, Itäpuoli
- luhtakerttunen 1 Ä; Närpiö, Piolahti (II)
- varpuspöllö 1 Ä; Isojoki, Kituneva (JKe)
- kaulushaikara 1 Ä, luhtakana 1 Ä; Härkmerifjärden - peukaloinen 2 Ä; Kristiina, Högåsen (PSl) - sirittäjä 2+1+1 Ä; Tiilitehtaanmäki+Itäpuoli+ Lålby, kaatopaikka
- idänuunilintu 1 Ä; Närpiö, Piolahti, Bredmossmyran (PB)
- luhtakana 1 Ä; Siipyy, Lötskatan - jänkäkurppa 1 Ä (kevään 1.), luhtakana 2 Ä; Storsjö - kehrääjä 2 p; Heden - idänuunilintu 1 Ä; Vargöskatan (IN) - merikotka 1 p, törmäpääsky 6 p; Pohjoislahti (PSl) - sepelrastas 1 p; Tiukka (HL)
- merihanhi 145 p, valkoposkihanhi 150 p, meriharakka 45 p; Närpiö, Piolahti (IN)
- kehrääjä 1 Ä; Karijoki, Myrkky (KRu)
- mustalintu 4800 p, haahka 2790 p (ei poikueita), merihanhi 27 S, pilkkasiipi 142 m, telkkä 121 S 55 N, isokoskelo 54 S+N, merikihu p, pajulintu 26 m - mehiläishaukka 1 p; Siipyy, kylä (JKo) - pikkuhuitti 1 Ä, luhtakana 1 Ä; Härkmerifjärden (Pekka Eriksson) - rastaskerttunen 1 Ä (kevään 1.), sinisorsa 24 p, pikkulokki 65 p, tervapääsky 150 p, haarapääsky 100 p, räystäspääsky 40 p, törmäpääsky 20 p, satakieli 1 Ä, luhtakerttunen 1 Ä - huuhkaja 1 p; Pohjoislahti (II) - kultarinta 1+1 Ä; Pormestarinniitty+ Tiilitehtaanmäki - sirittäjä 2 Ä; Savilahti - käenpiika 1 Ä, viitakerttunen 4 Ä, sirittäjä 1 Ä; Tiukka - peukaloinen 2 Ä, kultarinta 1 Ä; Nedsjö - peukaloinen 2 Ä, sirittäjä 2 Ä; Skrattnäs
- viitakerttunen 3 Ä, sirittäjä 1 Ä; Närpiö, Böle+ Finby (II)
- mustatiira 2 p; Kauhajoki, Säkkijärvi (MOj)
- mustalintu 1616 m+p, merihanhi 26 S, valkoposkihanhi 11 S, ristisorsa 3 p, sinisorsa 30 p, lapasorsa 7 p, haahka 159 m+p, pilkkasiipi 19 S, telkkä 202 S, isokoskelo 23 m, töyhtöhyyppä 3 S, merikihu 12 p, kultarinta 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä - mustaleppälintu 1 p; Skaftung - luhtakana 1 Ä; Storsjö (HL) - satakieli 1 Ä, luhtakerttunen 2 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Lapväärtin jokisuu
- meriharakka 110 p; Närpiö, Piolahti (RS, Meri Suksi)
- käenpiika 1 Ä; Kauhajoki, Nummijärvi (MOj)
Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)
- sirittäjä 1+1 Ä; Syndersjön+ Tiilitehtaanmäki (JKo)
- hemppo 2 p; Teuva, keskusta (KHi)
- pikkuhuitti 1 Ä; Härkmerifjärden (Mats Björklund) - sarvi/suopöllö 1 p; Pohjoislahti (PSl)
- laulujoutsen 110 p, meriharakka 66 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- suokukko 1 p, keltavästäräkki 1 Ä, isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Kauhaneva (IN)
- ruisrääkkä 1 Ä; Lålby, kaatopaikka (PSl)
- merikotka 1 p; Isojoki, Suojoki (TTu)
- merihanhi 80 p, ristisorsa 3 p, tukkasotka 26 p, alli 7 m, mustalintu 92 m, pilkkasiipi+sp 149+95 m, telkkä 216 S 57 N, tukkakoskelo 48 m, isokoskelo 105 m, kuikka+sp 17+24 m, tundrakurmitsa 1 p, karikukko 2 p, jänkäsirriäinen 2 p, lapinsirri 1 p, suosirri 4 p - vesipääsky 1 p, kevään 1.; Hamnfjärden (MPj, II, SJa, ym.) - heinätavi 2 p, punasotka 1 p - pikkuhuitti 1 Ä; Härkmerifjärden (JKe, JKo) - nokikana 4 p, pikkulokki 62 p, pääskyt 300 p
- meriharakka 72 p; Närpiö, Piolahti (JKo)
- kehrääjä 3 Ä+p; Kauhajoki, Hirsikangas (IN)
- haahka 1750 p, mustalintu 355 m, pilkkasiipi 143 m, isokoskelo 66 m, kaakkuri 18 m, kuikka+sp 101+14 m, ruokki 18 m - tunturikihu 1 m, merikihu 7 p+m; Siipyyn lintutorni (SJa) 19.25-21 - alli 30 m, mustalintu 175 m, pilkkasiipi+sp 390+30 m, isokoskelo 60 m - pikkuhuitti 2 Ä, luhtakana 1 Ä; Härkmerifjärden (Ville Suorsa, ym.) - kaulushaikara 1 Ä, nokikana 1 p, satakieli 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä - mehiläishaukka 1 m; Lapväärtti (Ville Suorsa) - valkoposkihanhi 24 p; Lålby - satakieli 2 Ä, viitakerttunen 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä; Lapväärtin jokisuisto - satakieli 1 Ä; Pohjoislahti - mustapääkerttu 3 Ä; Perus
- haahka 300 p; Kaskinen, Sälgrund (Raimo Huhdanperä, Veikko Hill)
- viitakerttunen 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- alli 12 m, pilkkasiipi 50 m, isokoskelo 83 m, kuikka 26 m, harmaahaikara 1 S, meriharakka 5 m, merikihu 6 p, ruokki 15 m - rytikerttunen 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä, kultarinta 1 Ä; Siipyy, Fladan - satakieli 1 Ä, luhtakerttunen 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä; Siipyy, kylä - heinätavi 2 p; Hamnfjärden - pikkuhuitti 2 Ä, tervapääsky 210 p, luhtakana 1 Ä; Härkmerifjärden (JKo, ym.) - törmäpääsky 30 p, haarapääsky 150 p, räystäspääsky 60 p, satakieli 1 Ä - kehrääjä 2 Ä, helmipöllö 1 Ä; Pikkujärvi (PRu, KRu)
- viitakerttunen 1 Ä; Närpiö, Näsby (II)
- viitakerttunen 5 Ä; Teuva, keskusta (JKe)
- tundrakurmitsa 11 m, kevään 1.; Kilgrund (AA) - merihanhi 49 p, nuolihaukka 3 p, räyskä 4 p - pikkuhuitti 2 Ä, luhtakana 1 Ä; Härkmerifjärden (TLe, SPo, ym.) - kaulushaikara 1 Ä, pikkulokki 60 p, käenpiika 1 Ä, satakieli 1 Ä, pääskyt 300 p - mehiläishaukka 1 p; Lapväärtti (PSl) - satakieli 6 Ä, luhtakerttunen 1 Ä, sirittäjä 1 Ä; Savilahti (ORa) - luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Tiukka (II)
- mustapyrstökuiri 1 p, tundrakurmitsa 12 p, kevään 1.; Närpiö, Piolahti (TLe, SPo, II)
- kurki 53 p; Teuva, Komsi (TLe)
- valkoposkihanhi 27 m, alli 45 m, mustalintu 383 m, pilkkasiipi 253 m, isokoskelo 63 m, kuikka 383 m, karikukko 5 m, räyskä 7 m, merikihu 10 p+m - pilkkasiipi 890 m, mustalintu+sp 520+380 m; Siipyyn lintutorni (II) 20.25-21.30 - alli 175 m, telkkä 225 m, isokoskelo 68 m - pikkukäpylintu 50 p; Siipyy, Länsikylä (VF) - kultarinta 1 Ä; Siipyy, Fladan (JKo) - merihanhi 68 p, valkoposkihanhi 15 p; Siipyy - pikkusieppo 1 Ä; Kilgrund (AA) - harmaasorsa 2 p, heinätavi 5 p, tavi 27 p; Hamnfjärden (AA, II) - sinisorsa 22 p, jänkäsirriäinen 5 p, lapinsirri 8 p, suosirri 3 p, mustaviklo 1 p - pikkuhuitti 1 Ä, luhtakana 1 Ä, kaulushaikara 2 Ä; Härkmerifjärden (II, AA, ym.) - keltavästäräkki 18 p, haarapääsky 100 p, törmäpääsky 10 p, satakieli 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä - peukaloinen 1 Ä; Tiukka, Långmarken (KRu) - tukkasotka 10 p, silkkiuikku 8 p, rytikerttunen 2 Ä; Nedsjö (ORa) - silkkiuikku 17 p; Skrattnäs
- jänkäsirriäinen 4 p, lapinsirri 2 p; Närpiö, Piolahti (II)
- viitakerttunen 1 Ä; Kauhajoki, Pukkilankylä (VYT)
- tunturikihu 2 m, etelänkiisla 1 m, mustalintu 1780 m, kuikka+sp 593+53 m, merihanhi 4 pull, pilkkasiipi 100 m, isokoskelo 24 m, nuolihaukka 5 p+m, merikihu 6 p+m, ruokki 9 m, räyskä 4 p, käenpiika 1 Ä - satakieli 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo) - telkkä 1200 p, punasotka 1 m, lapinsirri 1 m, suosirri 5 m; Kilgrund (AA) - peukaloinen 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä - pikkusieppo 1 p; Härkmerifjärden (Kalle Lindeman) - pikkuhuitti 1 Ä; Härkmerifjärden (SJa) - haarapääsky 200 p, räystäspääsky 150 p, satakieli 1 Ä, rytikerttunen 1 Ä - luhtakerttunen 1 Ä (kevään 1.), satakieli 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Tiukka (KRu)
- mustapyrstökuiri 1 p; Närpiö, Piolahti (JKo)
- naurulokki 250 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- etelänkiisla 1 m, pikkusirri 1 m (kevään 1.), mustalintu 1635 m, valkoposkihanhi 68 m, lapasorsa 7 m+p, lapasotka 2 p, haahka 61 m, alli 202 m, pilkkasiipi 202 m, tukkakoskelo 37 m, isokoskelo 143 m, kaakkuri 12 m, kuikka+sp 72+81 m, meriharakka 9 m, karikukko 1 m, ruokki 17 S+M, haarapääsky 12 m - pikkulepinkäinen 2 p; Hamnfjärden (AA) - harmaasorsa 2 p, lapasorsa 4 p, pikkulokki 17 p - pikkuhuitti 1 Ä, luhtakana 2 Ä, luhtahuitti 1 p; Härkmerifjärden (Petteri Mäkelä, ym.) - heinätavi 1 p, pikkulokki 20 p, viitakerttunen 1 Ä, rytikerttunen 1 Ä - mehiläishaukka 3 p; Blomträsket (SJa) - viitakerttunen 1 Ä, kultarinta 1 Ä; Lapväärtin jokisuisto - satakieli 1 Ä; Kristiina, keskusta (PSl)
- pikkusirri 1 p (kevään 1.), lapinsirri 19 p; Närpiö, Piolahti (II, PSl)
- tylli 1 m; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- jänkäsirriäinen 3 m (kevään 1.), alli 2305 m, mustalintu+sp 1475+350 m, pilkkasiipi 1655 m, vesilintu 380 m, härkälintu 8 m, meriharakka 11 m, tylli 3 m, isosirri 3 m - harmaahaikara 2 S; Kilgrund (Juhani Laine, Tapani Laine) - kultarinta 1 Ä, kevään 1.; Siipyy, Länsikylä- Fladan (JKo, VF) - satakieli 1 Ä, mustapääkerttu 4 Ä+p, lehtokerttu 1 Ä, pensaskerttu 2 Ä - satakieli 1 Ä; Skaftung (SJa) - pikkuhuitti 1 Ä; Härkmerifjärden (SJa) - kaulushaikara 3 Ä, luhtakana 3 Ä, luhtahuitti 4 Ä, ruokokerttunen 6 Ä - pikkulepinkäinen 2 p, kevään 1.; Lålby, kaatopaikka (HL) - muuttohaukka 1 W; Kristiina, keskusta (PSl)
- pikkusieppo 1 p, kevään 1.; Närpiö, Piolahti (HL)
- alli 3 ä,yöm, käki 5 Ä, kehrääjä 3 Ä; Kauhajoki, Lumikangas (IN)
- alli 1290 m, mustalintu+sp 340+600 m, pilkkasiipi 605 m, kaakkuri 1 m, kuikka+sp 224+14 m, merikihu 6 p+m - alli 2960 m; Siipyyn lintutorni (II, SJa, JKo, PSl) 20.00-22.40 - pilkkasiipi+sp 4020+4130 m, mustalintu 2570 m, tukkasotka 15 m, härkälintu 5 m - idänuunilintu 1 Ä; Siipyy, Lötskatan (JKo) - ruisrääkkä 1 Ä (kevään 1.), luhtakana 4 Ä; Storsjö (SSt) - kehrääjä 4 Ä+ä, varpuspöllö 2 Ä; Kallträsk (SSt) - jalohaikara 3 p; Hamnfjärden (JKo, IE, ym.) - kanadanhanhi 2 ad 5 pull, käenpiika 1 Ä; Skaftung, Sandskäret (JPi) - pikkuhuitti 2 Ä, mustatiira 1 p; Härkmerifjärden (JKo, II, SJa, ym.) - satakieli 2 Ä (kevään 1.), kaulushaikara 1 Ä, luhtahuitti 1 Ä, käenpiika 1 Ä, rytikerttunen 1 Ä - pensassirkkalintu 1 Ä (kevään 1.), peltosirkku 1 Ä; Savilahti (PSl) - satakieli 1 Ä, kevään 1.; Tiukka (PSl, JK) - peltosirkku 3 Ä; Välikylä (PSl)
- meriharakka 35 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- lehtokerttu 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- leveäpyrstökihu 1 m (kevään 1.), jääkuikka 1 m, etelänkiisla 1 m - alli 3633 m, mustalintu+sp 3320+1880 m, pilkkasiipi 2410 m, kuikka 1555 m - lehtokerttu 1 Ä (kevään 1.), valkoposkihanhi 13 m, lapasorsa 4 m, punasotka 2 m, kaakkuri 19 m+p, meriharakka 5 m, merikihu 7 m - tunturikihu 2 m, kevään 1.; Siipyyn lintutorni (VF, II, SJa, JKo) 19.20-21.20 - alli 13325 m, mustalintu 7845 m, pilkkasiipi 6145 m - kuovisirri 1 m (kevään 1.), valkoposkihanhi 23 m, tukkasotka 28 m, lapasotka 1 m, tukkakoskelo 91 m, meriharakka 19 m, tylli 3 m, suosirri 23 m, karikukko 2 m - kyhmyhaahka 1 p; Siipyy, Södra Yttergrund (CAL, ym.) - viitakerttunen 1 Ä, kevään 1.; Siipyy, kylä (ALi) - pikkuhuitti 1 Ä; Härkmerifjärden (Håkan Johansson, Thomas Hulten) - mustatiira 1 p, kevään 1. - rytikerttunen 2 Ä, kevään 1.; Pohjoislahti (ALv) - sirittäjä 5 Ä; Tiilitehtaanmäki - viitakerttunen 1 Ä, kevään 1.; Skatan (PSl) - kangaskiuru 2 Ä,p; Tiukka (HL)
- valkoposkihanhi 210 p, tervapääsky 1 p; Närpiö, Kalax (II)
- lehtokerttu 1 Ä, kevään 1.; Kauhajoki, keskusta (IN)
- jääkuikka 1 m, kuikka+sp 2091+250 m, mustalintu 2083 m, pilkkasiipi 1284 m, alli 743 m, valkoposkihanhi 25 m, ristisorsa 5 m+p, heinätavi 2 m, punasotka 1 p, tukkasotka 52 m, tukkakoskelo 75 m, isokoskelo 234 m, kaakkuri 53 m, harmaahaikara 1 S, meriharakka 8 m, punakuiri 4 m, karikukko 1 p, lapinsirri 12 m, suosirri 4 m, merikihu 4 m, ruokki 20 N+S, pikkulokki 16 m, naurulokki 220 m, selkälokki 4 m, turkinkyyhky 1 p, käki 4 p, käenpiika 1 Ä, haarapääsky 27 m, sinirinta 1 p, hernekerttu 12 p, musapääkerttu 2 p, idänuunilintu 1 Ä, harmaasieppo 12 m+p, punavarpunen 18 m+p - pikkuhuitti 2 Ä; Härkmerifjärden (II, JKe, ym.) - kaulushaikara 1 Ä, luhtakana 1 Ä, luhtahuitti 1 Ä - luhtakana 1 Ä; Blomträsket (II) - peukaloinen 1 Ä, mustapääkerttu 4 Ä, sirittäjä 2 Ä; Pohjoislahti
- suokukko 110 p; Närpiö, Piolahti (II)
- suokukko 7 p, tervapääsky 2 p; Kauhajoki, Kokonkylä, allas (IN, ym.)
- kuikka+sp 840+270 m, alli 48 m, mustalintu 440 m, pilkkasiipi 52 p, isokoskelo 98 m, kaakkuri 6 m, meriharakka 8 m, suokukko 29 m, lapinsirri 3 m, merikihu 2 m - peukaloinen 1 Ä; Siipyy (JKo) - idänuunilintu 1 Ä, isosirri 2 p, tervapääsky 1 m, kevään 1.; Ljusgrund (SJa) 5.30-8.50 - haahka 2000 p, harmaasorsa 2 m, mustalintu+sp 765+200 m, pilkkasiipi 370 m, kuikka 134 m, meriharakka 24 m, käki 2 m, törmäpääsky 1 m, haarapääsky 48 m, räystäspääsky 3 m, sinirinta 4 p, hernekerttu 5 p, pensaskerttu 2 Ä, pajulintu 50 p, harmaasieppo 3 p+m - sinirinta 1 p; Skaftung, Sandskäret (JPi)
- peltosirkku 1 p; Närpiö, Östra Yttermark (II)
- keräkurmitsa 6 p; Kauhajoki, Kainasto, Ratikylä (JPe, MPe)
- haahka 553 p+m, alli 33 m, mustalintu 740 p, pilkkasiipi 125 m, tukkakoskelo 30 m, kuikka 22 m, karikukko 4 p+m, merikihu 5 p+m, riskilä 10 p, kala/lapintiira 45 m, haarapääsky 8 m, luotokirvinen 1 p - käenpiika 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo, KJy) - pikkuhuitti 1 Ä, kaulushaikara 2 Ä; Härkmerifjärden (SJa, PU, ym.) - kuikka 1 p, härkälintu 1 p, pikkulokki 15 p, huuhkaja 1 Ä - sirittäjä 1 Ä; Pohjoislahti (ALv)
- tylli 13 p, meriharakka 42 p; Närpiö, Piolahti (PU)
- keräkurmitsa 2 p; Kauhajoki, Kainasto, Ratikylä (JPe)
- mustalintu 5155 m, pilkkasiipi 515 m, telkkä 657 m+p, alli 312 m, valkoposkihanhi 13 m, harmaasorsa 5 S+N, tukkasotka 14 m, lapasotka 6 p+m, haahka 293 m+p, tukkakoskelo 136 m, isokoskelo 66 m, kaakkuri 49 m, kuikka+sp 67+15 m, meriharakka 11 m, karikukko 4 m, merikihu 4 p, riskilä 7 p+m, ruokki 34 m, kala/lapintiira 285 m+p, haarapääsky 11 m - mustalintu 3245 m, pilkkasiipi 545 m; Siipyyn lintutorni (JKo, ym.) 20.00-22.10 - keräkurmitsa 2 m (kevään 1.), alli 55 m, lapinsirri 1 m - sinirinta 1 p; Siipyy, Länsikylä (VF) - harmaapäätikka 1 ä, kehrääjä 1 p, varpuspöllö 2 Ä; Storsjö (SSt) - mustapääkerttu 1 Ä; Skaftung (HWe) - ruokokerttunen 2 Ä, mustapääkerttu 1 p; Hamnfjärden - jouhisorsa 5 p, mustaviklo 4 p, liro 5 p - sinirinta 1 p; Kristiina, keskusta (PSl) - piekana 1 m, peltosirkku 5 Ä; Välikylä (SJa)
- pilkkasiipi 462 m; Närpiö, Piolahti (II, SJa) 20.15-21.45
- ampuhaukka 1 p; Kauhajoki, Nummijärvi (ARR)
- harmaahanhilaji 33 S, mustalintu 16 m, pilkkasiipi 14 m, kuikka+sp 17+20 m - mustalintu+sp 1900+4810 m; Siipyyn lintutorni (SJa, MPj) 19.40-22.30 - pilkkasiipi 2265 m, lapasotka 2 m, alli 1 m, telkkä 305 S 90 N, tukkakoskelo 22 m, härkälintu 18 N+S, meriharakka 7 m, kala/lapintiira 115 m - luhtakana 1 Ä; Siipyy, Lötskatan (SSt) - harmaasorsa 2 p, mustaviklo 25 p, käenpiika 1 Ä; Hamnfjärden (HWe) - pikkuhuitti 2 Ä; Härkmerifjärden (SJa, MPj, ym.) - kaulushaikara 2 Ä, luhtahuitti 1 Ä - kapustarinta 65 p; Härkmeri (JKo) - punavarpunen 1 p; Kristiina, keskusta (JK)
- meriharakka 29 p; Närpiö, Piolahti (II)
- pohjantikka 1 p; Kauhajoki, Aronkylä, Kotaneva (IN)
- alli 85 m, pilkkasiipi 234 m, tukkakoskelo 24 m, härkälintu 7 m, pikkukuovi 7 m - harmaasorsa 2 p, harmaasieppo 1 p; Hamnfjärden (HWe) - pikkuhuitti 1 Ä, nokikana 2 p; Härkmerifjärden (JKo, ym.) - heinätavi 2 p, tavi 30 p, kaulushaikara 1 Ä, mustaviklo 2 p, liro 52 p - kapustarinta 210 p, suokukko 25 p; Härkmeri (JKo) - jänkäkurppa 1 p, punavarpunen 1 p, kevään 1.; Lapväärtin jokisuu (HL) - pikkutikka 2 p
- lapinsirri 3 p; Närpiö, Piolahti (II)
- suokukko 35 p; Kauhajoki, Filppula (IN)
- mustalintu 1050 m 250 p, lapinsirri 20 p, kevään 1. - valkoposkihanhi 23 m, tukkasotka 46 m, alli 9 m, pilkkasiipi 24 m, telkkä 140 S, tukkakoskelo 45 m, kaakkuri 15 m, kuikka+sp 38+18 m, härkälintu 8 m, harmaahaika 3 p+m, merikotka 8 m+p, tylli 1 p, pikkukuovi 14 m, punakuiri 9 m, karikukko 1 p, suokukko 25 S, suosirri 20 p+m, mustaviklo 3 m, valkoviklo 16 m, liro 29 m+p, merikihu 11 p+m, kala+lapintiira 300 m, törmäpääsky 3 m, haarapääsky 8 m, keltavästäräkki 2 p, sinirinta 2 p, pensaskerttu 1 p - mustaleppälintu 1 p; Siipyy, kylä (JKo) - harmaasorsa 2 p, peukaloinen 1 Ä; Siipyy, Jonnsborg (II, KK, JKo, ym.) - mustaviklo 4 p; Hamnfjärden (HWe) - pikkuhuitti 1 Ä; Härkmerifjärden (II, KK, JKo, ym.) - kaulushaikara 1 Ä, räystäspääsky 40 p, ruokokerttunen 1 Ä, harmaasieppo 2 p - kapustarinta 50 p, suokukko 4 p; Härkmeri
- peukaloinen 1 Ä; Kauhajoki, Katikankanjoni (VYT)
- valkoposkihanhi 20 m, harmaasorsa 2 p, tukkasotka 24 m+p mustalintu 375 m, telkkä 310 p, uivelo 1 m, tukkakoskelo 80 m, kuikka+sp 92+42 m, kalasääski 3 p, iso jalohaukka 1 m, meriharakka 51 m, pikkukuovi 4 p, karikukko 1 m, suosirri 32 m, merikihu 6 p, kala/lapintiira 12 m, varpuspöllö 1 Ä, haarapääsky 43 m+p, metsäkirvinen 22 m, sinirinta 1 p, pensaskerttu 11 p - harmaapäätikka 1 Ä; Storsjö - uivelo 2 p, teeri 12 p, tylli 2 p, varpuspöllö 2 Ä - harmaasorsa 2 p, heinätavi 2 p; Hamnfjärden (HWe) - lapasorsa 3 p, mustaviklo 2 p, räyskä 3 p, pikkulokki 17 p - pikkuhuitti 1 Ä; Härkmerifjärden (HWe, JKe, II, JKo, KK, ym.) - harmaasieppo 1 p (kevään 1.), kaulushaikara 2 Ä, luhtahuitti 1 Ä - valkoposkihanhi 260 p, kapustarinta 220 p; Lillsund (II, KK, JKo, ym.) - valkoposkihanhi 250 p, metsähanhi 180 p, kapustarinta 95 p; Lapväärtti, Sandan - punakuiri 2 W, mustaviklo 6 p; Pohjoislahti (PSl) - valkoviklo 6 m, liro 14 p, pensaskerttu 1 p - harmaasieppo 1 p (kevään 1.), pensaskerttu 1 p; Skrattnäs (HL) - peltosirkku 6 p; Välikylä - peltopyy 2 p, suopöllö 1 p, hemppo 4 p, lapinsirkku 1 p
- pikkutiira 1 p, kevään 1.; Närpiö, Piolahti (II, KK, JKo, ym.)
- mustapyrstökuiri 4 p; Kauhajoki, Kauhaneva (IN, ym.)
- punakuiri 315 m, härkälintu 34 p, pensaskerttu 1 p, kevään 1. - valkoposkihanhi 41 p+m, haahka 400 p, mustalintu 240 m, pilkkasiipi 11 m, kaakkuri 41 m+p, kuikka 37 p+m, merikotka 2 p, piekana 1 m, kalasääski 2 p, nuolihaukka 3 p, meriharakka 11 S+N, suokukko 30 m, merikihu 6 p, räyskä 4 p+m, käenpiika 1 Ä, haarapääsky 20 m+p, räystäspääsky 1 m, keltavästäräkki 6 p+m, sinirinta 1 p, hernekerttu 7 p, mustapääkerttu 2 p - suokukko 4 p, pikkulokki 27 p; Hamnfjärden (HWe) - mustapääkerttu 1 p; Skaftung - sepelrastas 1 p; Skaftung (SJa) - metsähanhi 150 p, tundrahanhi 12 p, mustapääkerttu 2 p; Perus (JKo, KK, ym.) - peltosirkku 3 Ä; Välikylä (JKo, KK, KRu, ym.) - kapustarinta 150 p, suokukko 70 p, teeri 17 p, suopöllö 2 p
- heinätavi 2 p, tylli 10 p; Närpiö, Piolahti (II)
- käki 1 Ä; Kauhajoki, Heikkilänkylä (TA)
- haarahaukka 1 m (kevään 1.), haarapääsky 6 p; Skaftung (JKo) - hernekerttu 2 Ä; Skaftung (HWe, SJa) - pikkuhuitti 1 Ä, edelleen; Härkmerifjärden (HWe, HL, JKo, ym.) - ruokokerttunen 1 Ä (kevään 1.), kaulushaikara 2 Ä, luhtakana 1 Ä, luhtahuitti 1 Ä, nokikana 5 p, silkkiuikku 7 p, liro 45 p - käki 1 Ä, kevään 1.; Härkmeri (HWe, JKo, KK, ym.) - kapustarinta 120 p, käenpiika 1 Ä - käki 1 Ä, kevään 1.; Nojärvi (SJa) - kapustarinta 450 p; Lillsund (JKo, KK, ym.) - kaulushaikara 1 Ä, valkoposkihanhi 15 p, suokukko 15 p - valkoposkihanhi 660 p, metsähanhi 460 p; Lillsund (JKo, KK, ym.) - lyhytnokkahanhi 2 p, tundrahanhi 15 p, kapustarinta 27 p, mustavaris 1 W - luhtahuitti 1 Ä, suokukko 30 p; Pohjoislahti (VYT, PSl) - harmaahaikara 1 m, suokukko 9 m, haarapääsky 4 p; Skatan (PSl) - sinirinta 1 p (kevään 1.), hernekerttu 1 p, peltosirkku 4 p; Välikylä (HL)
- meriharakka 18 p, suokukko 28 p; Närpiö, Piolahti (II)
- metsähanhi 62 NE; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- etelänkiisla 1 m, mustalintu+sp 1900+170 m, tukkasotka 49 m, haahka 280 m, alli 82 m, pilkkasiipi 265 m, telkkä 241 m, tukkakoskelo 118 m, vesilintu 520 m, kaakkuri 59 m, kuikka+sp 71+67 m, kapustarinta 8 m, punakuiri 17 m, keskikokoinen kahlaaja 15 m, merikihu 5 p+m, ruokki 9 m, haarapääsky 6 N+S - mustalintu+sp 4060+560 m, pilkkasiipi 2965 m; Siipyyn lintutorni (SJa, VF) 20-22.30 - härkälintu 18 m, alli 81 m, tukkakoskelo 89 m, kala/lapintiira 160 m - valkoviklo 6 p, haarapääsky 2 p; Hamnfjärden (HWe) - pikkuhuitti 1 Ä, edelleen; Härkmerifjärden (JJ, PHo, ym.) - kaulushaikara 1 Ä, luhtahuitti 1 Ä, lapasorsa 4 p, liro 60 p, räyskä 2 p - merikotka 2 p, kalasääski 2 p; Pohjoislahti (PHo) - valkoposkihanhi 400 p, metsähanhi 70 p; Perus N (PSl)
- suokukko 330 p, kapustarinta 14 p, pikkukuovi 4 p; Närpiö, Östra Yttermark (II)
- kapustarinta 200 p, suokukko 170 p; Kauhajoki, Kokonkylä (PSl, JRi)
- mustalintu 1730 m, merihanhi 25 p, valkoposkihanhi 14 m, harmaasorsa 1 m, punasotka 2 m, tukkasotka 15 m, haahka 165 m, alli 30 m, telkkä 280 m, tukkakoskelo 145 m, isokoskelo 70 m, kaakkuri 44 m, kuikka+sp 84+54 m, härkälintu 10 p+m, piekana 1 m, nuolihaukka 1 E, pikkukuovi 9 m, punakuiri 3 m, merikihu 5 p+m, riskilä 10 p, räyskä 4 p, suopöllö 1 m - mustalintu+sp 3050 m; Siipyyn lintutorni (SJa) 20.25-21.40 - pilkkasiipi 224 m, tukkakoskelo 14 m, kala/lapintiira 85 m, merikihu 5 p+m - harmaasorsa 2 p, heinätavi 1 p; Hamnfjärden (HWe) - ristisorsa 4 p, lapasorsa 7 p, mustaviklo 7 p, valkoviklo 3 p, käenpiika 1 Ä - pikkuhuitti 1 Ä, kevään 1., Suupohjan 2. (2014); Härkmerifjärden (Philip Borg, JKo, ym.) - kaulushaikara 2 Ä, luhtakana 2 Ä, liro 65 p, mustaviklo 1 p, käenpiika 1 Ä - kivitasku 20 p; Härkmeri (SJa) - lapinkirvinen 1 m, kevään 1.; Tiukka, Välikylä (HL) - jalohaikara 1 p, kevään 1.; Pohjoislahti (PSl)
- isohaarahaukka 1 m; Närpiö, Ylimarkku (Hans Wickman)
- selkälokki 2 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa, ym.)
- mustalintu+sp 3010+160 m 330 p, kyhmyjoutsen 35 p, valkoposkihanhi 25 m, haapana 18 m, tukkasotka 18 m, haahka 405 m, alli 9 m, pilkkasiipi 205 m, tukkakoskelo 88 m, isokoskelo 65 m, kaakkuri+sp 92+21 m, kuikka 34 m, härkälintu 5 p+mm, harmaahaikara 20 N+S, meriharakka 6 m+p, punakuiri 7 S, merikihu 4 p, räyskä 2 p, kala/lapintiira 60 m - sepelrastas 3 p; Siipyy, kylä (JKo, ym.) - ristisorsa 4 p, mustaviklo 15 p, valkoviklo 7 p, liro 8 p; Hamnfjärden (HWe, SJa) - pensastasku 3 p, kivitasku 8 p; Härkmeri (SJa)
- ristisorsa 2 p, mustaviklo 1 p, liro 2 p; Närpiö, Piolahti (II)
- peukaloinen 4 Ä; Kauhajoki, Katikankanjoni (IN)
- jääkuikka 1 m, etelänkiisla 1 S, mustalintu 1515 m, tukkakoskelo 267 m, lapintiira 150 m, metsähanhi 10 m, valkoposkihanhi 48 m, harmaasorsa 1 m, jouhisorsa 12 m, punasotka 4 m, tukkasotka 52 m, haahka 305 m, alli 120 m, pilkkasiipi 311 m, telkkä 230 m, kaakkuri+sp 207+66 m, kuikka 88 m, meriharakka 13 m, pikkukuovi 9 m, punakuiri 1 S, suosirri 1 m, valkoviklo 4 m, merikihu 5 p, ruokki 49 m, kala/lapintiira 215 m, pikkulokki 85 m, haarapääsky 1 m - mustalintu+sp 1856+440 m, lapintiira 230 m; Siipyyn lintutorni (VF) 20.00-22 - pilkkasiipi 915 m, härkälintu 52 m, harmaasorsa 2 m, alli 5 m, tukkasotka 138 m, telkkä 147 m, tukkakoskelo 73 m, punakuiri 6 m, pikkukuovi 4 m - meriharakka 5 p, mustaviklo 7 p, valkoviklo 22 p; Hamnfjärden (HWe) - kapustarinta 380 p; Härkmeri (PSl, HWe, ym.) - kaulushaikara 1 Ä, räystäspääsky 5 p; Härkmerifjärden - tukkasotka 130 p, isokoskelo 100 p, luhtakana 1 ä, nokikana 3 p
- jääkuikka 1 m; Närpiö, Stånggrund (PSl, ym.) 5.00-11.05
- muuttohaukka 1 m, metsähanhi 6 p; Kauhajoki, Kauhaneva (IN)
- tiibetinhanhi 1 m, nuolihaukka 2 p, kevään 1. - kyhmyhaahka 1 m, muuttohaukka 1 m, etelänkiisla 2 m, mustalintu 4950 m, pilkkasiipi 860 m, tukkakoskelo 420 m, kaakkuri 1008 m, kuikka 486 m, kyhmyjoutsen 25 p, valkoposkihanhi 69 m, ristisorsa 7 p, haapana 18 m jouhisorsa 4 m, lapasotka 155 m, alli 81 N+S, härkälintu 27 m+p, harmaahaika 1 S, merikotka 14 m+p, kalasääski 3 m, meriharakka 11 m, punakuiri 25 m, valkoviklo 15 m, merikihu 19 p+m, riskilä 10 p, ruokki 14 m, räyskä 8 p+m, lapintiira 85 m, kala/lapintiira 705 m, pikkulokki 33 m, kalalokki 120 m, selkälokki 99 m+p, räystäspääsky 3 p, västäräkki 25 m, pähkinähakki 2 W, järripeippo 350 N 180 S, vihervarpunen 235 N - tukkasotka 80 p, mustapääkerttu 1 p; Kilgrnd (AA) - sepelrastas 1 p; Härkmeri (II) - tundrahanhi 8 E, suokukko 60 p; Lillsund (PSl, ym.) - valkoposkihanhi 40 m; Pohjoislahti (ORa, HL, KRu, PRu ym.) 5-13, TT 80 lajia - tavi 40 p, lapasorsa 4 p, isokoskelo 40 p, merimetso 18 m, merikotka 10 p, kalasääski 1 p, ampuhaukka 1 p, tylli 2 p, pikkukuovi 2 Ä, mustaviklo 5 m, valkoviklo 5 p, liro 10 p, räyskä 4 p, pikkutikka 1 p, räystäspääsky 15 p, tikli 3 ä
- muuttohaukka 1 m; Närpiö, Stånggrund (PSl, ym.) 5.15-11.30
- maakotka 1 SW; Kauhajoki, Ylimysjärvi (JRi, ARR, ym.) 5-13, TT 46 lajia
- liro 120 p, sepelkyyhky 80 p; Storsjö (Janne Lampolahti) - mustaviklo 8 p, valkoviklo 2 p, pikkulokki 6 p; Hamnfjärden (HWe) - sepelrastas 1 p, kapustarinta 350 p, suokukko 100 p; Lillsund (PSl, JKo)
- sepelrastas 1 p, kapustarinta 95 p; Närpiö, Piolahti (II)
- kapustarinta 30 p, räkättirastas+sp 250 p; Kauhajoki, Päntäne (IN)
- käenpiika 2 Ä; Skaftung (HWe) - haapana 10 p, tavi 70 p, lapasorsa 6 p; Hamnfjärden (HWe, JKo) - sinisorsa 15 p, ampuhaukka 1 m, punajalkaviklo 2 p, mustaviklo 4 p, valkoviklo 10 p - rastas sp 120 p, kottarainen 45 p; Skaftung (JKo) - kaulushaikara 1 Ä, liro 10 p; Härkmerifjärden - kapustarinta 145 p; Härkmeri - kapustarinta 380 p, suokukko 155 p; Lillsund - ruskosuohaukka 3 p; Blomträsket (KRu) - kapustarinta 385 p; Liden
- sepelrastas 1 p, suosirri 1 p; Närpiö, Piolahti (JKo)
- suokukko 800+260+100 p; Kauhajoki, Kokon+Luomankylä+ Kainasto (JMi, SMi)
- valkoposkihanhi 214 m, mustalintu 1610 m, pilkkasiipi 372 m, tavi 18 m, lapasorsa 3 m, tukkasotka 25 m, lapasotka 2 m, haahka 625 m, alli 18 m, telkkä 349 m+p, tukkakoskelo 212 m, isokoskelo 96 m, kaakkuri+sp 114+15 m, kuikka 23 m, merikotka 1 p, meriharakka 5 S+N, merikihu 6 p+m, ruokki 28 m, räyskä 3 p+m, kalatiira+sp 40+320 m, lapintiira 24 m, pikkulokki 5 p+m, naurulokki 95 m, haarapääsky 5 S, metsäkirvinen 2 m - sepelrastas 1 p, kurki 37 p; Metsälä (JKo) - tilhi 6 p; Skaftung (HWe) - mustaviklo 4 p, kevään 1.; Hamnfjärden (II, JKo, SJa, HWe, ym.) - lapasorsa 1 p, harmaahaikara 1 m, valkoviklo 14 p, liro 38 p, haarapääsky 2 p - kaulushaikara 2 Ä, luhtakana 1 Ä; Härkmerifjärden (II, JKo, HWe, ym.) - mustaviklo 2 p (kevään 1.), valkoposkihanhi 55 p, härkälintu 2 p, nokikana 8 p, liro 38 m+p, haarapääsky 8 p, räystäspääsky 6 p, törmäpääsky 1 p - metsähanhi 97 p, valkoposkihanhi 50 p, kapustarinta 210 p; Härkmeri - lyhytnokkahanhi 3 p; Lapväärtti N, Sandan (II) - metsähanhi 510 p, valkoposkihanhi 470 p - jouhisorsa 3 p, harmaahaikara 4 p, merikotka 2 p; Pohjoislahti (TA, ym.)
- pikkutylli 1 p, tylli 2 p, suokukko 15 p; Närpiö, Piolahti (II, ym.)
- tundrahanhi 250 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, JPi, RPi)
Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)
- kangaskiuru 1 E, tukkasotka 13 m, tavi 30 p, tukkasotka 150 p+m, lapasotka 3 m, haahka 43 m, alli 24 m, mustalintu 780 p+m, pilkkasiipi 50 m+p, telkkä 107 m, kaakkuri 21 m+p, kuikka 22 p+m, härkälintu 30 p+m, mustakurkku-uikku 8 p, merimetso 65 m, kalasääski 1 m, meriharakka 11 m, merikihu 4 p, peukaloinen 2 p - valkoviklo 2 p, pikkulokki 5 p; Hamnfjärden (HWe) - kapustarinta 31 p, suokukko 31 p, pensastasku 5 p; Savilahti (ORa, PSl) - harmaahaikara 3 p; Pohjoislahti (ORa) - tavi 7 p, pikkutylli 2 p, liro 13 p, lapintiira 3 p, räyskä 2 p, haarapääsky 1 p, räystäspääsky 3 p, törmäpääsky 5 p
- etelänsuosirri 2 p, kevään 1.; Närpiö, Piolahti (II)
- suokukko 200 p; Kauhajoki, Kokonkylä, altaat (Sonja Lahdenmaa)
- mustalintu 1510 N 1025 S, kaakkuri+sp 166+27 m, valkoposkihanhi 29 m, ristisorsa 5 m, heinätavi 1 m, lapasorsa 13 m, tukkasotka 51 m, haahka 304 m, alli 43 N+S, pilkkasiipi 65 m, telkkä 381 m, uivelo 6 m, tukkakoskelo 204 m, isokoskelo 86 m, kuikka 40 m, silkkiuikku 3 m, härkälintu 6 m, merimetso 177 N+S, pikkukuovi 1 m, ruokki 34 m, räyskä 4 p, lapintiira 7 m, mustavaris 1 S - härkälintu 20 p; Kilgrund (AA) - leppälintu 1 p; Siipyy, kylä (JKo) - kaulushaikara 1 Ä; Storsjö (SSt) - kapustarinta 22 p; Härkmeri (JKo, ym.) - räyskä 1 W, tilhi 10 p; Pohjoislahti (PSl) - peukaloinen 1 Ä; Pohjoislahti (SG)
- sepelrastas 2 p; Närpiö, keskusta (II)
- tilhi 16 p; Kauhajoki, keskusta (JPi, ym.)
- haapana 8 m, tukkasotka 18 m, haahka 193 N+S, alli 26 m, pilkkasiipi 35 S+N, telkkä 137 m, tukkakoskelo 75 m, isokoskelo 61 m, kaakkuri 69 m, kuikka 22 m, härkälintu 12 p meriharakka 3 m, pikkukuovi 3 m, ruokki 6 m, räyskä 8 p+m, naurulokki 150 m, haarapääsky 1 m - sirittäjä 1 Ä (kevään 1.), pajulintu 3 Ä, tiltaltti 5 p; Kilgrund (AA, MKm) - mustalintu 500 p, härkälintu 12 p, käenpiika 1 p, haarapääsky 2 p - sirittäjä 1 Ä, kevään 1.; Skaftung (SJa) - metsähanhi 98 p, kapustarinta 22 p, lapinsirkku 9 p; Härkmeri (JKo, MPj, JJ) - kaulushaikara 2 Ä, nokikana 4 p, räyskä 3 p; Härkmerifjärden (JKo, MPj) - törmäpääsky 1 p (kevään 1.), räystäspääsky 4 p; Savilahti (HL) - sepelrastas 1 p, luhtakana 1 Ä; Pohjoislahti (PSl, HL) - liro 9 p, suokukko 7 p - nokkavarpunen 2 p; Kristiina, keskusta (JK, ORa)
- uivelo 30 p, suokukko 8 p; Närpiö, Piolahti (II)
- tilhi 15 m; Kauhajoki, keskusta (IN)
- mustalintu+sp 5500 p 195 m, punakuiri 24 m, kirjosieppo 5 p, kevään 1. - valkoposkihanhi 119 m, ristisorsa 5 m+p, harmaasorsa 3 m, tavi 182 m, jouhisorsa 10 m, heinätavi 2 m, lapasorsa 9 m+p, tukkasotka 87 m, haahka 270 N+S, alli 25 m, pilkkasiipi 38 m, telkkä 164 m, uivelo 3 m, tukkakoskelo 148 m, isokoskelo 188 m, kaakkuri+sp 117+98 m, kuikka 102 m, silkkiuikku 9 m, härkälintu 63 p, meriharakka 27 m+p, kuovi 17 m, valkoviklo 7 m, rantasipi 1 p, merikihu 17 p+m, kalatiira+sp 30+140 m, lapintiira 4 m, pikkulokki 10 m, selkälokki 4 m, sepelkyyhky 78 m, käenpiika 1 p, metsäkirvinen 88 m, västäräkki 65 m, tilhi 2 m, peukaloinen 1 Ä, leppälintu 2 p, laulurastas 78 m, kulorastas 64 m, pajulintu 6 p, peippo 365 m, tikli 2 m, hemppo 2 m - isokirvinen 1 p, kevään 1.; Kilgrund (AA, MKm) - sepelrastas 1 p; Skaftung (SJa) - tavi 40 p, lapasorsa 4 p, suokukko 9 p; Hamnfjärden - pensastasku 1 p (kevään 1.), lapinsirkku 9 p; Härkmeri (SJa, II) - metsähanhi 70 p, valkoposkihanhi 100 p, kapustarinta 120 p - rantasipi 1 p; Perus (II) - lyhytnokkahanhi 4 p, tundrahanhi 8 p, metsähanhi 232 p, valkoposkihanhi 17 p - kirjosieppo 1 p, kevään 1.; Skatan (GNo, BNo) - rantasipi 1 p; Skatan, Kanuunakallio (JK)
- kirjosieppo 1 p, kevään 1.; Närpiö, Piolahti (PSl)
- suokukko 173 p, pikkulokki 1 m; Kauhajoki, Kokonkylän allas (JMi, IN)
- leppälintu 1 p, kevään 1. - isohaarahaukka 1 SE, kevään 1., ennen tätä alueen ainoa 2007 - kaulushaikara 2 Ä, nokikana 3 p, lapinsirkku 15 p; Härkmeri (SJa, MPj, ym.) - kaulushaikara 1 Ä, nokikana 1 p; Blomträsket (PSl, SJa, MPj) - tunturikiuru 1 p,ä; Lålby, kaatopaikka (HL) - rantasipi 1 p; Perus (SJa) - haarapääsky 1 m, suokukko 12 p; Pohjoislahti (ORa, ALv) - valkoposkihanhi 97 m, lapasorsa 2 p, valkoviklo 2 p, liro 1 p
- punasotka 5 p, uivelo 6 p; Närpiö, Piolahti (II, SG, MVi)
- tundrahanhi 210 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- peukaloinen 3 Ä; Siipyy, Halkoluoto (JKo) - mustapääkerttu 1 p (kevään 1.), kuovi 60 m; Skaftung (SJa) - kaulushaikara 2 Ä, heinätavi 2 p, tavi 80 p, viiksitimali 2 p; Härkmeri (PSl) - valkoposkihanhi 260 p; Lillsund
- kuovi 122 p, pikkukuovi 3 p; Närpiö, Piolahti (II)
- käenpiika 1 Ä, tilhi 12 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- metsäkirvinen 34 m, tilhi 46 m, kulorastas 99 m, lapasorsa 4 m, haahka 105 S 95 N, mustalintu 655 S 470 N, pilkkasiipi 19 m, telkkä 205 m, tukkakoskelo 42 m, isokoskelo 20 m, kaakkuri 79 m, kuikka 8 m+p, härkälintu 9 p, ampuhaukka 1 m, meriharakka 40 m, kapustarinta 7 m, merikihu 4 p+m, ruokki 22 m, räyskä 1 m, kalatiira+sp 1+3 p/m, sepelkyyhky 145 m, räkättirastas 115 m, tiltaltti 2 p - heinätavi 4 p, nokikana 5 p; Härkmerifjärden (JKo, Sonja Grönholm, Marina Wiklund) - valkoposkihanhi 88 p, kapustarinta 105 p; Härkmeri (Sonja Grönholm, Marina Wiklund) - punasotka 4 p, nokikana 1 p; Blomträsket (PSl) - valkoposkihanhi 40 p, kapustarinta 110 p; Lillsund - metsähanhi 400 p; Lapväärtti - pikkutylli 2 p, kevään 1.; Lålby, kaatopaikka - rantasipi 1 p, kevään 1.; Perus (PSl) - lapasorsa 6 p, suokukko 3 p, lapintiira 2 p; Pohjoislahti (ORa) - punasotka 6 p; Antila- Nedsjö - tukkasotka 40 p, telkkä 30 p, silkkiuikku 13 p, punajalkaviklo 4 p
- isokoskelo 335 p, tavi 236 p, punasotka 3 p; Närpiö, Piolahti (II)
- kapustarinta 650+450 p; Kauhajoki, Filppula+ Laturi (ASo, ym.)
- isovesipääsky 2 m>p, kevään 1., edellinen 2017, pääosa Suupohjan havainnoista keväältä, mutta nämä linnut aikaisia, sillä keväisten lintujen huippu ajoittuu touko-kesäkuun vaihteeseen - mustalintu+sp 2605+80 N 1560 S, karikukko 1 m, pikkulokki 2 S, kevään 1. - kaakkuri+sp 196+18 m, valkoposkihanhi 30 m, lapasorsa 16 m, tukkasotka 56 m, haahka 735 m, alli 65 m, pilkkasiipi 227 m, telkkä 300 m, isokoskelo 24 m, kuikka 9 m, silkkiuikku 2 m, härkälintu 5 S+N, meriharakka 21 m, valkoviklo 2 N+S, merikihu 6 m+p, ruokki 73 N+S, räyskä 8 p+m, kalatiira+sp 5+8 N+S, lapintiira 1 m, selkälokki 12 m, vihervarpunen 120 S - kapustarinta 150+105 p; Härkmeri+ Lillsund (SJa)
- tavi 245 p, uivelo 25 p, harmaasorsa 2 p; Närpiö, Piolahti (II)
- kapustarinta 18 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- mustalintu 30590 N 4790 S, pilkkasiipi 5975 N, kaakkuri 463 m - merisirri 1 S, amerikan/jääkuikka 1 m, kevään 1. - räystäspääsky 1 m, lapintiira 2 m, kevään 1. - alli 643 m, telkkä 865 m, tukkakoskelo 475 m, härkälintu 81 m, ruokki 144 m, kulorastas 186 m, valkoposkihanhi 49 m, tavi 28 m, tukkasotka 157 m, haahka 1065 m, isokoskelo 38 m, kuikka 33 m, silkkiuikku 6 m, merimetso 250 p, merikotka 2 p, ampuhaukka 1 m, meriharakka 20 m+p, kuovi 26 m, valkoviklo 2 p+m, punajalkaviklo 2 S, merikihu 7 p+m, räyskä 11 p+m, kalatiira+sp 4+42 m, selkälokki 23 p+m, metsäkirvinen 2 m, tilhi 3 m - ampuhaukka 1 p, taivaanvuohi 7 p, pikkutikka 2 p; Storsjö (II) - aro/niittysuohaukka 1 m, kevään 1.; Skaftung (SJa) - kaulushaikara 1 Ä, valkoposkihanhi 165 p, heinätavi 1 p; Härkmerifjärden (SJa, II) - tukkasotka 700 p, silkkiuikku 7 p, nokikana 3 p, kapustarinta 8 p - metsähanhi 49 p; Härkmeri (KK) - kapustarinta 37 p; Lillsund (PSl) - merihanhi 60 p, valkoposkihanhi 22 p; Lillsund - valkoposkihanhi 58 p, punakylkirastas 80 p, räkättirastas 130 p; Savilahti (ORa) - lapintiira 2 p, kevään 1.; Pohjois+ Kaupunginlahti (ORa) 5.45-6.30 - valkoposkihanhi 42 p, haapana 18 p, tavi 26 p, tukkasotka 130 p, telkkä 70 p, isokoskelo 236 p, erikotka 3 p, suokukko 2 p, kalatiira 1 p, räyskä 3 p, peukaloinen 2 Ä, mustavaris 1 p
- valkoposkihanhi 195 p, uivelo 48 p, kuovi 148 p; Närpiö, Piolahti (II)
- kapustarinta 180 p; Kauhajoki, Laturi (ASo, ym.)
- mustalintu+sp 12760+860 m, pilkkasiipi 1705 m, haahka 1710 m, kaakkuri+sp 218+54 m, kyhmyjoutsen 18 m, tundrahanhi 1 m, valkoposkihanhi 76 m, haapana 18 m, harmaasorsa 1 m, tavi 58 m, tukkasotka 74 m, alli 79 m, telkkä 415 m, tukkakoskelo 152 m, kuikka 4 m, silkkiuikku 10 m, härkälintu 19 m, merimetso 225 m, harmaahaikara 1 S, ruskosuohaukka 1 m, valkoviklo 1 ä, merikihu 9 p+m, ruokki 77 m, räyskä 9 m+p kalatiira 2 m, sepelkyyhky 58 m - merikotka 2 p, piekana 1 m, pikkutikka 1 p; Storsjö (II, KK, ym.) - isolepinkäinen 1 p, pähkinähakki 1 p; Siipyy (JKo, KJy)
- tunturikiuru 2 S (kevään 1.), tiltaltti 3 p; Närpiö, Stånggrund (PSl)
- käenpiika 1 p, kevään 1.; Kauhajoki, Havuskylä (ASo)
- punajalkaviklo 1 m, metsäkirvinen 1 m (kevään 1.), mustalintu+sp 1810+2850 m, pilkkasiipi 1155 m, tavi 448 m, tukkakoskelo 395 m, haahka 1305 m, kaakkuri 359 m, ristisorsa 2 p, harmaasorsa 6 p+m, haapana 98 m, jouhisorsa 12 m, lapasorsa 19 m, tukkasotka 94 m 50 p, alli 31 m, telkkä 320 m, uivelo 4 m, isokoskelo 68 m, silkkiuikku 22 m, härkälintu 32 m, harmaahaikara 3 SW, meriharakka 16 m, tylli 1 m, kuovi 96 m, valkoviklo 2 m, merikihu 5 p 3 m, selkälokki 6 p, kalatiira 1 p +sp 3 m, ruokki 34 m, sepelkyyhky 82 m, suopöllö 1 m, luotokirvinen 2 m, västäräkki 16 m, rautiainen 8 m, tiltaltti 2 p, isolepinkäinen 1 p - helmipöllö 6 Ä, lehtokurppa 4 p; Siipyy+ Heden+ Nedermossen (JKo, SSt) - haapana 16 p, tavi 30 p, lapasorsa 4 p; Hamnfjärden (II, KK, ym.) - nokikana 2 p (kevään 1.), viiksitimali 1 ä; Härkmerifjärden - luhtahuitti 1 Ä, kevään 1.; Härkmerifjärden (JK, ym.) - kaulushaikara 2 Ä, harmaahaikara 3 p - kivitasku 2 p (kevään 1.), valkoposkihanhi 46 p; Lillsund (II, KK, ym.) - lyhytnokkahanhi 12 p, metsähanhi 430 p, tundrahanhi 9 p; Lapväärtti - tavi 30 p, viiksitimali 3 p; Pohjoislahti (Martti Patteri ym.)
- punajalkaviklo 1 m, kevään 1.; Närpiö, Stånggrund (JKe, TLe, RLi) 5.42-10.42
- sepelrastas 1 p; Kauhajoki, Marttilankylä (PU)
- harmaasorsa 2 m, kalatiira 1 m +sp 1 S, kevään 1. - haapana 171 m, tavi 271 m, mustalintu+sp 1612+800 m 180 p, pilkkasiipi 970 m, telkkä 680 m, meriharakka 186 m, kuovi 134 m, sinisorsa 60 m, jouhisorsa 12 m, lapasorsa 5 m, tukkasotka 127 m, lapasotka 4 m, haahka 1075 m, alli 37 m, uivelo 17 m, tukkakoskelo 241 m, isokoskelo 134 m, kaakkuri 170 m, kuikka 7 m, silkkiuikku 20 m+p, härkälintu 62 p+m, merimetso 20 p, ruokki 25 m, räyskä 1 p, kalatiira 1 m +sp 1 S, suopöllö 1 m, luotokirvinen 2 m, västäräkki 46 m, tiltaltti 2 p, peippo 130 m, tikli 2 m - räyskä 4 p, kaakkuri+sp 20+20 m; Siipyyn lintutorni (RS) 12.15-14 - harmaasorsa 1 p, kevään 1.; Siipyy, Kiili (RS) - kala/lapintiira 2 N 1 S; Skaftung (Eeva-Maija Heikkilä, Henrik Heikkilä) - tavi 92 p, sinisorsa 37 p, harmaahaikara 2 m; Hamnfjärden (JKo, KK, ym.) - kaulushaikara 1 Ä, punasotka 2 p; Härkmerifjärden (PRu, KRu, RS) - tundrahanhi 36 p, uivelo 1 p, merikotka 9 p, kalasääski 1 p - metsähanhi 87 p, valkoposkihahi 70 p, kapustarinta 8 p; Lillsund (JKo, KK, ym.) - maakotka 1 p, piekana 4 m; Perus (JKo, KK, ym.) - lyhytnokkahanhi 5 p, tundrahanhi 11 p, metsähanhi 282 p, turkinkyyhky 1 p - tylli 1 p, kevään 1.; Pohjoislahti (ORa, ym.) 5.45-12.45 - merimetso 393 m, naurulokki 1200 m, valkoposkihanhi 12 m, tavi 60 p, sinisorsa 42 p, isokoskelo 72 m+p, harmaahaikara 2 p+m, kalasääski 1 m, jalohaukkalaji 1 m, kapustarinta 3 m, metsäviklo 7 p, valkoviklo 1 p, selkälokki 3 m, pikkutikka 1 p
- sinisorsa 130 p, kuovi 59 p; Närpiö, Piolahti (PSl, II, RS, ym.)
- sepelrastas 2 p, kevään 1.; Kauhajoki, Marttilankylä (ASo, ym.)
- haahka 1699 m+p, mustalintu+sp 1305+335 m, pilkkasiipi 380 m, telkkä 505 m, metsähanhi 23 m, valkoposkihanhi 6 m, ristisorsa 4 p+m, haapana 26 m, tavi 28 m, sinisorsa 44 m, jouhisorsa 23 m, tukkasotka 85 m, uivelo 4 m, tukkakoskelo 90 m, isokoskelo 180 m, kaakkuri 112 m, kuikka 4 m, merimetso 655 m, 280 p, harmaahaikara 2 m, merikotka 5 m, meriharakka 19 m, kuovi 21 m, merikihu 1 m, riskilä 16 p, naurulokki 805 m, sepelkyyhky 355 m, kottarainen 26 m - nokkavarpunen 1 p; Siipyy, Länsikylä (VF, JKo, MPj, JKe) - luhtakana 1 ä, kevään 1.; Hamnfjärden (JKe) - haapana 17 p, tavi 52 p, sinisorsa 64 p, jouhisorsa 8 p - tukkasotka 12 p, tiltaltti 1 p, tikli 2 ä; Härkmerifjärden (JKe) - metsähanhi+sp 180+200 p, tundrahanhi 1 p, peukaloinen 1 Ä; Perus (JKo, ym.) - tundrahanhi 12 p, metsähanhi 234 p, suopöllö 1 p; Dagsmark - suopöllö 1 p; Välikylä - valkoviklo 1 p, kevään 1.; Pohjoislahti (KRu, PRu) - kurki 60 m, merikotka 1 m; Lintuvuori (PSl)
- kuovi 32 p, uivelo 6 p, laulujoutsen 30 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- tundrahanhi 50 p, metsähanhi 600 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JRi, KZ)
- vuorihemppo 1 m, mustalintu 1545 m, pilkkasiipi 635 m, kaakkuri 163 m, härkälintu - haapana 13 p, jouhisorsa 16 p, lapasorsa 2 p, metsäviklo 1 p; Hamnfjärden (SJa) - kangaskiuru 1 Ä, piekana 1 m; Lålby, kaatopaikka (SJa, PSl) - sepelkyyhky 315 p, hemppo 20 p; Tiukka (KRu)
- pähkinähakki 1 p; Närpiö, keskusta (UH)
- metsähanhi 330 p, tundrahanhi 8 p; Kauhajoki, Kokonkylä (IN)
- haahka 805 m 500 p, mustalintu 695 m, pilkkasiipi 142 m, telkkä 203 m, tukkakoskelo 78 m, isokoskelo 229 m+p, kaakkuri 53 m+p, härkälintu 9 m+p, merimetso 1055 m+p, ruskosuohaukka 1 m, ampuhaukka 1 m, meriharakka 4 m+p, töyhtöhyyppä 41 m, ruokki 75 m, naurulokki 390 m, sepelkyyhky 245 m, västäräkki 7 m, räkättirastas 48 m, varis 23 m, kottarainen 15 m, peippo 305 m - kaulushaikara 1 Ä, sinisorsa 55 p, tavi 12 p; Härkmerijärden - laulujoutsen 48 p, metsähanhi 17 p, merihanhi 4 p; Härkmeri
- heinätavi 1 p, kevään 1.; Närpiö, Piolahti (II)
- tundrahanhi 250 p; Kauhajoki, Kainaston jokivarsi (IN)
- haahka 760 p 515 m, merimetso 1125 m+p, sepelkyyhky 274 m, merihanhi 17 m, valkoposkihanhi 7 m, ristisorsa 2 m, haapana 32 m, tukkasotka 12 m, mustalintu 640 m+p, pilkkasiipi 94 m, telkkä 178 m+p, uivelo 4 mm, tukkakoskelo 49 m, isokoskelo 159 p+m, kaakkuri 52 m+p, kuikka 4 m+p, härkälintu 9 p+m, harmaahaikara 5 m, merikotka 2 p, meriharakka 13 m, töyhtöhyyppä 2 m, kuovi 4 m, merikihu 1 m, ruokki 21 m+p, naurulokki 85 m, pikkutikka 1 S, tilhi 5 m, varis 26 m - harmaahaikara 3 p; Pohjoislahti (ALv) - virtavästäräkki 2 p, kevään 1.; .. (..)
- suopöllö 1 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- naurulokki 1710 m, härkälintu 34 m+p, haahka 1377 m+p, mustalintu 1290 m+p, kanadanhanhi 7 p, ristisorsa 6 m+p, tukkasotka 14 m, lapasotka 1 m, alli 2 m, pilkkasiipi 205 m, uivelo 6 m, tukkakoskelo 56 m, isokoskelo 92 m, kaakkuri 48 m, kuikka 3 m, merimetso 1085 m+p, merikotka 4 p, meriharakka 11 m, merikihu 1 m, riskilä 22 m, ruokki 48 m+p, sepelkyyhky 142 m, peippo 160 m, vihervarpunen 120 m - uivelo 7 p; Storsjö - peukaloinen 2 Ä; Siipyy, Halkoluoto - tundrahanhi 25 p, metsähanhi 200 p; Pakankylä (PSl)
- tundrahanhi 140 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi)
- kangaskiuru 1 m (kevään 1.), lyhytnokkahanhi 15 m, haahka 2195 m+p, mustalintu 1750 m+p, härkälintu 20 m, merimetso 1950 m, kaakkuri 162 m, ruokki 127 S+N, metsähanhi 15 m, haapana 20 N+S, sinisorsa 27 m, tukkasotka 23 m, lapasotka 3 m, alli 11 m, telkkä 50 p, uivelo m, tukkakoskelo 147 m, isokoskelo 83 m, kuikka 1 m, silkkiuikku 5 p+m, harmaahaikara 3 m, merikotka 15 m+p, meriharakka 17 m, kuovi 17 m, naurulokki 780 m, selkälokki 5 m - räyskä 1 p, kevään 1.; Hamnfjärden (PRu, KRu, ym.) - haapana 6 p, tavi 12 p, sinisorsa 134 p, kuovi 4 p - tukkasotka 22 p, uivelo 3 p, silkkiuikku 7 p; Skaftung N (IN, ym.) - piekana 2 m, ampuhaukka 1 p; Härkmeri (JKo, KKo) - räyskä 3 p, kevään 1.; Solaxgrunden (TI) 7.40-10.50 - laulujoutsen 100 p, valkoposkihanhi 2 m, sinisorsa 15 p, uivelo 8 p, isokoskelo 75 p, merimetso 560 m, merikotka 16 p, tuulihaukka 2 m, kuovi 3 m, metsäviklo 1 m, sepelkyyhky 215 m, pikkutikka 1 p, peukaloinen 1 Ä, hemppo 1 m - räyskä 1 p (kevään 1.), harmaahaikara 1 S; Pohjoislahti (HL, PSl) - metsähanhi+sp 480 p, merikotka 4 p, hiirihaukka 4 p+m; Lillsund (JKo, KKo, MPj) - metsähanhi 450 p, lyhytnokkahanhi 8 p; Lålby (JKo, KKo, MPj, IN) - laulujoutsen 112 p, kurki 52 p, merihanhi 12 p, valkoposkihanhi 4 p, merikotka 2 p - tundrahanhi 60 p, lyhytnokkahanhi 22 p; Lapväärtti, N - metsähanhi+sp 640 p, laulujoutsen 118 p - metsähanhi+sp 750 p, lyhytnokkahanhi 16 p, tundrahanhi 7 p; Perus - laulujoutsen 20 p, valkoposkihanhi 7 p - tundrahanhi 10 p, metsähanhi 790 p; Dagsmark - tundrahanhi 35 p, laulujoutsen 24 p, metsähanhi 40 p; Välikylä (JKo, KKo, MPj) - metsähanhi 190 p; Tiukka - meriharakka 2 p; Pohjoislahti (Kiti Kalliainen) - ruskosuohaukka 1 m, kevään 1.; Skatan (JK) - merimetso 2016 m, uivelo 3 m, kuovi 1 m, merikihu 1 p
- tundrahanhi 6 p, metsähanhi+sp 355 p; Närpiö, Karila+ Österskogen (JJ)
- pikkutikka 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- kuovi 1 m (kevään 1.), merimetso 1535 m, mustalintu - isolokki 1 p; Skaftung - sinisorsa 60 p, haapana 2 p, merikotka 4 p; Hamnfjärden - vuorihemppo 2 p; Härkmeri - meriharakka 2 m; Pohjoislahti (PSl)
- haahka 784 p, kaakkuri 20 m; Närpiö, Stånggrund (JKe) 7.35-9.35
- metsähanhi 2800 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi)
- metsähanhi 350 p, hanhilaji n. 100 p, tavi 40 p, sepelkyyhky 120 p - metsähanhi 700 p, lyhytnokkahanhi 2 p, tundrahanhi 6 p; Lillsund (KRu) - metsähanhi 700 p, lyhytnokkahanhi 2 p, tundrahanhi 3 p; Tiukka (PSl, KRu) - tundrahanhi 12 p, metsähanhi 380 p; Välikylä (KRu)
- laulujoutsen 160 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- tundrahanhi 32 p, lyhytnokkahanhi 2 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- vuorihemppo 3 p; Härkmeri (Jorma Eskola, Ari Lähteenpää) - metsähanhi 180 p; Välikylä (KRu)
- tundrahanhi 25 p, metsähanhi+sp 950 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JPi)
- rautiainen 2 p, punarinta 2 p, mustarastas 25 p, peippo 50 p, järripeippo 6 p, vihervarpunen 25 p - tundraurpiainen 1 p; Siipyy, Appelö (MPj) - isolokki 1 p; Skaftung (SJa) - tikli 4 p, vihervarpunen 30 p; Kristiina, keskusta (PSl)
- rautiainen 1 p; Närpiö, Piolahti (Thea Nelson)
- västäräkki 2 p; Kauhajoki, Aronkylä (TA)
- valkoposkihanhi 14 m, lehtokurppa 3 p - varpuspöllö 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo, KJy) - sinisorsa 260 p, tavi 40 p; Storsjö (JKo) - haapana 6 p, jouhisorsa 2 p, töyhtöhyyppä 60 p, västäräkki 2 p - laulujoutsen 33 p; Metsälä - vuorihemppo 22 p; Härkmeri (SJa)
- laulujoutsen 300 p; Närpiö, Norrnäs (MNo)
- laulujoutsen 110 p, kurki 60 p; Teuva, Horonkylä (Timo Peltoniemi)
- lapasotka 1 m, mustakurkku-uikku 2 p+m, merikihu 1 m, kevään 1. - mustalintu+sp 829+158 m, uivelo 36 m, riskilä 22 p, sepelkyyhky 406 N 183 S, vihervarpunen 2010 S 280 N, kyhmyjoutsen 27 m, merihanhi 17 m, haapana 14 m, tavi 4 m, sinisorsa 18 m, jouhisorsa 4 m, tukkasotka 38 m, haahka 637 m 550 p, alli 7 m, pilkkasiipi 63 m, telkkä 123 m, tukkakoskelo 50 m, isokoskelo 88 m, kaakkuri+sp 23+4 m, kuikka 1 m, silkkiuikku 4 m+p, härkälintu 7 m, merikotka 5 p+m, meriharakka 3 m, metsäviklo 1 p, ruokki 31 m, naurulokki 268 m, luotokirvinen 3 p, västäräkki 3 N+S, kottarainen 17 m, pulmunen 1 ä - punakylkirastas 8 p, laulurastas 2 p, tikli 2 p, hemppo 2 p; Siipyy (JKo, ALi, KJy) - uivelo 28 p, sinisorsa 38 p, tukkasotka 8 p; Skaftung N (SJa, IE, ym.) - tavi 30 p; Pohjoislahti (PSl) - haahka 380 p, mustalintu 219 m, merimetso 612 m+p; Skatan (ORa) 6.45-10 - ristisorsa 1 m, sinisorsa 24 m+p, lapasorsa 2 m, tukkasotka 24 p+m, telkkä 61 m+p, kuikka 1 S, meriharakka 1 m, naurulokki 85 m+p, västäräkki 2 m - tundrahanhi 95 p, metsähanhi 195 p; Välikylä (JJ)
- punakylkirastas 7 p; Närpiö, keskusta (UH)
- isolepinkäinen 1 p, kurki 9 m; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- vihervarpunen 655 S 233 N, kyhmyjoutsen 15 m, laulujoutsen 8 m, merhanhi 16 m, ristisorsa 14 m+p, haapana 27 m, tavi 2 N+S, sinisorsa 27 N+S, jouhisorsa 14 m, tukkasotka 15 N+S, haahka 1022 m+p, mustalintu 410 N+S, pilkkasiipi 6 m, telkkä 65 m, uivelo 4 m, tukkakoskelo 48 m, isokoskelo 65 m, kaakkuri+sp 6+4 m, silkkiuikku 4 p+m, merimetso 985 m+p, merikotka 16 p+m, piekana+sp 5+1 m, kurki 7 S, meriharakka 6 m, töyhtöhyyppä 20 S, riskilä 6 p, selkälokki 1 S, sepelkyyhky 169 N+S, suopöllö 1 m, kiuru 31 N+S, västäräkki 2 p+m, räkättirastas 14 m, kulorastas 28 N+S, kottarainen 13 m, peippo 214 S 30 N, pikkulintu 420 S - kaulushaikara 1 p; Siipyyn lintutorni (Kari Kaste) - vuorihemppo 1 m (kevään 1.), luotokirvinen 3 p; Storbådan (JKo, VF, ALi) - meriharakka 1 m, ristisorsa 3 p+m, pulmunen 1 p - punakylkirastas 1 p, kevään 1.; Siipyy (JKo, KJy) - peukaloinen 4 Ä, punarinta 18 Ä; Siipyy- Skaftung (HWe) 8.00-12.50 - vuorihemppo 24 p, kevään 1.; Härkmeri (PSl, SJa, HWe, MPj, IE) - piekana 3 m, kurki 33 m, pulmunen 80 p - punasotka 1 p, kevään 1.; Solaxgrunden (TI) 8.00-12.50 - piekana 47 m, hiirihaukka 11 m+p, laulujoutsen 18 m, metsähanhi 29 m, tundrahanhi 14 m, haapana 17 m+p, tavi 19 p, sinisorsa 15 p, telkkä 25 p, uivelo 7 p, isokoskelo 40 p, kuikka 1 p, merimetso 720 m+p, merikotka 10 m+p, kurki 37 m, kapustarinta 2 m, selkälokki 1 p, sepelkyyhky 142 m+p, niittykirvinen 4 m, västäräkki 1 m, peippo 220 SE, vihervarpunen 376 SE - isolepinkäinen 1 p; Tiukka (PSl) - punakylkirastas 19 m+p, kevään 1.; Pohjoislahti (ORa, ALv) 6.45-12.30 - piekana+sp 23+5 m, hiirihaukka 7 m, tavi 4 p, sinisorsa 85 p+m, isokoskelo 10 p+m, merikotka 9 p+m, sinisuohaukka 2 m, varpushaukka 3 m, kurki 28 m+p, töyhtöhyyppä 86 N+S, sepelkyyhky 109 N+S, räkättirastas 48 m+p, isolepinkäinen 1 p, pajusirkku 8 p
- metsähanhi 300 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, SMi, TJä)
- piekana 3 m+p, taivaanvuohi 4 p+S, sepelkyyhky 55 S, rautiainen 2 p, tikli 2 p - mustaleppälintu 1 p, kevään 1.; Skaftung - haapana 2 p, isolepinkäinen 1 p; Hamnfjärden (HWe) - kaulushaikara 1 p (kevään 1.), västäräkki 2 p; Härkmerifjärden (HWe) - ampuhaukka 1 m; Lillsund (PSl) - tundrahanhi 20 p, metsähanhi 410 p; Liden+ Tiukka - merihanhi 45 p, lyhytnokkahanhi 3 p, tundrahanhi 1 p, sinisorsa 60 p, uuttukyyhky 7 p, sepelkyyhky 40 p, hemppo 10 p - ampuhaukka 1 p, sepelkyyhky 120 p; Välikylä - tundrahanhi 3 p, metsähanhi 90 p, töyhtöhyyppä 30 p
- kiljuhanhi 1 p, kevään 1.; Närpiö, Ylimarkku, Räfsbäcken (II, ym.)
- peippo 120 p, järripeippo 2 p, vihervarpunen 2 p; Kauhajoki, Männikkö (JMi, SMi)
- selkälokki 5 p+m (kevään 1.), mustalintu 2321 m+p, kyhmyjoutsen 15 m, ristisorsa 3 p, haapana 4 m, sinisorsa 28 m, tukkasotka 10 m, haaka 685 m+p, pilkkasiipi 14 m, telkkä 57 m, tukkakoskelo 63 N+S, isokoskelo 27 m, kaakkuri+sp 20+2 m, merimetso 320 p+m, merikotka 7 p+m, piekana 1 m, ruokki 3 m, naurulokki 40 m, sepelkyyhky 48 N+S, västäräkki 1 m, peukaloinen 2 p, vihervarpunen 115 N+S, pajusirkku 2 S - sinisorsa 460 p, jouhisorsa 1 p, peukaloinen 1 p; Storsjö (SBl) - västäräkki 1 p, kulorastas 9 p, kottarainen 15 p; Siipyy, Länsikylä (MPj, JKo) - silkkiuikku 1 p, kevään 1.; Siipyy, Kiili (JKo) - tundraurpiainen 1 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy) - rautiainen 2 p, laulurastas 1 p, tikli 4 p - lehtokurppa 3 p; Skaftung- Siipyy (SBl) - sinisorsa 52 p, telkkä 2 p, peukaloinen 1 p, isolepikäinen 1 p; Hamfjärden (HWe) - kurki 14 m; Härkmeri (HWe)
- lyhytnokkahanhi 15 p, tundrahanhi 28 p; Närpiö, Ylimarkku, Räfsbäcken (II)
- lyhytnokkahanhi 9 p, tundrahanhi 10 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- kyhmyhaahka 1 m, etelänkiisla 1 S, haahka 1057 m, mustalintu 1217 m, kyhmyjoutsen 55 m, merihanhi 15 m, ristisorsa 9 p+m, tukkasotka 11 S+N, alli 80 m, pilkkasiipi 87 m, telkkä 106 m, isokoskelo 53 m, kaakkuri 6 m, merimetso 600 p+m, harmaahaikara 1 S, merikotka 3 p, hiirihaukka 1 m, piekana 3 m, riskilä 6 p, ruokki 45 m, naurulokki 84 m, sepelkyyhky 62 S, punarinta 1 Ä, kulorastas 6 S, iso rastas 28 m - harmaapäätikka 1 p, pikkutikka 1 p; Storsjö (JKo, MPj) - peukaloinen 1 p (kevään 1.), haapana 1 p, tavi 3 p, sinisorsa 55 p, telkkä 10 p - peukaloinen 1 p (kevään 1.), rautiainen 1 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy, HWe) - hiirihaukka 2 m, punarinta 1 p, järripeippo 3 p, tikli 1 p - rautiainen 1 p; Skaftung (SJa) - peukaloinen 1 p (kevään 1.), isolepinkäinen 1 p; Hamnfjärden (HWe)
- sinisorsa 140 p, pajusirkku 4 p; Närpiö, Piolahti (II)
- metsähanhi 1052 p+m; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni+ jokilaakso (JRi, JMi)
- haahka 4907 m, mustalintu 2585 m, etelänkiisla 1 m, västäräkki 1 m, kevään 1. - kyhmyjoutsen 83 m, metsähanhi 45 m, ristisorsa 12 p+m, sinisorsa 29 m, tukkasotka 13 S+N, alli 48 m, pilkkasiipi 126 m, telkkä 211 m, tukkakoskelo 45 m, isokoskelo 106 m, kaakkuri+sp 14+11 m, kuikka 2 m, merimetso 465 N+S, harmaahaikara 1 m, merikotka 10 p+m ruokki 16 m, naurulokki 226 m, uuttukyyhky 5 m, luotokirvinen 1 S, kulorastas 7 m - kulorastas 34 p, kottarainen 18 p, hemppo 2 p; Siipyy, Länsikylä (JKo, MPj) - västäräkki 1 m, kevään 1.; Siipyy, kylä (JKo) - telkkä 5 p, isokoskelo 28 p, merimetso 25 p; Siipyy, Kiili (MHa, ym.) - laulujoutsen 66 p, metsähanhi 130 p; Härkmeri (MHa, JPi, JMi, ym.) - merihanhi 10 p, sinisorsa 60 p, merikotka 2 p, isolepinkäinen 1 p - laulujoutsen 90 p, metsähanhi+sp 360 m+p; Lillsund (MHa, ym.) - laulujoutsen 100 p; Perus - lyhytnokkahanhi 22 p, tundrahanhi 83 p; Dagsmark - metsähanhi 2000 p, laulujoutsen 40 p - metsähanhi 266 p+m; Välikylä
- sinisorsa 95 p, kanadanhanhi 12 p, niittykirvinen 4 p; Närpiö, Piolahti (II)
- peippo 20 p, tikli 3 p; Kauhajoki, keskusta, Männikkö (JMi, SMi)
- laulujoutsen 800 p, metsähanhi 440 p, merihanhi 230 p; Lålby (KK) - laulujoutsen 157 p+m, metsähanhi 349 p+m; Perus (MPj, JKo, HWe) - lyhytnokkahanhi 4 m, tundrahanhi 2 p+m - tundrahanhi 252 p, lyhytnokkahanhi 87 p+m, valkoposkihanhi 2 p; Dagsmark - metsähanhi 2750 p, laulujoutsen 61 p, merihanhi 1 p, merikotka 2 p, uuttukyyhky 1 p, sepelkyyhky 100 p - isolepinkäinen 1 p; Peninkylä - laulujoutsen 81 p, metsähanhi 202 p; Välikylä - tundrahanhi 2 p, ampuhaukka 1 m, sepelkyyhky 100 p - koskikara 1 p; Tiukka, Puskamarkki - laulujoutsen 175 p, metsähanhi 122 p, merihanhi 186 p; Tiukka - merikotka 1 p, kottarainen 15 p
- pulmunen 15 p; Närpiö, Bäckliden (Osku Saarensilta)
- tundrahanhi 42 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (TJä, JMi, MHa, ym.)
Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)
- pikkuruokki 1 S, lapasorsa 1 m, härkälintu 1 S, luotokirvinen 1 m, kevään 1. - mustalintu 1049 N+S, merimetso 925 m+p, merikotka 18 m+p, kyhmyjoutsen 18 m, ristisorsa 2 N+S, tavi 2 m, sinisorsa 49 N+S, tukkasotka 7 m, haahka 992 m+p, alli 40 m, pilkkasiipi 62 N+S, telkkä 85 m, uivelo 1 S, tukkakoskelo 15 m, isokoskelo 40 m, kaakkuri 8 m, riskilä 18 p+m, ruokki 41 m, naurulokki 86 m, sepelkyyhky 69 N+S, kulorastas 2 m, varis 25 m, kottarainen 6 m - tavi 6 p; Storsjö (KRu, PRu) - merikotka 2 p; Skaftung, Rågårdsfjärden (JKo, HWe) - tukkasotka 5 p, telkkä 120 p, uivelo 2 p, isokoskelo 35 p - isolepinkäinen 1 p, pulmunen 26 p; Härkmeri (KRu, PRu) - metsähanhi+sp n. 1000 p (sp = meri+tundra+lyhytnokkahanhi); Välikylä (KRu, PRu)
- kurki 5 m, niittykirvinen 3 p; Närpiö, Piolahti (II)
- metsähanhi 293 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (TJä)
- haahka 1323 m+p, mustalintu 1594 m, merimetso 1279 p+m, kyhmyjoutsen+sp 142+34 m, laulujoutsen 96 m, metsähanhi 8 m, merihanhi 156 m, ristisorsa 8 m+p, tavi 5 m, sinisorsa 216 m, jouhisorsa 2 m,tukkasotka 6 N+S, alli 35 m, pilkkasiipi 70 m, telkkä 186 m, uivelo 8 m, tukkakoskelo 36 N+S, isokoskelo 66 N+S, kaakkuri+sp 5+1 m, merikotka 17 p+m, töyhtöhyyppä 47 N+S, riskilä 5 p, ruokki 2 m, naurulokki 212 m, kalalokki 200 m, harmaalokki 195 m, kiuru 16 m, kulorastas 5 m, varis 65 m, kottarainen 18 N+S, peippo 24 m, vihervarpunen 88 N+S, pulmunen 10 m - rautiainen 1 p, kevään 1.; Siipyy, kylä (JKo, KJy) - mustarastas 15 p, peippo 19 p, tikli 1 p - valkoposkihanhi 11 m, sinisorsa 162 p; Solaxgrunden, jokisuu (TI) - haapana 8 p, telkkä 12 p, isokoskelo 16 p, merikotka 2 p+m, sepelkyyhky 76 m - metsähanhi+sp 1900 p; Dagsmark N (SJa) - lyhytnokkahanhi 124 p, tundrahanhi 86 p - laulujoutsen 950 p, metsähanhi 300 p, merihanhi 70 p; Tiukka (II, KRu, PRu, HL) - lyhytnokkahanhi 31 p, tundrahanhi 47 p; Välikylä - metsähanhi 820 p, laulujoutsen 95 p
- laulujoutsen 28 p, pulmunen 4 p; Närpiö, Piolahti (II)
- metsähanhi 2800 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi, JRi, JaR, ym.)
- tavi 2 m, jouhisorsa 3 m, sinisuohaukka 1 m, meriharakka 2 m, kevään 1. - laulujoutsen 223 m, sinisorsa 110 m, haahka 1630 m, telkkä 343 m, merimetso 904 m+p, kyhmyjoutsen 90 m, metsähanhi 78 m, merihanhi+sp 188+79 m, ristisorsa 4 m, haapana 9 m, alli 2 m, mustalintu 544 m, uivelo 4 m, tukkakoskelo 34 m, isokoskelo 121 m, kaakkuri 1 p, kuikka 1 m, merikotka 12 m, riskilä 12 p, naurulokki 55 m, uuttukyyhky 1 m, sepelkyyhky 73 m, niittykirvinen 4 S+W, räkättirastas 2 m, kulorastas 4 m, kottarainen 6 m, pajusirkku 1 S - metsähanhi 600 p, tundrahanhi 6 p; Välikylä (KRu) - laulujotusen 83 p, merihanhi 8 p, kanadanhanhi 7 p, merikotka 1 p, kurki 4 p
- merikotka 4 p; Närpiö, Närpesfjärden, kt67 (JKe)
- merikotka 1 m, harmaalokki 1 m; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- kyhmyhaahka 1 m, ristisorsa 1 m, kevään 1. - lyhytnokkahanhi 8 m, haahka 1969 m+p, mustalintu 345 N+S, kyhmyjoutsen 36 m, laulujoutsen 23 m, metsähanhi 18 m, merihanhi 32 m, sinisorsa 30 m, tukkasotka 11 m, alli 9 S+N, pilkkasiipi 8 N+S, telkkä 28 m, tukkakoskelo 24 m, isokoskelo 26 m, kaakkuri 9 N+S, merimetso 334 N+S, merikotka 13 p+m, riskilä 9 p+m, naurulokki 9 N+S, sepelkyyhky 45 m, niittykirvinen 1 m, kulorastas 4 m, pulmunen 33 m - mustarastas 25 p, kulorastas 1 p; Siipyy, kylä (JKo) - pikkuvarpunen 45 p, peippo 16 p, urpiainen 25 p - isolokki 1 p, harmaahaikara 1 S, naurulokki 1 p; Skaftung (SJa)
- haahka 227 p+m, mustalintu 65 m; Närpiö, Stånggrund (JKe) 8.40-9.40
- pikkujoutsen 2 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- metsähanhi n. 400 p, kurki 4 p
- turkinkyyhky 2 p; Närpiö, keskusta (Sven Söderman)
- sepelkyyhky 48 p; Kauhajoki, Aninkuja, Kantokylä (JMi)
- kurki 3 m; Skaftung (SJa) - taivaanvuohi 1 p, kevään 1.; Härkmeri - sepelkyyhky 250 p, kurki 3 p, isolepinkäinen 1 p, hemppo 1 p - mustarastas 9 p; Pohjoislahti (ALv)
- helmipöllö 1 Ä; Närpiö, Nixmossen (II)
- lyhytnokkahanhi 47 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, JRi, TJä, IN, ym.)
- kyhmyjoutsen 8 p, sinisorsa 15 m+p, tukkasotka 1 m, haahka 237 m+p, alli 10 N+S, mustalintu 59 m, telkkä 40 m+p, tukkakoskelo 27 m+p, isokoskelo 35 p, kaakkuri 2 m, merimetso 75 m+p, töyhtöhyyppä 37 S, pulmunen 5 m - punarinta 1 p (kevään 1.), mustarastas 25 p, peippo 10 p; Siipyy (VF, EF) - mustarastas 25 p, peippo 10 p - laulurastas 1 m (kevään 1.), peippo 3 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy) - viirupöllö 1 Ä, varpuspöllö 1 Ä, isolepinkäinen 1 p; Siipyy (JKo, SJa) - varpuspöllö 1 Ä; Metsälä - viirupöllö 1 Ä; Skaftung (SJa) - lyhytnokkahanhi 24 p, tundrahanhi 14 p; Härkmeri - tuulihaukka 1 p, niittykirvinen 2 p, pulmunen 90 p - lyhytnokkahanhi 18 p, tundrahanhi 27 p; Lillsund+ Lålby (JVa, ym.) - metsähanhi 600 p, laulujoutsen 800 p, merihanhi 20 p, valkoposkihanhi 6 p - lyhytnokkahanhi 6 p, tundrahanhi 10 p; Lapväärtti N, Sandan - laulujoutsen 600 p, metsähanhi 250 p, kanadanhanhi 8 p
- laulujoutsen 95+125 p; Närpiö, Näsby+ Näveråsen (II)
- lyhytnokkahanhi 18 p, tundrahanhi 9 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi)
- haahka 64 N+S, mustalintu 5 m, pilkkasiipi 1 S, telkkä 24 p, isokoskelo 55 p, merimetso 93 N+p, ruokki 1 m, naurulokki 1 S, kalalokki 450 S - viirupöllö 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo, ym.) - pikkutikka 1 p; Siipyy, Norrskogen (JKo) - nokkavarpunen 1 p, kevään 1.; Skaftung (SJa, JKo) - kulorastas 3 p, peippo 3 p, vihervarpunen 5 p - pikkujoutsen 4 p, laulujoutsen 1125 p, metsähanhi 788 p; Härkmeri (II, JKo) - lyhytnokkahanhi 8 p, tundrahanhi 5 p, merihanhi 26 p, kanadanhanhi 78 p, kurki 1 p, uuttukyyhky 1 p, kulorastas 1 p, hemppo 1 p - lyhytnokkahanhi 35 p, metsähanhi 1115 p, hemppo 25 p; Lillsund (JKo) - laulujoutsen 45 p, merihanhi 45 p, tundrahanhi 1 p, valkoposkihanhi 2 p, kiuru 65 p - metsähanhi 1260 p, laulujoutsen 1080 p; Lålby (JKo) - merihanhi 15 p, kanadanhanhi 8 p, sinisorsa 9 p - tundrahanhi 22 p, laulujoutsen 980 p; Lapväärtti N, Sandan (II) - lyhythokkahanhi 1 p, metsähanhi 235 p, merihanhi 2 p, kanadanhanhi 4 p - lyhytnokkahnhi 9 p, tundrahanhi 4 p; Perus (JKo, II) - metsähanhi 2130 p, laulujoutsen 340 p, valkoposkihanhi 2 p, hemppo 2 p - kapustarinta 1 ä, kevään 1.; Pohjoislahti (ORa, ALv, PSl) 6.45-9.45 - laulujoutsen 76 m, metsähanhi 19 m, merikotka 1 S, töyhtöhyyppä 11 m, merimetso 9 m, pikkutikka 1 p, uuttukyyhky 2 m, sepelkyyhky 56 m, kiuru 34 m, räkättirastas 5 m, isolepinkäinen 1 p - lyhytnokkahanhi 2 p, laulujoutsen 245 p; Tiukka (SJa) - metsähanhi 88 p, merihanhi 38 p, kulorastas 11 p - viirupöllö 1 Ä; Tiukka (HL)
- laulujoutsen 12 p, merihanhi 70 p, kanadanhanhi 19 p; Närpiö, Piolahti (II)
- lyhytnokkahanhi 4 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, JRi, JaR, TJä)
- kaakkuri 8 m+p, ruokki 6 m, kevään 1. - kyhmyjoutsen 28 m+p, metsähanhi 15 m, merihanhi 24 m, sinisorsa 30 m, tukkasotka 24 p+S, haahka 860 m+, alli 19 N+S, mustalintu 187 m, pilkkasiipi 9 m, telkkä 133 m+p, tukkakoskelo 8 N+S, isokoskelo 74 m, merimetso 83 m, töyhtöhyyppä 10 N+S, riskilä 2 m, naurulokki 6 N+S, kalalokki 410 S, kiuru 6 m - mustarastas 12 p, kottarainen 2 p, peippo 1 p; Siipyy, Länsikylä (VF, EF) - laulujoutsen 61 p+m, merikotka 4 p, kurki 3 p, räkättirastas 3 p; Storsjö (JKo) - lyhytnokkahanhi 38 p, tundrahanhi 8 p, laulujoutsen 1120 p; Härkmeri (SJa) - merikotka 2 p, töyhtöhyyppä 60 p, sepelkyyhky 70 p, kottarainen 80 p - laulujoutsen 62 m, merikotka 2 p; Solaxgrunden (TI) 12.15-14 - metsähanhi 22 m, telkkä 10 p, sepelkyyhky 3 m, peippo 1 m, tikli 3 m - laulujoutsen 1220 p, metsähanhi 660 p; Lålby (II, SJa) - lyhytnokkahanhi 32 p, valkoposkihanhi 2 p (kevään 1.), merihanhi 46 p, tundrahanhi 4 p, kanadanhanhi 14 p, sinisorsa 1 p, töyhtöhyyppä 70 p, kulorastas 27 p, mustavaris 2 m, pulmunen 17 p+m - laulujoutsen 1000 p, metsähanhi+sp 400 p; Lapväärtti N, Sandan (SJa) - laulujoutsen 200 p, metsähanhi 50 p; Perus
- hemppo 13 p, kevään 1.; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, TJä)
- kuikka 3 m, riskilä 5 p (kevään 1.), kyhmyjoutsen 27 m+p, tukkasotka 6 S, alli 12 m, mustalintu 27 S+N, telkkä 32 N+S, tukkakoskelo 9 N+S, isokoskelo 104 p+m, merimetso 113 p+m, merikotka 9 m, töyhtöhyyppä 6 S+N, naurulokki 1 m, kalalokki 220 m, harmaalokki 80 m, sepelkyyhky 6 S, kiuru 8 m - harmaahaikara 1 p,ä, kevään 1.; Skaftung (SJa) - lyhytnokkahanhi 30 p, metsähanhi 478 p, laulujoutsen 540 p; Härkmeri (JKo) - merihanhi 62 p, kanadanhanhi 25 p, töyhtöhyyppä 15 p, sepelkyyhky 80 p, kiuru 80 p - pikkujoutsen 1 p, kurki 1 p, kevään 1.; Lålby+ Lillsund (JKo, ym.) - lyhytnokkahanhi 27 p, tundrahanhi 15 p, metsähanhi 741 p, laulujoutsen 650 p, merihanhi 113 p, kanadanhanhi 8 p, merikotka 2 p, töyhtöhyyppä 7 p, pulmunen 20 p - laulujoutsen 1057 p, merihanhi 10 p; Lapväärtti N, Sandan - metsähanhi 260 p, laulujoutsen 12 p; Perus (JKo) - niittykirvinen 1 m, kevään 1.; Tiukka (HL)
- kanadanhanhi 19 p; Närpiö, Piolahti (II)
- lyhytnokkahanhi 2 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, JRi, TJä, ym.)
- taigametsähanhi 70 p, tundrametsähanhi 60 p, sepelkyyhky 120 p - kiuru 550 p, pulmunen 12 p; Lillsund (SJa) - laulujoutsen 24 p, merihanhi 6 p, töyhtöhyyppä 33 p - lyhytnokkahanhi 14 p, tundrahanhi 2 p, kevään 1.; Lålby - laulujoutsen 810 p, metsähanhi 330 p 45 m, merihanhi 30 p, kanadanhanhi 25 p, töyhtöhyyppä 5 p, uuttukyyhky 2 N, sepelkyyhky 16 p, kiuru 12 p - lyhytnokkahanhi 5 p, hanhilaji 200 p, kiuru 15 p, kevään 1.; Lapväärtti N, Sandan - tundrahanhi 6 p (kevään 1.), laulujoutsen 60 p, metsähanhi 45 p, kiuru 40 p; Perus
- laulujoutsen 55 p, merihanhi 24 p, kanadanhanhi 19 p; Närpiö, Kalax (II)
- tundrahanhi 3 p, kevään 1.; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, TJä)
- merihanhi 14 p, sepelkyyhky 1 p - pulmunen 110 p; Lålby - metsähanhi 1 S, naurulokki 4 m; Pohjoislahti (ORa) 16.35-18.30 - mustavaris 6 m, peippo 3 m, pajusirkku 1 p
- metsähanhi 24 p, piekana 1 m; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- merihanhi 14 p, töyhtöhyyppä 12 p, sepelkyyhky 15 p, kiuru 123 p, mustavaris 3 p - laulujoutsen 93 p, merihanhi 35 p, kanadanhanhi 10 p, kiuru 70 p; Lillsund - laulujoutsen 140 p, metsähanhi 26 p, merihanhi 20 p; Lålby - kanadanhanhi 40 p, töyhtöhyyppä 11 p, merikotka 3 p - töyhtöhyyppä 30 S; Kristiina, keskusta (PSl)
- mustarastas 1 p; Närpiö, keskusta (UH)
- laulujoutsen 18 p, kottarainen 7 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JMi)
- varpuspöllö 1 ä, laulujoutsen 2 ä,m, töyhtöhyyppä 1 ä - lehtokurppa 1 p; Skaftung - laulujoutsen 144 p; Härkmeri (KRu, PRu) - merihanhi 24 p, kanadanhanhi 12 p, merikotka 1 p, töyhtöhyyppä 80 p, sepelkyyhky 31 p, mustavaris 16 p, kottarainen 25 p - töyhtöhyyppä 80 p, kiuru 150 p, metsähanhi 15 p, merihanhi 10 p; Lillsund - laulujoutsen 6 p, sepelkyyhky 1 p, räkättirastas 27 p, pulmunen 70 p - pulmunen 160 p, laulujoutsen 5 p, merihanhi 8 p, töyhtöhyyppä 55 p; Tiukka
- laulujoutsen 1 m, peltopyy 10 p; Närpiö, Norrnäs (MNo)
- metsähanhi 2 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, TJä)
- tukkasotka 6 m, merimetso 2 m, kevään 1. - kyhmyjoutsen 15 m+p, laulujoutsen 8 m, merihanhi 8 m, haahka 32 N+S, mustalintu 1 p, merikotka 8 m+p - kulorastas 1 p (kevään 1.), töyhtöhyyppä 2 p, räkättirastas 1 p; Storsjö (SJa) - laulujoutsen 2 p, harmaahanhilaji 2 p; Pakankylä (JKe) - hiirihaukka 1 m (kevään 1.), kottarainen 3 m; Skaftung (SJa) - kanadanhanhi 3 p, kevään 1.; Härkmeri (II) - laulujoutsen 19 p, merihanhi 8 p - töyhtöhyyppä 40 p, kiuru 70 p, kottarainen 12 p; Lillsund (KRu, PRu, II) - kanadanhanhi 1 p (kevään 1.), laulujoutsen 46 p; Lålby (II) - merihanhi 1 p, töyhtöhyyppä 7 p, tundraurpiaiainen 1 p, urpiainen 70 p - merimetso 2 m (kevään 1.), laulujoutsen 10 SE; Skatan (ORa) 10.00-12 - kyhmyjoutsen 9 m+p, merihanhi 3 m, isokoskelo 23 m+p, merikotka 15 p+m - hiirihaukka 1 m (kevään 1.), merikotka 1 p, mustavaris 1 p; Välikylä (KRu, PRu)
- metsähanhi 3 p, kevään 1.; Närpiö, Piolahti (II, JKe)
- mustavaris 1 W; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- kyhmyjoutse 4 p, laulujoutsen 2 ä, mustalintu 2 p, telkkä 8 m+p, isokoskelo 92 p+m, merikotka 4 p, kalalokki 55 N+S, harmaalokki 73 p+m, isokäpylintu 5 p - lehtopöllö 2 Ä, varpuspöllö 1 Ä, helmipöllö 7 Ä; Siipyy- Metsälä (SJa, MPj, ym.) - sepelkyyhky 2 p, tikli 1 p; Skaftung - merihanhi 8 p (kevään 1.), laulujoutsen 7 p, töyhtöhyyppä 23 p; Härkmeri (II, SJa) - töyhtöhyyppä 1 p, mustarastas 1 Ä; Lillsund (PRu, KRu) - merihanhi 1 m (kevään 1.), laulujoutsen 19 p; Lålby (II) - laulujoutsen 4 m; Perus - harmaapäätikka 1 p, merikotka 8 p; Skatan (HM, PSl) - laulujoutsen 2 p; Välikylä (PRu, KRu)
- merihanhi 2 p (kevään 1.), laulujoutsen 2 p; Närpiö, Piolahti (II)
- laulujoutsen 2 p, sepelkyyhky 1 p; Kauhajoki, Kainasto (ASo, ym.)
- koskikara 2 p, mustarastas 1 Ä; Blomträsket (IN) - laulujoutsen 4 p; Lålby - laulujoutsen 1 ä; Kristiina, keskusta (PSl)
- uuttukyyhky 1 m, kevään 1.; Kauhajoki, Päntäne (IN)
- tikli 1 p; Närpiö, Piolahti (Thea Nelson)
- koskikara 1 p; Teuva, keskusta, Suksen silta (HM)
- peippo 1 p; Kauhajoki, keskusta, Männikkö
- laulujoutsen 2 S, isokoskelo 38 p, merikotka 2 p; Siipyyn lintutorni - merikotka 3 p; Skaftung - tuulihaukka 1 p, kevään 1.; Lålby (HL) - merikotka 3 m; Kristiina (JK) - huuhkaja 1 Ä; Peninkylä (SJa, MPj)
- palokärki 2 p; Närpiö, Pirttikylä (KLå, Nea Långskog)
- tundraurpiainen 1 p; Kauhajoki, keskusta, Männikkö (JMi)
- sarvipöllö 2 Ä, helmipöllö 2 Ä; Kauhajoki, Hangaskylä (PRu, KRu)
- helmipöllö 2 Ä; Välikylä (PRu, KRu)
- helmipöllö 1 Ä; Närpiö, Bäckliden (JKe)
- laulujoutsen 6 p; Kauhajoki, Kainasto, Pöllönneva (Reetta Pitkäkoski)
- tikli 1 p; Kauhajoki, keskusta (IN)
- helmipöllö 1 Ä; Kauhajoki, Yrjänäinen (Arto Vainionpää)
- merikotka 22 m, viirupöllö 1 Ä, helmipöllö 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo)
- koskikara 1 p; Kauhajoki, Nummijärvi, Nummijoki (ARR, HAR)
- sepelkyyhky 1 p; Närpiö, Norrnäs (MNo)
- isolepinkäinen 1 p; Kauhajoki, Jokimaa (JPi)
- isolokki 1 p; Rågårdsfjärden - lehtopöllö 1 Ä; Siipyy (JKo, MPj) - harmaapäätikka 1 p, pikkutikka 1 p; Skaftung (SJa) - kyhmyjoutsen 6 m, merikotka 7 p, mustavaris 6 m; Skaftung (HWe, GWe) - mustavaris 2 p; Skaftung (SJa, MPj) - laulujoutsen 4 p, kottarainen 1 p; Härkmeri (SJa)
- riekko 1 p; Kauhajoki, Kauhaneva (VYT)
- kyhmyjoutsen 4 N+S, mustalintu+sp 3+2 m, pilkkasiipi 1 m, telkkä 13 m+p, isokoskelo 36 p, teeri 8 p, merikokta 8 p+m, kanahaukka 1 p, kalalokki 60 N+S, harmaalokki 82 m, viherpeippo 43 p - mustarastas 3 p; Siipyy, kylä (JKo) - laulujoutsen 19 p; Lålby (HWe, GWe)
- laulujoutsen 6 p; Kauhajoki, Harjankylä (JRi, JaR)
- laulujoutsen 4 m+p, merikotka 1 p, kalalokki 15 N, harmaalokki 85 N, merilokki 12 N, naakka 1 N, varis 4 N - merikotka 1 m, pähkinähakki 1 p, urpiainen 50 p; Siipyy, kylä
- mustarastas 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)
- tikli 3 p; Skaftung, Kalasatama (HWe)
- piekana 1 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi)
- laulujoutsen 4 N; Pohjoislahti (ALv)
- isolokki 1 p, sama; Kaskinen, keskusta (JPi, JMi)
- sinisuohaukka 1 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JPi, JMi)
- isolokki 1 p; Närpiö, Järvöfjärden (RLi)
- laulujoutsen 5 p; Kauhajoki, Kainasto (JRi, JaR, JMi)
- sinisorsa 1 p, koskikara 1 p; Metsälänjoki
- isokoskelo 1 p; Kaskinen, Kalasatama (Jannike Nynäs)
- tuulihaukka 1 p; Kauhajoki, Kainasto (JMi)
- tikli 25 p; Teuva, keskusta (KHi)
- merikotka 8 p+m, harmaalokki 34 N, merilokki 13 N, urpiainen 20 p
- koskikara 1 p; Närpiö, Almängsfors, tll (II)
- koskikara 1 p; Kauhajoki, uimahalli (IN)
- viiksitimali 3 p, pyrstötiainen 5 p, pajusirkku 13 p
- koskikara 1 p; Kauhajoki, Nummijärvi, Nummijoki (IN, HV)
- sinisuohaukka /1 p; Kauhajoki, Kainasto (JMi)
- harmaapäätikka 1 p, edelleen; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- huuhkaja 1 Ä; Hyyppä, Teevahainen (Mauno Vuorenmaa)
- helmipöllö 2 Ä, isolepinkäinen 1 p; Närpiö, Kalax (II)
- tuulihaukka 1 p; Kauhajoki, Kainasto, Pöllönneva (JMi)
- alli 1 S, telkkä 5 S+N, merikotka 2 p, kalalokki 80 S+p, harmaalokki 100 S+N, varis 2 N 1 S, sohjojäätä 1 km rannasta, jonka jälkeen meri avoin
- kottarainen 13 p; Närpiö, Kåtnäs (II)
- hiiripöllö 1 p; Kauhajoki, Valkamankylä (ASo, Katriina Salonen, Noora Salonen)
- järripeippo 1 p, urpiainen 185 p+m; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- peltopyy 7 p; Närpiö, Pirttikylä (Aarne Lahti, Staffan Blom, Tomas Klemets)
- sinisuohaukka 1/ p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JMi)
- telkkä 11 p, isokoskelo 66 p+m, merikotka 3 p, kalalokki 8 m+p - mustalintu 8 N; Skaftung (JKo), avomeri auki, sisäpuolella jäässä
- sinisorsa 2 p, urpiainen 20 p; Kaskinen, MB:n altaat (JKe)
- lehtopöllö 1 Ä; Kurikka, Pitkämö (Tommi Pantti, Meeri Pantti)
- peltopyy 5 p; Pirttikylä (KLå, Nea Långskog)
- suopöllö 1 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- sinisuohaukka /1 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- kottarainen 2 p, mustarastas 1 p; Dagsmark (IR) - pyrstötiainen 8 p; Pohjoislahti (ALv)
- turkinkyyhky 2 p; Närpiö, keskusta (Sven Söderman)
- tikli 4 p; Teuva, keskusta (KHi)
- tundraurpiainen 2 p, urpiainen 30 p, mustarastas 1 p
- mustavaris 1 p, kevään 1.; Närpiö, keskusta (II)
- viherpeippo 64 p; Kauhajoki, keskusta, Männikkö (JMi)
- keskikokoinen pöllö 1 p; Kurikka, keskusta (SMi) - peltopyy 11 p, isolepinkäinen 1 p; Jurva, Närvijoki (TMy)
- tikli 3 p; Kurikka, Kurikankylä (MHa)
- tuulihaukka 1 p, peltopyy 8 p; Kauhajoki, Ratikylä (MPe, JPe)
- peippo 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- tundraurpiainen 1 p, urpiainen 16 p
- tikli 17 p; Närpiö, keskusta (II, Sven Söderman)
- teeri 17 p; Kauhajoki, Hyyppä, Rotolankylä (SJa, MPj, ym.)
Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)
- maakotka 2 p (yrittivät kiepeissä olevia teeriä), teeri 16 p; Kampinkeidas
- järripeippo 2 p, mustarastas 4 p, urpiainen 18 p - peltopyy 4 p; Lillsund (JKo, KK) - koskikara 1 p; Savilahti (HL)
- varpushaukka 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- pikkutikka 1 p; Siipyy, Flada (VF) - varpushaukka 1 p, mustarastas 1 p; Siipyy, Länsikylä (VF, EF) - mustarastas 1 p; Siipyy, Länsikylä (Astrid Jaakkola) - harmaalokki 500 p, merilokki 100 p; Skaftung (JKo, SJa, KK, MPj) - merikotka 6 p; Skaftung (KK) - varpushaukka 1 p, mustarastas 3 p; Skaftung (Arja Savolainen) - kottarainen 1 p, tikli 3 p; Lapväärtti (Tarmo Kytölä) - järripeippo 1 p; Kristiina, keskusta (Mika Harju) - pähkinähakki 1 p; Kristiina, keskusta (TVi, Kristiina Vilkki) - viiksitimali 16 p; Pohjoislahti (Sonja Grönholm, Marina Wiklund)
- mustarastas 2 p; Närpiö, Piolahti (Ingerl Södergård)
- viherpeippo 52 p, urpiainen 15 p; Kauhajoki, Pukkilankylä (VYT)
- merikotka 1 SE, harmaalokki 35 S mustarastas 2 p - isokoskelo 36 p; Siipyy, Kiili - mustarastas 1 p; Siipyy (Pia Kaskela) - tundraurpiainen 1 p, mustarastas 3 p, viherpeippo 48 p; Skaftung (SJa) - mustarastas 1 p; Skaftung (Ritva Rimpinen) - viirupöllö 1 p; Metsälä, Sandvik (Sakari Vilén) - järripeippo 1 p; Dagsmark (IR) - urpiainen 20 p; Kristiina, keskusta (CAL) - mustarastas 2 p; Kristiina, Itäpuoli (Ari Lähdes) - mustarastas 1 p; Kristiina, keskusta (Margaretha Reinlund) - pähkinähakki 2 p; Kristiina, Pormestarinniitty (Iiris Koivuluoma) - mustarastas 1 p; Skatan (GNo) - mustarastas 1 p; Storön (CAL)
- kottarainen 2 p, varpushaukka 1 p, pikkuvarpunen 65 p; Närpiö, Kåtnäs (II)
- koskikara 1 p; Kauhajoki, Muurahainen (IN, HV)
- merikotka 1 p, harmaalokki 90 S, merilokki 10 S, meri auki rantoja myöten - viiksitimali 3 ä; Hamnfjärden (JKo)
- merikotka 1 p, harmaalokki 5 N, merilokki 1 N, meri hyvin ohuessa jäässä Storbådanille - mustarastas 2 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy) - laulujoutsen 3 m; Skaftung (SJa) - peltopyy 4 p; Lillsund (JKo)
- isolepinkäinen 1 p; Teuva, Komsinmäki (JJ)
- isolepinkäinen 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (TMy)
- lapinpöllö 1 p, petolinnun tappama; Isojoki (/PSl)
- viiksitimali 21 p, pyrstötiainen 3 p, isolepinkäinen 1 p, pajusirkku 8 p
- räkättirastas 1 p; Kauhajoki, keskusta (Reetta Pitkäkoski)
- koskikara 1 p; Lapväärtinjoki (JK) - viiksitimali 20 p, isolepinkäinen 1 p; Pohjoislahti (ALv)
- kottarainen 2 p; Närpiö, Kåtnäs (II)
- hiiripöllö 1 p; Teuva, Suksenjärvi (HM)
- isolepinkäinen 1 p; Eskilsö (Lena Öhman)
- mustarastas 1 p; Kauhajoki, keskusta (ARR, HAR)
- pohjantikka 2 p, viiksitimali 3 p, pähkinähakki 1 p
- räkättirastas 1 p; Kauhajoki, keskusta (JPi)
- isolokki 1 p, 2 vk:n tauon jälkeen; Skaftung
- peltopyy 13 p; Närpiö, Norrnäs (MNo)
- tikli 17 p; Kurikankylä (MHa) - koskikara 1 p; Jurva, Kyläjoki (IN)
- viiksitimali 19 p, pajusirkku 4 p, pikkukäpylintu 21 p; Pohjoislahti - peukaloinen 3 p, pohjantikka 1 p, pajusirkku 15 p; Pohjoislahti (HL)
- mustarastas 1 p; Närpiö, keskusta (UH)
- hiirihaukka 1 p, piekana 1 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (Staffan Blom, ym.)
- kottarainen 2 p; Närpiö, Kåtnäs (II)
- ampuhaukka 1 p; Kauhajoki, Kainasto, Ratikylä (JKe)
- koskikara 1 p; Kurikka, Pitkämö, Kurunlakia (KRu)
- huuhkaja 1 Ä; Teuva, Kirkonkylä (KHi)
- pohjantikka 1 p, pyrstötiainen 10 p - viiksitimali 22 p; Pohjoislahti (ALv)
- tuulihaukka 1 p; Kauhajoki, Kainasto, Ratikylä (MPe, JPe)
- mustalintu 160 p, kyhmyjoutsen 6 p, pilkkasiipi 7 m, telkkä 2 p, tukkakoskelo 1 p, isokoskelo 61 p, merikotka 5 p, isokäpylintu 14 p - merikotka 3 p, harmaalokki 198 p, räkättirastas 6 m; Skaftung (MHa) - viiksitimali 9 p; Hamnfjärden (SJa) - pajusirkku 40 p, sirkkulaji 1 p, koskikara 1 p; Pohjoislahti (HL, ALv)
- hiiripöllö 1 p, sinisuohaukka 1 p; Kauhajoki, Jokimaa (JJ)
- tundraurpiainen 1 p, urpiainen 35 p - peltopyy 6 p; Lillsund (SJa)
- peltopyy 13 p; Närpiö, Norrnäs (MNo)
- piekana 1 p, sinisuohaukka 1 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- alli 3 S+N, pilkkasiipi 12 S+N, isokoskelo 45 p, kaakkuri 2 m, merikotka 2 p - mustarastas 3 p, urpiainen 16 p, isokäpylintu 15 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy) - viiksitimali 16 p; Pohjoislahti (ALv)
- mustarastas 1 p; Närpiö, Pirttikylä (KLå)
- piekana 2 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi, SJa, IN)
- kyhmyjoutsen 10 m, sinisorsa 2 p, alli 3 m+p, pilkkasiipi 5 N, telkkä 13 p, isokoskelo 93 p, kaakkuri 1 N, merimetso 1 m, kalalokki 42 S+N, harmaalokki 60 p+m, varpuspöllö 2 ä, palokäkri 4 p, urpiainen 132 S+N, pikkukäpylintu 34 N - merikotka 5 N, isolepinkäinen 1 p; Skaftung (JMi, JPi) - harmaapäätikka 1 p; Dagsmark (IR) - viiksitimali 4 p; Pohjoislahti (ALv)
- viiksitimali 39 p, merikotka 1 p; Närpiö, Piolahti (II)
- piekana 2 p, sarvi/suopöllö 1 p; Kauhajoki, Kainasto (JKe, MPj)
- kalalokki 600 N, kyhmyjoutsen 32 m+p, alli 2 N, pilkkasiipi 4 N+S, tukkakoskelo 2 m, isokoskelo 42 p, merikotka 3 p
- punarinta 1 p, peukaloinen 1 p; Kaskinen, tll (JKe)
- koskikara 1 p; Teuva, Koskiloukko (JJ)
- koskikara 1 p; Metsälänjoki - viiksitimali 2 p; Pohjoislahti (ALv)
- piekana 1 p, ampuhaukka 1 p; Kauhajoki, Kainasto (IN, HV)
- kyhmyjoutsen 2 N, laulujoutsen 2 m, mustalintu 15 m, merikotka 2 p, kalalokki 55 N+p, harmaalokki 20 N - tundraurpiainen 1 p, urpiainen 18 p, mustarastas 4 p; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- harmaapäätikka 1 p; Karijoki, Salonkylä (JMu)
- mustalintu 181 p, kyhmyjoutsen+sp 2+7 p, isokoskelo 6 p+m - lapasotka 1 p, telkkä 2 p, isokoskelo 55 p; Siipyy, Kiili - isolokki 1 p, edelleen; Skaftung (JKo, II, JKe, MPj) - merikotka 4 p, harmaalokki 150 p, merilokki 20 p
- pähkinähakki 1 p; Närpiö, keskusta (UH)
- keltasirkku 400 p; Kauhajoki, Kainastonjokilakso (JMi, JKo, II, JKe, ym.)
|